sunnuntai, 15. marraskuu 2026

Pikareissu Tampereelle, nääs

Tampereen Nokia Areena valmistui syksyllä 2021 ja otettiin käyttöön samana vuonna joulukuun 3. päivänä. Emme kuitenkaan olleet käyneet siellä kertaakaan ja siksipä päätimme  käydä tutustumassa siihen.

Areena on jo onnistunut hienosti osoittamaan tarpeensa erilaisten tapahtumien järjestelykenttänä. On kyllä uskomatonta, kuinka tamperelaiset kykenivät lyhyessä ajassa siihen, mihin helsinkiläiset eivät tunnu koskaan kykenevän. Kuten monet tietävät, on Helsinkiin suunniteltu ja suunniteltu ja vielä kerran suunniteltu samankaltaista kansainväliset mitat täyttävää areenaa monien erilaisten tapahtumien järjestämiseksi. Eivät ole stadilaiset tässä onnistuneet ja kaupunki häviää nyt vuosittain runsaasti rahaa, kun sinne ei saada etenkään kylmänä kautena houkuttelevia supertähtiä maailmalta, kun ei ole tarpeeksi näyttävää ja toimivaa esiintymispaikkaa. Veikkaus Areena lienee kooltaan ihan hyvä, mutta ymmärtääkseni sen tekniikka on pahasti vanhentunutta. Orpon ja Vapaavuoren taannoinen suhmurointi uuden pääkaupungin areenan rakentamiseksi lykkäsi todennäköisesti sen rakentamista jälleen vuosiksi eteenpäin. Tuolla Nokia Areenalla pelattiin perjantaina jääkiekkoa, lauantai-iltana sitten siellä oli suurkonsertti, kun Isaac Elliot saapui viihdyttämään kansaa ja taas sunnuntaina oli jääkiekon vuoro. Nopea muuntautuminen eri tapahtumille on merkittävä asia.

Lähdimme kotoa perjantaina pian puolenpäivän jälkeen, ajoimme Hyvinkäälle ja hyppäsimme sieltä junaan. Majoituimme ihan Tampereen rautatieaseman viereen ja sieltä sitten hiippailimme Nokia Areenalle ensin syömään ja sitten katsomaan Tappara-HIFK-matsia. Stadin kingi hävisi keskiviikkona Jokereille, joten siitä sisuuntuneena jengi pelasi sen verran tarkemmin, että vei voiton aneemiselta vastustajalta ja me punapaidat saimme tietenkin juhlia voittoa ihan asialliseen tapaan.

hifk.jpg

Pelin jälkeen istahdimme hetkeksi erääseen baariin, missä oli erinomainen trubaduuri, joka osasi sekä laulaa että soittaa ja myös olla hyvässä kontaktissa yleisön kanssa. Emme pitkän päivän illassa kuitenkaan jaksaneet kauan riekkua, vaan menimme hyvin ansaituille yöunille jo kuitenkin saman vuorokauden puolella, mihin oli herätty.

Hotellin aamiainen oli aivan loistava huomioiden se, että kyseessä ei ollut mikään suuri ketju, vaan hyvinkin edullinen pikku paikka. Olimme suunnitelleet menevämme ennen kotimatkaa Vapriikkiin katsomaan Manserock-näyttelyä ja menimmekin, mutta heti pian liikkeelle lähdettyämme matkaan tuli muutos. Ilma oli viilentynyt runsaasti yön aikana ja vallan ikävä pohjoistuuli meni suorastaan läpi ja koska meillä ei ollut mitenkään lämmin matkavarustus, otimme taksin. Matkahan ei siitä rautatieaseman kupeesta ole mitenkään pitkä, mutta emme siis halunneet kävellä kylmyyden takia. Niinpä otimme taksin. Minulla on Bolt-sovellus kännykässä ja tilasin meille auton, joka tuli muutamassa minuutissa. Vapriikista tulimme takaisin myös Bolt-kyydillä. Kätevää.

