maanantai, 14. tammikuu 2019

Minun historiani ch.62

Vuosi 2018. Talviolympialaiset Etelä-Koreassa ja Suomi saavutti kuusi mitalia, joista Iivo Niskasen 50 km:n kultamitali oli kirkaain, Krista Pärmäkoski hiihteli kolme mitalia, Enni Rukajärvi sai lumilautailusta pronssia kuten myös naisten jääkiekkojoukkue. Paralympialaisissa suomalaisurheilijat saavuttivat yhden kullan ja kaksi pronssia. Jääkiekon MM-kisoissa Tanskassa miehet sijoittuivat viidensiksi vallan ailahtelevien otteiden jälkeen. Naiset eivät olympiavuonna pelaa MM-kisoja. Euroviisuissa tuli perinteiseen tapaan melko lailla huolella turpaan, vaikka Saara Aalto olikin suuren kohun myötä valittu jo hyvissä ajoin ja biisintekijätkin olivat ruotsalaisia. Yleiurheilun EM-kisoissa Berliinissä saavutettiin kaikkien aikojen huonoin menestys, kun suomalaisurheilijat eivat saaneet ensimmäistäkään mitalia ja pistesijojakin vain kolme. Lohtua huonolle menestykselle toi kuitenkin Suomi-Ruotsi maaottelussa  miesten maajoukkueen loistava taistelu, joka huipentui viimeisessä lajissa suomalaisten voitonjuhlaksi.

Vuosi alkoi vähälumisesti ja koulussa touhuttiin perinteiseen malliin ihan vanhalla kunnon koulunkäynnillä, kun oli lopulta päästy eroon v. 2017 juhlahumusta. Opettajakuntamme alkoi innolla valmistella kevään teatterinäytöstä - "Heinähattu ja Vilttitossu".  Minun osuuteni oli hoitaa homman musiikki, mikä oli kohtuullisen vaikeaa, koska se oli Iiro Rantalan säveltämää. Ihan hyvä siitä tuli, mutta aikaa kului. Kamarikuoro treenasi kovaa, kävin kreikan tunneilla, mutta Thromos laitettiin kiireiden takia tauolle.

Niin lapset kuin Irmeli ja minäkin jatkoimme työelämässä ihan normaaliin tapaan. Muiden harrastusten ohella kävin hieman lenkillä, hiihtelemässä ja katselemassa jääkiekkoa Hesassa. Seurasin myös olympiakisoja, minkä pystyin. Etelä-Korean ja Suomen aikataulut eivät ihan ihanteellisesti kohdanneet. Tammikuussa tein päätöksen jäädä eläkkeelle elokuussa ja lopullisen eroanomuksen jätin helmikuussa ja työkavereita sivistin sitten maaliskuussa. Maalis- huhtikuu sujui sitten pääasiassa näytelmän ja Kamarikuoron treenihommissa ja oihan siinä pääsiäinenkin, jolloin koko perhelaumamme tuli käymään yhtä aikaa.

Toukokuussa juhlimme ystäviemme 50-vuotispäivät ja veljeni nuorimman tyttären häitä. Teimme vanhaan tapaan hurjasti pihatöitä ja äkillisen säätilamuutoksen takia pääsimme nauttimaan kesäkeleistä heti vapun jälkeen ja talviturkkikin upposi jo 12. toukokuuta. Minulle pidettiin eläkkeellelähtöjuhla koululla ja vielä pahimmoikseen loukkasin jalkani viimeisellä viikolla ja jouduin olemaan pari päivää pois koulusta.

Kesäkuu alkoi auton supervahauksella yhdessä erikoisliikkeessä ja sitten Keski-Suomen reissulla Kivijärvellä ja vielä OKL:n aloittamisen muisteloissa Jyväskylässä. Vietin viikon Santorinilla, jonka jälkeen juhannusta odotellessa kävin ostamassa Martinin kitaran eläkelahjaksi. Juhannuksena oli kurja sää. Kamarikuoron pieni ryhmä lauloi juhannusaattona kirkossa ja soitin siellä myös duona Kaisa-Leenan kanssa Myrskyluodon Maijan - Kaisis soitti tietty urkuja, minä flyygeliä. 

