Olin hetken aika paniikissa reipas viikko sitten. Videokamerani nimittäin särkyi ja se on täydellinen katastrofi. Kyseinen kamerani oli halvahko peruskamera, jolla sai erittäin hyvää kuvaa, mutta jonka äänitallenteet olivat surkeita. Pääasia oli kuitenkin se kuva. Toinen hyvä juttu oli se, että kamera kulki helposti mukana, koska se mahtui takin taskuun. Kolmas juttu taas se, että pikkusormenpään kokoiseen muistikorttiin mahtui kovimmalla resoluutiollakin taltiointeja tuntikausiksi. Videokamera on minulla mukana tosi usein ja meiltä löytyy melkoinen määrä kotivideo-otoksia. Olemme piakkoin lähdössä Kreikkaan ja olisin jopa saattanut harkita matkan peruuttamista, jos minulla ei olisi ollut videota. Näin tärkeää se on.

Kamera siis särkyi eikä noita muutaman satasen kameroita kannata korjata. Todennäköisesti se ei olisi edes onnistunut. Ajattelinpa siis lähteä ostoksille ja minnekäs muualle kuin sinne, missä ei nyt kerta kaikkiaan kannata maksaa liikaa. Vaan iskipä vanhaa videomiestä pettymys turpaan. Ei siellä myydä niitä enää, koska ei ole kysyntää. Ihmiset videoivat puhelimella. Niinpä....

Siirryin sitten naapuriliikkeeseen, joka kertoo olevansa silkkaa voimaa. Eipä ollut sielläkään, mutta osasi ystävällinen myyjä kertoa, että pääkaupunkiseudun suurissa liikkeissä voi vielä olla. Sieltäpä sitten löytyi, mutta juuri äsken tuli mieleeni, että olisiko pitänyt ostaa kaksi samanlaista, koska sitten, kun tämä uusi särkyy muutaman vuoden päästä (tai jopa kymmenen), saisin heti vastaavan joutumatta ajamaan edestakaisin ympäri Uudenmaan lääniä.

Siinä sitten maksaessani ostosta, myyjä ystävällisesti kysyi nähdessäni puhelimeni, että miksi en filmaa puhelimella - näinhän kaikki muut tekevät. Kyllä niin ja filmaan minä toki puhelimella, mutta tässä kohtaa syntyy dilemma ( = kaksoisolettamusongelma). Minulla on erittäin hyvälaatuinen puhelin ja sillä saa terävää kuvaa helposti. Siitä puuttuu kuitenkin hyvätasoinen zoom ja toisekseen sen taltiointien tallentaminen ja koostaminen on vähintäänkin hankalaa tai itse asiassa hidasta.

Taltiointi ja editointi? Minä haluan tallentaa otokseni niin, että löydän ne ja voin katsoa vanhoja juttuja pitkienkin aikojen takaa. Ensimmäiset kuvaukset ovat vuodelta 1984 ja niitä on riittänyt näihin päiviin saakka ja ne lisääntyvät myös. Ihan kuten joku valokuvaa innolla ja albumoi ja järjestää niitä kuviaan - minä teen samaa videolla, joskin myös olen kasannut kymmeniä valokuva-albumeja ja nykyään teen still-kuvista kuvakirjoja.

