Kuten jo tuossa aiemmin viikolla kerroin, meillä oli sellainen saunajuttu, että kiuas piti vaihtaa. Kiukaita saa rautakaupasta ja sellainen löytyi aika läheltä - reipas kymmenen kilsaa. Itse asiassa niitä on kaksi, mutta toinen kauppa kelpasi bonuksineen ja muine alennuksineen.

Lainasin peräkärryä kyseisestä firmasta ja haimme parin poikasen kanssa sen uuden kiukaan tuohon pihaan. Kärrynpalautusreissulla vein sitten sen vanhan kiukaan jäteasemalle, mutta siitähän jo kirjoitinkin.

Uusi kiuas täytyy polttaa käyttökuntoon ulkona. Siinä on joitain suojarasvoja, jotka pitää kirjaimellisesti "tulittaa" pois. Pari tuntia minä käryttelin tuossa yhtenä iltana ja ainakin runsaasti pahanhajuista savua sain aikaiseksi.

kiuas5.jpg

Pojat kävivät perjantaina kantamassa tuon kiukaan sisälle, mutta sitten tulikin pieni probleemi eteen. Vanha kiukaan ja savuhormin välinen hormiputki ei sopinutkaan uuteen kiukaaseen. Oli jo perjantai-ilta suhteellisen myöhäisessä vaiheessa ja niinpä en lähtenyt enää etsimään putkea mistään. 

Lauantaina kävimme aamulla Hesassa moikkaamassa vauvelia ja vähän hänen vanhempiaankin, mutta sitten kun tulimme kotiin, mittailimme hieman ja ajoimme samaan kauppaan, mistä ostimme tuon kiukaan. Sieltä saimme uutta putkea, mutta eihän se tietenkään ollut mittoihin sopiva.

Koska kiukaaseen tuleva putki oli liian pitkä, sitä piti katkaista. Tarvittiin siis rälläkkä. Tarvittiin myös ihminen, joka osaa sitä käyttää. Onneksi on Pekka. Siinäpä ei sitten kauan mennyt, kun hän laittoi putken paikalleen ja homma oli kiuaskiviä vaille valmis.

Ladoin kivet paikoilleen ja sytytin saunan palamaan. Onneksi tuli pysyi kiukaan sisällä ja hetki sitten  saunoimme uuden kiukaan vihkiäiskylvyn. Hyvältä tuntui ja eiköhän tuolla kiukaalla taas jokunen vuosi jakseta.

kiuas4.jpg