Irmelin loma aloitettiin Kotkan reissulla ja sitten kävimme Tallinnassa ja Kivijärvellä Sulo-enon juhlissa. Irmelin piti sitten olla kaksi viikkoa töissä keskellä heinäkuuta ja sinä aikana minä perustin yhden miehen bändini - Oldman's old music. Tein taustoja pianolla, rumpukoneella jne. ja hiljalleen kehittelin ohjelmistoa. Kun Irmeli sitten taas pääsi lomalle, lähdimme Ahvenanmaalle ja sieltä tultuamme lähdin Kamarikuoron kanssa Viroon. Ihan kuun lopussa Jyväskylän kaverit tulivat kanssamme Lipettiin, missä siirryin virallisesti eläkkeelle ja saman tien työhön. Aloin nimittäin resurssiopettajaksi Haimoon koululle koko lukuvuodeksi. Työmäärä oli kuitenkin pieni ~ vain 16 h/vko. Elokuun alussa piipahdin taasen Kivijärvellä. Tällä kertaa Paavo-Pekan kanssa. Retkeilin sitten Irmelin kanssa päivän Hesassa ja sitten alkoikin työ. Perinteiseen tapaan Thromos oli keikalla Helsingissä Kuoro goes kapakka-yössä. Thromos aloitti treenit marraskuista juhlakonserttia varten. Ostin digipianon ja kävin vielä studiossa rumpaliystäväni kanssa äänittelemässä.

Syksyn alkua juhlistin Tampereella Suomi-Ruotsi yu-maaottelussa. Kävimme Irmelin kanssa Hesassa katsomassa musikaalia ja sitten olin Pappiksen porukan kanssa Tallinnassa. Hankin uudet silmälasit, olimme CFF:n Kirka-konsertissa ja sitten kuun lopussa matkustimme Kreikkaan, Kreetalle ja siellä Paleohora-nimiseen pikkukylään.

Lokakuussa treenattiin konsertteihin ja minä kävin Kivijärvellä Paavon 90-vuotisjuhlissa. Irmelin kanssa katosttiin "Kiviä taskussa"-esitys ja käytiin myös Kertun synttäreillä. Kuun lopussa Thromos juhli 20-vuotistaivaltaan konsertoimalla Nummelassa.

Marraskuun alussa Kamarikuoro keikkaili Vihdin kirkossa ja esiintyi myös jumiksissa sekä pyhäinpäivänä että adventtina. Markun kanssa kävimme Järvenpäässä kuuntelemassa Mersey Beatlesia ja Irmelin kanssa Lahdessa Juha Vainion musiikista ja sanoituksista tehdyssä konsertissa. Syksyn kuvioihin kuului tietysti haravointi ja me sekä Aksu haravoimme 25 isoa säkillistä lehtiä ja veimme ne jäteasemalle. Oldman keikkasi kevyesti.

Joulukuu sujui koulutyön päättöhommissa ja konserttiin valmistautumisessa. Jonkin verran oli studiohommia ja päästiinpä myös naapuriin yo-juhliin. Olin laulamassa yksillä itsenäisyysjuhlilla ja myös soittamassa Kauneimmissa Joululauluissa. Kävimme Tapiolassa kuuntelemassa CFF:n joulukonsertin. Joulun pyhät ja loma vietettiin kotona ja minä käväisin Hesassa katsomassa HIFK:n voittoisan pelin. Uutta vuotta vietimme yhdessä ystävien kanssa.

