keskiviikko, 22. helmikuu 2017

Loman lisätouhuja

Lomalla ei tietenkään pitäisi tehdä mitään koulutyöhön liittyvää, mutta on joitakin hommia, joita ei saa tehdyksi, jos ympärillä on lapsosia ketteriä kotihaasta. Sitä paitsi meikäläisen on koko ajan voitava olla valmiina auttamaan, ohjaamaan, opettamaan jne. eli ei voi olla oppitunnilla luurit korvilla, vaikka kuinka tekisi kouluhommia.

Aiheen on nyt tällä kertaa Suomi 100-vuotta juhla. Maammehan on jaettu maakuntiin ja jokaisella maakunnalla on oma tunnuslaulunsa. Olenhan minä niitä opettanut koko urani ajan, mutta nyt olen sitten ottanut oikein urakaksi, että juuri tänä vuonna kaikki koulumme oppilaat oppisivat kaikki maakuntien laulut tämän juhlavuoden kunniaksi.

Ongelmaa tuottaa se, että en opeta musaa käytännössä kuin nelosille ja sitten parille muulle luokalle. Toki voisimme ottaa koko koulun muutaman kerran audiotorioon ja käydä nämä biisit läpi, mutta sekään ei ole mitenkään tehokasta. Niinpä päätin sitten soittaa ja laulaa ne kaikki nauhalle (kiintolevylle) ja siitä sitten polttaa cd:t kaikille luokkatasoille ja näin opettajat voivat muilla luokillla opettaa ne, eikä taas heidän tarvitse tehdä ylimääräistä työtä näiden laulujen opettelemiseksi. Tämän levyn avulla he voivat sitten treenata biisejä milloin vain ja missä aikataulussa sattuu huvittamaan.

Tuumasta toimeen.

pianisti.jpg

Kasasin tarvittavat välineet eli pianon, läppärin, etuasteen ja mikrofonin sekä tietenkin tarpeellisen määrän piuhoja kirjastoon ja ryhdyin työhön. Kirjassani (Tie musiikkiin 3-4, vuodelta 1977 tjms.) on 13 laulua ja kyllähän ne kattavat kaikki maakunnat etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Luulisi, että tällaisen määrän kiekaisee nopeasti, mutta loppujen lopuksi kaikkien taukojen kanssa tähän kului kuutisen tuntia. Tämä hitaus myös osoittaa sen, miksi en edes yritä tehdä tätä työtä työpäivän aikana - ei se onnistuisi millään.

pianisti2.jpg

Minulle merkittävin maakuntalaulu on tietenkin Keski-Suomen laulu, koska se on lapsuuteni nurkkien laulu ja sitä laulettiin silloin, kun Suomi täytti 50 vuotta. Silloin oli tosin Uusmaalaisten laulu tapetilla - jostain syystä ja sitähän laulettiin Suomen 50-vuotisjuhlalähetyksessä Kouluradiosta koko Suomessa yhtä aikaa.  Uusmaalaisten laulu on myös merkittävä minulle ja jossain määrin Savolaisten laulu.

Lapset tuntuvat erityisesti tykkäävän Nälkämaan laulusta (Kainuu), mutta miksi - en minä sitä tiedä.

***************

Thromokselle piti tehdä lomasovitus. Mietin aikani mikä se voisi olla ja kun nyt ollaan niin todella suuresti suomalaisia, niin jotain meille merkityksellistähän se piti olla. Sieltä sitten löytyi "Romanssi" elokuvasta Katariina ja Munkkiniemen kreivi. Kai siitä taas ihan esityskelpoinen ralli syntyi. Sen kuulee sitten, kun se kaivetaan treeneissä esiin.

romanssi.jpg

tiistai, 21. helmikuu 2017

Minun historiani ch.27

Nyt sitten siirryttiin jo vuoteen 1983. Alkoi tuo suunta kohti keski-ikää, koska täytin 26. Hiihtohommissa ei ollut arvokisoja. Kautta aikain ensimmäiset yleisurheilun mm-kisat pidettiin kesällä Helsingissä. En käynyt katsomassa kisoja, koska liput olivat julman kalliita. Suomi sai kolme mitalia - yksi kutakin ja kirkkaimman heitti Tiina Lillak keihäässä. Jääkiekon MM-karkelot tanssittiin Länsi-Saksassa - sillonhan se vielä oli jaettu maa. Suomi pelasi huippusurkean turneen ja oli putoamisvaarassa, mutta sentään Italia jäi taakse - sijoitus 7.

