tiistai, 21. marraskuu 2017

Minun historiani ch.44

Siirryttiin sitten uudelle vuosituhannelle. Tietokoneet eivät kaataneet maailmaa ja siirtyminen vuoteen 2000 vain tapahtui ilman sen kummempaa hämminkiä. Vuonna 2000 ei järjestetty hiihdon MM-kisoja eli talven hiihtourheiluiden kohokohtana olivat tietenkin maailmancupin osakilpailut. Euroviisut järjestettiin Ruotsissa, missä Tanskan voittaessa koko kisan, sijoittui Suomi komeasti 18. sijalle 20 osallistujan joukossa. Edustajamme oli Nina Åström, joka lauloi biisin A little bit. Eipä ole mitään aavistustakaan koko biisistä. Jääkiekon MM-kisat järjestettiin Venäjällä ja sieltä Suomen joukkue toi matkamuistokseen pronssimitalin. Kesällä järjestettiin sitten olympialaiset ja sieltä suomalaisurheilijat onnistuivat tulemaan kotiin neljä mitalia matkassaan - Arsi Harju kuulantyönnöstä ja Thomas Johansson sekä Jyrki Järvi purjehduksesta, hopeaa hankki Juha Hirvi ammunnasta ja pronssimitalin sai Marko Yli-Hannuksela painissa.

Alkuvuosi sujui uutterasti koulutöissä , lauluhommissa, Vihdin Opettajien kuvioissa sekä autokoulun opettajana. Ihan yksityisesti vaan opetin ja aloitin sen homman Essin kanssa. Hän sai ajokortin kuta kuinkin saman tien täytettyään 18 vuotta ja lähti heti hakemaan Irmeliä lentokentältä. Minä olin edelleen toka luokan opettaja ja hämmästyksekseni oppilaat oppivat asioita, vaikka en todellakaan pitänyt itseäni silloin enkä myöhemminkään alkuopettajana. Talven aikaan hiihdin, minkä ehdin, mutta ei minulla mitään kirjanpitoa ole niistä ajoista.

Keväällä meille laitettiin koneellinen ilmanvaihto ja minä kävin vaihteeksi leirikoulussa Kreikassa. Kesälomalla kävimme Kivijärvellä, Kotkassa ja Helsingissä - siihen se varmaankin jäi se kesäreissailu. Paavo-Pekkaa juhlittiin ripille pääsyn johdosta, mutta sen enempää ei sitten kesään mahtunutkaan mitään ihmeellistä. 

Syksyllä aloitin sitten viidennen luokan kanssa. Irmeli jatkoi vanhaan tapaan päiväkodissa, Essi aloitti abi-vuoden, Paavo meni ysille ja Kerttu kuutoselle. Palasin vanhaan kunnon harrastukseeni, kun huomasin, että Lohjalla oli kreikan kurssi kohtuullisen kokeneille kreikan lukijoille ja minä kyllä pidin itseäni kohtuullisen kokeneena. Hyvin pääsin siihen ryhmään mukaan ja ilokseni huomasin, että yksi pitkäaikainen nummelalainen kreikan opiskelukaverini oli myös löytänyt tuon ryhmän. Siitä eteenpäin sitten aloimme kulkea kimppakyydeillä vuoroviikoin.

Muuten ei sitten ollut syksyn kuvioissa mitään ihmeellistä. Hirveästi syksyn aikana jouduin uurastamaan kotona välikatolla niiden ilmanvaihtoputkien eristämisten kanssa. Se jäi mieleen todella rankkana hommana. Laulamassa ja soittamassa kävin pääasiassa seurakunnan kuvioissa, mutta myös Thromos treenaili ja esiintyikin jossain määrin. Kotkassa ja mahdollisesti myös Kivijärvellä kävimme syksyn mittaan, mutta pääosin touhusimme kotona.

sunnuntai, 19. marraskuu 2017

Kohti talvea

Ei muutosta. Alkuviikko oli suhteellisen kuiva ja lämmin. Ajelin mopolla töihin. Loppuviikosta oli öisin pakkasta ja tiet kävivät liukkaiksi. Vettä on tullut viikonlopun aikana muutamaan otteeseen ihan kunnolla.

