sunnuntai, 17. syyskuu 2017

Huijausta

Viime viikolla  netissä näytettiin jonkun sotakirjeenvaihtajan maineeseen nousseita kuvia, jotka oli sittemmin todettu väärennöksiksi. Joskus kauan sitten oli sanonta, että jos mihin, niin kuvaan voi luottaa. Nykypäivänä tämä ei enää ole todellakaan näin. Kuvien muokkaaminen on ihan helppoa eikä siihen tarvita mitään huippuluokan studioita

Katsotaanpa ensin tätä kuvaa. Tämä on täyttä totta. Tiedän sen siitä, että olen itse sen itsestäni napannut puhelimellani viime kesänä Santorinilla ollessamme lomamme toisena päivänä mopoilemassa saaren korkeilla paikoilla.

IMG_2197.jpg

Seuraavat kaksi kuvaa ovat ihan vilunkia. En ole kuuna päivänä käynyt New Yorkissa enkä Pekingissä, mutta luvallisesta kuva-arkistosta löytämieni kuvien perusteella olen. Rajauksista ja valon epätasaisesta jakaantumisesta näkee, että näitä on muokattu, mutta jos ne olisivat pienempiä ja niitä katsottaisiin esim. puhelimella, ei fuulausta niin helposti näkisi.

Newyork.jpgkiinassa.jpg

Tekniikka on hyvin yksinkertaista. Laitetaan kuvankäsittelyohjelmassa kuvat päällekkäin ja pyyhitään päällä olevasta kaikki se pois, mitä ei haluta nähdä lopullisessa versiossa. Todella helppoa eikä kuluta aikaa muutamaa minuuttia enempää.

***********

Otin Santorinilla kuvan Artturista. En itse asiassa kuvaa ottaessani nähnyt, kuinka syväksi tausta jäi - ikäänkuin Artturi roikkuisi kiviaidasta. Tosiasiassa hän seisoi hieman alempana olevalla kaiteella. New Yorkin pilvenpiirtäjät taustalle ja yhtäkkiä nuori mies onkin hengenvaarassa.

artturi.jpg

newyorkart.jpg

sunnuntai, 17. syyskuu 2017

Kohti talvea

Viime vuonna (2016) seurasin koko kevään ajan helmikuun alusta saakka kevään ja kesän tuloa kerran viikossa ottamallani kuvalla samasta paikasta ja suurinpiirtein samaan aikaan. Sarja jatkuu nyt siis jouluun saakka ja sillä tavalla, että laitan aina uusimman kuvan tähän ylimmäksi. Alaspäin scrollaamalla löytyy vanhat kuvat.

Tänään paistoi aurinko. Kulunut viikko oli kaikkiaan hyvin epävakainen, mutta loppua kohden etenkin lämpeni aika lailla. Muuten ei eroa oikeastaan näy viikon takaiseen kuvaan, mutta kyllä tuolla vasemmassa yläkulmassa kellertää jo aika lailla.

syksy.jpg

syksy.jpg 

sunnuntai, 17. syyskuu 2017

Minun historiani ch.39

Vuosi 1995 toi taas tullessaan ihan uusia asioita. Niinhän sen elon kuuluu mennäkin. Hiihdon MM-kisat pidettiin Kanadassa, Thunder Bayssa, missä suomalaisurheilijat saivat kuusi mitalia, joukkuemäen hyppääjien tuodessa ainoan kultaisen. Jääkiekon MM-kisat pelattiin Tukholmassa ja sieltä se kauan ja hartaasti odotettu kultamitali sitten viimein tulla napsahti. Suomi eli laman jälkeistä aikaa ja jopa sosiologiaa ja historiaa tutkineet tieteilijät ovat samaa mieltä siitä, että jääkiekkokullan saaminen nosti Suomen lamasta. Ihmiset saivat siitä niin paljon virtaa ja olihan tuo selvää, että kiekkokullan hypetys oli jotain ihan uskomatonta. Sellaista kansanjuhlaa en muista Suomessa aiemmin pidetyn ~ ei eds 70-luvulla Virenin ja muiden juoksijoiden rohmutessa olympiamitaleita. Euroviisut pidettiin Dublinissa (vaihteeksi!) ja sinne ei Suomea huolittu aiempien vuosien huonon menestyksen takia. Yleisurheilun MM-kisat pidettiin Ruotsissa, Göteborgissa, missä suomalaiset saavuttivat kolme mitalia - yhden kutakin mallia. Kultaa nappasi 50 kilsan kävelyssä Valentin Kononen, hopean haki Mika Halvari kuulantyönnössä ja pronssia pokkasi Mikaela Ingberg keihäänheitossa.