 

lauantai, 12. tammikuu 2019

Hiihtoa

Lapsena ehdottomasti paras talvinen etenemistapa oli sukset jalassa tapahtunut liukuminen. Meiltä oli niin Vesannolla kuin Kivijärvelläkin koulumatkaa kilometrin verran ja jos lunta juurikin oli, niin  jostakin välistä sinne opinahjoon sitten mentiin hiihtäen. Keskikoulun viimeisen luokan ajan asuin vähän kauempana ja kyllä silloinkin joskus mentiin suksilla, mutta ei kyllä ihan niin usein. Hiihtelin vielä aika innolla lukioaikana, joskin siihen maailman aikaan olin enempi juoksija ja liikuntatarve tuli hoidetuksi maantiellä. Kun sitten pääsin armeijasta helmikuussa 1978, muistan hiihdelleeni meidän talomme vieressä olleella pururadalla käytännössä joka päivä niin kauan kuin lunta piisasi. OKL:n aikana hiihdin vain sen, mikä oli pakko ja kun tulimme Vihtiin, en kovin paljon käynyt suksimassa - itse asiassa alkuvuosina en hiihtänyt varmaan ollenkaan, koska täällä ei kahdeksankymmentäluvulla ollut lunta joka talvi ~ ei ainakaan kunnolla. Tänne muutettuamme innostuin juoksuhommista ja niinpä käytännössä kaikki liikunta oli juoksua ja jossain vaiheessa myös salibandya ja kuntosalia.

90-luvun puolivälin tienoilla ostin kaverilta luistelusukset ja väen vängällä opettelin hiihtämään niillä. Luistelusuksien etuna oli se, että eipä tarvinnut voidella, kunhan organisoi luistoa pohjiin. Paljon en hiihtänyt, mutta kuitenkin sen verran, että se tuntui hiihtämiseltä. 2000-luvun alussa ostin sitten perinteisen sukset, jotka minulla edelleen ovat käytössä. Saattaa olla, että niistä on jännitteet ja muut sellaiset kadonneet, mutta kun laittaa pitoa ja luistoa pohjaan, niin ne kelpaavat minulle mainiosti. Minulla on myös pitopohjasukset eli pystyn ihan hyvin kikkailemaan ladulla myös suojalla eli tavallaan sää ei ole minulle ongelma. Kova pakkanen tietenkin on, mutta ei meillä täällä yleensä niin hirveitä pakkasia ole, etteikö hiihtämään pääsisi.

Joskus tuossa tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen aikana ostin laitteen, joka mittasi gps:n avulla liikuntamatkojen määrät. Niinpä sain hyvinkin tarkasti pidetyksi hiihtokilometrikirjaa. Ennätykseni tein talvella 2012-2013, jolloin huitelin tuolla Nummelanharjulla tuhannen kilometriä ja näitä kilsoja ei todellakaan tullut juuri mistään muualta. Emme käyneet missään Lapissa tai hiihtokeskuksessa, vaan kuta kuinkin Nummelan lentokentän ympäri minä pyörin. Ihan jonkin verran hiihtelin jäällä, mutta siinä se sitten oli. Sinä talvena pääsin aloittamaan 12. joulukuuta ja vähintäänkin kävin hiihtämässä joka viikko ja parhaalla viisikin kertaa. Oman haasteensa hiihtämiselle asettivat työt, ammattiyhdistys ja muu vapaa-aika. Olin ammattiyhdistyksen sihteeri tuohon aikaan eli sitäkin hommaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Näiden lisäksi lauloin kahdessa kuorossa, Thromos treenasi paljon ja vielä johdin Viihdekuoroa, mutta niin vaan sinne väliin jotenkin sain mahtumaan suksihommat.

Sittemmin hiihtomäärät ovat olleet vähemmällä pääosin kurjien talvien takia, mutta ei tässä yhtään vuotta ole väliin jäänyt. Tämän kauden alkuun pääsin keskiviikkona kiertämällä Nummelan lentokentän ja tänään kävin sitten toisen kerran siirtelemässä luikkuja toinen toisen eteen.

hiihto.jpg

perjantai, 11. tammikuu 2019

Mission impossible - Ikean sohva

Ainahan sitä ihminen voi asettaa itselleen erinäisen kasan must do-tehtäviä ja tehdä oikein lista siitä, mitä tarvitsee tehdä. Meillä on ohuesti ollut ongelmana tietohallintohuoneen sänky, joka periaatteessa on ollut vierassänky, mutta joka ei ole ollut parasta a-laatua. Kun olen nukkunut huonosti, olen mennyt siihen joskus yön pimeinä tunteina ja kyllähän siinä nukkuu, mutta parikin yötä ja selkä on kuin  kakkosnelonen ja vähintäänkin kipeä.