Talvi 1983 Vihdissä oli meidän ensimmäinen ja osoitus siitä, miten surkeita talvet saattoivat olla Etelä-Suomessa. Oli toki lunta ja jäätä, mutta olipa sitten huonojakin kelejä. Siihen mihin oli Keski-Suomessa tottunut, oli jätettävä historiaan ja opeteltava tajuamaan eteläsuomalaista talvea. Oli meillä toki hiihdettäväksi asti lunta, mutta hieman epävakaistahan se oli. Irmeli aloitti työt Nummelassa ja sai ajokortin, mikä toki helpotti huomattavasti elämäämme. Ei oltu niin kauheasti kiinni siinä, että minä vien ja haen. Aika kului pääasiassa Essin hoidossa, kuoron treeneissä ja esityksissä, opettajien peli-illoissa ja toki sukulaisten luona vieraillessa. Kärsin aika lailla ihottumasta, joka tuli käsiini. Pahimmillaan kädet tulehtuivat pahasti ja olin joskus keväällä kaksi viikkoa sairaslomalla pelkästään sormi-ihottuman vuoksi. Sen verran raju se tauti oli. Syytä ei vielä tiedetty ja siksi altistuin jatkuvasti allergiaa aiheuttaville aineille. Muuten päivät kuluivat joutuisasti ja pääsin hiljalleen koulutyöhön kiinni ja homman realismi valkeni hiljalleen. Työpaikassani en oikein viihtynyt, mutta hyvinä puolina olivat mm. koulun läheisyys ja ihan tavalliset koululaiset. 

Essi oli päiväkodissa Vihdin kirkonkylällä ja viihtyi hyvin. Kehitys oli nopeaa ja vallankin puhetta alkoi tulla varsin varhaisella iällä. Ostimme elämämme ensimmäisen väritelevision - Saloran. Vihdissä näkyi upeasti kaksi kanavaa, mutta kolmosen saapuminen oli vielä kaukana. Puhelinkin hankittiin - sekin oli ihan valtavan suuri hankinta noihin aikoihin ja koska Irmelin syksy oli mennyt pienellä äitiyspäivärahalla eikä minullakaan mikään kaksinen palkka ollut, niin puhelimen hankintaa piti odotella. Jos oikein muistan, niin meidän puhelinnumero oli 8152. 

Kesä alkoi viileänä, mutta koska Irmelin ensimmäinen kesäloma oli jo kesäkuussa, menimme Kivijärvelle heti koulujen päätyttyä. Mökillä oltiin jonkin aikaa, mutta sitten toki kesä meni pääasiassa kotioloissa. Käytiin myös Kotkassa ja Helsingissäkin. Sulo-enoni  täytti 50 ja minä kävin yksin juhlissa.  Mini hajosi - kansi halkesi ja oli pakko hankkia jonkinlainen uusi kärry. Me kun emme koskaan ole olleet erikoisemmin autoihmisiä, niin meillehän on kelvannut mikä vaan nelipyöräinen ja siksipä en nikotellut yhtään, kun päädyttiin Ladaan. Ihan se kuuluisa 1200L, laatikkomalli pyöreine lamppuineen. Hyvä auto. Kyllä aika moni ihmetteli, että miten nyt Lada, mutta siinä oli kaikki tarpeellinen - erittäin edullinen ja helppohoitoinen. Me tykkäsimme siitä autosta ja myöhemmin kaikista muistakin Ladoistamme. Muuten emme tehneet mitään varsinaista kesälomareissua - aika hiljaista se puoli oli silloin.

