Viimeksi käytyjen kolmen MM-turnauksen saldona on Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueella ollut varsin vähän mukavaa kerrottavaa. Mitalit ja pytty ovat menneet muille maille ja Leijonat on lähetetty kotiin terottamaan sekä luistimet että kissapedon kynnet. Sitten, kun taas on päästy kunnolla vauhtiin, kuten eilisessä finaalissa, niin onpa taas menty niin pitkälle kuin mahdollista ja siinä samalla napattu kultamitalit ja taas päätyivät suomalaiset torille. Viides maailmanmestaruus kautta aikain, mikä luonnollisesti on hieno saavutus kovassa kilpailussa.

Haluan tuoda esille jälleen kerran mielipiteeni, jonka mukaan Suomi ei taaskaan voittanut mitään. Me voimme juhlia ansaitusti maatamme edustaneita urheilijoita, mutta kiistaton fakta on, että mitalit annettiin noin kolmellekymmenelle oman alansa huippu-urheilijalle ja kuuluvat vain heille ja hieman suuremmassa kuvassa joukkueelle.

Avatessani tämän päivä Hesarin tuossa aamun ensimmäisinä tunteina, totesin valittettavasti, että Suomella menee edelleen huonosti. Tuottavuus ja työllisyys eivät kasva, pienituloiset ovat entistä kovemmalla, hyvinvointialueiden toiminta muistuttaa entistä enemmän pahoinvointialueita, opiskelupaikkoja ei riitä kaikille ja niin edelleen. Kylmä totuus on, että pytty ja mitalit ojennettiin pienelle joukolle ja he voivat koko loppuikänsä muistaa sen tunteen, kun Konsta Helenius upotti kiekon sveitsiläispuolustajan jalkojen välistä ohi maalivahdin ja taas nailoni venyi. Suurin osa, eli melkein kaikki voittajajoukkueemme pelaajista tienaa leipänsä ulkomailla. Pikamuistelun mukaan vain Emil Erholtz pelasi kuluneen kauden  Suomessa, mutta voin olla väärässäkin. Toki kaikki leijonajengin pelaajat ovat saaneet perusoppinsa suomalaisissa juniorijoukoissa. 

En uskonut ennen kisoja Suomen voittoon, mutta olin ihan varma, että tietenkin jengi pääsee kahdeksan parhaan joukkoon ja siitä vielä eteenpäin mitalipeleihin. Olen tuonne yhteen vihkooni kirjoittanut, että voitosta taistelevat Kanada, Sveitsi, Ruotsi ja Suomi ja mustaksi hevoseksi ennustelin Tsekkiä. Norjasta minulla ei ollut mitään mielipidettä. Kohotan kyllä olemattoman maljani korkeuksiin Norjalle, koska se yllätti varmaan kaikki asiantuntijat, fanit ja ilmeisesti pelaajat yllättivät myös itsensä.

Jääkiekko lähtee nyt kesälomalle ja palaan tämän pelin pariin joskus elokuussa ennen Liigan aloitusta. NHL jatkaa vielä jonkin aikaa, ennen kuin Stanley Cup saa voittajansa, mutta koska Dallas ei ole siellä, ei se minua kiinnosta. Siitä alkaa sitten HIFK:n seuraaminen, mutta siihen saakka näkemiin ja kuulemiin kiekkokentiltä.

Tässä vielä Heleniuksen hetki. Kuva lainattu YLE:n nettisivuilta.

On jälleen se aika vuodesta, kun koulut ovat päättyneet, juhlat juhlittu ja paluu arkeen odottaa huomista päivää. Suurin osa koululaisista luonnollisesti pääsee löysäilyn makuun, mutta aika moni myös lähtee jonnekin lomamatkalle, leirille tai töihin. Monilla vastavalmistuneilla ammattitutkinnon saavuttaneilla on edessään työpaikan haku, mikä tämän hetken työllisyystilanteessa on kyllä haastavaa. Uudet ylioppilaat alkavat valmistella hiljalleen tulevia opintoja ja ne, jotka eivät päässeet suoraan haluamaansa oppilaitokseen, käyvät vielä pääsykokeissa.

Eilen oli kuitenkin hienojen juhlien aika ja meilläkin oli sellaiset. Vanhimman tyttäremme pojista nb 3 sai valkolakin (jonka äitinsä oli ostanut). Koulun juhla oli luonnollisesti hieno ja tyylikkäästi nuori herra kävi hakemassa rehtorilta lakkinsa ja tutkintotodistuksen.

