Suomalaisten moukkamainen käyttäytyminen muualla maailmassa on maailman kansainvälistyessä herättänyt ajoittain kummastelua. Niin kauan, kun täältä Pohjan perukoilta ei pahemmin matkusteltu, ei tästä synkeästä ja vaitonaisesta kansasta tiedetty edes Euroopassa saati muualla maailmassa juuri mitään ja jos tiedettiin, kyse oli naama irvessä koheltaneista juoksijoista, räkä poskella sauvoneista tuimista hiihtäjistä ja hillittömistä voimamiehistä, jotka heittivät rautakankea ja murisivat mennessään.

Suomen vaurastuessa hiljalleen 1960-70-luvuilla alkoivat monimuotoiset keihäsmatkat - ei pelkästään Kalevi Keihäsen reissut - mahdollistaa köyhäliston matkaamisen eksoottisiin ulkomaihin, kuten Ruotsiin ja Espanjaan. Kanarian saaret saivat nopeasti tuulipukukansan lumoihinsa ja maailmalle lähdettiin, kunhan ensin otettiin kupponen tuimaa ja sitten toinenkin.

Muistan jo lapsuuteni loppuvuosilta ja nuoruuteni alkuvuosilta lukeneeni lehdistä ja varmaan kuulin radiosta ja näin telkkarista, kuinka suomalaiset kasvattivat hyvää mainetta etenkin Etelä-Euroopan kohteissa tajutessaan, kuinka halpaa ja helposti saatavaa alkoholi oli. Toki oli selvää, että hyvin suuri osa suomalaisista oli vielä noihin aikoihin varsin kielitaidottomia ja se osa kansaa, joka osasi lukea esimerkiksi englantia, ei osannut puhua sitä, koska kouluopetus oli käytännössä kirjallista käännöstyötä. Kun itse aloitin oppikoulun alaluokilla ruotsin ja englannin, puhuimme tunneilla aika vähän ja se saattoi yleensä olla suurryhmäpuhumista. Opettaja sanoi ja luokka toisti. Silloin ei tunneilla keskusteltu eikä harjoiteltu ääntämisiä äänitteiden kanssa eikä toisaalta olla televisiota ja nettiä puhumattakaan ulkomaalaisista koulutovereista, joiden kautta olisi saanut käytännön harjoitusta. Niinpä aika monella vieraan kielen puhuminen ja kuullun ymmärtäminen jäi vaiheeseen. Minä opin englannin ääntämistä laulamalla Beatlesin ja CCR:n ja muiden suosikkieni biisejä ja vaikka pärjäänkin hyvin esimerkiksi skottiystävieni kanssa, on ääntämiseni enemmän tai vähemmän rallikamaa.

Kun sitten suomalaiset matkustivat maailmalle, heitä (siis meitä) alettiin pitää epäkohteliaina, koska maailmalla tyypillinen smalltalking ei luonnistunut. Lisäksi jäyhä suomalainen ei ollut oppinut kohteliaisuussääntöjä ovenavaamisineen ja sellaisine ulkoisine merkkeineen, joita monissa muissa kulttuureissa pidettiin itsestään selvinä ja näin onnistuimme hankkimaan itsellemme vähemmän mairittelevan moukkamaineen.

Käyttäytymissääntöjen opettelu tulisi aloittaa jo varhain. Kotona, päiväkodissa, koulussa ja ihan ympäröivässä yhteiskunnassa. Ovenavaamiset ja sellaiset yksinkertaiset, mutta näkyvät, seremonialliset tavat ovat helppoja, mutta suomalaisen mielenlaadun sisäänpäinkääntyneisyyden poisoppimisen kanssa taitaa riittää työtä tuhansiksi vuosiksi. Tuppisuisuus on käynyt entistä tyypillisemmäksi tavaksi, kun ihminen voi käyttää aikansa tuijottamalla luurit päässä omaa puhelintaan. Suomalainen on tavattoman varauksellinen, mikä kyllä näkyy kaikkialla, missä on ihmisiä. Ihan kevyt jutustelu nähdään jopa uhkaavana ja koetaan vähän negatiivisena.  Kun sopivan ekstrovertti ihminen saa liian monta kertaa pakit yrittäessään saada aikaansa kulumaan odotellessaan vaikkapa bussia, kaivaa hänkin lopulta kännykkänsä, työntää luurit korviinsa ja avaa Spotifyn. Suomessa ollaan hillittömän epäileviä toisia ihmisiä kohtaan ja helposti ajatellaan, että jutustelun aloittajalla on joku taka-ajatus mielessään.

Kun samanmieliset ihmiset kohtaavat ja pääsevät jutun alkuun, ei meillä suomalaisillakaan ole vaikeuksia smalltalkata. Erinäisissä kuorotapahtumissa olen monet kerrat jutustellut vaikka mistä aiheista sen jälkeen, kun pakolliset lauluselvitykset on saatu sujumaan. Ammattijärjestön tilaisuuksissa aikoinaan ihan sama juttu ja kun oli hetken höpisty niistä työjutuista, saatettiin helposti päästä muihinkin mielenkiintoisiin tarinoihin vaikkapa matkoista, musiikista, elokuvista, ruoasta ja niin edelleen. Jääkiekon ystävänä ei ole kovin vaikea aloittaa jutustelua Nordiksella, kun menee väliajalla vaikkapa bisselle. Suomalainen kykenee pääosin juttelemaan "väärää" fanipaitaa päällään pitävän tyypin kanssa. Tässä fanituskulttuurissa ei olla ihan niin pahoin menty samaan tilanteeseen kuin vaikkapa Englannissa, missä oman joukkueen kannatus on mennyt niin äärimmäiseksi, että syntyy hyvinkin rajuja väkivaltatilanteita vastustajajoukkueen paidoissa kulkevien kanssa. Viime kuussa olin kaikessa ystävyydessä Nordiksella katsomassa HIFK:n peliä KalPan kannattajan kansssa ja vaikka HIFK murskasikin KalPan, ei tullut erimielisyyksiä. Tänään menen jälleen kannustamaan punapaitoja Lukko-matsiin ja kyydissä on Lukko-fani. Tulemme samalla autolla kotiin.