Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


sunnuntai, 20. syyskuu 2020

Aamun hetkellä

Heräsin. Ihan kuten joka päivä tähänkin asti. Oli pimeää, kesä oli ohi. Luulin vielä nukkuvani. Ei, en nukkunut. Hiljaa nousin sängystä, etten herättäisi vielä unten mailla kulkevaa vaimoani.

Katsoin ulos, pimeää, melkein pimeää. Vielä kovin mustaa hämärää. Pukeuduin, kengät jalkaan ja ulos. Raikasta, viileää, mutta tyyntä. Lähdin kävelemään. Outoa, niin kovin outoa. Hämärä alkoi hiipiä pois, mutta sittenkin vielä pimeää. Ei valoja juuri missään, ei ketään vastaantulijaa, ei edes katuvaloja, tumma fiilis.

Valtatiellä autojen tasainen hurina. 

Oli niin hiljaista, pellolta nousi sumu. Aavemaista ja samalla niin rauhaisaa. Kuulin vain askeleideni rahinan. 

Valo sai lisää voimaa. Hämärä haipui pois. Tuolla rantapolulla joku käveli minua vastaan. Rattaissa kaksi pientä lasta. Tervehdimme hiljaa aivan kuin peläten, että aamun hetki särkyisi. Pysähdyin. Katsoin järvelle. Sumua. 

Vielä jatkoin matkaani. Kohta olin kotona. Kahvin tuoksu, aamu.

ranta.jpg

lauantai, 19. syyskuu 2020

Ripille

Tässä kohtaa en tarkoita, että mennään sellaiseen kahden hengen erilliskoppiin, missä pappi avaa luukun ja hänelle sitten puhutaan synneistä ja sitten tulee litania aavemaarioita ja muita tähdellisiä rukouksia tehtäväksi. Se ei muutenkaan kuulu luterilaiseen kulttuuriimme eli siitä ei siis ole kysymys. Tämä liittyy nyt ihan tähän tyttäremme 15-vuotiaaseen poikaseen, salibandymaalivahti ja koulupoika Artturin tämän vuoden ohjelmaan. Siis Artturi kävi rippikoulun ja konfirmaatiojuhla pidettiin viikko sitten.

Artturin piti lähteä vaellusriparille tuonne jonnekin Lapin suuntaan tai sinne jonnekin, mutta kun tuli korona, koko homma kaatui melko mitättömään pätkäripariin, johon kuului viiden päivän lähiopetuspäivät  seurakunnan leirikeskuksessa, Riuttarannassa, heinäkuussa ja sitten yhteen viikonlopputouhuun niin ikään Riuttiksessa.

Konfirmaatiojumis oli viikko sitten Vihdin kirkossa. Koronan takia vain viisi vierasta per rippilapsi ja niinpä en päässyt sinne, koska arvoimme kotona, kumpi menee. Irmeli voitti. Lopulta kirkossa olivat Essi, Kerttu, Anneli ja Irmeli. Kerttuhan on Artturin sylikummi.

Juhlat pidettiin sitten Siirilässä ihan kuten Laurillakin oli pari vuotta sitten ja kuta kuinkin samat vieraat. Ohjelmaa ei muuten ollut, mutta toki Artturi joutui kuulemaan meidän lauluesityksemme, jossa mukana olivat Essi, Kerttu, Emma, Aleksanteri, Irmeli ja minä. Tarjoilut olivat kovaa luokkaa, kuten aina meidän perheen juhlissa. Erilaisia suolaisia ja makoisia tarjouksia suurella taidolla tehtynä eli siis minä en tehnyt mitään.

rippi.jpg

torstai, 17. syyskuu 2020

Elämää uniapnean kanssa

Uniapneasta on tullut jollain tavalla varsinainen kansantauti. Yksinkertaisesti voidaan sanoa, että kyseinen tauti on sitä, että ihminen nukkuessaan saa hengityskatkoja, jotka voivat pahimmillaan kestää parikin minuuttia ja niitä voi tulla öisin jopa häkellyttävän paljon. Tämä taas aiheuttaa unen laadun ja määrän vähenemistä ja johtaa ensinnäkin älyttömään väsymykseen ja myös melkoisiin somaattisiin vaivoihin, joista sydänhäiriöt ovat ilmeisesti vakavimpia. Kuorsaaminen on hyvä ulkoinen merkki, mutta on muistettava, että öinen pörinä ei välttämättä tarkoita, että ihmisellä on uniapnea ja toisaalta se voi olla sellaisellakin ihmisellä, joka ei kuorsaa lainkaan.