Editoin videoni. Käytän "vanhanaikaisella" pöytäkoneellani ammattitasoista editointiohjelmaa, jolla voin tehdä leikkauksia, tekstityksiä, poistoja jne. Viikon aikana kuvatussa matkavideossani saattaa olla kolme tuntia kaikenlaista ja lopullisessa videossa noin 45 min - 1h ~ jotain sellaista. Näitä noin tunnin mittaisia "elokuvia" minulla on reippaasti yli 200. Olen numeroinut jokaisen filmausjärjestykseen ja otsikoinut jokaisen niin, että niissä näkyy filmausaika ja vuosi. Esimerkiksi "Toukokuu 1993" tai "Juhannuksesta heinäkuun puoliväliin 2015". Jokainen sisällä oleva filmi on markkeroitu pienempiin osiin eli otsikoin jokaisen pikkutapahtuman ikään kuin sisällysluetteloksi. Esimerkiksi 1) Juhannusjuhlilla 2) Kokko 3) Juhannuspäivän lounas jne. Jokaisessa elokuvassa on noin 20 pikkukohtausta ja ne taas olen kirjoittanut vihkoihin. Niistä on helppo katsoa esimerkiksi, mitä tehtiin heinäkuussa 1995. Tuollaisen videon puolivälissä on "Lähtö Kreikkaan" ja se on näin varsin helppo löytää nopeasti. Jokainen tekemäni elokuva on sekä dvd:nä että mp4:nä ja nuo mp:t on varmuuskopioitu kolmeen eri paikkaan.

Mitä nuo filmit sisältävät? Tärkeimpänä pidän kolmen lapsemme ja kuuden lastenlapsen tekemisiä. Olen siis kuvannut matkoja ulkomailla ja kotimaassa niin hotelleissa kuin mökeillä, mutta myös ihan arkea kaurapuuron keittämisestä ja hampaiden pesemisestä alkaen. Kaikkia perheen yhteisiä juhlia, niihin liittyviä valmisteluja ja jälkipuintia myös. Lasten harrastuksista on todella paljon erilaisia kuvauksia ja sitten omasta maailmastani pääasiassa musiikkiin, museoretkiin, metsäretkiin ja matkoihin liittyen.
On kuitenkin muutama juttu, joita en ikinä filmaa. En kuvaa sellaisia asioita, jotka voisivat loukata jonkun ihmisen herkkyyttä, omaa intimiteettiä tai ovat jotenkin hyvin herkkiä tai raskaita. Ei alastomia aikuisia ihmisiä ~ olivat sitten lähiporukkaa tai ei, lasten rantaleikkejä kyllä on kuvattu. Ei noloja tilanteita, jotka loukkaavat. En kuvaa hautajaisia silloin, kun ihmisiä on arkun äärellä tai kun arkkua kannetaan. Muistotilaisuuksissa on kamera ollut matkassa. 

Kuka niitä jaksaa katsoa? Ei kukaan muu kuin me itse, koska ne ovat perhekuvia. Ei niitä ole muille tarkoitettukaan, joskin näytämme pätkän sieltä ja toisen täältä, jos joku on kiinnostunut. Entisaikaan kopioin videokasetin tai dvd:n, mutta sittemmin joitakin juttuja olen laittanut YouTubeen salasanan taakse niille, joille ne jutut kuuluvat, kuten yhteisten reissujen otoksia. Kun olin vielä työelämässä, käytin aika paljon videointia työjuttujen selventämiseksi, mutta niistä ei ole mitään enää tallessa, koska työni oli siinä määrin salaista, että niiden julkinen julkaisu oli vähintäänkin jonkun lain perusteella laitonta. Ne kaikki ovat käytännössä tuhottu.

Nyt sitten on selvitetty, miksi haluan käyttää videokameraa. Puhelimella kuvaaminen on paljon hankalampaa, koska sitä ei saa pysymään niin vakaana kuin kameraa. Zoomin heikkoudesta taisinkin jo puhua. Puhelimen otokset on toki nykyään helppo siirtää käsiteltäväksi tai jopa käsitellä puhelimessa, mutta minusta on ikävä katsoa niitä puhelimen tai tabletin ruudulta. Kun videot on kunnolla editoitu ja käsitelty mp4:ksi, voi ne helposti joko polttaa dvd:ksi tai yksinkertaisesti siirtää tiedostot vaikkapa tikulle tai ulkoiselle kiintolevylle. Minulla on erittäin pienikokoinen kiintolevy, johon mahtuu 1 Teran verran aineistoa eli kaikki kotivideoni ovat tällä hetkellä sellaisella.

Nyt minulla on uusi videokamera ja kuvaaminen voi alkaa  (itse asiassa on jo alkanutkin...)