Jääkiekon Suomen mestaruudesta aloitetaan jälleen uusi yritys ja hieman uusin tempuin. Liiga viettää 50-vuotisjuhliaan ja kyllähän minä muistan, kun pääsarja muutti nimensä ja toiminta muuttui ammattimaisemmaksi. Vanhat Mestaruussarja ja Suomensarja saivat väistyä.  Liigassa on nyt 16 joukkuetta, kun Kiekko-Espoo palasi taas pääsarjaan ja tuo hyvän kilpailuasetelman pääkaupunkiseudun tuuliin. HIFK on ollut liigassa jo pitkään vailla kilpailevaa seuraa, mutta nyt näyttää siltä, että espoolaisten lisäksi Jokerit on jo kovaa vauhtia tulossa ehkäpä jo ensi vuonna. Sen saa nähdä sitten.

Uutta liigajärjestelmässä on yhden lisäjoukkueen lisäksi se, että kaksi huonoimmin sijoittunutta pelaavat karsinnat, joiden häviäjä pelaa pienen sarjan  Mestiksen voittajaa vastaan ja sen sarjan voittaja pelaa ensi kaudella Liigassa ja häviäjä Mestiksessä.
Mitalitaistoihin on mahdollisuudet runkosarjan päätyttyä 12:lla parhaalla joukkueella. Sijoillle 5-12 sijoittuneet pelaavat ensin pudotuspelit ja neljä niissä loistanutta joukkuetta ottelee sitten runkosarjan sijoille 1-4 päätyneitä vastaan. Pelejä on siis lopulta enemmän kuin viime aikoina on ollut, mutta kuka siitä hyötyy, nähdään vasta kauden päätyttyä. Onko meillä äärimmäisen väsyneitä ja entistä enemmän vammoista kärsiviä pelimiehiä vai onko lopputulos valoisampi?

Minun ikisuosikkini, Helsingin IFK, lähtee taas jälleen kerran suurin toivein ja odotuksin jahtaamaan vähintäänkin loppuottelupaikkaa, mutta luonnollisesti myös nappaamaan pitkästä aikaa sen kuuluisan "pojan" eli Kanada-maljan kauden päätteeksi. Kyse on toiveajattelusta, koska luottamukseni Ville Peltosen valmennuskykyyn on viimeksi kuluneiden kausien aikana hiipunut täysin. Viime kauden erittäin kovaksi tituleerattu joukkue osoittautui olevan pelkkää pumpulia, mikä kuitenkin pääosin johtui huonosti peliorganisaatiosta. Sama homma jatkunee, mutta heikommalla joukkueella. Jos ei nyt ihan joukkopaosta voi puhua, niin joukkueesta lähti paremmille kentille erinomaisia pelaajia, jotka varmasti osin olivat jo turhautuneita huonoon menestykseen. Koko viimevuotisen kauden ajan pelaaminen oli tavattoman mielikuvituksetonta ja suorastaan tönkköä, mikä on tietenkin valmennuksen ongelma. Ammattimaiset pelimiehet tekevät melkoisia ihmeitä kentällä, kun valmennus on osaavaa. Eiköhän IFK päädy sijoille 5-12, mahdollisesti kahdeksan joukkoon, mutta runkosarjan kärkinelikko on jälleen liian kova stadilaisille punapaidoille.

Voittajaseuraa tuskin tarvitsee kovin kaukaa Näsijärven rannalta etsiä. Tappara jatkaa edelleen voittokulkuaan, Ilves uuden huippuvalmentajansa johdolla löytää varmasti punaisen langan, Kärpät tiedetään vahvaksi ja minä ainakin jaksan uskoa KalPan olevan taas kovassa iskussa - etenkin keväällä. Erehdynkö, jos sanon voittajan ja mitalikolmikon muutenkin olevan noiden neljän hommia? Saa nähdä.

Joka tapauksessa aion seurata Liigaa ja katsoa HIFK:n pelejä, mutta mikäli joukkue ei heti alussa ala hätyytellä kärkisijoja, en viitsi ajaa Nordikselle ja maksaa kallista lippua, koska häviäminen on minulle halvempaa kotitelkkarin äärellä. Jos olen totaalisesti väärässä, niin mikäs sen mukavampaa. Syyskaudella pelataan muistaakseni 36 kierrosta eli mahdollisuudet ovat 108 pisteeseen, mitä ei tietenkään yksikään joukkue kykene saavuttamaan, mutta enemmän pitäisi voittoja ja nimenomaan kolmen pisteen voittoja tulla kuin viime syksynä, jolloin liian moni ottelu meni jatkoajalle tai maalikisaan ja sillä menetelmällä ei pistepotti kasva tarpeeksi korkeaksi, kun mietitään play offs-kierroksille menemistä.