On sunnuntai, marraskuun kolmas päivä. Kello on melkein neljä iltapäivällä. Räntäsateinen päivä alkaa hiljalleen kallistua kohti pimenevää iltaa. Vihdin kirkkoon on saapunut ihmisiä kurjasta kelistä huolimatta. On odottava tunnelma.

Vihdin kamarikuoro on aloittamassa 10-vuotisjuhlakonserttiaan. Yksi kuoron laulajista, Mika Kriikku, astelee mikrofonin ääreen ja toivottaa kuulijat tervetulleiksi. Kun tervetuliaissanat on lausuttu, kuuluu urkuparven alta hiljainen laulava miesääni, missä C-duurin sävelet helähtävät ja kuoro on valmis aloittamaan. Kuoronjohtaja, musiikkineuvos, musiikin tohtori, säveltäjä, kanttori, kapellimestari Jorma Hannikainen antaa laulajille merkin ja niin sisään hiljalleen asteleva kuoro laulaa 1800-luvulla eläneen itävaltalaisen Anton Brucknerin säveltämän Locus iste- laulun, joka on vanha kirkon vihkimisen muistopäivän laulu.

Kuoron ohjelmistossa oli tällä kertaa sekä uusia että jo toiminnan aikana tutuiksi tulleita lauluja.  Jorma Hannikaisen omia sävellyksiä kuultiin esityksessä seitsemän ja kuoron lisäksi niitä tulkitsivat upeasti sopraano Virva Seppälä, kuoron solistina ja myös yksin laulaen sekä tenori Juho Punkeri. Seppälä lauloi myös yhdessä sopraano Eeva Saarelaisen kanssa dueton latvialaisen Eriks Esensvaldin (s. 1977) säveltämään O salutaris hostia-lauluun. Illan säveltäjänimiä olivat lisäksi Claudio Monteverdi, Arvo Pärt, Felix Mendellssohn, Toivo Kuula, Leevi Madetoja, John Rutter ja encorena kuultu kansanlaulu V.A. Koskennimen runoon, On suuri sun rantas autius. Tekstejä lauluihin on  Raamatun Psalmeista, Laulujen laulusta sekä Anna-Maija Raittilalta. Muita kirjoittajia Muita sanoituksia on Eino Leinolta, Tuomas Akvinolaiselta ja 300-luvulta Pyhän Patrickin lorica.

On kunnia-asia olla tuolla kuoron rivissä laulajana. Tässä kuorossa laulaminen ei ole ihan yksinkertainen juttu, koska osa ohjelmistosta on melkoisen vaikeaa ja siksi on erittäin suotavaa, että on vähintään jossain määrin kehittänyt lauluääntään, pystyy lukemaan nuotteja ja pysyy hyvin äänessä. Kuorolaulukokemus ei ole pakollista, mutta tiimityöskentelyn ja kuorosoundin kannalta se on tärkeää. On ihan eri juttu laulaa sooloja akustisesti tai mikrofonin kanssa bändissä puhumattakaan karaokesta. Liian solistinen toiminta kuorossa on huono juttu kokonaisuutta ajatellen. Harjoitusten lisäksi on omatoiminen kotityö laulujen kanssa erittäin tärkeää.  Harmillista kuorolaulajan roolissa on vain se, että ei useimmitenkaan pääse kuulemaan sitä, joskin olen erinäisistä syistä ollut pois laulurivistä sinä aikana, kun olen ollut sen jäsen, mutta kuitenkin olen päässyt yleisöön. Toki meillä on hyvätasoisia nauhoituksiakin ja myös yksi levytys, mutta eiväthän ne ole sama juttu kuin live-tilaisuus.

Kun viimeisen varsinaiseen ohjelmistoon laitetun laulun viimeinen sävel häipyi kirkon kaikuun, oli yleisön reaktio sellainen, mikä paljastaa onnistumisen. Aplodit toki, mutta ne hymynaamat kirkon penkeissä heijastivat suurta tyytyväisyyttä ja onnea. Vielä enemmän kuin yleisön reaktio oli silti kuoronjohtajan kasvojen ilme. Yhtä aikaa suuri helpotus vaativan ohjelmiston suorittamisesta ja suuri onnistumisen tunne.

Juhla jatkui esityksen jälkeen seurakuntatalolla kahvilla ja pienellä iltapalalla. Kahvinjuonnin aikana valkokankaalla pyöri non-stoppina kuvakavalkadi vuosien varrelta. Tilaisuuden kohokohdaksi nousi kuoron väistyvän puheenjohtajan Päivi Niemelän ojentama tunnustus, tasavallan presidentti Alexander Stubbin allekirjoittama todistus Jorma Hannikaiselle myönnetystä musiikkineuvoksen arvonimestä. Vielä saimme nauttia alkusyksystä filmatusta kuoron esittelyvideosta ja illan päätteeksi lauloimme yhteislauluna virren Soi kunniaksi Luojan.

(Tässä Kamarikuoro viime kevään Johannes-passion esityksessä)