Kesällä 2021 Suomessa elettiin suurta jalkapallon nousukautta. Miesten maajoukkue, Huihkajat, oli edennyt kautta aikain ensimmäisen kerran arvokisojen lopputurnaukseen. Valmentaja Markku Kanerva oli tehnyt hyvää työtä ja jalkeille oli saatu tosissaan kansainvälisestikin arviotuna kohtuullisen hyvä joukkue. Ylimpänä tähtenä hääri Kotkasta kotoisin oleva maalivainuinen Teemu Pukki, mutta koska kyseessä on joukkuepeli, ei pidä yhtään väheksyä muutakaan joukkuetta. Suomalaiseen jalkapllohistoriaan ovat nimensä vakaasti kirjoituttaneet sellaiset miehet kuten Lukas Hradecky, Joel Pohjanpalo ja vielä mainittakoon Glen Kamara.

Mikään ei ole ikuista ja olemme nyt tulleet siihen vaiheeseen, että suomalainen jalkapallo kuuluu kansainvälisesti ajatellen roskaryhmään. Käytännössä melkein mikä tahansa maajoukkue vie Huuhkajia kuin pässiä narussa ja epätoivo kasvaa. Syitä tähän rappioon ei kai lopulta tiedetä täysin, mutta ainahan voi spekuloida.

Kilpaurheilu huipulla vaatii valtavasti työtä. Treenaamista tarvitaan yhdessä ja vapaa-ajalla ja nappulaikäisten valmennuksen kehittämistä olisi saatava osaavampiin käsiin. Urheiluseurojen harjoittelumäärät eivät ole kehityksen kannalta riittäviä ja ennen kaikkea valmentajina hääräävien vanhempien osaaminen on hyvin vaatimatonta. 

Suomalaiset ovat pärjänneet jääkiekkoilijoina hyvin. Jalkapallofanaatikot kiljuvat tässä kohtaa sitä, että kyseessä on pieni laji. Ei se kuitenkaan ihan niinkään ole. Jääkiekkoa pelataan koko Pohjois-Amerikan alueella ja ihan etelää lukuun ottamatta kaikkialla Euroopassa. Myös Aasiassa on laaja harrastusmäärä. 

NHL:ssä tai ihan siinä hollilla on yli 90 suomalaispelaajaa, joista puolella on mahdollisuus päästä pelaamaan pääsarjaa. Toinen puoli treenaa vielä ja sieltäkin osa nousee kirkkaisiin valoihin. Nämä pelaajat ovat päässeet taalajäille hyvän juniorityön, lahjakkuutensa ja kovan työn kautta. Suomesta pystytään nousemaan jääkiekkomaailman huipulle, kuten on nähty. 

Jalkapallo ja jääkiekko kilpailevat suosiosta lasten ja nuorten keskuudessa. Jääkiekko on nykyään suositumpi sekä harrastajien että fanien keskuudessa. Kyllähän jokainen urheileva ja riittävän lahjakas nuori tietää, että paras mahdollisuus saada menestystä ja päästä mairitteleviin tuloihin joukkuepeleissä täältä Suomesta on pelata luistimet jalassa ja maila kädessä. Hesarissa oli viime viikolla juttu jääkiekkoilijoiden tuloista kautta aikain. Teemu Selänteen ja vaikkapa Mikko Koivun tuloihin harva pääsee, mutta miljönääristatukseen riittävät vähemmätkin ansiot. Hyviin tuloihin pääsee myös Euroopassa, eivätkä liigakiekkoilijat edes Suomessa ihan köyhiä ole, joskaan neloskentän puurtajien tulotaso ei kuitenkaan riitä takaamaan loppuelämäksi hyvinvointia. Huipputason jääkiekkoilija saattaa tienata urallaan Suomessa parhaimmillaan jopa pari miljoonaa uransa aikana, mutta kyllähän verot ja eläminen vievät jo aktiiviaikana ison kasan tienattuja euroja ja kuinka paljon sitten todellakaan jää säästöön, on kokonaan toinen juttu. 

Jalkapalloilijoista aika harva tienaa Suomessa niin paljon, että niillä tienesteillä voisi pärjätä koko ikänsä. Vaikka raha ei olisikaan se suurin motiivi, on se tärkeä asia, koska uran päätyttyä pitäisi hankkia elanto vielä monen kymmenen vuoden ajan. Jalkapalloilijoille se on keskimäärin hankalampi asia kuin jääkiekkoilijoille, koska täältä Pohjan perukoilta ei helpolla pääse pelaamaan suurempien tulojen kentille Eurooppaan tai muualle maailmaan. 

En jaksa uskoa, että jalkapallolla tulisi olemaan suuren suurta tulevaisuutta Suomessa. Kuten jo alussa totesin, harrastuneisuudesta huolimatta meillä on liian vaatimattomat resurssit kipailla Euroopan ja maailman mahtimaita vastaan. Pallo on tosissaankin ihan liian pyöreä.