Lukion suorittaa edelleen noin puolet kulloisestakin ikäluokasta. Osalla on ehdottomana tavoitteenaan akateeminen tutkinto ja varsin pitkälle tähtäävät opinnot, mutta ei suinkaan kaikilla. Usein pohditaan, tarvitaanko meillä näin paljon ylioppilaita. Siitä voimme olla monta eri mieltä, mutta oikeasti kenellekään eivät lukio-opinnot ole haitaksi. Yleistietämystä, kohtuullista kielitaitoa ja erilaisten opetustapojen ja yhteistyömenetelmien kautta hyvää pohjaa jatko-opinnoille on tarjolla. Ammattiopiilaitoksetkin tarjoavat hyvää jatko-opintojen perustaa, mutta eivät siinä määrin kuin lukio - se on kylmä totuus.

Juhlat pidettiin meillä, kuten viime vuonnakin, kun tämän kevään ylioppilaan isoveli pääsi samaan vaiheeseen. Kuta kuinkin samat vieraatkin olivat, joten varsinaisesti suurin ero oli siinä, että juhlittu sankari oli eri heppu. Erikoisen mukava juttu oli se, että koska veljeni ei valitettavasti päässyt tulemaan sattuneesta syystä, niin hänen Jyväskylässä asuva poikansa saapui edustamaan minun puoltani pienehköstä suvustamme  ja siinä mielessä yllättäen, että hän ilmoitti tulostaan vasta edellisenä iltana. Koska sukumme juhlat ovat hiljalleen vähentyneet, emme tapaa enää niissä merkeissä kovinkaan usein, kuten aiemmin. Jossain vaiheessa oli rippijuhlia ja koulujen päätösjuhlia tosi tiuhaan tahtiin. Sittemmin on ollut jonkin verran häitä, mutta vaikka seuraava sukupolvemme on jo saanut lapsia, ovat ristiäiset pääosin aika lailla pienen piirin juhlia.

Perinteiseen tapaan meillä oli paljon hyvää syötävää, mutta ennen kaikkea tärkeintä oli hyvä seura, joka siis koostui sukulaisista ja työ- ja harrastuskavereista. Kylläpä kaikki olivat minulle hyvinkin tuttuja.

Meidän perheemme on varsin aktiivinen musisoinnin suhteen ja niinpä me tietenkin lauloimme onnittelulauluja uudelle ylioppilaallemme. Gaudeamus igitur koko juhlaväen voimin,  Beatlesin "Let it be" mummon, äidin, tädin ja minun (vaarin) voimin, koska juhlijamme pitää Beatlesista. Järjestimme myös lievää arvostelua tämän ajan vallalla olevalle typeryydelle laulamalla myös  Suvivirren, jonka ajaksi avasimme ovet ja ikkunat, jotta kaikki ohikulkijat ja naapurit kuulivat. Välttyäkseni sakoilta ja tuomioilta laitoin eteisen oveen tällaisen varoituslapun. Kukaan juhlakansaasta ei mennyt ulos, vaan pikemminkin kaikki lauloivat lujaa ja suut tötteröllä.

Tällä hetkellä koulukeskusteluja värittävät mm. lomien siirtämishalukkuus, heikentyneet tulokset, korkeakoulutettavien vähäinen määrä ja erikoisen vakava aihe - kouluväkivalta. Kaikki nuo mainitsemani asiat ovat tärkeitä ja niiden ruotiminen ja ratkaiseminen ovat tärkeitä, mutta väkivalta-asia on sellainen, että siihen pitäisi puuttua vääjämättä ja nopeasti.

Kouluissa ja vapaa-ajalla koulua käyvien keskuudessa on väkivaltaa ollut aina. Ei Suomen kouluissa ole siltä voitu välttyä eikä tulevaisuudessakaan voida. Syyt, jotka johtavat väkivaltaan, ovat kuitenkin hankalasti vältettävissä ja siksi täydellinen väkivallattomuus lienee mahdotonta. Kouluissamme on paljon oppilaita, joilla ei ole eväitä ratkaista omia ongelmiaan ilman nyrkkejä ja potkuja. Ennusmerkit ovat nähtävissä jo päiväkoti-ikäisillä ja jos niihin pystytään tehokkaasti puuttumaan jo siinä vaiheessa, on kouluikä ehkä hieman helpompi. Monilla väkivaltaisilla lapsilla on ADHD-tyyppisiä oireita, mutta ei välttämättä. Kyse voi olla myös persoonallisuuteen liittyvistä tekijöistä. On helppoa mennä kirjainyhdistelmien taakse, mutta esimerkiksi ADHD:n synty ja kehittyminen ovat erittäin monien tekijöiden summa ja siksi pelkkä pilleri päivässä ei tee lapsesta tervettä. 