1911.jpg

1211.jpg

0511.jpg

2910.jpg

IMG_3275.jpg

pihalla1510.jpg

syksy.jpg

loka1.jpg

piha249.jpg

syksy.jpg

syksy.jpg 

sunnuntai, 19. marraskuu 2017

Keikalla

Tämän syksyn Thromos-kuviot päättyivät esiintymisten osalta eilen. Meillä oli yhteinen keikka, itse asiassa kaksi, Hiiden Laulun kanssa ja teemanahan oli suomalainen musiikki. Meillä oli kahdeksan omaa biisiä ja lauloimme Hiiden Laulun kanssa kolme yhteistä biisiä ja lopulta koko illan aikana saivat molemmat yleisöt kuulla 17 laulua. Me molemmat lauluporukathan olemme pääasiassa viihteellisen puolen edustajia, mutta oli meillä hieman syvällisempääkin tarjottavaa. Molemmat keikat kestivät kaikkine aplodeineen ja kumarruksineen ja encore-biisin kanssa hieman alle tunnin eli ihmisillä oli hyväsesti kuultavaa, mutta ei puuduksiin asti.

Hiiden Laulun johtaja, Aino-Maria Ollikainen, opiskelee Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikkia pääaineenaan kuoronjohto ja hänen opastuksellaan teimme äänenavaukset, kun ensin paikalla olleet laulajat, niin meiltä kuin Hiiden Laulusta, olivat järjestäneet Rientolan tuolit ja keittiön ja lipunmyynnin.

keikka3.jpg

Teimme alkutreenauksen ja paikan haistelun, eli siis akustisen soundcheckin hyvissä ajoin, mikä olikin viisasta, sillä vanha ja korkea Rientolan sali vaatii lauluryhmältä tarkan sijoittumisen, jotta kuulisimme toisemme. Rivissä ei kannata edes yrittää, vaan viisainta on asettua hevosenkenkään, jolloin sekä näemme ja ennen kaikkea kuulemme toisemme.

Keikka alkoi yhteisesityksellä - Pilvet karkaa, niin minäkin, jonka aikoinaan teki tutuksi Badding. Hiiden Laulu esitti sitten kolme biisiä, jonka jälkeen me hurautimme kaikki omat biisimme yhteen menoon.

Aloitimme juhlavuoteen hyvin sopivalla Uusmaalaisten laululla, johon meillä on varsin popahtava Merzi Rajalan sovitus. Jatkoimme kansallisromantiikan parissa ja kerroimme kalevalaisen runon viisijakoisella poljennolla - Kettu itki poikiansa. Vanha romantiikka jatkui Kaipaava-laululla ja sitten siirryttiin vähän modernimpaan. Pauli Hanhiniemen Siipeen jos sain, vakio-ohjelmistoomme kuuluva Essin sävellys Syliin, Ultra Bran Hei vaan Suomi, Haloo Helsingin Maailman toisella puolen ja loppuun vielä yksi bravuureistamme, Satumaa-tango (siis se vanha Reijo Taipale-juttu, ei Maija Vilkkumaan biisi). Yleisö palkitsi meidät ansaituilla aplodeilla. Ansaituilla siksi, että äänitysten perusteella lauloimme hyvin.

keikka1.jpgkeikka2.jpg

*******

Illan päätteeksi hurautimme Helsinkiin viettämään hieman rentoa hetkeä kaiken tämän laulamisen ja treenaamisen vastapainoksi. Olin jo aikaa sitten varannut pöydän Kallion Zorbas-ravintolasta ja sinne sitten suunnistimme. Meillä oli aivan ihan ateenalainen tarjoilija, joka hämmästyi kreikan jutustelustani niin paljon, että kysyi kaksi kertaa, että ihanko tosissani puhun kreikkaa. Kyllä hän sen sitten uskoi lopulta. Jotenkin hän tajusi, että olemme lauluporukka ja pyysi meitä laulamaan jotain kreikkalaista. No sellaistahan meillä ei ole ohjelmassa, mutta otimme juhlan kunniaksi hyvin suomalaista eli Satumaan. Hauska juttu. Lisäksi ruoka oli taivaallisen hyvää. Valitettavasti ihan koko porukka ei päässyt syömään, mutta 80% kuitenkin eli hyvin meni.

Seuraavaksi Thromos alkaa suunnitella 20-vuotisjuhlaansa. Se onkin sitten toinen juttu.

perjantai, 17. marraskuu 2017

Pimeää, niin pimeää...

Taas se on tullut tämä pimeys. Onneksi ei jäädäkseen, mutta jotenkin se salakavalasti hiippailee juuri tässä marraskuun aikana. Lokakuussa on vielä päivisin vallankin melkoisen kirkasta, jos sattuu olemaan selkeä päivä, mutta marraskuiset sumut ja pilvipäivät vievät kyllä viimeisenkin valon jonnekin muistojen kätköihin.