Koulu alkoi syksyllä ja homma oli toki jo ihan tuttua. Jonkinlaista painia kävin sisälläni jo silloin, että pitäisikö vaihtaa koulua, koska en todellakaan viihtynyt siellä. Sitkeästi kuitenkin pysyttelin Niuhalassa, koska koulumatkani oli 30 metriä eli olihan siinä ajan ja rahankin säästöä. Pääsin myös musiikkiopistoon lauluoppilaaksi, mutta siitä tuli lopulta pettymys, koska opettaja muodollisesta pätevyydestään huolimatta oli aivan surkea. Mukava ihminen, ei siinä mitään, mutta enpä siellä sitten mitään oppinut ja parissa vuodessa taisin sitten kyllästyä. Lisäksi totesin jossain vaiheessa lauluani äänitettyäni, että klassinen laulutyylini oli sikamaisen rumaa ja palasin luonnon laululintuseksi. Pitkän päälle laulukoulutuksesta on kyllä ollut hyötyä, koska laulutekniikkaa voi käyttää myös puhuessa ja minulla ei työssäni tarvittavasta äänenkäytöstä huolimatta ole koskaan ollut äänivaikeuksia.

Viihdyimme Vihdissä. Ympyrät olivat pienet, mutta Helsingin läheisyys ja luonto olivat positiivisia piirteitä ja aloimme hiljalleen  tottua kylän hiljaiseloon. Talomme naapurit olivat tavattoman mukavia ja aloimme aina silloin tällöin pitää pieniä juhlia keskenämme. Vieressämme asui opettajakaverini ja hänen metsästäjämiehensä, alakertaan muutti sittemmin Kertun kummeiksi päätyneet kaverimme, Essin ikäinen tyttö muutti (toki perheensä kanssa) jossain vaiheessa taloon ja yksi yläkoulun opettaja asui siinä silloin ja asuu muuten edelleenkin. Huolimatta siitä, että kyseessä oli kerrostalo, niin siellä vallitsi kyllä ihan uskomaton henki. Oli todella mukava asuinpaikka.

Syksyllä tietenkin jatkoin kuorolaulua ja kävin pelailemassa yhdistyksen peleissä, luin paljon ja kai me aika tiuhaan kävimme Helsingissä sisarusten luona ja Kotkassa Irmelin vanhemmilla. Sitä en muista, ajelimmeko Kivijärvellä, mutta sellainen tunne on, että kerran käväisin itsekseni siellä äitiä ja sukulaisia moikkaamassa. Olihan tuo matka sen ajan teillä ja Ladalla melkoinen hyppy. Minä en muutenkaan ole koskaan ollut mikään automies.

Vietimme sitten ensimmäisen joulumme Vihdissä, ellen nyt taas ole aikajanalla pahasti pielessä. Näin sekin vuosi kului.

maanantai, 20. helmikuu 2017

Lomajuttuja

Lomalle siis jäin perjantaina, mutta oikeastihan se alkoi vasta tänään. Lomaan kuuluvana etuoikeutena olin ensimmäisen päivän (=lauantai) hieman kipeä, kun vatsaa väänti ja oli huono olo. Sellaista vatsatautia on koulussa ollut yhdellä jos toisella ja lienenkö jotain sellaista pöpöä sitten kantanut matkassani. Mene elikkä tiedä.

Sunnuntaina olin jo kuitenkin ihan kunnossa, ruokakin maistui. Kävimme vähän kauppoja haistelemassa Nummelassa ja mukaan tarttui mm. hiustenkuivaaja ja partakone. 

Illan suussa sitten meillä oli Thromoksen treeni. Tässä alkaa jonkinlainen keikkaputki, joten pitihän sitä varten jossain määrin harjoitella. Meillä on toki jotain uutta, mutta nämä yllättäen tulevat keikat mennään yleensä sillä vanhalla hyväksi koetulla ohjelmistolla. Hauet ja muut ovat matkassa...

