Lapsuudessani harrastin tuota vikinää uskoakseni aika usein. Nykyään, kun ajattelen asiaa, niin moinen kitinä oli kyllä tosi tyhmää, mutta lapsihan ajattelee asioita ihan eri tavalla kuin aikuinen.

Yhdeksänvuotiaasta alkaen asuin maatalossa, joka ympäristöineen oli ihan käsittämättömän aktivoiva kaikkina vuodenaikoina. Navetta ei ihan ollut mikään leikkipaikka, mutta siihen rakennukseen kuului myös muita talouden kannalta tarpeellisia juttuja, kuten puuvarasto. Lähellämme asui paljon lapsia, etenkin poikia ja pihapelit ja jatkuva urheileminen saatiin helposti aikaiseksi ~ oli sitten mikä aika vuodesta tahansa. Talvet kestivät marraskuusta melkien huhtikuuhun ja hiihtokilsoja tuuli paljon ynnä mäkihyppyä Juurikkaharjussa.

Minä olin jo silloin kova lukemaan ja löydettyäni Kivijärven kirjaston, aloin suurkuluttaa sen tarjouksia. Jos oli huono ilma, saatoin kuluttaa aikaani lukemalla - se onnistui aina. Pelasimme lautapelejä ja kuuntelimme musiikkia kelanauhuriltamme, jonka äiti sai ostetuksi joskus 60-luvun lopulla. Äänitimme musiikkia keltaisesta putkiradiosta ensin mikrofonilla ja sittemmin yksi veljeni kavereista näytti, kuinka siitä saatiin nauhoitetuksi piuhayhdistelmää käyttäen ja vaikka radion tarjonta oli heikohokoa, löytyi sieltä aina sen verran ohjelmaa, että pystyimme täyttämään nauhat mielimusiikillamme. Meillä molemmilla oli omia keloja ja niiden sisältöä kunnioitettiin vähintäänkin sillä, että ei nauhoitettu toisen omiin keloihin.

Läksyjäkin piti tehdä niin kansa- kuin oppikoulussakin. Opettajat oli "äkäsiä", jos duunit oli tekemättä ja siinä ei kysytty kertaakaan, että sopisiko herrasväelle tehdä läksyt koulun jälkeen - nehän tehtiin "laiskassa".

Television tarjonta oli lapsen näkökulmasta katsottuna surkeaa. Kivijärvellä näkyi 60-luvun loppuun saakka vain yksi kanava ja kakkonenkin tuli "lumisateen" kera joskus 1970-luvun alussa. Meille se ei tosin tullut, kun äitini oli niin järjettömän nuuka, että hän ei millään suostunut hankkimaan "kakkosantennia". Kateellisena kuuntelin, kun kaverit kertoivat kakkoskanavan hyvästä tarjonnasta. Äiti ei itse katsonut telkkaria käytännössä ollenkaan eikä hän muutenkaan tykännyt siitä "metelistä ja pyssynpaukkeesta".

*********

Tällä hetkellä koen ihan käsittämättömänä sitä väitettä, että lapset eivät löydä mitään tekemistä. Korona kiusaa ja nämä rajoitukset ahdistavat, mutta edelleen käytännössä kaikilla lapsilla on kännykkä tai tietokone - joku härpäke, jolla pääsee nettiin. On pelikoneita, lukemista kirjastot ja kirjakaupat pullollaan, ulkoilumahdollisuudet, lautapelit ja kotona löytyy aina kaikenlaista pientä väsäämistä - jos ei muuta niin siivoamista tai tutustumista ruuanvalmistuksen hienoihin salaisuuksiin. Telkkari tarjoaa valtavan määrän kanavia ja jos vielä sattuu olemaan ostettuja lähteitä, niin kyllä sieltä jotain löytyy.

Se, että me valitamme tekemisen puutetta, iästä riippumatta, johtuu varmaan hyvinkin siitä, että rajoitusten ja varomisen takia emme pysty toimimaan sillä totutulla tasolla, mihin olemme juurtuneet. Minulla itselläni on koko ajan jotain vääntöä, mutta kun ehkä se kaikkein mielekkäin ja rakkain harrastus on nyt out, niin tunne siitä, että ei ole mitään tekemistä on päässyt syntymään.

Sattuneesta syystä en ole tällä hetkellä töissäkään, joten onhan tässä muutosta normaaliin. Se, mikä kuitenkin pahimmalla levelillä elosta puuttuu nyt, on kuorolaulu. Telkkaria on tullut katsotuksi...meillä on jopa yksi maksukanava.

teevee.jpg