Nyt kun koulujen uusin lukuvuosi on päässyt alkuun, kohtaamme taas ne samat ongelmat kuin keväällä. Siihen ei kahden kuukauden lyhyt kesäloma ole tehnyt mitään muutosta. Huolta  riittää kiusaamisesta, kouluväkivallasta, Pisa-testeistä, lasten viihtymättömyydestä, huonosta kouluruoasta, resurssien puutteesta, kännyköiden ja muiden älylaitteiden käyttämisestä ja vaikka mistä. Ongelmia riittää ratkaistavaksi vaikka kuinka.

Pojat eivät pärjää enää koulujen akateemisissa oppiaineissa likikään niin hyvin kuin esimerkiksi minun lapsuudessa ja nuoruudessa. Eivät pojat ole sen huonompia, mutta koko 2000-luvun ajan näin monissa pojissa saamattomuutta ja välinpitämättömyyttä kouluasioita kohtaan ja luulenpa, että sama trendi jatkuu. Minä jaksan edelleen uskoa, että minun ikäpolveni uurasti tosissaan, koska meitä köyhiä oli niin paljon ja kunnollinen kouluttautuminen tiedettiin askeleeksi parempaan. Nykypäivänä lapsia hemmotellaan ja heille annetaan tosi helposti periksi. Vanhemmat eivät osaa vaatia ja jossain kohtaa he menettävät täysin otteensa lapsiin. Ei pelkästään poikiin, mutta he ovat enemmistönä. Kun ei pienestä pitäen opita elämään vaatimusten tasoisesti, on todella hankalaa oppia vastuuntuntoa nuoruuden rajuissa kuohuissa.

Pojat ovat jääneet tappiolle Pisa-testeissä. Tytöt osaavat lähes kaikkea keskimäärin paremmin. Se näkyy sitten lukio-opinnoissa, joihin pojat hakeutuvat entistä huonommin. Siihen on syynä tietenkin poikien huonommat perustaidot. Jo pitkään olen havainnut, että hyvin, hyvin monet pojat eivät lue läksyjä, tekevät kirjalliset tehtävät miten sattuu ja kirjoittavat sellaista sekasotkua, että edes apteekkareista ei ole siihen touhuun apua. Ja edelleen - etenkin pojilla keskittymiskyky on ihan pikkuisen kärpäsen tasoa parempi (kevyt liioittelu). Kun pitäisi esim. historian ja yhteiskuntaopin tehtävissä löytää syy-seuraus-suhteita, ovat jopa yksinkertaiset tehtävät suorastaan mahdottomia. Tämä taas johtuu huonosta lukutaidosta. Sekin on tunnettu tosiseikka, että pojat lukevat vapaa-ajallaan huomattavasti vähemmän kuin tytöt ja kun ei lue, ei myöskään luetun ymmärtäminen kehity. Jo kymmenen vuotta sitten löydettiin tutkimuksissa hirvittäviä eroja  kuudesluokkalaisten sanavarastoiden sanamääristä.  Paljon lukevien oppilaiden tasolla puhuttiin kymmenien tuhansien sanojen ymmärryksestä ja sellaisilla, jotka eivät lukeneet lainkaan ymmärrys saattoi jäädä alle kymmeneentuhanteen. Meillä julkaistaan vuosittain paljon hyviä lasten ja nuortenkirjoja, mutta ne joutuvat liian kovaan taisteluun pikatyydytystä antavien tietokonepelien ja vastaavien kanssa.

Uusi hallituksemme on saanut melkoista ryöpytystä, mutta se, että opetussuunnitelmaan ollaan lisäämässä kolme viikkotuntia lähinnä äidinkieltä ja matematiikkaa varten, on valtavan hieno asia. Toteutuessaan tämä päätös  suurentaa koulukohtaista tuntikehystä ja esim. 20-opettajaisessa koulussa tuo määrä on 60 lisätuntia. Siinä on vaarana se, että kunnat säästöpaineissaan päättävät pitää opettajien määrät samoina ja siitä taas seuraa, että opettajien työkuormat lisääntyvät huomattavasti ja vaarana on myös opetusryhmien suurentaminen.

Jos hallitus, tai siis loppujen lopuksi eduskunta, päättää lisätunneista, on myös päätettävä resurssien huomattavasta lisäämisestä. Teknistä lukutaitoa on kehitettävä ja samalla myös luetun ymmärtämistä ja käsiteltyjen asioiden ymmärtämistä sellaisilla tehtävillä, että ne oikeasti mittaavat ymmärtämistä. Vastaamistekniikkaa on myös opeteltava. Mihinkään ei saa eikä pidä vastata yhdellä sanalla, vaan alusta pitäen on osattava kirjoittaa täydellisiä virkkeitä ja sitä on vaadittava. Se on ollut hyväksi havaittu keino jo iän kaiken eikä se ole miksikään muuttunut.

Peruskoulu on hyvä pohjamalli, mutta neljänkymmenen opettajavuoteni aikana on liian monessa asiassa menty 1970-luvusta taaksepäin. Kyse ei ole pelkästään kognitiivisten taitojen osaamisesta, vaan myös suhtautumisessa vaatimuksiin. Työrauha ja hyvinvointi kouluissa on päästetty löperöitymään. Oppilaan oikeuksien nimissä sallitaan liian paljon vapauksia eivätkä nuoret opi tajuamaan, että edelleen tarvitaan yhteiskunnallinen hierarkia, jotta yhteiskuntamme pyörii oletusarvojen mukaisesti.