Saunassa tarvitaan kiuas. Meillä se lämpenee puilla ja niinpä tuo saunan sydän on tosi kovilla. Se pitää puhdistaa ja tsekata lain mukaan vähintään kerran vuodessa asiallisen tutkinnon suorittaneen nuohoojan toimesta. Näin meillä tehdäänkin ja samalla, kun tuo vakionokikolarimme puhdistaa sen, hän myös katsoo sen kunnon. Viimeksi meillä on nuohottu viime huhtikuussa ja silloin olivat sekä kiuas että kivet ihan asiallisessa kunnossa.

Tuossa jokin aika sitten huomasin, että muutama kivi on päässyt halkeamaan, joten päätin vaihtaa kaikki kiukaan kivet. En vaan muistanut koskaan tuolla isojen rautakauppojen luona hakea uusia kiviä ja niinpä se homma on koko ajan siirtynyt. Nyt kuitenkin tämän viikon maanantaina muistin ja sitten aloinkin saman tien touhuun.

Pohjimmaiset kivet olivat jop vallan huonossa kunnossa - itse asiassa ne olivat ihan pelkkää soraa. Pohjimmaiset ehjänä säilyneet kivet olivat jo saaneet kauniin nokikerroksen, mikä on kaiken lisäksi jo vaarallista lähinnä sen takia, että savu pääsee sisälle ja eihän se koskaan ole hyvä asia.

kiuas2.jpg

Kun sain kivitilan kokonaan tyhjäksi löysin pohjasta peukalon mentävän reiän ja kun sitä hieman rapsuttelin, suureni se saman tien käytännössä käden mentäväksi. Tässä kohtaa ei tietenkään ole kuin yksi vaihotehto eli kiuas kaatikselle ja uusi tilalle.

kiuas1.jpg

Eilen kävin sitten hakemassa uuden kiukaan. Otin mukaani kantaja-avuksi kaksi reipasta nuorta miestä, vuokrasin peräkärryn ja toimme uuden kiukaan pihaan ja vanhan pojat raahasivat kärryyn. Palkkioksi pojat saivat Domino-keksejä, kahvia ja kokista. 

Kävin sitten kärrynpalautusreissulla viemässä vanhan kiukaamme jäteasemalle, mihin se sitten jätettiin pitkään hyvin palvenneena odottamaan uusiokäyttöä jossakin muodossa.

kiuas3.jpg