Villejä lapsia on ollut jo kauan ennen internetin ja kännyköiden keksimistä. Erilaiset nykypäivän keksinnöt ovat varmaankin olleet osaltaan merkittäviä syitä ajatellen väkivaltaisuuden ja muiden häiritsevien tekijöiden kehittymistä. Näistä asioista on tehty tutkimuksia, jotka ovat selkeästi todistaneet vaikeuksien syntymisteoriat. Vaahteramäen Eemeli on tuttu lähes kaikille. Eemelillä oli esikuva oikeassa elämässä ja kirjan sankarista on suhteellisen helppo tehdä nykypäiväinen diagnoosi, joka ei ehkä ole ADHD, mutta ei kaukanakaan. Tarinassa Eemeli oli hyvin levoton ja lyhytjänteinen, mikä hyvinkin voisi viedä ns. ADD:n määritelmään.Eemeli ei kuitenkaan ollut väkivaltainen, joten ennemminkin sanoisin hänen tapaisensa lapsen olleen vain hyvin lyhytjänteinen ja keskittymiskyvytön.

Varsinaisen väkivaltaisen ADHD-lapsen ja nuoren ongelmat ovat erittäin syvällä. Kuten jo sanoin, ei pelkkä pilleri päivässä ratkaise sitä, mutta jossain määrin on avuksi. Vaikeasti keskittymishäiriöisen lapsen koulusuunnitelma on tehtävä hyvin pitkälle. Ei edes peruskouluiän loppuun saakka, vaan siitäkin eteenpäin. Lähtökohtaisesti suuri koululuokka on jo kuta kuinkin mahdoton levottomalle lapselle. Siinä luokkatilassa on niin paljon ärsykkeitä, että ne vaativat terveiltäkin  ja lievästi keskittymishankaluuksista kärsiviltä paljon työtä. Siinä syntyy melkoisia tuntemuksia.

ADHD ja moni muu kirjainyhdistelmä ei kuitenkaan ole ainoa syy, miksi lapsi tai nuori tai jopa aikuinen on väkivaltainen. Narsismiin kuuluu myös väkivaltaisuus, mutta ei välttämättä. Narsismi on persoonallisuushäiriö, ADHD synnynäinen ja neurologinen kehityshäiriö. Silti ne muistuttavat jossain määrin toisiaan.

Väkivaltaisuuden taustalla voi olla myös kateus, katkeruus, kotoa opitut mallit, kaveripiiriltä kopioidut käyttäytymisen mallit ja riittäähän näitä. Syitä löytyy ja osaan niistä voidaan vaikuttaa vähintäänkin kohtuullisesti, mutta on valitettavan paljon sellaisia tekijöitä, joihin ei voida vaikuttaa ja silloin noita negatiivisen käyttäytymisen ylilyöntejä tapahtuu. 

Inkluusio eli erityislapsen sijoittaminen normaaliin luokkaan ei onnistu. Jokainen erityislapsi tarvitsee selkeää hänelle sopivaa yksityisohjausta eivätkä resurssit yksinkertaisesti riitä kaikkien henkilökohtaiseen opetukseen ja tukeen niin oppimisen kuin käyttäytymisenkin hankaluuksissa. Erityislasten haasteet ovat valtavia ja siksi he ansaitsevat runsaasti tukea selvitäkseen kunnialla koko pitkän kouluelon ja siitä sitten aikuisuuteen. 

Yleensä olen jo ennen lätkäkisoja povaillut ja pohtinut maajoukkueen mahdollisuuksia, mutta kuten tuossa jo aiemmin olen todennut, on näitä kiireitä pidellyt ja siksi sanainen arkkuni on pysynyt kiinni.

Tämän vuoden kisoja aloin seurata aika optimistisesti, koska Leijonilla on oikeasti melkoinen jengi kasassa. Optimismille tulikin katetta, kun toissapäivään saakka saimme nauttia kohtuullisen hepoista voitoista. Tiistain matsissa suomalaiset hävisivät 2-4 Sveitsin jengille ja se nyt oli selvä juttu. Tästä tappiosta seurasi sellainen juttu, että tämän päivän puolivälierässä meillä on vastassa Tsekin joukkue, joka on hyvä, mutta on pelaillut melko ailahtelevasti. Jos vain tuijotetaan pelaajien sijoittuimista erilaisiin sarjoihin, on Leijonilla jonkinlainen etuasema, koska siellä on toistakymmentä kovatasoista NHL-peluria, mutta onhan tuo ennenkin nähty, että eivät änäripelaajat välttämättä tuo suurta etua. Jää on liukas ja kiekko kulkee lujaa ja homma on valmista, kun viimeinekin tuomarin pillitys kuuluu. Joskus joillakin on hyvä päivä ja toisilla huono. Aina on otettava huomioon yllätykset ja onnekkaat sattumukset. Kyllähän suomalaiset lähtevät tähän matsiin ennakkosuosikkeina, mutta katsotaan nyt.

