Pääsin tänä talvena ladulle ensimmäisen kerran itsenäisyyspäivänä. Suhteellisen lämpimän syksyn jälkeen, ilma alkoi viiletä marraskuun lopulla ja sitten lunta tuli sen verran, että harjun radat saatiin kuntoon. Pakkasta oli lähes kymmenen astetta ja muistan, että keli oli varsin nihkeä, mutta tärkeintä oli tietenkin pystyä pääsemään hyvällä rytmillä eteenpäin.

Joulukuussa pystyin hiihtämään ensin reilun viikon ajan ihan hyvin, mutta sitten kelit muuttuivat varsin huonoiksi ja pääsin vasta joulupäivänä takaisin suihkimaan. Vuoden viimeinen viikko oli kyllä taas ihan hyvä ajatellen tätä talvista kuntoilumuotoa.

Koko talvena käytin kahta suksiparia. Toiset ovat ns. karvapohjat, jotka ovat pakkasella hyvät ja toiset taas ns. pitopohjat, joilla voi hiihtää vaikka vesihiihtoa. Ne ovat aika uskomattomat.

Tammikuun eka viikko oli se hurjan kylmä viikko, enkä käynyt edes kävelemässä. Loppukuu sujui sitten kahdeksannesta päivästä alkaen hyvin ja kilometrejä kertyi mukavasti ja riittävästi ajatellen kunnon kehittymistä ja asettamaani tavoitteeseen pääsemistä. Minullahan on ollut jo tosi kauan pääasiallisena talven hiihtotavoitteena saada vähintään 300 kilometriä matkamittariin, mikä on tavallaan helppoa ja tavallaan vaikeaa. Jos pysyy terveenä ja jos lunta riittää ja jos olosuhteet ovat vähintäänkin inhimilliset, niin tuo 300 on ihan helppo paketti. Se vaatii 30 liikkeelle lähtöä ja keskimäärin kymmenen kilsaa per lenkki. Se ei ole hiihtämään tottuneelle ja hyvillä välineillä suksivalle todellakaan mikään rankka paukku, mutta vaatii joka tapauksessa sen lähtemisen vaivan. Mikäpäs tässä eläkeukon on mennessä, kun ei tarvitse töihin lähteä - melkein mihin vuorokauden aikaan hyvänsä pääsee lähtemään. Joulu- ja tammikuun aikana kasasin yhteensä 234,6 kilometriä. Koko talven aikana kävin hiihtämässä pääasiassa aamulla ja parhaimmillani olin ladulla hieman kuuden jälkeen. Yleensä olin jo kotona suihkussa yhdeksään mennessä. Jokunen päivä- ja iltalenkkikin tuli tehdyksi.

Tammi-helmikuun vaihteessa oli taas ilmastollisia ongelmia ja vaikka ei välttämättä liian kovia pakkasia, niin ikäviä tuulia ja tuulen mukana viuhtoneita lumipöllyjä.  Sellaisilla keleillä on niin ikään varsin ikävä hiihdellä etenkin tulolla harjun lentokentän maisemissa, missä on hyvin paljon aukeita paikkoja ja kaikki mahdolliset tuulet pääsevät siellä kiinni etenijään. Toisaalta olihan noina tuulisina hetkinä mukava mennä myötätuuleen. Helmikuussa olin joka tapauksessa aika hyvässä liikkeessä ja kun pääsin kuun ensimmäisen viikon jälkeen taas ladulle, onnistuin käymään ladulla melkein joka päivä ja yhteensä 15 kertaa. Tavoittelemani 300 kilsaa tuli kasaan 14. helmikuuta ja silloin kyllä näytti ensin sikäli huonolta, kun ilmat lämpenivät ja ladut alkoivat olla pehmeitä ja märkiä, ja se vähän huolestutti. Ihan omaksi onnekseni pitopohjat toimivat erinomaisesti haastavissa oloissa. Niinpä silloin Etelä-Suomen koulujen hiihtolomaviikon vesisateessakin kykenin suksimaan ihan hyvin. Positiivista oli se, että tuulet hellittivät eikä ollut kylmä.

En ole enää kymmeneen - viiteentoista vuoteen hiihtänyt edes omaan tasooni nähden kovaa. Minulla ei ole pulssimittaria, mutta toki minä tunnen, jos vauhti käy kuntoon nähden kovaksi. Hiki tulee aina, mutta pulssi ei pauku korvissa eikä sydän yritä tulla kurkusta ulos. Palaudun helposti seuraavaksi päiväksi, enkä juurikaan tunne mitään maitohappokipuja ja -särkyjä. Hiihto on muutenkin nivelille, lihaksille ja jänteille ystävällinen laji. Alkukaudesta selkä oli kipeä, mutta se vahvistui muutaman kerran jälkeen. Suurin vaiva oli hieman jäykät hartiat. Tämän talven nopeuskestävyys toki kehittyi hiljakseen helmi-maaliskuuhun päästessä, mutta sekin voi johtua hyvinkin paljon liukkaammista laduista. Trackerin mukaan kilometrivauhtini liikkuivat 4.30 - 6.00 minuutin välillä ja toki paljon kelistä riippuen. Nopeimmat irralliset kilsat menivät jopa alle neljän minuutin, kun pääsin pökkimään tasatyöntöä jäisellä ladulla myötätuuleen ja hitaimmat sitten jonnekin kahdeksan-yhdeksän minuutin väliin.   

Siitä helmikuun 14. päivästä alkaen sain matkamittariini yli 200 kilsaa tähän päivään. Niinpä pääsin hieman yllättäen ylittämään 500 kilometriä tämän kuluvan talven aikana. Tämä viimeksi kulunut viikko oli ratkaiseva, koska hiihdin koko talven kolme pisintä lenkkiä tässä viime päivien aikana. Sinänsä kuntoni kannalta on toki ihan sama, onko trackerissa 485 tai 500 kilsaa, mutta tekemättä tätä hommaa mitenkään hampaat irvessä, on silti mukava asettaa itselleen tavoitteita. Nämä tavoitteet nostavat motivaatiota - ainakin minulla.

Tänään sitten työnsin lenkin jälkeen kaikki hiihtokamppeeni merinovillaista alusasua lukuun ottamatta pesukoneeseen, vein monot kaappiin ja sukset ulkovarastoon ja tässä oli nyt sitten kauden piste. Jollain oudolla tavalla aloin jo kyllästyä pyörimään 2,5 kilometrin rataa, mutta eiköhän se hiihtohalu taas kasva, kun ensi syksynä ensimmäiset lumihiutaleet putoavat maahan.