Nyt se sitten on se suuri vaalipäivä. Ennakkoon on äänestänyt jo 40% koko äänioikeutettujen joukosta ja varmaan lähelle toinen samanmoinen joukkio ryntää uurnille vielä tänäänkin. Suomessa taitaa olla aika hieno sää tällä hetkellä pääosin joka paikassa, mutta vaikuttaako se sitten äänestysvilkkauteen mitenkään, onkin toinen juttu. Moni saattaa innostua paljon enemmän hiihtelystä ja retkeilystä ja sitten lopulta liittyä äänestämättömien joukkoon.
YLEn nettisivuilla oli viikolla juttua ihmisistä, jotka eivät äänestä lainkaan. Joukossa myös sellaisia, jotka eivät ikinä ole äänestäneet. Nämä ihmiset eivät ole sisäistäneet sitä, miksi pitäisi äänestää. Mitä hyötyä heille siitä on ja onko se oikeasti merkityksellistä? Kai se silloin tuntuu turhalta. On toki helppo ajatella, että mitä se nyt yksi ääni sinne tänne. Jos kaikkiaan 25% äänioikeutetuista jättää käyttämättä oikeutensa, tarkoittaa se määrällisesti yhtä miljoonaa ihmistä, koska meillä on nelisen miljoonaa sellaista, jotka saavat käydä raapustamassa numeron siihen lappuun. Onhan se valtava ihmismassa ja heidän arvonsa kyllä kasvaa, kun ajattelee tätä näin päin.
Tulevalla eduskunnalla on suunnaton ongelmavyyhti käsissään. Varsinkin oppositio on moittinut hallituspuolueita ankaraan sävyyn ja onhan noita erityyppisiä ehdotuksia kuluneiden vuosien aikana heitetty Marinin hallitukselle. Maamme joutui heti Marinin otettua pääministerin nuijan erittäin ankaraan kurimukseen, joka on jatkunut näihin päiviin saakka. Ensin pandemia uskomattoman rajuine tukitoimineen ja kun se alkoi hiljalleen hellittää, päätti naapurimme suorittaa "erikoisoperaation", mikä sittemmin on aiheuttanut melkoisia paineita. Tässä yhteydessä Suomi päätti liittyä NATO:on, minkä taloudellisista vaikutuksista en ihmeemmin tiedä. Kaikki nämä epävarmuustekijät yhdessä ovat myös antaneet pontta koko läntisen maailman inflaatiolle, jonka merkityksen jokainen kuluttaja on saanut tuntea ja jos on pienet tulot ja/tai paljon velkaa, on kurimus ollut aikamoinen. Inflaatioon ja Venäjän sotatouhuihin liittyviin energiaongelmiin on sitten liittynyt sekä polttoaineiden että sähkön hinnannousu ja tämä on tietenkin ollut omiaan herättämään tyytymättömyyttä kansakunnassa.
Olisiko toisenlainen hallituskoalitio selvinnyt näistä hurjista tapahtumista kivuttomammin? Siinä melkoinen kysymys, johon äänestäjät voivat yrittää iskeä näissä vaaleissa, joskin tässä käy taas kuten aina, että yritykseksi jää.
Anteeksi nyt sitten kaikille poliitikoille. Minä en usko, että suuren maailman suurten vaikutusten alla suomalainen kotipolitiikka voisi hillittömästi vaikuttaa valtakuntamme talouden ongelmiin. Puolueilla on erilaisia painatuksia asioihin, mutta kun korostetaan yhtä, otetaan toiselta pois. Rahaa on tässä maassa kuta kuinkin ihan yhtä paljon riippumatta siitä, mitä asioita priorisoidaan. Riippumatta vaalien voittajasta ja tulevasta hallitusohjelmasta ja uudesta hallituksesta, oppositio esittää vastalauseita ja ehdottaa epäluottamuslauseita hallitukselle, joka taas pääministerin tai valtionvaraministerin suulla selittää asioita parhain päin.
Huomennakin muuten maapallo edelleen pyörii, aurinko paistaa tai sataa tai jotain siltä väliltä. 200 suomalaista ja heidän viitejoukkonsa juhlii neljän vuoden työpaikkaa tai aika moni taitaa kylläkin kärsiä krapulaa. Aika monia ihmisiä kismittää. Minun agendassani on selvittää yksi drone-videoinnin erityisoperaatio.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.