Aloitin videokuvausharrastukseni vuonna 1984. Lapsena haaveilin kaitafilmaamisesta, mutta se haave teilattiin tylysti ilman mitään neuvottelu- tai keskustelumahdollisuuttakaan ja valitettavasti Kivijärvellä ja lukiovuosieni Saarijärvellä ei ollut mitään kerhoa tai vastaavaa, missä tuon harrastuksen pariin olisin päässyt. Valokuvaamisen aloitin lukioaikana, mutta vasta muutettuamme tänne nykyiseen kotikuntaamme, realisoituivat haaveet videokuvaamisesta. Alkuvuosina lainasin kameraa, mutta sitten 1980-luvun lopulla sain lopulta hankituksi ensimmäisen oman kamerani. Analoginen, hieman kömpelö, mutta koska siinä käytettiin c-kasetin kokoista nauhaa, ei se enää ollut mikään mammuttilaite, kuten alkuaikojen isoja VHS-kasetteja pyörittäneet kameralaitteet. Kuvan laatu oli ehkä hieman heikohko nykypäivään verrattuna, mutta kyllä sieltä ihan selvän saa.

Minulla on tallessa melkein kaksisataa keskimäärin 45-minuuttista kotivideota sieltä alkuajoista näihin vuosiin saakka eli perheemme historiaa kyllä löytyy. Muutoksen tuulet ovat puhallelleet reippaasti etenkin kuvalaadun ja laitteiden helppokäyttöisyyden kehittymisen myötä. Editointiohjelmia saa sekä ostetuksi että myös esim. Windowsin kautta ja nekin ovat helppokäyttöisiä. 

Muutama vuosi sitten aloin haaveilla dronesta eli siis ilmakuvauksesta. Niitä saa sekä halpoja että kalliita, mutta niissäkin on selkeästi olemassa hinta-laatusuhde ja en todellakaan suosittele halvimpia droneja. Kun hinta alkaa lähennellä 1000 euroa, voi alkaa kuvitella, että on saamassa sekä kuvaamisen että lentokelpoisuuden kannalta ihan asiallista laitetta. Minulla on Dji Mini 3 drone ja se riittää minulle. Saan sillä sekä video- että still-kuvia, joiden laatu on ihan hyvä. Tässä toissa päivänä nappaamani still-kuva.

drone.jpg

Drone-lennätys on teknisesti hyvin helppoa, joten taitojen oppiminen ei ole mikään erikoinen ongelma. Toki hommaa täytyy treenata ja suosittelen ihan alkuvaiheessa pysymään kaukana puista. Erikoisen tärkeää on ottaa selvää tarvittavista luvista ja lentämiseen liittyvistä ehdoista. Koko homman saa selville Traficomin nettisivuilta, missä on kattava drone-info. Ilman drone-lupia ei todellakaan kannata lähteä lentelemään varsinkaan taajama-alueella, missä säännöt ovat varsin selkeitä ja tiettyjä asioita rajaavia. Luvan saa tenttimällä ja ihan kevyimmille malleille riittää netissä tehtävä koe, mutta isojen laitteiden kanssa täytyy muistaakseni käydä tekemässä jossain vastaava testi. 

Minun laitteeni on pieni ja kevyt. Se painaa akunkin kanssa vain 250 g, mutta väärin käytettynä silläkin voi aiheuttaa vakaviakin tuhoja. Jos laite putoaa lentokykynsä menettäneenä osuen ihmiseen, saattaa tuon painoinen laite aiheuttaa aikamoisen vahingon. Niinpä väkijoukon päällä ei saa lennättää - siitä on hyvin selkeä ohje. 

drone2.jpg

Laitetta ohjataan hieman Play Stationin ohjaimen tapaisella kauko-ohjaimella kännykän nettiä käyttäen. Ohjelma on kohtuullisen yksinkertainen, mutta vaatii toki treenausta. Koska laite voi nousta 125 metriin, on laitteen oltava yhteydessä puhelimeen koko ajan, jotta ohjaaja näkee,  mitä laite kuvaa, minne menee jne. Virallisten lentosääntöjen mukaan laitteen on oltava koko ajan lennättäjän näkyvissä, mutta hieman kännykkää suurempi laite ei kyllä näy enää edes 30 metrin korkeudesta. Siksi on hyvä oppia lukemaan kameran kuvaa ohjaimeen kiinnitetystä kännykästä. Minun laitteessani on "kotiin kutsu"-näppäin eli yhtä nappulaa painamalla drone palaa sinne, mistä se lähetettiin.

drone3.jpg

Dronella kuvaaminen on tavattoman kivaa ja mukava lisä tavallisen videon käyttöön tottuneelle. Minä editoin kaikki kuvaamani videot Pinnaclen videoeditorilla eli epäonnistuneet otokset, joita minulla on vaikka kuinka paljon, olen kyennyt yksinkertaisesti hävittämään ja siksi kotikuvaukseni ovat ainakin kohtuullisen katsottavia. Niitä en kuitenkaan julkaise missään ~ ketä nyt kiinnostaisi nähdä jossain YouTubessa, kun paistan lettuja lastenlapsille tai pesen autoa. Ne ovat ihan perhejuttuja. Dronella olen kuitenkin käynyt filmaamassa esim. kotipaikkani keskustaa ja vastaavia yleisiä ja julkisia luontoalueita. Liitänpä tähän loppuun viime kesänä tekemäni kuvauksen lapsuuskotikuntani keskustasta. Sanoisin, että aika helpolla saa tehdyksi kohtuullisen näyttävää filmiä.

https://youtu.be/8VzSHErEWH4