Yhdysvaltain presidentti John F.Kennedy ammuttiin Dallasissa marraskuun 22. päivänä vuonna 1963. Tämä maailmaa järkyttänyt tapahtuma jätti varjoonsa yhden maailmanhistorian hienoimman pop-musiikkilaulun julkaisun. Samana päivänä The Beatles, neljä pitkätukkaista, epäsiisteiksi mainittua nuorta brittiä Liverpoolin kaupungista, julkaisi yhden elämäni biiseistä - All my loving.
Jos kirjoittaisin listan sadasta elämäni biisistä, siellä olisi paljon Beatlesin musiikkia. All my loving ei ole näiden brittiherrojen paras tekele, ei alkuunkaan, mutta sillä oli suuri merkitys minulle. Olin sen ilmestyessä kuusivuotias ja se iski tajuntaan niin kovaa, että nähtyäni Beatlesin kuvan lehdessä, askartelin itselleni pahvista kitaran ja lauloin englanniksi kovaa ja korkealta: "Ommaillaa, lapin laa..." En silloin enkä edes 1970-luvulla Eaglesia ja Kasevaa kuunnellessani tajunnut näiden kaikkien bändien ihannoinnin perustuneen moniäänisyyden harmonioihin. Itse asiassa tajusin sen vasta laulettuani yli kolmekymmentä vuotta eri kuoroissa.
Paul McCartney, John Lennon, George Harrison ja Ringo Starr ovat nuo neljä miestä, jotka muistetaan ja tunnetaan edelleen ja varmasti vielä pitkälle tulevaisuuteen. Heidän alkuaikojen toimintansa tuotanto on vaikuttanut minuun eniten enkä oikeastaan tunne hyvin heidän 1960-luvun loppupuolella tekemiään tuotoksia.
Nuorina miehinä, tai oikeastaan poikina, kun menestys ei vielä suuresti heitä ollut mairitellut, he viettivät paljon aikaa Saksassa keikkailemalla ja oppivat siellä yhden suurimmista vahvuuksistaan - äärimmäisen tarkan ja taitavan stemmalaulannan. Soololauluistahan vastasivat pääosin Lennon ja McCartney, mutta toki myös Harrison. Ringokin lauloi, mutta olihan se huomattavasti vaatimattomampaa kuin noiden kolmen muun.
Olen vanhemmalla iälläni, itse asiassa ihan viime vuosina, purkanut Beatlesin lauluja osiin etsimällä heidän stemmojaan. Äänien kuljetus melodian takana oli nerokasta, ei pelkkää terssissä tai kvartissa laulamista, vaan monipolvista ja yllättävää.
Beatlesin koko tuotanto on taidokkaiden ja myös uudistushaluisten ja kokeiluja pelkäämättömien muusikoiden työtä. Seassa on yksinkertaistakin yksinkertaisempia sävellyksiä, joihin on haettu pontta sanoituksilla, joista ei aina ota selvää. Edes englannin kieli ei pelasta laulun omituisuutta, jos siinä lauletaan toistuvasti: "Minä olen mursu, minä olen munamies, kukkuukkutsuu". Sitten kaiken sen sekoilun keskelle putkahti jotain suurta ja mahtavaa, kuten "All you need is love" tai ihan lopussa "Let it be".
Laulelen omilla keikoillani Beatlesia, mutta vain sitä 1960-luvun alun tuotantoa. Mitä lähemmäksi menemme yhtyeen lopullista hajoamista, sitä oudommaksi se touhu muuttui, enkä ihan hirveästi jaksa sitä opiskella. Toki siellä loppupäässä on muutama helmi, mutta muutokset olivat liian suuret minulle.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.