Reipas viikko siitä jo on, kun mokasin pahasti. Motkotan vähän väliä vaimolleni, joka on nopea käänteissään ja siksi huomattavasti minua useammin viipaloi sormiaan keittiöveitsillä. Sitten sopivan arrogantisti näytän rouvalle, kuinka leipää,kurkkua, tomaattia, juustoa leikataan vahingoittamatta sormia. Totuus se kyllä on, että minulle ei satu veitsivahinkoja juuri koskaan, koska käsittelen veitsiä hitaasti ja toisaalta en esimerkiksi fileroi kalaa enkä pilko kokonaisia lihakänttejä rouvan tapaan eli mahdollisuuksia satuttaa itseäni on vähemmän. 

Vanha suomalainen sananlasku kuuluu niin, että ylpeys käy lankeemuksen edellä. Jos kohta en hirveästi ole sillä loukkamattomuudellaani ylpeillyt, niin kuten tuossa totesin, olen noista teräaseiden kanssa heilumisesta rouvalle useinkin sanonut.

Pari viikkoa sitten aamuhämärissä purjehdin keittiöön aamupalan valmistukseen. Juustoa, kinkkua, tomaattia ja kurkkua tuli oleman leipieni päällä eli kerrassaan herkkupala. Avasin radion, missä juuri väännettiin sillä hetkellä peistä vallitsevasta liikenteestä Helsingin lähestymisteillä. Otin noin kymmenen sentin palan kurkkua, pesin ja kuivasin sen ja sitten muina miehinä puolihuolimattomasti aloin veistellä tuota vihreää herkkua ns. "mandoliinilla", jonka voisi myös nimetä giljotiiniksi. On paljon helpompaa näyttää, millainen se on kuin alkaa kertoa, joten olkaapa hyvät.

 

Tällä vehkeellähän viipaloi nopeasti kurkut, tomaatit, omenat, lantut, perunat ja käytännössä vaikka mitä. Siitä vaan eessuntaas laittaa menemään ja kaunista jälkeä tulee. Ennen kuin kerron tarkemmin, ilmoita olevani tasan tietoinen siitä , että tähän kuullu sellainen härpäke, johon viipaloitavan eineksen saa näppärästi kiinni. Valitettavasti kurkkua ei helposti saa ja siksi kävi niin kuin kävi.

En ollut tarpeeksi varovainen ja onnistuin siinä aamun hässäköinnissä leikkaamaan kurkun lisäksi myös pienen palasen oikean käteni  etusormenpäätä. Ei paljon, mutta juuri sen verran, että sattui sen saamaristi ja verentulo oli enemmän kuin havaittavaa. Pesin haavan ja sitten aloin painaa sitä ja kiinnitin siihen myös tiukan laastarin. Eipä ollut apua. Verta tuli ihan reippaasti ja kun emme saaneet rouvan kanssa lorotusta tyrehtymään oli minun pakko lähteä terveyskeskuksen päivystykseen. 

Terkkarissa siihen laitettiin sitten silikonitaite päälle ja sitten tiukka sidos ja jonkin aikaa siellä seurattuamme tilannetta ja todettuamme, että se ei enää vuoda, palasin kotiin potemaan. 

Viikkoon en sitten soittanut pianoa enkä kitaraa ja jos akilles ei olisi ollut niin järkyttävän kipeä, olisi tämä ainakin jokusen hiihtoreissun estänyt. No, enpä muutenkaan olisi voinut hiihtää ja niinpä siitä ei sitä harmia koitunut. Ensimmäiset päivät tykytteli sormea ikävästi, mutta siitä se hiljalleen alkoi parantua, joskin vielä neljä-viisi päivää sattuneen haverin jälkeen haavasta tursusi kudosnestettä, eli se piti hyvin putsata ja suojata. Viikko siinä meni ennen kuin saatoin jättää silikonisideharso-yhdistelmän pois ja antaa pelkkää ilmahoitoa. Reilu viikko sujahti ennen kuin saatoin painaa pianon kosketinta niin, että oikeasti pystyin soittamaan ja vasta puolitoista viikkoa sattumuksen jälkeen pystyin näppäilemään metallikielistä kitaraa.

Pieni haava loppujen lopuksi, mutta kylläpä sormenpäässä osaa olla paljon verisuonia (tai vissiin hiussuonia) ja tuntohermoja. Vieläkään, vajaa kaksi viikkoa leikkelyn jälkeen, ei tunto oli sormenpäässä kaksinen ja sivujuonteena ilmeisesti leikkasin passissa olevan sormenjälkeni pois. Sitä en edes tiedä, tuleeko se takaisin....