Me kilpaurheilun ystävät saimme taas ankarasti turpaan, kun Kreikan futismiehet hakkasivat Huuhkajat maanrakoon. Tämä on selkeä osoitus siitä, että huolimatta yhdestä vahinkolaukauksesta eli pääsemisestä euroopanmestaruuskisoihin jokunen vuosi sitten, ei suomalainen jalkapallo ainakaan miesten puolella ole kovinkaan kummallista. Ihan hyvä fyysisen kunnon kannalta, että nuoret harrastavat pelaamista, mutta meillä ei vaan väestöpohja riitä saamaan liikunnallisia huipputekijöitä eri lajeihin, että voisimme kuvitella saavamme ihailla maamme jalkapallon edustusjoukkueen nousevan podiumille saati sitten edes isoihin kisoihin.

Jalkapallo ei kehity, koska juniorivalmennus ei ole pätevää. 10-vuotiaiden ja vähän siitä vanhempienkin joukkueita valmentavat pääosin vapaehtoiset vanhemmat, joista suurimmalla osalla ei ole liikunnallista koulutusta. Kunnioitettavaa, mutta ei sillä vaan etene. Toinen juttu on se, että jääkiekko ja salibandy vievät lahjakkaita pelitaitoisia nuoria. Etenkin jääkiekko houkuttelee, koska kaikki tietävät, että siinä lajissa suomalaiset ovat maailman huipputasoa ja niinpä melkein kaikilla on pieni orastava mahdollisuus nousta kultaan ja kunniaan ja ennen kaikkea suurille tuloille. Se maine ja ihailu pelaajia kohtaan ovat toki merkittäviä, mutta ei se raha-asia mitenkään huono motivaattori ole. Melkein kaikki tietävät ja uskovat, että vain harvat pääsevät dollareita keräämään, mutta myös Euroopan kentillä ansaitaan hyvin, joskin koko loppuelämän rahallista riemua ne kaukalot eivät takaa.

Pieleen menneiden Pariisin olympiakisojen jälkeen, on kansakuntaa ja päättäjiä puhututtanut satsaaminen. Ensinnäkin on sanottava, että ei ne kisat pieleen menneet, mutta toki ilman mitalia jääminen oli ennenkuulumatonta. On tavallaan totta, että kannattaisi panostaa sellaisiin urheilumuotoihin, jotka voivat tuottaa menestystä. Minusta se on väärin, sillä vaikka jalkapallo ei Suomesta vie pelaajia suuriin mainetekoihin, ovat nämä miehet ja naiset vihreällä veralla, koska rakastavat sitä peliä. Jos 13-vuotias tyttö tai poika pakotetaan vaihtamaan jalkapallo vaikkapa moukarin- tai keihäänheittoon, putoaa potentiaalisia urheilijoita kyydistä varsin pian.

Urheilemisen päätavoite pitäisi olla ihmisen oppiminen elinikäiseen liikkumiseen. Kilpaurheilijat tekevät niin käytännössä aina eli aktiiviuran jälkeenkin he kuntoilevat uutterasti. Matkalla kelkasta pudonneiden laita on usein toisin. Kun ei ole menestystä saavutettu, lopsahtaa into kaikenlaiseen tekemiseen ja se on kansantaloudellisestikin huono juttu.

Olen ennenkin tästä paasannut ja jatkan edelleen. Meidän pitäisi toimia ahkerasti kouluissa ja poimia sieltä potentiaaliset huippu-urheilijat ja ohjata heidät hyvissä ajoin kunnolliseen valmennukseen. Heidän, jotka eivät ole kyvykkäitä huippu-urheiluun (eli suurin osa), tulisi päästä niin ikään pienestä pitäen ohjattuun liikuntaan, jotta heidän fyysinen kuntonsa nousisi riittävän hyväksi kestämään aikuisuuden tehtävät niin omassa elämässä kuin työssäkin. Tasa-arvoisuuden nimissä tuhotaan maassamme paljon osaamista ja kyvykkyyttä. Kuten ennenkin olen todennut, kilpaileminen on lähes pannaan julistettu suomalaisessa koulumaailmassa ja niinpä moni oikeasti lahjakas nuori ei pääse edes tottumaan siihen kilpailemisen suomaan kovuuteen ja samalla  euforiaan. Sekin asia on opeteltava.