En sitten lopultakaan katsonut Euroviisuja. Ei niinkään, ettenkö olisi sitten lopulta kuitenkin jotenkin ollut kiinnostunut siitä, kuinka Käärijän käy kaiken sen hehkutuksen jälkeen. Enpä sitten vaan jaksanut, kun olin ensin hurjassa adrenaliinihyökkäyksessä jotenkin kestänyt Suomen ja Saksan lätkämatsin, jonka sitten Suomi lopulta niukasti vei  4-3. Käärijä sijoittui siis toiseksi ja ruotsalainen Loreen veti pitkän korren jo toisen kerran. Hänhän voitti jo kerran joskus hiukan reipas kymmenen vuotta sitten.

Nyt sitten hehkutetaan jääkiekkoa ja rallia. Maailmanmestaruus pitäisi molemmissa tulla kaiketi siksi, että se on ennenkin tullut. Jukka Jalosen valmennustahti ja mitalijahti on toki ollut huikea ja Rovanperä on saanut autot kulkemaan, joten eivät nämä katteettomia toiveita tai vaatimuksia ole, mutta kyllä tässä jäitä kannattaa laittaa hattuun joka tapauksessa. Rallista en ymmärrä varsinaisesti mitään eikä se(kään) kiinnosta yhtään, mutta sehän nyt on toki tiedossa, että jääkiekko on harrastukseni ja ymmärrystä kai on asialle ainakin vähän.

Suomi saattaa olla suosikki, koska joukkueessa on hyviä pelimiehiä, mutta jokainen tietänee, että joukkuepelissä täytyy yhteispelin kulkea lähes saumattomasti. Jos kerätään maailmalta kaksikymmentä parasta suomalaispelaajaa joukkueeseen ja aloitetaan peli, ei siitä välttämättä hyvä heilu. Olen vertaillut joukkuepelejä kuorolauluun. Kuoro soi kauniisti ja osaa tauot ja sanojen fraseroinnit ja dynaamiset vaihtelut ja kaikki siihen kuuluvat jutut, koska kuoro on treenannut yhteissointia. Nuotteihin merkataan esittämiseen liittyviä yksityiskohtia ja niitä hiotaan aika lailla niin yhteisharjoituksissa kuin myös omassa kotitreenissä. Jos haetaan hyviä laulajia kadulta, annetaan nuotit käteen ja laitetaan laulu soimaan, niin kylmiltään se ei ole heti valmista - ei likikään.

Niin se on joukkuepelissäkin. Kuvioita treenaillaan ja yksinkertaisesti pelaajien täytyy luistella ja sijoittua jäällä niin, että kiekkoa kuljettava pelaaja voi luottaa kaverin olevan siellä, minne hän syöttää. Ei siellä ole aikaa jäädä peiputtelemaan ja miettimään. Sama juttu omalla kenttäpuoliskolla, kun omaa maalia puolustetaan.

Näissä nyt meneillään olevissa Suomen ja Latvian jakamissa kisoissa on 16 maata - Tampereella kahdeksan ja Riikassa kahdeksan. Maat pelaavat kerran toisiaan vastaan ja perustavoite on olla neljän parhaan joukossa, jotta pääsee eteenpäin. Molempien lohkojen viimeiset  putoavat B-sarjaan, enkä sentään jaksa uskoa, että suomalaisten pelit niin huonosti menevät, mutta se, että putoaa alkusarjasta ulos neljän parhaan joukosta on toki mahdollista. Suomen lisäksi Tampereen alkulohkossa pelaavat USA, Ruotsi, Saksa, Tanska, Itävalta, Ranska ja Unkari. Etukäteen voisi ajatella, että USA, Ruotsi ja Suomi menevät varmasti jatkoon ja nyt kolmen kierroksen jälkeen jää eniten spekulointia ns. kovien maiden osalta Saksan tilanne, koska se on hävinnyt kaikki pelinsä tähän asti, mutta kuten Suomikin, se on pelannut kaikkein kovimpien etukäteisvastustajiensa kanssa (USA, Ruotsi ja Suomi), eikä ollenkaan huonosti, joten sille riittää, kun se voittaa loput pelinsä. Sama juttu Suomelle, jolla on voitto Saksasta ja yhden pisteen peli Ruotsin kanssa.

Mediassa huudetaan räkä roiskuen, että kyllä Suomen täytyy voittaa etukäteen heikot maat ja mennä heiluttamalla neljän parhaan joukkoon, koska joukkueemme on niin hyvä. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä laisinkaan itsestään selvää. Joskus 30-50 vuotta sitten maailman kiekkokärki oli kapeahko ~ Venäjä (Neuvostoliitto), Kanada, USA, Ruotsi ja Tsekkoslovakia ja hiljalleen Suomi kapusi noihin aikaan tuohon huippusakkiin tai ainakin sitä kohti. Kaikissa näissä maissa ammattimaisuus kuitenkin tuli maan pääsarjoihin ja sitä mukaa pelaajat ja peli itsessään kehittyivät. Kun katselee historiaa, niin aika vankasti nämä kuusi mainitsemaani maata dominoivat kiekkomaailmaa. Jääkiekko on kuitenkin mennyt huimaa vauhtia eteenpäin muuallakin ja nimenomaan Keski-Euroopassa. Nykytekniikalla voi rakentaa jäähallin vaikka Saharaan ja kun vauraat Euroopan maat ovat koko ajan kuroneet entisten johtomaiden kaulaa kiinni, niin täytyy muistaa, että etenkin Sveitsi, Tanska ja Saksa ovat hyvin lähellä kärkeä. Lahjakkaimmat keskieurooppalaiset pelaavat suurissa sarjoissa esim. Suomessa, Ruotsissa, Sveitsissä, Tshekissä, Saksassa ja parhaat sitten NHL:ssä tai ylipäätään Pohjois-Amerikassa. Vaikka pelaajamateriaali ei vielä ole niin laaja kuin esim. USA:ssa, Kanadassa, Ruotsissa, Tshekissä ja Suomessa (toki Venäjälläkin, mutta se on nyt pelistä pois muista syistä), niin kärki on parhaimmillaan tosi terävä. Niinpä yllätyksiin on syytä varautua ja muistaa, että nykypäivän kiekkoilussa pelit saattavat olla tosi vähämaalisia ja pienikin moka voi kaataa muuten hyvin pelin.

Suomi hävisi Ruotsille toissa iltana maalilaukauskisan jälkeen tiukassa pelissä, jota se hallitsi vankasti, mutta jossa yksi syöttövirhe johti Ruotsin maaliin toisessa erässä. Suomi pelasi  huonosti vastustajan maalilla, joten siellä täytyy hommaa parantaa, jos joukkue mielii uusia maailmanmestaruuden. NHL-kiekkoilijat ovat jo nyt näyttäneet olevansa kaukalon herroja, mutta jonkin aikaa kestää varmasti tottua isoon kaukaloon ja myös uusiin pelikavereihin - ei se homma hetkessä avaudu. Kapanen, Kakko ja Rantanen ovat selkeästi näyttäneet kykenevänsä tekemään hommaa kovatasoisesti, mutta se viimeinen silaus odottaa tulemistaan. Ehtivätkö nuo NHL-hirmut saada kiinni Jalosen pelikirjaopeista jää nähtäväksi, mutta sen verran ammattitaitoisia nuo ammattilaiset ovat, että mahdollista se on. Se nähdään viimeistään ensi viikolla.