Jälleen kerran olen saanut pahoja näppyläpaiseita noista television musiikkiohjelmista. Siellä kun aina vaan ja jatkuvasti sanotaan, että olipas hieno veto ja kylläpä veditte hienosti. En vieläkään ole nähnyt, kuinka musiikkijuttuja vedetään. Miten vedetään laulu tai soitto. Laulut lauletaan ja soitot soitetaan. Tästä haluan pitää kiinni!

veto.jpg

Paavo kävi vielä illalla vaihtamassa autoa. Hän toi nimittäin omansa huoltoon ja lainasi meiltä Niiloa. Illan kunniaksi kävimme hakemassa oikein pizzat. 

Tänä aamuna olikin sitten jännityksen paikka. Ennen kuin saatoin viedä Paavon auton tuohon huoltojuttuun, niin minun piti viedä Irmeli töihin. No eihän siinä mitään, mutta kun enhän minä ole ikinä ajanut automaattia. Meillähän on aina ollut manuaalivaihteinen auto ja uskoakseni tulevaisuudessakin on näin. Tai eihän sitä koskaan tiedä.

No, sitä sitten lähdettiin liikkeelle. Sain auton hyvin tallista ulos ja eteenpäin meneminenkin lähti hyvin. Ei mitään kummallista. Vaan kun tultiin ensimmäiseen risteykseen, niin enkö jo ollutkin tunkemassa vasenta jalkaa lattian läpi. Kuka hiivatti oli varastanut kytkimen? Käsi löysi tiensä automaattisesti vaihdekepille ja hetken aikaa oli dilemma - mitä hittoa tässä pitää tehdä. Salamannopeasti kuitenkin, kuin Tarzan puussa, tajusin, että pelkkä jarru riittää. Ei pahempaa hätää. Ehdin siinä kirkonkylän ja Ojakkalan välissä sitten oppia tajuamaan automaattia paremmin kuin ihan alussa, mutta edelleenkään en ole taipumassa automaatille. Kyllä minä jaksan vaihdekeppiä käyttää...

automaatti.jpg

*******

Ihottuma on vaivannut aika tosissaan ja niinpä soittaminen on jäänyt aika vähälle. Kyllä minä töissä olen paukuttanut pianoa, mutta en kovin paljon - kotona hädin tuskin en juuri ollenkaan. Nyt alkavat pahimmat ihmottumarippeet olla hoituneet ja niinpä olen päässyt hieman soiton makuun. Vaikka elämmekin tätä Suomi 100-vuotta juhlavuotta, niin pää on aina parasta laittaa pakettiin barokilla. Pieni Bach tekee aina hyvää.

bahhi.jpg

sunnuntai, 19. helmikuu 2017

Minun historiani ch.26

Sitten tuli vuosi 1982, joka oli suurien muutosten vuosi. Hiihdon MM-kisat pidettiin Oslossa. Niissä kisoissa Matti Nykänen hyppäsi hiihtomaailman tietoisuuteen läpi sumun ja saavutti Suomen ainoan kultamitalin, muuten tuli neljä hopeaa ja neljä pronssia. Yleisurheilun EM-kisat pidettiin sitten loppukesällä Ateenan helteissä. Sieltä Suomi saavutti neljä mitalia ja niistä yksi oli kultainen - Reima Salonen 50 kilsan kävelystä. Jääkiekkoa pelattiin MM-tasolla Suomessa ja lopputulos tuttuun tapaan - viides. Euroviisuissa Iso-Britanniassa Suomi sai komean ympyrän - nolla pistettä, kun Kojo nukkui pommiin.

