Olimme ihan oikeasti lomareissulla Kotkassa. Rouvahan on sieltä kotoisin, mutta näiden yli neljänkymmenen vuoden aikana tehtyjen hyvin lukuisten reissujen päätarkoitus on ollut rouvan vanhempien ja lähisuvun tapaaminen ja toki lasten ollessa pieniä, heidän hoitamisensa. Niinpä emme ole ehtineet kokonaisvaltaisesti tutustua tuohon kauniiseen merikaupunkiin.

kotka2.jpg

Majoituimme keskustaan erääseen hotelliin - en viitsi mainostaa, mutta hyvä oli palvelu ja huoneen hintaan kuulunut aamiainenkin. Yövyimme kaksi yötä maanantaista keskiviikkoon. Menomatkalla kävimme lounaalla Porvoossa.

Kävimme pienen pienellä meriretkellä Varissaaressa. Matka sinne kestää Sapokan satamasta kymmenisen minuuttia. Saarella on kivan tuntuinen ravintola, missä söimme ihan asiallisen sapuskan - ei mitään supergourmettia, mutta maittavaa kuitenkin.

kotka1.jpg

Tulimme saarelta pois kahdeksan maissa ja ajelimme Kotkansaaressa ja kävimme katsomassa hienoa Katariinan meripuistoa ja hotellille palatessamme myös pientä ja hyvin kaunista kaupunginpuistoa Arto Tolsan stadionin vieressä.

Tiistaiaamuna käppäilimme Kotkan torilla, missä oli juhlavaa, kun kaupunki vietti syntymäpäiväjuhlaansa ~ 145 vuotta. Ajelimme puolenpäivän tienoilla Haminaan, missä kävimme rouvan serkun luona. Keskustassa ihailimme 100 metrin korkeudessa liehuvaa koripallokentän kokoista Suomen lippua.

kotka3.jpg

kotka4.jpg

Tapasimme tällä reissulla rouvan toisenkin serkun ja myös yhden tädin. Jo kovasti vanhoja sukulaisia käydään kyllä tapailemassa mahdollisimman usein.

Illalla istuimme terdellä rouvan lukioaikaisen luokkatoverin kanssa ja sitten vielä illan päätteeksi vähän aikaa kahdestaan.

Keskiviikkoaamuna kiertelimme kaupungilla ja kiipesimme lopuksi ennen lähtöä ja Kuusisen saarella syötyä lohisoppaa  Haukkavuoren näkötorniin. Rankka nousu, mutta kannatti.

kotka5.jpg

Jännä juttu, että olemme reissaanneet Kotkassa säännöllisesti hyvin usein jo yli neljäkymmentä vuotta ja silti löysimme minulle ihan uusia paikkoja. No, syynhän tuossa selvitinkin jo.