Jo syksyllä olimme tulleet siihen tulokseen, että huono sänky kierrätykseen ja niinpä viime viikolla sitten päätimme lopulta hävittää koko hökötyksen ja hankkia siihen tilalle levitettävän sohvan. Erinäisiä mööpelikauppoja tutkittuamme tulimme siihen tulokseen, että tähän kelpaa Ikean sohva, koska se on kuitenkin selkeästi edullisempi kuin muiden jyskien ja sellaisten.

Viime viikolla, olisiko ollut torstai, kävimme Ikeassa valitsemassa ja tilaamassa uuden sohvamme ja samalla sovimme, että he tuovat sen meille. Kierrätyskeskuksen heppuset hakivat nyt maanantaina vanhan köppyrän pois ja sitten keskiviikkona Ikeasta tuotiin uusi.

No, Ikeasta tuotiin siis kaksi suurta ja painavaa pahvilaatikkoa - ei siis varsinaista sohvaa. Revimme pahvillotat auki osittain ulkona ja osittain sisällä ja helkkari sitä pahvin määrää. Hyvinhän ne on pakattu, mutta on siinä hommaa - siis jo pelkässä purkamisessa.

Lopputuloksena meillä oli keskiviikkoiltana irrallisia sohvan kappaleita ja pahvin palasia pitkin eteiskäytävää ja tietohallintohuonetta.

ike2.jpg

********

Minulla oli torstaiaamuna ennen töihin lähtöä hieman aikaa ja niinpä tartuin alkutoimeen ja purin kaikki nuo paketit ~ pahvit ja muovit irti ja sitten vielä asettelin kaikki romppeet helposti saataville. Ikean romppeita rakennettaessa on ihan pakko ensin ryhmitellä ja laskea jokainen  ruuvi ja kiristysnappula ja mitä hilukoita siellä nyt sitten onkaan. Ruuveja on erimittaisia ja eripaksuisia.

ike1.jpg

*******

Kun tulin kotiin töistä, tein ensin huolellisen keskittymisharjoituksen, karjaisin pari kertaa ja ryhdyin rohkeasti tuumasta toimeen. Otsikkoni on siinä mielessä väärä, että Ikean kalusteiden kokoaminen ei ole Mission Impossible (mahdoton tehtävä, suomeksi) - se ei ole sitä, kun noudattaa todella tarkasti ohjeita. Siis todella tarkasti. Jos olet hulimaton, ei homma onnistu. Jossain kohtaa se kasaaminen pysähtyy kuin seinään - taika raukeaa, jos kasaat palapeliäsi väärin.

Tein hommaa huolella ja se eteni ihan suunnitelman mukaisesti. Yhtään ei tarvinnut purkaa eikä edes sanoa v---tu. Hiljalleen sohvan kappaleista alkoi muotoutua oikeasti sohva. Ongelmallista oli muutama vaihe, jossa olisi tarvittu toista miestä (Ikean ohjeen mukaan kappaleita piti olla nostelemassa kaksi miestä - nainen ei ohjeen mukaa olisi kelvannut ja siksi en odottanut Irmeliä kotiin), koska osat olivat aika painavia ja ne piti kiinnittää mm. liikkuvaan mekanismiin. Hyvin minä sain ne itsekin ja niinpä parin tunnin uutteran väkertämisen jälkeen meillä oli sohva.

Iloisena lopputuloksena nähdään, kuinka kuningas istuu valtaistuimellaan.

ike3.jpg

tiistai, 8. tammikuu 2019

Paluu arkeen

Joulu, uuden vuoden juhlallisuudet ja lopulta loppiainenkin on nyt sitten laitettu pakettiin ja talvinen matka kohti kevättä ja kesää on päässyt alkuun. Nyt sitten taivalletaan ilmeisesti läpi tuulen ja tuiskun ja mennään tämän talven kuvioissa ~ joko hiihtäen, luistellen tai sitten vesisateessa kaahottaen. Ainakin tammikuun isompi ennuste lupailee ihan talvista säätä ja pohjoiseen jopa raikkaita pakkasia. Jää nähtäväksi.