Vuosi alkoi siis odotuksen merkeissä. Lunta oli Jyväskylässä paljon. Irmeli jäi äitiyslomalle jo tammikuussa, koska hänen epäilty aikansa oli laskettu väärin. Yhtenä päivänä luimme Hesaria ja löysimme sieltä avoimista työpaikoista sellaisen ilmoituksen, että Vihdissä on luokanopettajan virka. Mehän tästä kiinnostuimme, koska halusimme päästä Helsingin lähelle, mutta emme kaupunkiin. Katsoimme asiaa tarkemmin kartasta ja totesimme, että kyseessä olisi hyvä välimatka pääkaupunkiin. Motiivina oli lähinnä se, että meidän molempien sisarukset asuivat tuohon aikaan Helsingissä. Vihdistä ei olisi paha matka Kotkaan, missä Irmelin vanhemmat asuivat ja niinpä vain Kivijärvi jäi vähän kauemmaksi ja siellähän  enemmänkin kesän aikaan  sitten tuli reissatuksi.  Siis näimme tuon Vihdin virkahakemuksen ja sitten vaan paperia kuoreen ja kuori postilootaan. Siihen se sitten viranhakurumba päättyikin, koska pari viikkoa myöhemmin minulle soitettiin, tosin Irmeli vastasi kun oli kotona - minä olin jossain muualla, ja ilmoitettiin, että olen saanut viran. Jälkikäteen kuulin, että hakijoita oli paljon, mutta musiikin osaaminen oli se viimeisin piste. Silloinhan ei ollut haastatteluja, vaan ihan paperihaulla lähdettiin liikkeelle. Siinä samalla, kun sitten soittelin Vihdin koulutoimistoon, sain kuulla, että ihan tulevan kouluni vieressä olisi vapaa kolmen huoneen ja kyökin asunto. 

Tammi-helmikuussa laitettiin sitten asuntoa vauvan tulolle sopivaksi. Ostettiin lastenvaunut ja sänky käytettynä, hankittiin vaatelipastoon riittävä määrä potkupukuja ja rättivaippoja. Siihen maailman aikaan todella pidimme Essillä rättivaippoja ja ainoastaan hienommissa tilaisuuksissa oli kertakäytöt käytössä, jos kohta ne laitettiin muovihommalla sitomalla.

Odotus päättyi sitten lopulta maaliskuun 18. päivänä, kun Essi syntyi Jämsässä. Perhesynnytykset eivät vielä silloin olleet mahdollisia Jyväskylässä, joten me hujautimme bussilla vajaan tunnin reissun Jyväskylästä. Kortepohjasta kävelimme aamun pimeinä tunteina keskustaan vajaa vuorokausi ennen lapsen syntymää. Näin ei tavallisen usein enää nykyaikana tehdä, mutta meillä ei ollut autoa. Näinpä maailmamme sitten muuttui kertaheitolla. Irmeli ja vauva olivat pari päivää sairaalassa. Viitasen Aki haki meidät Jämsästä kotiin. 

Vauvanhoito oli ensin tavallaan vaikeaa ja jokainen inahdus ja ähkäisy piti käydä tarkistamassa, mutta hyvin pian siihen vauvaelämään totuttiin. Vauvakirjaa kirjoitettiin. 

Minun arkielämä oli sitä pianonsoiton opetusta ja sijaisuuksien tekemistä ja erityyppisiä soittohommia. Ei meillä paljon rahaa ollut, mutta pärjäsimme kuitenkin. Kävin edelleen laulutunneilla ja Studiokuorossa, mutta mahdollisimman paljon toki vietin aikaa kotona Irmelin ja vauvan kanssa. 

Essi kastettiin Kortepohjan kirkossa lähimpien sukulaisten läsnäollessa. Kahvilla oltiin siinä meidän pienessä opiskelijaperheasunnossa pappia ja kanttoria myöten. 

Toukokuussa äiti täytti 50 ja olimme sitten tietenkin Kivijärvellä. Irmeli meni sinne viikoksi ennen juhlia vetämään haravanjälkeä pihaan. Viikkoa ennen noita juhlia lauloin Kivijärven mieskuoron solistina Jussi-setäni johtaessa ja Seppo Kantosen säestäessä Kivijärven yläasteen salin pullistellessa väenpaljoudesta. Olihan se hieno kokemus. Äidin juhlissa piisasi sitten väkeä ja kivijärviset joivat paljon kahvia. Jossain kohtaa siinä toukokuun aikana kävin Vihdissä - ensin junalla Helsinkiin ja sieltä bussilla Vihtiin ja sama takaisin ja siinä välissä kävin tutustumassa kouluun ja pääsin käymään tulevassa kodissammekin. Päällisin puolin vaikutti ihan mukavalta paikalta ja kyllähän se Vihdin kirkonkylän luontainen kauneus ihastutti.