Aleksander Barkov ja Mikael Granlund ovat NHL.ssä erittäin korkealle rankattuja pelaajia ja kyllähän se näkyy heidän pelikyvyissään. Nuori Konsta Helenius on viilettänyt viime viikon lopulta heidän keskellään ja ajoittain he ovatkin saaneet melkoista pyöritystä aikaiseksi. Sveitsin liigassa pelaavat Jesse Puljujärvi ja Sakari Manninen ovat myös olleet varsin kyvykkäitä vastustajien kiusaamisessa eikä tässä kohtaa kyllä voi sulkea ketään ulkopuolelle. Ammattimiehiä kaikki tyynni.

Jos Pennasen pojat voittavat tänään, tulee heille lauantain välierään vastustajaksi Kanada-USA matsin voittaja - näin olen ymmärtänyt, mutta ei vielä nuolla ennen kuin tippuu. Toissa päivänä Leijonat kyykyttänyt Sveitsin joukkue kohtaa tänään heikohkosti pelanneen Ruotsin, mutta onhan tuota ennenkin nähty kuinka kolmen kruunun pelimiehet syttyvät tärkeillä hetkillä. Neljännessä puolivälierässä ovat vastakkain Norja ja Latvia, joiden pelaamisesta en paljonkaan tiedä, joten katsotaan sekin loppuun.

Maailmanmestaruus selviää tämän vuoden osalta sunnuntaina. Siihen asti näkemiin ja kuulemiin - siis tämän jääkiekon osalta.

Kun olen yleensä aika tiuhassa tahdissa tänne laittanut milloin mitäkin kirjoituksia, onkin nyt päässyt vierähtämään tavallista reippaammin aikaa viimeisimmästä tarinasta. Jonkinlaiset kevätkiireet voidaan laittaa yhdeksi syyksi sekä se, että olin viikon Kreikassa.

Kreikasta kirjoitan ihan oman tarinan sitten, kun tämän viikon hässäkkä on ohi. Hässäkän nimi on ylioppilasbileet. Yksi lastenlapsistamme onnistui väittelemään ylioppilaaksi ja kuten viime vuonnakin edellisen kaverin onnistuessa samassa tehtävässä, pidämme taas juhlat meillä, koska meille mahtuu vieraita paremmin ja meillä on runsaasti astioita.

Jääkiekko on tietenkin täyttänyt elämääni viime syyskuusta lähtien runsain mitoin ja sama taisto jatkuu edelleen. HIFK putosi liigamestaruuskamppailusta jo varhain ja povasin hieman tylsää loppua, mutta onneksi KooKoo piti lätkäkansaa jännityksessä ja lopulta Tapparan voittoon päätynyttä liigakautta päästiin seuraamaan hyvin kovatasoisessa ja jännittävässä loppusarjassa. Nyt tietenkin katsotaan nämä MM-kisat siihen asti, kunnes Suomen joukkue lopettaa pelit eli tänään tai sitten sunnuntaina. NHL:ssä kausi jatkuu ratkaisuun saakka  vielä pidemmälle, melkein juhannukseen, mutta siellä putosi suosikkini, Dallas, jo pari viikkoa sitten, joten sitä en seuraa sen kummemmin.

Potkupallon ja kaatumisirvistelyn ja -näyttelemisen MM-kisat alkavat Pohjois-Amerikassa 11. kesäkuuta ja kestävät melkein kuusi viikkoa. Olen jo moneen otteeseen kiroillut televeron väärinkäyttöä, koska en jaksa ymmärtää, miksi kaikki kisojen 106 (vai 104) ottelua näytetään YLEn ja MTV:n kanavilla seassa mm. koko kansan innolla odottama yöottelu Ghana-Panama. Sen verran on futishenkeä minussakin, että saatan katsoa Hollannin ja Englannin pelejä, jos ne tulevat järkevään aikaan. Sen lisäksi, että Suomi ei noissa kisoissa tietenkään pelaa eikä tule koskaan pelaamaankaan, niin minua kummastuttaa, että meille tarjotaan ilmaiskanavilla pelejä keskellä yötä Amerikan aikaeron takia. Kisat voitaisiin aivan mainiosti näyttää maksullisilla suoratoistokanavilla halukkaille, kuten meillä tehdään kotimaisten urheilutapahtumien esittämisessä. Tämä on tosi hämärää.

Pääsin pyöräilemään maaliskuun lopulla ja sain 300 kilsaa pakettiin jo toukokuun alussa. Nyt en ole ehtinyt enkä oikein jaksanutkaan käydä ajelemassa, koska tässä juhlien järjestelytohinassa ja samaan lätkäkisojen hektisessä touhussa on ollut sen verran tohinaa, että en vaan ole ehtinyt. 

Näillä mennään eikä yhtään meinata.