Kesän herkku on pihalla paistettu lettu. Sisällä se ei maistu niin superille, koska sen paistamisesta tulee kohtuullista käryä, mikä ei lopultakaan ole mukavaa ja kun meillä rouva ei halua letuntuoksua sisälle. Tosin tässä kohtaamme dilemman, koska minä en halua sienien löyhkää sisälle, mutta kyllä meillä niitä paistetaan keittiössä syksyisin. Omituista...

No, siitä on jo reipas viikko, kun ilmoitin kaikille lapsille, että koska ilma on hyvä ja ei olla aikoihin istuttu porukalla Ulkohuoneessa, niin ei muuta kuin tulkaapa paikalle. Lapset olivat tottelevaisia (Essillä oli tosin muuta menoa) ja myös kolme lastenlasta oli paikalla. Se vanhin, 18-vuotias Lauri, seuraava 16-vuotias Artturi ja nuorin, vasta vauva.

Jo keväällä entinen naapurimme sanoi minulle haluavansa nähdä meidän lapset pitkästä aikaa ja niinpä lautarosvojen päällikkö, Juha, kutsuttiin mukaan ja hänelle sattuikin sopimaan. Lautarosvot olivat meidän Paavon ideoima juttu ja tähän hauskaan rosvokoplaan kuuluivat sitten Juha, Paavo, Kerttu ja Juhan tytär. Nimi syntyi ihan parin laudan luvattomasta käyttöönotosta, mutta enimmäkseen rosvot retkeilivät luonnossa siellä ja täällä katselemassa paikkoja ja kiertelemässä monissa eri paikoissa.

*********

Sitä, että vieläkö tänä kesänä istahdetaan jollain porukalla lettuilemaan, ei pysty sanomaan. Lettuilemme, kun siltä tuntuu, eikä sitä pahemmin suunnitella. Nyt kun tuo porukka oli noin suuri, paistoin yli kahden litran taikinan ja siihen kyllä kuluu aikaa melkoisesti eli ihan joka viikonloppu en oikeasti viitsi tuohon hommaan ryhtyä. Kelikin saa luvan olla suopea, kun lettupannu kaivetaan esiin. Ei tuossa ole järin kiva istua kylmällä ja sateella. No, sadekin käy, mutta kylmyys ei.