Touko-kesäkuun vaihteessa Irmeli meni viikoksi Essin kanssa Kotkaan ja sinä aikana minä ostin auton. Se oli upea, pieni Morris Mini ja se maksoi 4000 markkaa. Sen oli erään kurssikaverini isä kasannut ja olihan se hieno - nahkapenkit ja kaikki. Kesäkuussa pidin lomaa. Kävimme viettämässä viikonloppua yhden kaverimme luona Keuruulla. En edes etsinyt töitä, koska olin tehnyt niin paljon sijaisuuksia ja muita pikku hommia, että meillä oli ihan riittävästi rahaa pieneen lomailuun. No, minä kyllä aloitin kesäni elämäni ensimmäisellä ulkomaan matkalla - Ruotsiin. Studiokuorolla oli nimittäin muutaman päivän keikka Tukholmaan ja lähelle ja olihan se nyt ihan oma juttunsa minun pienessä elämässä. Ruotsissa oli aivan järkyttävä helle juuri noina päivinä ja etenkin konserttien aikana mustassa smokissa keekoilu oli melkoista hikivirtaa. Arkeen palattiin, kun Suomessa satoi lunta! Oli sentään 10. kesäkuuta. Juhannukseksi lämpeni ja muistaakseni olimme Kivijärvellä.

Heinäkuussa tein Säynätsalon kanttorin sijaisuuden. Yhtenä viikonloppuna kävin Helsingissä serkkuni häissä. Mentiin Jyväskylästä lauantaiaamuna Sulo-enon Transitilla ja tulin sitten illalla takaisin junalla, koska sunnuntaiaamuna oli soittohommia Säynätsalossa. Olihan meillä sitten toisetkin häät siinä heinäkuun helteissä. Lapsuuden ja sen jälkeisen ja vielä nykyisenkin elämäni merkittävä ystävä astui silloisen tyttöystävänsä kanssa avioliiton satamaan Petäjävedellä. Ovat edelleen naimisissa. Minä sain kunnian soittaa häämarssit ja olihan se upeaa Petäjäveden hienossa puukirkossa. Vielä sitten juhlittiin jossain kivan kesäisessä paikassa - muistaakseni oli hieno ilta.

Siinä sitten vauvan kasvaessa ja kesän lämpimissä pakkailtiin vähäiset tavaramme muuttoa varten. Muuttoauto tilattiin ja siitä sitten lähdettiin 31. heinäkuuta ajamaan hurjassa helteessä kohti Vihtiä. Automme jäähdytin ei ollut oikein tehokas ja niinpä jouduimme pitämään lämmityslaitetta päällä ajaessamme, ettei vesi olisi päässyt kiehumaan. Aika hurjaa ajaa 300 kilsaa helteessä, mutta nuorena siihen kykeni.

Olimme Vihdissä iltapäivällä ja muuttoauto tuli sitten vasta myöhään illalla. Oli pieni paniikki, että miten saamme tavaramme yötä myöten kannetuksi toiseen kerrokseen. Talomme erikoislaatuisuus tuli kuitenkin hetkessä selväksi, kun kaksi isäntää sattuivat olemaan melko kivassa pienessä sievässä ja tarjosivat auttavat kätensä samoin kuin kaikki talossamme asuneet pikkupojat. Huolimatta pienestä paniikista tavaroiden ehjänä säilymisen puolesta, mikään ei särkynyt ja niinpä tavaramme olivat toisen kerroksen asunnossamme tosi nopeasti. Suuri harmi oli se, että sama muuttoauto, joka toi meidän tavarat oli vienyt toisen lastin Helsinkiin ja siinä samassa kaikki meidän kuivamuonat oli vahingossa viety sinne. Sattui olemaan saarijärveläispariskunta se Hesaan muuttanut sakki ja tunsin heidät kouluajoilta ja niinpä erinäisten yhteydenottojen jälkeen sain heidät kiinni ja sitten huristelimme Lauttasaareen hakemaan ruokatavaramme.