Selkein merkki arjesta on tietenkin töihin paluu. Koulut alkoivat täällä Vihdissä eilen ja lukujärjestyksestäni poiketen olin jo eilen hommissa, koska sijaistin erästä opettajaa. Irmeli palasi niin ikään omiin töihinsä ja suurin homma siinä olikin taas organisoida omaa sisäistä kelloaan tajuamaan, että ihan kovinkaan paljon yli puolen yön ei ole syytä valvoa.

Minun arkeeni tuon työn lisäksi vaikuttavat tietenkin harrastukset.

Joulun ajan sekä lauluyhtye että Kamarikuoro ovat pitäneet taukoa, mutta tällä viikolla nekin alkavat. Thromoksen piti jo eilen kasata nuotit pinoon ja siirtyä seuraavaan, mutta eihän sitten siirryttykään, kun porukalla oli niin paljon muita menoja, mutta ehkä sitten ensi viikolla. Kamarikuoro aloittaa torstaina eli totuttu päivämme, keskiviikko, siirtyy nyt ainakin tämän kevätkauden ajaksi torstaille. Minulle se on astetta parempi kuin keskiviikko, mutta eipä sillä suurta väliä ole.

Kreikan tunneille pitäisi ehtiä perjantaina, mutta se on ihan pienellä kysymysmerkillä tällä hetkellä ~ viitsinkö ja jaksanko. Minä osaan kreikkaa sen verran kuin on tarpeellista tai itse asiassa huomattavasti enemmän, koska ei kenenkään ole pakko osata sitä, jos ja kun ei työ ja velvollisuudet sitä vaadi. Hupijuttuhan tuo kielen opiskelu on ollut.

Muuten tässä arki näkyy lähinnä siinä, että emme mitenkään erikoisesti valmistele mitään tapahtumia esimerkiksi laittamalla jotain teemaruokaa. Joulukoristeetkin on riisuttu pois ja keittiöstä on punainen matto viety vuodeksi odottamaan ensi joulua.

Tänään arki alkoi sillä, että totesin taivaalta tulevan pientä rättiä. Lämpötila on nipin napin plussalla ja ylhäältä tulee paksua ja märkää rättiä, mutta onhan se kaunista.

talviaamu.jpg

sunnuntai, 6. tammikuu 2019

Jääkiekko on mahtavaa

Olen minä siitä ennenkin kirjoitellut ja usein ääneen sanonut, että lätkä on maailman paras joukkuepeli. Se hakkaa vauhdissa ja tilanteiden vaihtuvuudessa jalkapallon, koripallon, lentopallon ja pallon mennen tullen. Jääkiekko viihdyttävyydessään vie yhtä lailla aivan kepoisasti kaikki elokuvat ja teatterijutut ja vastaavat, koska niissähän tietää aina kuinka käy. Pelit ovat aina ainutkertaisia ja lätkän nopeus aiheuttaa sen, että pelistä voi olla ihan satavarma, kun pilli viimeisen kerran soi. Salibandy pääsee lähelle samaa, mutta ei kuitenkaan ole niin huikea peli kuin jääkiekko. 

Asenteelliset ja sellaiset, jotka eivät peliä seuraa, tuovat aina esiin jääkiekkoilun negatiiviset puolet. Loukkaantumisista ja etenkin tappeluista nostetaan hillittömät otsikot, mikä etenkin jälkimmäisessä tapauksessa on ihan paikallaan. Jääkiekko on äärimmäisen vauhdikas kontaktipeli, jossa sattuu ja tapahtuu ja tosi usein sattuukin, mutta juuri se kovavauhtisuus tekee sen loukkaantumisalttiiksi. Kovissa vauhdeissa törmäillään ja toisaalta kiekko on pieni ja kova ja huippupelaajat saavat siihen todella rajun nopeuden ja niinpä ikävään paikkaan osuessaan se tekee todella "gutaa".

