Mahdottomuus? Ei toki, mutta arvatenkin hankalaa. Luen aika lailla ja varmaankin suuresta tarjonnasta johtuen dekkarit ja jännärit ovat iso osa niistä kirjoista, joita nykyään luen. Koska olen vanha enkä enää töissä, en jaksa innostua ammattikirjallisuudesta ja siksi en kaipaa enää liikaa tietoa. Luen sitä paitsi Hesarin joka aamu ja päivittäin nettiuutisia ja saan niistä ihan tarpeeksi, ellen jopa ihan liikaa, tositarinoita. En kuitenkaan toki lue pelkkiä dekkareita, vaan toki kertomakirjallisuus on ollut lukuvalikoimassani käytännössä aina.

Tällä hetkellä seuraamme rouvan kanssa vuonna 2008 julkaistua sarjaa, joka perustuu suomalaisen kirjallisuuden yhteen suurimmista teoksista. Kyse on Väinö Linnan trilogiasta "Täällä Pohjantähden alla". Sarja on sisällöltään järkälemäinen ja siksi sen muuntaminen elokuvaksi tai tv-sarjaksi on käytännössä mahdoton homma. Samasta syystä pidän sekä sitä ensimmäistä 1960-luvulla tehtyä että tätä uudempaa versiota varsin vaatimattomana tekeleenä. Väinö Linnan kyky kirjoittaa vahvasti kuvailevia tapahtumia ja repliikkejä oli vastustamattoman taitavaa. Saman olemme varmasti havainneet toisessa Linnan suuressa teoksessa - "Tuntematon sotilas". Koska olen lukenut pohjantähden monta kertaa, muistan siitä paljon yksityiskohtia. Kuvattuun sarjaan on otettu kertomuksen etenemisen kannalta tärkeitä tapahtumia, mutta merkittäviä hetkiä on jätetty myös pois. Tämä tietenkin siksi, että sarjasta olisi tullut mammuttimainen, mikä varmasti olisi kiinnostanut katsojia, mutta myös maksanut paljon. Kirjasarjassa tarinan aikajana on myös verkkaisesti etenevä ja siksipä elokuvan nopea eteneminen joissakin asioissa on häiritsevä. Jos ihminen ei ole lukenut tätä kirjasarjaa, on se katsottava hänen vahingokseen, mutta silloin hän ehkä saa tv-sarjasta irti enemmän. Minä pidän sekä sitä vanhaa että tätä tuoreempaa filmatisointia aika vaatimattomana. Sama koskee Tuntemattoman sotilaan elokuvallista toteutusta.

Minä olen itsekseni seurannut Netflixistä Michael Connellyn luoman lakimiehen, puolustusasianajajana riehuvan Mickey Hallerin touhuja. Connelly on hyvin suosittu rikoskirjailija, jonka hahmoista Harry Bosch on tunnetumpi, mutta Hallerin mukaan tulo noihin kuviohin on ilmeisesti jopa lisännyt Connellyn suosiota. Halletin kuviot löytyvät Netflixistä sarjana, jonka nimi on "Lincoln Lawyer". Sarjaa on tehty kaksi kymmenosaista kautta ja vaikka amerikkalaisista sanotaan yhtä ja toista, niin he kyllä osaavat tämän tv-viihteen tekemisen. Olen lukenut Connellya ja nähnyt myös filmatisointeja Harry Boschista ja nyt siis myös Hallerista. Ne ovat tavattoman taitavasti tehtyjä eivätkä aiheuta pettymystä myös kirjat tuntevalle. Toki se, että jos tuntee tarinat, väljähdyttää tv-sarjat, koska ne etenevät aika vahvasti kirjojen mukaan. On siellä sopivasti pikku yllätyksiä, joten kertomusten tuntemisen takia ei kannata jättää tv-sarjaa katsomatta.  

YLEn Areena tarjoaa paljon loistavia sarjoja. Yksi niistä on Sally Rooneyn kirjaan perustuva tarina "Keskusteluja ystävien kesken". En ole lukenut kirjaa, joten en voi verrata filmatisointia siihen, mutta erittäin hyvin tarinan henki kuitenkin toteutuu television kautta. Ehkä lukeminen vielä syventää tarinaa, mutta on kokonaan toinen juttu, haluanko kokea päähenkilön ahdistuneisuutta syvällisen tekstin kautta. Sitä saa tarinassa muutenkin.

Mielestäni kaikkein paras toteutus kirjasarjan kääntämisessä elokuvan tai siis kuvallisen toteutuksen formaatiksi on Harry Potter. Niin kirjat kuin elokuvatkin ovat nerokkaasti toteutettuja ja minua on tavallaan jopa huvittanut ihmisten kuvitelma siitä, että ne olisivat pelkästään lapsille tehtyjä. Voidaan olla toki eri mieltä, mutta minä en pidä niitä lasten tarinoina. Puolivälistä alkaen koko sarja vaatii aikuismaista ymmärrystä melkoisesti, joskin toki lapset voivat niitä lukea, mutta saavatko he lopulta todellakaan ideasta täysin kiinni, onkin ihan eri juttu. Rowling on osannut taitavasti kutoa tarinan etenemisen lopulta hyvin selkeään lopputulokseen ja se välittyy sekä kirjoissa että elokuvissa.  

Oma kokemukseni ja suositukseni on se, että aina kannattaa mieluummin lukea tarina kuin katsoa sen typistetty tai jopa hyvin tehty filmatisointi. Varsinkin tarinoiden kuvittaminen omassa päässä antaa lukijalle aivan valtavan valkokankaan, jota eivät parhaatkaan ohjaajat ja lavastajat ja näyttelijät pysty tuomaan esille. Jos ja kun tutustuu tarinaan molempien formaattien kautta, on minun mielestä parempi ensin lukea tarina ja katsoa se vasta sitten. Näin voi vaikkapa itse kuvitella niitä tapahtumia, joita ei ole kirjasta otettu mukaan elokuvaan.