Maapallo on kallellaan aurinkoon nähden koko ajan samalla kallistuksella ja niinpä tähän aikaan vuodesta eteläinen pallonpuolisko kylpee valossa ja me taas täällä pohjoisessa elämme päinvastaisessa kuviossa. Sitten kesällä asia on toisin päin eli tasan käyvät onnen/epäonnen lahjat tässä asiassa. 

Tätä pimenemistä jatkuu vielä kuukauden verran täällä meidän eteläsuomalaisessa maailmassa. Utsjoella ei pimene enää juurikaan kymmentä päivää kauemmin, koska siellä aurinko laskee 26. marraskuuta ja nousee seuraavan kerran joskus tammikuun puolivälissä. Meillä päivä lyhenee vielä noin 1½ tuntia eli tämäkin melkoisen vajaa päivä lyhenee vielä entisestäänkin.

Meillä aurinko nousee tänään klo 8.28 ja laskee 15.46. 26. päivä eli silloin kun Utsjoen kaamos alkaa ovat vastaavat ajat 8.50 ja 15.29. Itsenäisyyspäivänä kukko kiekuu klo 9.11 ja hyppää unihirrelle 15.16 ja sitten talvipäivän seisauksen aikaan auringon herätys on 9.29 ja horisontti kutsuu kello 15.13. Kuten huomataan, niin eipä tuo päivä enää hirveästi tuosta itsenäisyyspäivästä muutu, mutta vielä tästä hetkestä se lyhenee aika reippaasti.

Kävin juuri äsken ottamassa kuvan meidän takapihalla. eipä ole paljon näkemistä.

pimi.jpg

Tähän aikaan vuodesta puhutaan kaamosmasennuksesta. Erittäin vakavaa se on noin prosentilla suomalaisväestöstä eli keskikokoisen kaupungin verran meillä ihmisiä vaeltaa alamaissa tähän vuodenaikaan (noin 55000). Onhan se paljon. Lievemmässä määrin pimeästä kärsii noin 15% koko väestöstä eli aikamoinen sakki - noin 800 000. Hoidoksi suositellaan kirkasvalohoitoja joko ihan asiaan varatussa paikassa tai sitten kotikonstein sellaisella kirkasvalolampulla. Jonkinlaista apua kaamoksen keskellä saa siitä, että matkustaa pimeimpään aikaan jonnekin, missä aurinko paistaa päivällä kirkkaasti, kuten Kanarian saarilla. Vaikutus on kuulemma positiivinen, mutta ei tietenkään kestä loputtomiin, mutta jos jaksaa kohtuudella sitten helmikuun loppuun, niin kyllähän se sitten alkaa helpottaa.

Minä en kärsi pimeästä, vaikka en siitä ihmeesti tykkääkään. Kun on riittävästi tekemistä, niin kyllä tämä pimeä aika menee - minulla se on mennyt ohi jo kuudenkymmenen vuoden ajan, joten tuskin minä enää saan mitään kaamostuskaa kehitetyksi. Jos on lunta, niin sukset jalkaan, lukemista riittää, lauluhommia, elokuvia ja niin edelleen. Näillä vaan mennään - eihän tässä muutakaan voi.

tiistai, 14. marraskuu 2017

Minun historiani ch.43

Nyt siirrytään jo vuoteen 1999. Olimme muuttaneet ihan vuoden 1998 lopulla tähän taloomme ja totuttelua riitti. Hiihdon MM-kisat vietettiin Ramsaussa, Itävallassa ja sieltä suomalaisurheilijat saivat neljä kultaa, joista Mika Myllylä yksin kolme. Yhdistetyn joukkue sai sen neljännen. Kultien lisäksi kaksi hopeaa, joista Mika Myllylä otti toisen ja Samppa Lajunen yhdistetyssä sen toisen. Euroviisut menivät suomalaisilta ihan ohi, koska maamme ei saanut edustajaa sinne edellisten vuosien huonon menestyksen takia. Ruotsi voitti. Jääkiekon MM-kisat sujuivat sitten hieman paremmin. Tosi tiukassa kaksiosaisessa finaalissa Tsekki löi lopulta Suomen jatkoajalla eli hopeaan oli tyytyminen. Yleisurheilun MM-kisoissa Espanjan Sevillassa onnistui Aki Parviainen ainoana suomalaisena nousemaan podiumille ja teki sen sitten kunnolla - otti kultaa.

