Taas päästiin tuohon kouluja jo kauan riivanneeseen ongelmaan uskonnollisuuden esittämisestä tai sen esittämisen jättämisestä. Oikein rahaa meni kinuamaan joku huoltaja, kun konsertissa oli laulettu Jeesuksesta. Aivan upea konsertti piti perua mitättömän syyn takia. Omituiseksi on maailma mennyt.

Lähdetäänpä nyt siitä, että meillä on edelleen Suomessa varsin paljon uskonnollisuutta näkyvissä ja kuultavissa. Maassamme on todella vaikea matkustaa niin, etteikö näkisi kirkkoja tai sellaisia rakennuksia, joiden tarkoitus on jotenkin uskonnollisten asioiden esittäminen. Monin paikoin on rukoushuoneita, valtakunnansaleja ja rauhanyhdistyksen rakennuksia, joiden seinässä on tarkoituksellinen merkki (usein siis risti) tai teksti. Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 60 % koko väestöstä. Televisiossa on nyt joulun aikaan jatkuvasti ohjelmia, joissa joulun oikea merkitys näkyy ja kuuluu. On outoa, että kaikki maamme ihmiset eivät tajua, että joulu on kristillinen juhla.

Maassamme on myös sellaisia kristillisiä yhteisöjä, joille Raamatun oppi on tärkeä, mutta he eivät kuulu ev.-lut. kirkkoon, vaan toimivat omassa yhteisössään. Näin esimerkiksi helluntailaiset. Sitten ovat Jehovan todistajat, joita ei voi kuitenkaan pitää kristillisinä, mutta ovat kuitenkin uskonnollisia. Lisäksi Suomessa on ortodokseja ja katolisia, joilla on oma kristillinen kirkkokuntansa. Pääkirkkomme, siis evankelis-luterilainen, on kauan sitten irtaantunut katolisesta kirkosta (etsipä kertomus Martti Lutherista), mutta luterilaiset, katoliset ja ortodoksitkin käyttävät samaa Raamattua, lukevat uskontunnustuksen ja Pyhä kolminaisuus on sama asia. Vielä on muistettava, että maassamme on nykyään muslimeja jonkin verran yli 100 000. Muhamettilaisuus eli islam on suuri maailmanuskonto, joten kyllä heidät on laskettava mukaan näihin uskonnollisiin yhteisöihin. Niinpä uskonnollisuuteen on mahdotonta olla törmäämättä.

Suomen peruskoulussa uskonto on yksi oppiaine ja jos ei sitä opiskella on vaihtoehtona elämänkatsomustieto.  Opetussuunnitelma määrittää opetuksen sisällön. Tässä  ops:n määrittely kummallekin oppiaineelle.

Uskonto perusopetuksessa

Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetuksessa perehdytään omaan uskontoon, tutustutaan monipuolisesti uskontojen maailmaan ja pohditaan hyvää elämää.

Elämänkatsomustieto eli ET perusopetuksessa

Elämänkatsomustiedon opetuksen tehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Opetus kehittää oppilaiden valmiuksia kasvaa itsenäiseksi, suvaitsevaiseksi, vastuulliseksi ja arvostelukykyiseksi yhteisönsä jäseneksi.

Molemmissahan on selvä määritelmä ja tavoite hyvään elämään. Yksityiskohtaisemmin opetussuunnitelmat voi etsiä ja lukea sieltä tarkasti kaikki, mutta molempiin oppiaineisiin kuuluu myös eri uskontojen esittely enemmän tai vähemmän. Koska maassamme on niin paljon kristillisiä seurakuntia - jokaisessa kunnassa on varmasti seurakuntakin - niin lienee selvä, että sen toiminta näkyy ja kuuluu. Seurakunnan vakituiset työntekijät ja vapaaehtoiset saavat käydä kouluissa kertomassa toiminnastaan ilman tunnustuksellista paatosta, mutta kohteena toki saavat olla vain uskontotunneille osallistuvat oppilaat. Näin käytännössä tapahtuukin.

Meidän suomalainen sivistyksemme perustuu paljon kirkon toimintaan. Mikael Agricola, pappi, kehitti suomen kielen kieliopin ja sen kirjoitusasun ja hänestä lähti liikkeelle kansan sivistäminen. Sivistystä on se, että tuntee ympäristönsä eri aatteet ja ajatusmallit. Minusta on ihan älytöntä vaatia uskonnollisten sanojen ja määritelmien dissaamista yhteiskunnassamme. Se, että kuulee puhuttavan tai laulettavan Jumalasta, Jeesuksesta, Pyhästä Hengestä tai Raamatusta, ei tee ihmisestä uskovaista - ei edes uskonnollista. Koska meillä on uskonnon vapaus täytyy meillä myös olla oikeus tuoda esiin uskonnollisuuden eri käsitteet ja syyt siihen, miksi uskontoja ylipäätään on.  

Jos ja kun ihmiset haluavat olla täysin uskonnottomia, se heille suvaittakoon, kuten suvaitaan myös uskonnollisuus. Se, että kouluissa rajataan uskonnollisen musiikin esittäminen, on johonkin rajaan saakka selvä asia. Jos kuitenkin konsertissa vain esitetään musiikkia, ilman että sen sanoja suomennettaisiin tai selvitettäisiin teologinen yhteys tai sanoma, eivät ole uskonnollisuuteen taivuttavia asioita. Niiden merkitystä yleiseen sivistykseen ja sivistyksen kehittymiseen sekä niiden historiallinen merkitys ovat iso asia. Sivistykseemme kuuluu myös jonkinlainen kommunistisen maailmankäsityksen ymmärtäminen ja siihen liittyvät teoreettiset käsitykset, mutta ei niitä tarvitse uskoa. Tämä on ihan sama asia.