Minulla on ollut moinen vaiva jo ilmeisen kauan, mutta se selvisi vasta pari vuotta sitten. Valittelin väsymystä ja huonoa vointiani ja ennen kaikkea huonoa nukkumistani työterveyslääkärille jo varmaan reilu viisi vuotta vuotta sitten, mutta asiaa alettiin lopulta tutkia vasta hieman myöhemmin. Irmeli valisti minua ankarasta kuorsaamisesta, mutta en osannut edes siinä kohtaa ajatella mitään uniapneaa, koska siitä ei pahemmin puhuttu julkisuudessa eli en tiennyt koko jutusta . Huonoa nukkumistani lääkittiin jossain määrin ja siitä oli jopa jonkin aikaa apua, mutta eiväthän nukkumattirohdot tuohon sairauteen auta, vaikka ihminen virheellisesti ja harhauttavasti jotenkin nukkuukin. Uniapnea katkoineen jättää unen heikkolaatuiseksi, koska ihminen ei pääse lainkaan tai korkeintaan huonosti ns. syvään uneen. Katkeileva pintauni ei virkistä, vaikka tuntimäärät olisivat vähintäänkin kohtuulliset. Väsymyksen lisäksi minua häiritsivät unohtelut ja keksittymisvaikeudet.

Jäin kaksi vuotta sitten eläkkeelle, koska koin olevani niin huonossa vedossa, että en vaan jaksanut. Nukuin paljon päiväunia ja ajattelin, että vanhuus tätä vaan teettää. Tein sitten kyllä ensimmäisen eläkevuoteni ajan puolipäivätyötä, jota sitten jotenkin jaksoin ja sinä aikana sitten lopulta minut testattiin ja sain diagnoosin ja saman tien sairauden hoitoon tarkoitetun cpap-laitteen. Kyseinen laite yksinkertaisesti pumppaa paineella ilmaa keuhkoihin ja estää kurkun ja nielun lihaksia valahtamasta niin alas, että ne haittaisivat nukkumista. Aloitin koneen käytön vajaa kaksi vuotta sitten ja silloin ilma vietiin sisään nenän kautta. Se alkoi toimia varsin nopeasti ja totuin siihen ja olo alkoi selvästi kirkastua. Olen ollut hoidon alettuani selvästi virkeämpi ja jaksavampi ja hiljalleen aloin löytää taas liikkumishalun ja jaksoin innostua taistelemaan karkuun päästämääni painoa vastaan. 

Olen hiljakkoin vaihtanut tekniikkaa ja alkanut käyttää koko maskia, koska ilmeisesti nukkuessani suuni aukeaa ja ilma karkaa sen kautta ulos ja vähentää laitteen hoitotehoa. Ensi näkemältä ja kokemalta saattaisi ajatella, että nukkuminen tuollainen tötterö naamalla ei onnistu millään, mutta voin taata, että siihen tottuu. Varmasti se vie yksilöstä riippuen aikaa, mutta en minä sitä mitenkään hankalana koe. Olen jopa nukkunut pidempiä öitä kuin vanhan sierainjutun kanssa.

naamari.jpg

Hoidosta huolimatta on kuitenkin muistettava, että minä ikäännyn joka päivä ja joka vuosi. Vaikka laitteen kanssa eläminen parantaa elämisen laatua, en minä tästä enää nuorene ja kyllä minua väsyttää ajoittain kovastikin, mutta verrattuna elämääni ennen cpap-laitteen saamista, olen nykyään kuitenkin huomattavasti paremmin voiva ja jaksavaisempi ukkeli.

keskiviikko, 16. syyskuu 2020

Syksyä

Tämän illan yksi kohu-uutinen on ollut sellainen, että maatamme lähestyy pohjoisesta kova myrsky, joka kaataa puita ja tiputtaa runsain mitoin vettä taivaalta. Saa nyt nähdä, kuinka käy, mutta enpä ihmettelisi, vaikka meteorologit olisivatkin oikeassa - yleensä ennusteet vuorokauden päähän ovat jo aika lailla varmoja. Ilmeisesti Keski-Suomessa ja lännessä myös satelee ja tuulee nyt melkoisesti, joskaan en ole soitellut kenellekään siellä asuvalle tutulleni. Odottelen, mitä yö ja huominen tuovat tullessaan. 

Syksyn merkkejä ovat tietenkin puiden lehtien kellastuminen ja muu värjääntyminen, kuten naapuritalomme yksi vaahtera, joka on ihan räikeän punainen tällä hetkellä. Toki ilmojen viilentyminen ja päivien lyheneminen kuuluvat tähän samaan merkistöön ja onhan syyspäivän tasaus jo ensi viikolla. 