Tällä kaudella olen katsonut melko monta peliä telkkarista ja yhden hallilla, eikä näissä ole sattunut mitään ihmeellisempää. Äijät toki taklaavat kovaa ja välillä hieman tönivät toisiaan, mutta jokainen pelaaja tietää, että vähäinenkin yliampuminen johtaa jäähyihin, jotka voivat ratkaista pelit ja niinpä jääkiekko on kokonaisuudessaan siistiytynyt siitä, mitä se huonoimmillaan oli. Päähän kohdistuneet taklaukset ja ryntäämiset laidan lähellä aiheuttavat pahimmillaan ikäviä tapaturmia ja niinpä niihin on puututtu sääntöjen ja asennekasvatuksen kautta, mutta eihän näistä kokonaan ole eroon päästy eikä päästäkään, koska myös vahinkoja sattuu. Urheilija tietää, mihin ryhtyy eikä ketään pakoteta ainakaan huipputasolla niihin hommiin. Juniorisarjoissa saattavat kunnianhimoiset vanhemmat kuskata lapsiaan väkisin treeneihin, mutta eihän siitä lopulta mitään tule eli pakotetut karsiutuvat kyllä ajan myötä pois ihan vapaaehtoisesti.

********

Viimeisimmät liigamatsit ovat sujuneet hienosti, kun HIFK on ottanut täyden potin sekä Kärpiltä että SaiPalta ja noussut taas lähemmäksi kärkeä, joka tosin on kahta ensimmäistä joukkuetta lukkun ottamatta hillittömän tasainen ja niinpä parin matsin voitto tai tappio vaikuttavat tämänhetkiseen sarjasijoitukseen radikaalisti.

**********

Tämä viikko on kuitenkin pääosin sujunut nuorten mm-kisoja seuratessa, joskin aika hillitysti, koska ne pelattiin Kanadassa ja aikaeron vuoksi jokainen matsi tuli Suomen aikaan tosi ikävään kellonlyömään. Loppujen lopuksi nuoret suomalaiset selvittivät tiensä jatkoon ensin sensaatiomaisesti puolivälierästä Kanadaa vastaan, välierästä Sveitsiä vastaan ja niinpä loppujen lopuksi he olivat loppuottelussa USA:n kovan tiimin kanssa.

On mahtavaa, kuinka valtavan monet suomalaiset nousivat keskellä yötä seuraamaan nuorten poikasten pelaamista kaukana kotoa. Onhan se toki selvää, koska kyseessä on niin hieno urheilumuoto.

************

Viime yönä kolmen aikaan alkoi suomalaisnuorten huima taistelu. Peli oli alusta alkaen tarkkaa ja korkeatasoista, kuten nyt saattoikin odottaa. Syystä tai toisesta suomalaispojat kuluttivat jäähypenkkiä ja USA sai jopa maalin aikaiseksi, mutta siinä oli molarin häirintää ja maali hylättiin. Ensimmäinen erä päättyi maalittomana.

mm1.jpg

Peli eteni erinomaisen tasaisena ja vauhdikkaana ja siinä kohtaa sitten repesi, kun Jesse Ylönen toisen erän puolivälin jälkeen löi mielettömän lyöntilaukauksen vastustajan maalin yläkulmaan ja kuten Mertaranta aikoinaan sanoi ~ se oli siinä. Jeese Ylösellä on tavoitetta päästä isänsä kanssa samoihin, sillä Juha Ylönen oli Suomen ensimmäisessä maailmanmestaruusjoukkueessa ja sittemmin teki uran NHL:ssä. Muita maaleja ei sitten toisessa erässä tullutkaan. Sellainen negatiivinen juttu kyllä sattui, että joukkueen kapteeni Aarne Talvitie loukkasi jalkansa yrittäessään ahtaasta välistä pelaajan ja laidan välistä ja vaikka hän palasikin kolmannessa erässä hetkeksi kehään, oli hänen pelinsä siinä pelattu.