Viulun- ja pianonsoitot jatkuivat ennallaan samoin kuin kuorotreenit. Melko paljon lenkkeilin, mutta maratonhuuma oli jäänyt paljoltikin leikatun jalkani kipeytymisen ja osittaisen kyllästymisen takia. Paavo-Pekan asioissa kuljettiin paljon Vihdin ja Helsingin väliä.

Meille tuli koira. Paimensukuinen lapinkoira, joka sai nimekseen Minka. Kissat eivät aluksi luonnollisesti olleet ihastuksissaan, mutta tottuivat aika pian.  Olihan se alkuvaihe sitä "matot rullalla"-aikaa, mutta aika pian Minka oppi sisäsiistiksi. Paimenkoirien tapaan se oli kova räkyttämään, mutta muuten hyväluontoinen ja mukava koira. 

Olin viidennen luokan opena. Luokalla oli paljon rahaa ja aloimme puuhata leirikoulua. Joku siinä heitti idean, että mentäisiinkö Kreikkaan. Opettaja-lehdessä olin nähnyt mainoksen ja kutsuin sitten esittelijät koulullemme kertomaan leirikoulusta Santorinille. Luokka tai vanhemmat itse asiassa eivät vakuuttuneet, mutta minä innostuin ja erinäisten vaiheiden jälkeen olin pari-kolme viikkoa tämän tapahtuman jälkeen Santorinilla tutustumassa leirikouluohjaajan hommaan. Lopputulokseksi tuli se, että reippaan kymmenen vuoden aikana vein viitisentoista koululuokkaa ympäri Suomea viikoksi opiskelemaan Välimeren elämää pääosin Santorinille, osin myös Rodokselle.

Kesäloma alkoi sitten sillä tavoin, että nappasin autoon epämääräisen luvun lapsia ja lähdin Kivijärvelle äitiä tapaamaan ja mökkiä haistelemaan. Muuten pyörimme kotosalla, Helsingissä ja Kotkassa - paremminkin kyllä Miehikkälässä siellä Punatalolla, josta edellisessä volumessa kerroin. Jokakesäinen kohteemme oli myös Jaala, minne Kertun kummit olivat muuttaneet muutamaa vuotta aiemmin. Heinäkuussa kävimme sitten Kivijärven mökillä ja sieltä käsin Jyväskylässä Ullan rippijuhlissa. Ulla on siis veljeni vanhin lapsi. Tuostapa sitten alkoi sellainen suvun, tai itse asiassa meidän perheemme, isojen juhlien putki, jota riitti reippaasti toistakymmentä vuotta. Rippi-, ylioppilas-, ammattikoulu- ja synttärijuhlia. 

Irmelin kesäloma sattui hieman myöhempään kuin usein aiemmin ja niinpä menimme Kreikkaan heinäkuun lopulla. Kohteena oli Mytilini tai paremminkin tunnettu Lesvoksena. Kuumaa oli, mutta olipa merikin lämmin. 

Kerttu aloitti syksyllä koulun ja Essi meni yläkouluun, Paavo-Pekka neloselle. Minä aloitin nelosen opena Paavo-Pekan rinnakkaisluokalla. Kuoroa, kreikan opiskelua, lasten soittotunteja ja sellaista. Saattoi olla, että olin jo mukana OAJ:n hommissa, mutta en ole lainkaan varma, koska siitä ei ole mitään merkintöjä missään.

Uutena juttuna oli Essin ja minun teatteriharrastus. Essi oli kyllä aiemminkin käynyt Vihdin teatterin treeneissä, mutta syksyllä hänet valittiin oikein pääosaan teatterin talvinäytelmään, joka oli "Peppi Pitkätossu". Minä puolestani hoidin näytelmän musiikin. Suuri homma, mutta kaiken kaikkiaan se oli mielenkiintoinen paketti. 

Joulu sitten vietettiin toki kotona emmekä varmaan olleet kovin kaukana uuden vuoden juhlienkaan aikana.

lauantai, 16. syyskuu 2017

Lulu, the dog

On tavallaan hassua, että meillä on koira. Minka kuoli noin 12 vuotta sitten - lapinkoira, joka sitten vanheni ihan hetkessä ja jouduttiin viemään eläintohtorille. Sillä hetkellä oli sellainen tunne, että otetaan uusi koira piakkoin, mutta niin vaan on käynyt, että ei meille ole tullut kotieläintä, vaikka aina välillä on ollut sellainen olo, että olisihan se mukava. Meidän elämämme on kuitenkin viime vuosina ollut sellaista, että olemme aika paljon pois kotoa myös iltaisin ja tämän vuoden kevääseen saakka meillä oli myös tiuhaan käyntejä Kotkassa, joten koira olisi joutunut olemaan tosi paljon yksin.