Talvella 1999 satoi paljon lunta ja minä ehdin hiihdellä huomattavasti tavallista enemmän. Varsinkin helmi- ja maaliskuussa oli lumitöitä sangen rankasti. Kävin toki laulamassa kuorossa, säestelin seurakunnan tilaisuuksia ja myös Thromos treenasi uutterasti, jos kohta emme ihan hirveän paljon esiintyneet, mutta homma oli vireillä. Olin eka luokan ope ja hämmästyttävää kyllä - lapset oppivat lukemaan ja laskemaan. Se, että en koskaan ole oikein tuntenut itseäni alkuopettajaksi tuli kyllä todennetuksi, mutta kaiken kaikkiaan hyvin se homma siinä hoitui. Jäi tosin minun osalta viimeiseksi alkuopetuskaudeksi (sitten vuonna 2000, toisen luokan jälkeen). 

Kreikkaa en tuohon aikaan opiskellut, mutta kävin jossain vaiheessa kokeilemassa kreikkalaisia tansseja. Oliko se nyt sitten juuri tämä vuosi vai myöhemmin vai aiemmin, on minulta unohtunut, mutta joka tapauksessa kävin hasaposervikoa ja muita vastaavia hyppimässä. Enää en osaa kuin kahta tanssia.

Talvi ja kevät sujuivat ihan mukavasti töitä tehdessä ja harrastellessa. Vanhaan malliin käytiin Kotkassa, Helsingissä ja Kivijärvelläkin, minne ajeltiin pääsiäisenä. Jossain välissä noihin aikoihin kävin Paraisilla äänittämässä neljä biisiä, jotka sitten painettiin ihan levyksi asti ja jotka kyllä tulivat mukaan myöhemmin julkaistuun täyspitkään levyyni. Sitäkään en muuten muista, tehtiinkö  tämä levyhomma vuonna 98 vai 99, mutta niillä tienoin joka tapauksessa. 

Vanhan talomme remonttiosio nb. 1 alkoi  kylppärin kunnostuksella. Vanhoja seiniä revittiin auki ja korvattiin kevyet rakenteet betoniharkoilla ja sitten tehtiin vielä kunnon eristys. Kattokin vaihdettiin saman tien. Kallis projekti, mutta olisi se jossain vaiheessa ollut joka tapauksessa tehtävä, joten ihan sama.

Leirikoulussa kävin Santorinilla ja sitten olikin kesäloman vuoro. 

Alkukesän aikaan äiti oli meillä ensimmäistä kertaa tässä talossa. Juhannuksen huitteilla menimme Rodokselle, jos kohta Essi ei ollut matkassa kesätöidensä takia. Itse asiassa vuodesta 1996 ehti kulua 21 vuotta, ennen kuin olimme Kreikassa porukalla - siis Irmeli, minä ja meidän lapset. Porukka oli tosin muilta osin kasvanut, mutta palataan siihen. Ystävämme Olli Pekka sattui Rodokselle yhtä aikaa kahden lapsen kanssa ja vietimme lomaa aika paljon yhdessä.

Kesällä vietimme sitten toki aikaa Kivijärvellä ja Kotkassa, mutta sen hurjempia lomajuttuja emme tehneet. Kesään saattoi mahtua joitakin rippijuhlia, mutta enpä juurikaan muista. Meillä oli joka tapauksessa ensimmäinen kesä tässä talossa, mikä tarkoitti sitä, että puutarhassa riitti tekemistä - kuopsuttelua ja kapsuttelua ihan enemmän kuin kotitarpeiksi.

Syksyllä sitten tietenkin taas palattiin työ- ja kouluelämään. Laulut ja soitot jatkuivat ja saattaa olla, että olin jo jossain määrin paikallisen opettajayhdistyksen kuvioissa, mutta koska en ole pitänyt mitään kirjaa noilta ajoilta ja pöytäkalenteritkin on hukattu, niin en kyllä yhtään muista. Jotain minä yhdistyksessä touhusin - siitä uskallan olla liki varma.

Syksy meni omaa hyvää tahtiaan ja katseita alettiin kääntää kohti vuosituhannen vaihdetta. Essi kävi lukiota ja seurusteli vuotta vanhemman koulutoverinsa kanssa, Paavo-Pekka touhusi kahdeksannella luokalla ja Kerttu viitosella. Minä aloitin toisen luokan kanssa ja Irmeli jatkoi pk:n johtajana. Sellaista ihan tavallisen perinteistä tuo meidän touhu oli.