Kuten niin monet tietävät, olen  filmaillut kotivideoita noin neljänkymmenen vuoden ajan. Lapsuuteni suuri haave, kaitafilmikamera ja projektori, muuttui tekniikan myötä helpommaksi ja ajan mittaan laatuisammaksi. Kaitafilmikameraa ja siihen liittyviä härpäkkeitä ei ikinä ilmestynyt minulle, mutta videokameran sain lopulta. Ihan alkuvaiheessa ne olivat hillittömän kalliita suhteessa esimerkiksi meikäläisen palkkaan, mutta ihan kuten kännykät ja televisiot ja tietokoneet, myös videokamerat sekä kehittyivät että halpenivat ajan mittaan.

Ihan aluksi filmasin isolle VHS:lle, sitten tuli hieman c-kasettia isompi kasetti, sitten pieni nauha ja loppujen lopuksi digitaalisuuden kehittymisen myötä kameran sisäinen kiintolevy ja sitten minulla edelleen käytössä oleva pikkusormen kynnen kokoinen muistikortti. Mitä pienemmäksi tallennustila kooltaan muuttui, sitä enemmän sinne mahtui tavaraa.

Aluksi en pystynyt editoimaan kuvauksiani mitenkään, mutta saatuani ensimmäisen pienelle kasetille filmaavan kameran, saatoin kopioida otokset VHS:lle ja samalla jättää epäonnistuneet kuvaukset pois. Reilu 20 vuotta sitten ostin ensimmäisen editointiohjelman, Pinnaclen, jota käytän edelleen, joskin huikean paljon parempilaatuisen ja ominaisuuksiltaan paremman kuin se ensimmäinen hankintani.

Sitten joskus parikymmentä vuotta sitten kehityksen myötä aloin siirtää siihen asti  VHS:lle siirtämiäni videoita DVD-levyille. Video vaatii valtavasti tilaa ja editointi ja varsinkin levyjen polttaminen tosi paljon muistia koneelta ja niinpä alkuaikojen levyjen polttaminen oli hermostuttavan hidasta ja epäonnistuikin usein. Analogisten VHS-videoiden muuntaminen digitaaliseen formaattiin ei erikoisemmin parantanut kuvan laatua, mutta ainakin niiden katsominen ja tiettyjen kohtauksien löytäminen helpottui runsaasti.

Siinä kun siirtelin videoita dvd-muotoon, aloin myös markkeroida levyjä löytääkseni haluamani kohtaukset. Jokaisesta levystä on sisällysluettelo kirjoitettuna.

Noin kymmenen vuotta sitten eräs ystäväni kehotti minua muuntamaan dvd-levyt turvallisempaan ja helpommin säilytettävään muotoon. Suhtauduin vakavasti tähän kehotukseen ja aloin muuntaa levyjä mp4:ksi. Homma hoitui tietokoneella helposti ja nopeasti ja siinä on useita etuja vanhaan nauha- ja levyhässäköintiin verrattuna. Tosin jouduin ostamaan uuden koneen, koska vanha koneeni ei jaksanut pyörittää muunto-ohjelmaa. Niin, mp4 on erittäin  helppo tallentaa ja fyysisesti se mahtuu pieneen tilaan.

Nämä kuvaustallenteet ovat minulla tällä hetkellä neljässä eri paikassa. Ensinnäkin kaikki ovat edelleen dvd:llä - myös kaikki uusimmat. Olen tallentanut mp4:t tietokoneelle sellaiseen muistiin, missä ei ole liikkuvia osia eli särkymisen vaara on pieni. Vaikka koneen prosessori ja/tai käyttöjärjestelmä kaatuisi, olisi tuo erillinen muistipaikka edelleen käytettävissä. Se pitäisi vaan siirtää eri koneeseen. Suurin osa tallenteistani on nykyään pilvipalvelussa - se työ on vielä vähän kesken.  Sitten minulla on vielä muistitikut.

 

Muistitikut ja niiden kehittyminen ovat uskomattomia. Tuossa alemmassa kuvassa on ensinnäkin se pienin tikkunen, jonka tilakapasiteetti on 64Gb. Yksi  mp4-videoni vie tilaa 1-3Gb riippuen tietenkin videon pituudesta ja myös sen laadusta eli sinne punaiselle tikulle olen saanut mahtumaan 25 ensimmäistä videokoostettani. Sitten siinä on se hieman isompi, pääasiassa  musta tikku, jossa on tilaa 256Gb.  Siellä on lähes 170 videokoostetta. Sitten on se kapea hopeanvärinen. Sen kapasitetti on lähes puoli teraa eli melkein 500Gb. Näin ollen saan kaikki kotivideoni samalle tikulle, mikä on uskomatonta, kun ajattelee, että se on fyysiseltä kooltaan noin hillittömän pieni. Kun kaikki parisataa videota on tuolla uudella tikulla, jää sinne edelleen runsaasti tilaa uusille otoksille.

Kun olen saanut siirretyksi kaikki videoni tuolle hopeanväriselle tikulle, en suinkaan aio hävittää noita kahta pienempää, vaan jätän kaikki taltioinnit sinne ja arkistoin tikut huolella turvalliseen paikkaan.

Noiden tikkujen ansiosta on erittäin helppoa näyttää videoita halukkaille. Ne, jotka ovat pilvessä, ovat tietenkin helpoimmin saatavilla, mutta tikkuhan kulkee helposti mukana ja missä vaan on USB-liitännän mahdollisuus, pystytään niitä katsomaan helposti. Käytännössä kaikki tietokoneet, niin pöytäkoneet kuin läppäritkin, ovat kelvollisia. Moniin videotykkeihinkin voi liittää muistitikun eli ei enää tarvitse raahata suurta arsenaalia mukana, kun haluaa näyttää jonkun jutun.

Rouvan isä sanoi minulle jossain vaiheessa, että ihan kuten vanhat valokuvat ovat mahtavia aarteita, niin kyllä nämä videotkin. Erkki-apen viimeisinä vuosina rahtasin usein dvd-laitteen Kotkaan mukanani ja sitten katselimme noita alkupään kotivideoita, joissa oli myös paljon filmauksia rouvan vanhempien rakentamasta omakotitalosta, jonka he möivät joskus 1990-luvulla. Erkkiä liikutti selvästi myös meidän lasten touhuilu silloin, kun he olivat pieniä.

Onhan noita harrastuksia yhdellä jos toisella - mitä omituisimpia. Tämä on yksi niistä.