Elokuun alku sujahti sitten laittaessamme tavarat paikoilleen ja tutustuen uuteen asuinpaikkaamme. Kävimme Hesassa Irmelin siskon perheen luona ja löysimme myös Kyllikki-tätini siskon ja hänen perheensä Vihdistä. Vallan nopeasti tutustuimme talomme ihmisiin ja kotouduimme nopeasti. Koko Vihdin opettajakunta kävi vielä risteilyllä hakemassa koulutusta ennen kouluvuoden alkua ja siellä sitten opin jo tuntemaan joitakin kuntamme kansankynttilöitä. Ehdin vielä ennen koulun alkua käydä kirkossa ja veisasin sen verran kovaa, että Martti Kilpeläinen, kanttori, tuli värväämään minut seurakunnan Kantaattikuoroon. Olisinhan minä jonkin kuoron varmasti etsinyt - jos en Vihdistä, niin lähiympäristöstä - sen verran reippaasti tuo kuorokärpänen oli puraissut.

Koulutyö alkoi sitten ja lähti näppärästi käyntiin. Työtä oli kyllä paljon ja se oli myös haastavaa, mutta mikäs työ ei alussa niin olisi. Hieman ihmettelin koulun jäykkää henkeä ja nahkeaa ilmapiiriä, mutta minä olen aika sopeutuva ja ei siellä mitään sen ihmeempää sitten ollut. Opettajat eivät kuitenkaan tehneet vapaa-ajallaan mitään yhteistä eikä mitään sellaista aitoja kaatavaa jutturinkiä koskaan syntynyt. Jo syksyllä tutustuin yhdistyksemme mökkiin, Lipettiin, ja sen vieraskirjoja lukiessani tajusin, että aika monilta muiöta kouluilta käytiin viettämässä reippaita saunailtoja siellä mökillä, mutta meidän koulumme loisti poissaolollaan. Kyllähän se ilmapiirin jäykkyys ja vanhanaikaisuus minulle sitten hiljalleen selvisi. Eipä ollut paras mahdollinen työympäristö.

Essi kasvoi kovaa kyytiä. Meidän aikamme toki kului paljolti ihan hänen hoitamisessaan, mutta jotain toki ehdittiin tehdä kodin ulkopuolella. Minä kävin laulamassa Kantaattikuorossa ja osallistuin ammattiyhdistyksen liikuntatoimeen - lähinnä pelailtiin lentopalloa ja jalkapalloa. Löysin kirjaston, joka siihen aikaan oli nyttemmin meille Thromoksen keikkapaikkana tutuksi tulleessa Siirilän talossa. 

Irmeli sai työpaikan lastentarhanopettajana ja niinpä Essille piti hankkia hoitopaikka. Kirkolla oli siihen aikaan yksi pieni päiväkoti, mutta sieltä hän sitten onneksi sai paikan ja aloitti marraskuun alussa. Irmeli puolestaan työn lisäksi joutui menemään autokouluun, koska Vihdissä ei todellakaan voinut kuvitella turvaavansa kulkemista yleisiin kulkuneuvoihin. 

Kävimme joskus loka-marraskuun vaihteessa Kivijärvellä ja pari kertaa syksyn aikana Kotkassa ja Helsingissäkin pyörähdettiin. Muuten se aika kului kotiympyröissä. 

perjantai, 17. helmikuu 2017

Lomalle

Täällä Etelä-Suomessa on perinteisesti hiihtoloma juuri tällä viikolla kahdeksan. Näin se on aina ollut siitä vuodesta 1983 saakka, kun ensimmäisen kerran pääsin koulutyöllä ansaitulle hiihto- eli urheilulomalle.

