Asetin itselleni noin vuosi sitten sellaisen tavoitteen, että pyrin katsomaan kaikki kotivideoni. Jos nyt ollaan ihan tarkkoja, niin en ihan kaikkia, vaan ne otokset, jotka olen järjestelmällisesti numeroinut ja markkeroinut. Niitä on reilut 200, kukin pituudeltaan noin 45-60 minuuttia. Aiheet ovat käytännössä ihan pelkästään perheemme touhuilua, joskin jonkin verran sellaisia juttuja, joita minä olen itsekseni tehnyt, kuten Kreikan matkoja, mökkeilyä, luonnossa liikkumista, puutarhanhoitoa ja soittoon ja lauluun liittyviä.

Näiden reippaan 200 videon lisäksi meillä on melko paljon esim. koulumme teatteriyhdistyksen,  kuorojen ja omien bändien keikkoja, joita en ole liittänyt perhevideoihin ainakaan kokonaisuudessaan.  Niitä en sen enempää katsellut, mutta voisin toki senkin tehdä.

Aloitin siis noiden videoiden katselun viime syksynä lokakuun alussa. En kuitenkaan ihan videointiharrastukseni alkumetreiltä vuodelta 1984, vaan vasta säännöllisemmän kuvauksen alkaessa vuonna 2002, kun siirryin digitaaliaikaan. Aloin silloin kuvata aiempaa enemmän, koska minulla oli ensimmäinen taskukokoinen kamera ja samalla myös videoiden editointi oli kehittynyt ja ennen kaikkea homma onnistui tietokoneiden saadessa lisää suorituskykyä. Kopioin niihin aikoihin kaikki vanhat VHS:t koneelle ja poltin ne sitten dvd-levyiksi. VHS.n hylkäsin jo varmaan 15 vuotta sitten ja ryhdyin viemään digitiedostot suoraan tietokoneelle ja siitä saman tien dvd-levyiksi, jolloin myös kuvan laatu parani huomattavasti. Jokunen vuosi sitten aloin siirtää levyjen sisällöt mp4:ksi ja tällä hetkellä ne ovat siinä formaatissa varmuuskopioituna moneen paikkaan, joten todennäköisesti ne pysyvät katselukelpoisina senkin jälkeen, kun minua ei enää ole, jos ne nyt sitten kiinnostavat ketään.

Päätin silloin vuosi sitten käydä läpi aina kulloisenkin kuukauden videoinnit. Aloitin siis lokakuun videoista. Oli hauskaa todeta, että vuodesta toiseen kohteet olivat samanlaisia. Puutarhan kunnostamista talvea varten, ruskaretkiä lähimetsään, lastenlasten touhuilua, joitain konsertteja, koti-iltojen hetkiä. Marraskuu on vuodesta toiseen ollut hyvin hiljainen filmauskuukausi, mutta sitten joulukuussa on useampi piparitalkoo päässyt filmille, kuten itsenäisyyspäivän kynttilätkin ja sitten tietenkin jouluajan pyhäpäivät ja vielä uuden vuoden hulinat.

Toukokuun videoissa on todella paljon pihahommien taltiointeja, äitienpäiväretkiä Kotkaan ja otoksia eri kuorojen kevätkonserteista. On toki selvää, että lämpimien ilmojen, valoisan ajan ja muutenkin huomattavasti aktiivisemman elämän takia kesäkuukausien filmauksia on kaikista eniten. Kesä- ja heinäkuun videoiden katsominen meinasi suorastaan ottaa koville, kun nyt kesällä oli muutakin tekemistä kuin television katsominen. Onnistuin kuitenkin ja syyskuun otosten kanssa selvisinkin paljon helpommalla. Selkeästikin silloin aikoinaan työhommien päästyä alkuun, en mitenkään erikoisen paljon riehunut kameran kanssa.

Huomasin tässä näitä katsellessani kehittyneeni vuosien varrella paljon sekä kameran käytössä että filmausten sisällössä ja sitten myös editoinnissa. Vanhat video-otokseni ovat ajoittain kiusallisen pitkiä ja tylsiä. Näin vanhemmiten olen oppinut sekä kuvaamaan lyhyemmin ja myös leikkaamaan rohkeammin. Parin viikon takaisen Santorinin matkan aineistoa oli yli 2½ tuntia, mutta editoitu lopputulos on hieman yli tunnin, mikä sekin on aika pitkä, mutta koska annan sen mukanamme olleelle ystäväpariskunnalle, saavat he kokonaisen annoksen, koska he tuskin enää käyvät toista kertaa siellä.

Ostin juuri uuden videokameran, joten varmasti filmaaminen jatkuu. Nykyään videoiden pääosissa ovat nuorimmat lastenlapset, joista vanhempi on 3½-vuotias ja nuorempi vasta puolivuotias. Niinpä kaikenlaista filmaamista varmasti vielä tapahtuu.