Matkustin ensimmäisen kerran elämäni aikana Kreikkaan kesäkuussa 1989. Matkaseuranani olivat äitini ja Essi-tytär. Ihastuin maahan jostain syystä - ehkä hyvien ilmojen ja hyvän ruoan, ystävällisten ihmisten ja rennon meiningin takia. Se oli tietenkin ensivaikutelmaa ja moni käsitykseni on vuosien ja lähes viidenkymmenen Kreikkaan suuntautuneen reissun takia muuttunut. Kuten moni lukijani hyvin tietää,  pidän vieraista kielistä ja koen niiden osaamisen rikkautena, vaikka erilaisten tekoälysovellusten ansiosta ei kohta tarvita enää mitään kielitaitoa, kun puhelin simultoi oman äidinkielen melkein mihin tahansa.

Tuolla ensimmäisellä reissullamme kävimme tietenkin syömässä tavernoissa. Olimme Kreetan itäosassa, Agios Nikolaoksessa, missä oli englanninkieliset menut, joten niissä ei ollut mitään ongelmia, mutta yhdellä retkellä satuimme pieneen ruokapaikkaa, missä oli vain kreikankieliset ruokalistat. Koska en osannut lukea niitä, päätin opetella vähintäänkin lukemaan niitä kirjaimia. Aluksi opiskelin itse kotona kirjastosta löytämäni Jussi Korhosen oppikirjan avulla, mutta vuosi ekan reissumme jälkeen satuin löytämään kansalaisopistosta kurssin kreikan kielen alkeista ja siitä se sitten lähti. Eka merkintä kansiossani on lokakuulta 1990.

Olen opiskellut tai parempi kai sanoa hiljalleen tutustunut tuohon jokseenkin vaikeaan kieleen lähes jatkuvasti vuodesta 1990 alkaen. Välillä on ollut vuosia, että en ole löytänyt mistään sopivaa opiskeluryhmää ja niinpä edistyminen on ollut hidasta, hyvin hidasta ja jos olisin kunnolla paneutunut tuohon kieleen, niin ehkä näin 33 vuoden jälkeen osaisin sitä varmaan vähintäänkin hyvin. Pärjään kyllä sellaisessa small talkissa ja osaan hoitaa suurimman osan jokapäiväisen touhuamisen asioimisessa ja kun olen jokseenkin rohkea käyttämään osaamistani, olen jo suhteellisen kauan väittänyt kreikkalaisille, että en osaa englantia.

Olen siis opiskellut alkeet Vihdissä ja sitten vahvistanut osaamistani Lohjalla ja Hyvinkäällä. Siispä jonkin verran on bensaa palanut, kun olen ajellut Etelä-Suomen teillä päästäkseni oppitunnille. Tämän vuoden tammikuussa satuin näkemään Facebookissa lyhyen jutun Espoon työväenopistossa netin kautta tapahtuvasta kreikan kielen keskusteluryhmästä. Zoomissa (siis nettiryhmä) tapahtuvat oppitunnit olivat suuri helpotus, koska näin vältyin ajamiselta. Olin käynyt Hyvinkäällä pari vuotta ja siinä tuli aina melkoisesti ajomatkaa puhumattakaan ajoväsymyksestä ja Suomen "hirveimmän" tien ajamisen vaarasta. Meiltä Hyvinkäälle joutuu ajamaan tietä numero 25, missä liikkuu paljon sorkkaeläimiä ja sattuu myös kolareita. Niinpä olin aika usein pois Hyvinkään tunneilta huonon ajokelin tai pimeyden takia. Espoon ryhmä oli helppo juttu. Kone auki kotona ja olet paikalla.

Keskusteluryhmä avasi jonkun lukon. Erinomainen opettajamme osasi vetää tätä hommaa etevästi ja huomasin jo kevään aikana, että puhetaitoni parantui paljon. Opettajamme on kreikkalainen, Kreikassa opettajaksi opiskellut eli ammattitaitoinen pedagogi, sittemmin Suomeen muuttanut, täällä suomen kielen maisteritutkinnon tehnyt ja täydellisesti suomea puhuva. Siis voisiko lähtökohta olla parempi?

Kävimme rouvan kanssa Ateenassa huhtikuun alussa (mikä muuten oli jonkinlainen pettymys, mutta tulipa  käydyksi sielläkin) ja siellä myös vaimoni (joka ei osaa kreikkaa) huomasi, että keskustelutaitoni oli huomattavasti parantunut. Se, mitä olin vuosien varrella oppinut, oli uskoakseni keskustelutunneilla päässyt aktivoitumaan ja todellakin kykeni Ateenassa selviämään jutustelusta selkeästi paremmin kuin koskaan aiemmin.

Olen nyt sitten taas palannut kreikan opintojen pariin ja edelleen netissä. Näin minun ei tarvitse lähteä kotoa ja säästän ajamisen vaivasta, bensan ja auton kulumisesta ja omasta ajastani melkoisesti, eikä tarvitse pelätä huonoa keliä. Teen tehtäviä joka päivä enemmän tai vähemmän ja hiljalleen tässä taas orientoituu tuohon kieleen. Näin eläkeukkona on kiva keksiä pientä tekemistä niihin hetkiin, kun pihatyöt, telkkarin katsominen, soittaminen, laulaminen, lukeminen, blogin kirjoittaminen, videoiden editoiminen tai lenkillä käyminen ei huvita.