Olemme jälleen siinä kohtaa vuoden kulkua, että pimeää ei oikeastaan näe - ei edes täällä Etelä-Suomessa. Kyllä kai ihan sydänyöllä tulee pimeä, mutta minä en jaksa valvoa niin pitkään enkä itse asiassa haluakaan. Nyt, kun on ollut kirkkaita ja pilvettömiä iltoja, on ulkona ihan valoisaa vielä puolen yön lähestyessäkin. Tässä jutussa on tuolla alempana kuva, jonka olen ottanut viime yönä klo 00.03 meidän olohuoneen ikkunasta. Siinähän on paljon puita ja pensaita, jotka imevät valoa, mutta ei siellä mitään ulkoista valonlähdettä tarvitse.

Vielä valoisampia ne yöt ovat tuolla kotikuntani tasolla. Meiltä sinne on matkaa 400 kilometriä ja jo tuollainen kilometrimäärä riittää näkemään näitä vuodenaikojen valaistuksellisia vaihteluita erikoisen hyvin. Muistan, kuinka lapsena pelattiin jalkapalloa, oltiin järvellä ja mökillä, eikä vielä puolen yön aikaan  ollut mitään näkemisen ongelmia ja pitää myös muistaa, että silloin ei ollut kesäaikaa eli aurinko laski kellosta katsoen tuntia aikaisemmin kuin nykymaailmassa.

Vaikka en nukukaan mitään superpitkiä öitä, en sentään herää ennen aamunkoittoa. Ei se sinällään mikään ihme ole, koska aurinko nousee meidän korkeudella kuta kuinkin neljältä ja kyllä minä joka aamu ainakin kuuteen asti nukun. Silloin aurinko loistaa jo korkeuksissa. 

Nyt ei vähään aikaa ole pilveillyt eli kunhan nuo ensimmäiset sateet tässä iskevät, voi taas havainnoida tuota valoisuutta hieman eri tavalla. Ukkospilvethän pimentävät taivaan keskellä päivääkin ja jos on oikein paksut sadepilvet, ei sitä valoa liiemmin tänne maan pinnalle pääse tulemaan.

Niin tai näin - nyt on valon aika ja kesä.