Niinpä emme ole ottaneet koiraa. Essin perheeseen tuli pari vuotta sitten Edwin ja sittemmin vielä Davey, settiksiä. Me olemme saaneet kyllä lainata niitä iltakävelylle ja olivathan ne hetken aikaa (siis pari päivää) meillä hoidossakin. Davey ikävöi silloin niin hirveästi, että pissi ja kakki pitkin lattioita ja ei ollut enää kaukana (noin leikisti), etteikö minulle tullut settiskarvatalvihanskoja.

Irmeli kuuli viime keväänä yhdeltä työkaveriltaan, että he lähtevät hieman pidemmälle reissulle tässä syksyn aikana - itse asiassa kolmeksi kuukaudeksi ja heillä oli sitten ongelmana, mihin laittaa koira. Heillä on jo yli kymmenvuotias Lulu, joka on hyväluontoinen ja söpö pikkuinen tallustaja. Niin siinä sitten kävi, että Lulu tuli meille hoitokoiraksi.

lulu1.jpg

Lulu on coton de tuléar, joka Wikipedian mukaan on seurallinen, hauska, iloinen ja valpas. Ensimmäisen viikon käynnistymisvaikeuksista huolimatta Lulu on juuri tuota. Toki ensimmäisinä päivinä se ikävöi kovasti kotia ja omaa perhettä ja pissaili hieman, mutta nyt se näyttää hiljalleen oppineen ja tajuavan, että täällä ollaan nyt ja täälläkin saa rapsutusta ja ruokaa. 

Iltaisin, kun on istuttu lukemassa tai katsomassa telkkaria, se asettuu meidän lähelle ja menee pienelle kerällä nukkumaan. Vaan annas olla, jos haet jotain syötävää, niin jopa on pieni pää ja karvan alla olevat silmät siinä kohdalla tiukasti tuijottamassa. Olen kyllä yrittänyt selittää sille, että koirat eivät syö banaaneja eivätkä juo kahvia, vaan minkäs teet. Niin kauan kuin on mahdollisuus, kannattaa kytätä. Kun syömme aamiaista tai muuta sapuskaa keittiössä, seuraa Lulu valppaana, josko vaikka jotain superia putoaisi lattialle.

Lulu ei juurikaan hauku, mutta se puhuu. Se ääntelee jännästi murahdellen ja vähän kuin jutellen ja parasta, mitä se on saanut aikaiseksi on eräänä aamuna aamiaispöytämme vierellä, kun se yhtäkkiä murahti niin, että me kumpikin kuulimme aivan selvästi sen sanovan: "Kurr-nau".

Irmeli on joka päivä kävellyt sen kanssa jokusen kilometrin ja sielläkin se menee mukavasti ja sillä tavalla mielenkiintoinen yksilö, että se ei juurikaan välitä muista koirista.

Saa nyt sitten nähdä reilun parin kuukauden päästä, tuleeko meille sitten ikävä koiraa, kun sen omistajat taas hakevat sen kotiin, mutta toisaalta siinä kun tottuu koiraan, tottuu myös olemaan ilman.

lulu2.jpg 

sunnuntai, 10. syyskuu 2017

Kohti talvea

Viime vuonna (2016) seurasin koko kevään ajan helmikuun alusta saakka kevään ja kesän tuloa kerran viikossa ottamallani kuvalla samasta paikasta ja suurinpiirtein samaan aikaan. Lopputuloksena oli kuvasarja, josta mukavasti saa päätellyksi muutaman kuukauden aikana tapahtuvan muutoksen. Nyt sitten jatkan tätä teemaa ja pyrin ottamaan joka viikko kuvan samasta paikasta eli meidän olohuoneen ikkunasta puutarhaan suurinpiirtein samaan vuorokauden aikaan. Kellonlyömä onkin syytä pitää suhtellisen hyvin paikallaan, koska jo marraskuussa aamu ja iltapäivä ovat melko pimeitä ja sitten joulukuussa saattaa olla jäätävän pimeää koko ajan. Tuossa puolenpäivän tienoissa on paras aika ja jos aurinko sattuu paistamaan, myös varjot ja auringonvalon kulma tulevat näkyviin.

Sarja alkaa tänään ja tosiaankin tarkoitus on jatkaa joulun tienoille saakka. En tietenkään välttämättä ole ihan joka viikonloppu paikalla ja siksipä sarja ei välttämättä ole katkeamaton, mutta hyvin suuntaa antava se lopulta tulee olemaan. Tämä sarja olisi ollut paras mahdollinen joskus viisikymmentä vuotta sitten, kun Etelä-Suomeen tuli talvi eli siis lunta ihan kunnolla, mutta eihän se ole mahdollista, joten tyydytään siihen mitä tulee ja olen aika varma, että jonkin verran lunta tulemme tässä sarjassa näkemään.

syksy.jpg