Kotimaassamme on jo muutaman vuoden ajan ollut sellainen villitys, että sopiville plänteille kylvetään auringonkukan siemeniä ja siinä sitten saadaan ihastella komeaa kasvustoa jonkin aikaa.

au2.jpg

Tämä kuva on aika huono, mutta kyllä ne auringonkukat siinä näkyvät. Otin sen kännykällä, kun olin lenkillä eli eihän tuo kaksinen ole, mutta ihan kuitenkin jonkinlainen muisto kirkonkylämme keskustassa sijainneesta auringonkukkapellosta. Taustalla näkyy vanha pappilan rakennus.

Tänä syksynä kuulin ensimmäisen kerran, että näillä pelloilla kasvavia auringonkukkia voi käydä ostamassa. Toki niitä on saanut keräillä ihan vapaasti, mutta että ihan myytäväksi asti. Eivätpä nuo kalliita ole olleet - pari euroa per kasvi, mutta tavallaan huvittavaa. Suomalainenhan ei ihan vähällä luovu edes eurosta ja niinpä uskon, että auringonkukkavarkaat ovat jossakin käyneet apajilla illan pimennyttyä. En tosin tiedä, mutta ihan uskallan epäillä näin tapahtuneen.

Minulla on työmatkani varrella aivan upea kukkapelto ihan samalla paikalla kuin viime syksynäkin. Siinä se on suhteellisen vilkkaasti liikennöidyn tien varrella ja useammin kuin kerran olen nähnyt siellä ihmisä keräämässä kukkasia, Minulle rittää tällainen fotografinen keräily.

aurinko1.jpg

maanantai, 7. syyskuu 2020

Yleisurheilun huipputapahtuma

Maailmassamme on vain yksi säännöllisesti toistuva yleisurheilumaaottelu. Sehän on tietenkin Suomi-Ruotsi-taistelu, joka tunnetaan naapurimaassamme ainakin nimellä "Finnkampen" ja meillä siitä puhuta "Ruotsiotteluna". Vähänkin urheilua seuraavat eivät sotke näitä nimityksiä muihin lajeihin, vaan ymmärtävät sen saman tien. Tätä maaottelua on tultu seuraamaan usein maan ääristä ja kansainväliset urheilutoimittajat ovat jaksaneet olla ihmeissään sekä urheilijoiden yhteenkuuluvuudesta että yleisön raivokkaasta kannustuksesta.

Tämä maaotteluperinne on kansallinen instituutio, jota ei saa koskaan lopettaa. Olkoonkin, että toinen saattaa olla aivan järjettömän ylivoimainen, jolloin tavallaan kilpailullinen mielenkiinto herpaantuu, mutta tappio niellään nopeasti ja sitten taas mennään uutta kohti. Suomi oli kansainvälisestikin ajatellen 1970-luvulla ja pitkälle 1980-luvulle yksi Euroopan kovimpia yleisurheilumaita, kun taas Ruotsilla meni huonosti. Noihin aikoihin suomalaiset juhlivat aika usein niin Tukhomassa kuin Helsingissäkin. 2000-luvulla vaaka on kallistunut vahvasti ruotsalaisten eduksi ja heillähän tuntuu jatkuvasti olevan kansainvälisiä supertähtiä, mutta näidenkin takana on keskimäärin ottaen kova taso ja niinpä suomalaisjoukkueet joutuvat vuodesta toiseen nuolemaan näppejään. 

Kaksi vuotta sitten olin Tampereella katsomassa maaottelua, joka oli erittäin jännittävä. Kuinkapa ollakaan, miesten taistelu ratkesi vasta viimeiseen lajiin. Yleisurheilun suola on siinä, kuten toki missä tahansa urheilussa, että tilastoihin ei kannata aina luottaa. Viimeisenä lajina Tampereen illassa oli 1500 metrin juoksu. Tilastojen perusteella ruotsalaiset olivat huikeasti parempia ja hyvä, kun eivät juhlineet voittoa ennen juoksua. Niin vaan irtosi hirveässä kannustusmetelissä Topi Raitaselta ja Joonas Rinteeltä sellaiset hurmiokirit, että naapurit hävisivät ja miehet nappasivat yllättäen niukan pistevoiton. Valitettavasti naisilla ei ole aikoihin mennyt kovin hyvin.

Ruotsi olisi voittanut kuitenkin ihan huikeilla lukemilla, jos heillä olisi ollut esimerkiksi seiväshuiput paikalla. Yhtä lailla heiltä puuttui Kim Amb, joka olisi helposti vienyt keihäskisan. Tällä kertaa vähempikin panostus riitti, joskin suomalaisille jäi vähän jossiteltavaakin. Miksi Topi Raitanen ei juossut esteitä? Hän olisi helposti voittanut, kun nyt jouduttiin taipumaan rökäletappioon. Miesten viestissä Kaasalainen joutui luovuttamaan ja näin ruotsalaiset saivat helpon viestivoiton. Näillä toimilla olisi voitto jäänyt Tampereella, mutta jos lehmät lentäisivät.....

kokkeus.jpg