Kolmannen erän kuudennella minuutilla Otto Latvala sitten vetäisi siniviivalta tarkan rannelaukauksen ja Suomi siirtyi jo 2-0 johtoon. Tuollainen johtohan ei ole amerikkalaisille mikään masennus, vaan pelkästään haaste ja niinpä jenkit rynnivät aika nopeasti tasoihin. Vaan kuinkas ollakaan. Vajaa pari minuuttia ennen summerin soittoa, Kaapo Kakko pääsi pienen myllytyksen päätteeksi nostamaan kiekon pömpelin kattoon ja Suomi siirtyi johtoon. Kiivaasti yrittivät amerikkalaiset saada rakaisua vielä loppuun, ottivat maalivahdinkin pois, mutta eivät saaneet mitään aikaiseksi.

mm2.jpg

Näin siis Suomen 20-vuotiaat lätkäpojat saavuttivat historiansa viidennen maailmanmestaruuden ja näistä viidestä kolme on tullut 2010-luvulla. Ratkaisun kohdalla meno oli kuin aikamiesten finaalin jälkeen - kypärät, hanskat ja mailat lensivät ja hetken päästä yli kaksikymmentä aijän tekelettä oli yhdessä kasassa kiljuen kuin muinaiset tytöt Beatlesin konsertissa.

mm3.jpgmm4.jpg

******

Asiaan kuuluvan hillumisen jälkeen molemmat joukkueet menivät omille siniviivoilleen seisomaan ja kuulemaan maailman upeimman kansallishymnin samalla, kun kolmen parhaan joukkueen omat liput nousivat koristamaan hallin kattoa. Suomalaispojat lauloivat Maamme-laulua sellaisella innolla, että näin entisenä musiikkia opettavana opettajana antaisin äänenkäytöstä noin kympin ja sävelpuhtaudesta noin viitosen, mutta tunteesta 11. 

mm5.jpg

**********

Joukkueen kapteeni Aarne Talvitie kävi lopuksi pokkaamassa "pikkupojan" ja homma oli valmis. Kovin kauan eivät poikaset kuitenkaan saa juhlia menestystään, sillä harmaa arki omissa joukkueissa ja muussa elämään kuuluvassa tohinassa jatkuu mahdollisimman pian. Osa nuorista pelaa jossain päin Kanadaa tai Yhdysvaltoja ja osa sitten Suomessa pääasiassa Liigassa. HIFK:n pelaajista olivat tässä joukkueessa mukana Teemu Engberg ja Anton Lundell.

mm6.jpg

**********

Kuinka moni näistä pojista yltää sitten aikuisena Suomen maajoukkueeseen, NHL:ään, KHL:ään tai muuhun merkittävään jääkiekkotoimintaan jää tietenkin nähtäväksi. Ennusmerkit ovat tietenkin melkoisen hyvät, kun miettii sitä porukkaa, joka voitti viimeksi mestaruuden. Siinä joukkueessa oli sellaisia heppuleita vain pari mainitakseni kuin Patrick Laine ja Sebastian Aho, joiden tekoset NHL:ssä ovat melkoisen tuttua kamaa.

Se, saadaanko Suomesta koskaan ihan niin kovaa maajoukkuetta, joka voisi pärjätä MM-kisoissa on kysymys sinänsä. Meillä on tällä hetkellä viitisenkymmentä NHL-pelaajaa eli heistähän saataisiin tosi kova joukkue, mutta MM-kisojen aikaan änärissä on täysi tohina päällä ja vain heikoimmin menestyneiden joukkueiden pelaajat ovat periaatteessa vapaat tulemaan MM-kisoihin. Osa vapautuneista ei kuitenkaan pääse tulemaan (tai ei halua tulla) joko ihan henkilökohtaisista syistä tai loukkaantumisten takia ja niinpä täydellistä NHL-jengiä ei saada kasaan. Eivät tosin muutkaan maat saa eli tilanne on aika tasan. MM-kisoijen jengi saadaan muutamasta NHL-miehestä, KHL:stä, Elitserienistä, Sveitsin liigasta ja toki kotimaan Liigasta. Mitä tänä vuonna, se jää nähtäväksi?