Enpä ole noita ilmoja ja lämpötiloja laittanut muistiin, mutta vuosien varrella on tullut nähdyksi tällä korkeudella vaikka minkälaista säätä. On ollut paljon lunta ja täysin lumetonta - on satanut vettä ja lunta ja kaikkea siltä väliltä. Järvet ovat olleet jäässä ja onpa ollut sellaista tunnetta, että sinne ei ole mitään asiaa. Kovin varmoja ennusteita ei tosiaankaan ole voinut koskaan tehdä hiihtolomaansa ajatellen.

Äitini kuoli vuonna 2005. Siihen saakka kävimme perhekunnalla, koko sakilla tai osaporukalla, tapaamassa häntä. Usein ensimmäisen kerran kesän jälkeen. Jouluna ei oikein haluttu lähteä pääasiassa sen takia, että olisimme joutuneet ajamaan vääjäämättä osan matkaa pimeässä ja me emme ole ikinä pitäneet siitä touhusta. Hiihtoloman aikaan päivä on jo reippaanlaisesti pidentynyt ja kun pääsi liikkeelle sopivaan aikaan, niin eipä juurikaan tarvinnut seikkailla tuolla pimeydessä. Monena hiihtolomana toki olemme toki piipahtaneet Kotkassakin, mutta sinne on toki aina ollut helpompi mennä, koska matkaa ei kuitenkaan ole ollut edes kahtasataa kilometriä. Kun lapset ovat kasvaneet ja me olemme jääneet kahdestaan, olemme varmaankin pari kertaa käyneet Tallinnassa, mutta eipä sekään ole mitenkään yleistä. Jotain pientä reissua ollaan aina pyritty tekemään tai sitten jotain hieman tavallisesta arjesta poikkeavaa. Irmelillä ei tosin aina ole ollut lomaa tässä kohtaa, kuten ei tänäkään vuonna.

Hiihtolomallamme emme ole muuten oikeastaan matkustelleet minnekään kauas. On toki pari poikkeusta. Vuonna 1997 ajoimme läpi Suomen aina Kittilään saakka. Silloin menimme ihmettelemään Lapin lumoa. Olihan se erilaista kuin täällä etelän loskassa, mutta mitään Lappi-iskua ei minulle tullut. Kaikki oli siellä ihan järkyttävän kallista ja ihmisiä enemmän kuin pipoja. Jossain määrin koko touhu oli minun mittapuussani ahdistavaa. Revontuliakaan ei näkynyt. Muuten oli kyllä hienot ilmat juuri silloin ja meidän hotellimme, joka sijaitsi Kittilän keskustassa - ei siis Levi-tunturin Sirkka-kylässä , oli todella kiva. Uima-altaalla ei koskaan ollut ketään muita kuin me, joten sehän oli ihan ylellistä. Hotellissa oli tosi hyvät ruuat ja siinä mielessä se oli tosi hyvä reissu. Matkalla käytiin Oulussa ja Kemin lumilinnassa. Laskettiin Levillä ja hiihdeltiin siellä ja täällä. 

Vuonna 2009 kävimme Lontoossa. Se oli mukava reissu, jos kohta en innostunut siitä kaupungista ollenkaan siinä määrin, kuten Pariisista. Olen minä käynyt siellä toisenkin kerran, mutta tuleeko kolmatta? Sitäpä en tiedä.

Kun innostuin varsinaisesti hiihtämisestä reipas kymmenen vuotta sitten, olen tietenkin käyttänyt lomiani runsaasti suksimiseen. Tänä talvena en kuitenkaan kykene parista hyvästä syystä johtuen sitä touhua tekemään, mutta aion kyllä kävellä paljon. Sitä liikuntaa eivät mitkään lämpötalvet kuitenkaan pysty estämään.

Muuten en ole ihmeesti ajatellut tehdä mitään erikoista lomalla. Saattaa olla, että mietin jotain uutta laulusovitusta, mutta yhtä lailla voi olla, että en tee sitäkään. Katselen ihan rauhassa.

lomapoika.jpg