Vapriikin Manserock-näyttely on aivan mahtava. Juice Leskinen, Popeda, Eppu Normaali, Kaseva ja Mikko Alatalo vievät sisällöstä valtaosan, mutta kyllä siellä vähän vähemmän ja lyhyemmän ajan suomalsien rockin areenalla esiintyneet artistit ja ryhmät saavat huomiota. En ala kirjoittaa mitään romaania tästä aiheesta, mutta siellä kannattaa aivan ehdottomasti käydä. Se joka näkee, myös kokee.

Iltapäivällä sitten ajelimme junan kyydissä Hyvinkäälle, missä sitten hyppäsimme autoomme ja pääsimme varsin nopeasti kotiin ja näin pikareissu Tampereelle oli tehty. Hyvä reissu. 

tiistai, 3. marraskuu 2026

44 vuotta

Otsikkoni on sillä tavalla merkittävä, että jostain tärkeästä asiasta on kulunut juuri niin kauan. Mikä se merkittävä tapaus nyt sitten on? Se liittyy pyhäinpäivään ja siihen, kun ensimmäisen kerran lauloin Gabriel Faurén Requiemissa.

Muutimme tänne heinäkuun viimeisenä päivänä vuonna 1982. Siitä muutaman viikon kuluttua silloinen kanttorimme Martti Kilpeläinen kysyi, olisinko mahdollisesti innostunut Kantaattikuorosta. Hän kertoi tulevasta ohjelmistosta, antoi Faurén nuottikirjan ja sanoi tähtäimen olevan ensi alkuun marraskuun alussa. Silloiselle kantaattikuorolle koko teos olisi ollut liian vaikea, mutta siihen marraskuun iltaan saimme mahtumaan suurimman osan siitä. Orkesterikin oli siinä kohtaa melko vaatimaton, mutta kaikesta huolimatta voidaan sanoa, että siitä se teos lähti.

Esitimme mainitun Faurén, nyt kokonaisuudessaan, viime viikonloppuna ja pysähdyin sitten ajattelemaan tuota kaukaista hetkeä, kun tutustuin ja aloin harjoitella ja sittemmin laulaa minulle aiemmin täysin tuntematonta Requiemia. Lauantai-illan konserttia odotellessani, juttelin kokeneimpien kuorolaisten kanssa ja totesimme siinä sitten, että minä olen nyt ainoa tällä hetkellä Kamarikuorossamme laulavista, jotka olivat silloin ensimmäisessä Faurén esityksessä. En ole läheskään vanhin, mutta satuinpa olemaan paikalla jo silloin. 

Maailman musiikkihistoria tietää sävelletyn yli 2000 tähän katoliseen liturgiseen tekstiin sävellettyä teosta. En tietenkään tunne niitä kaikkia ja näin yhtäkkiä oikein päätäni ravistellen muistan olleeni laulamassa Faurén lisäksi Mozartin ja Verdin versioita. Mozartin messu on hyvin hänen sävelkieleensä mahtuva klassisen aikakauden teos. Verdin muhkea ja pitkä tykitys on puolestaan melkein oopperamainen vaikeine solistiosineen. Mozart oli todella paljon noita kahta muuta vanhempi ja tuo eri aikakausi ja hänen tapansa säveltää eroavat selkeästi Faurésta ja Verdistä.

Mozartin ja Verdin messut tarvitsevat melko suurta kuoroa ja orkesteria, jotta kaikki vivahteet saadaan henkevästi esiin. Heillä molemmilla on mukana Dies irae-osa (suomeksi Vihan päivä), kun Fauré ei sitä varsinaisesta säveltänyt. Mozartin ja etenkin Verdin  sävelkuva on laaja ja tarvitsee ilmaisullisia dynaamisia vaihteluita. On hetkiä, kun pitää laulaa ja soittaa hiljaa ja kauniisti. Välillä patarummut ja torvet räikäävät jousien soittaessa nopeita kuvioita ja kuoron vielä laulaessa niin kovaa kuin mahdollista. Fauré tyytyi paljon hiljaisempaan sävelkuvaan, josta selviää noihin kahteen muuhun verrattuna hieman pienemmällä kokoonpanolla,  joskin hänenkin teoksessaan on monin paikoin  voimaa.

Faurén Sielunmessu on pieni ja herkkä sisältäen äärimmäisen kauniita osia, joissa kuoro laulaa epätavallisen paljon yksiäänisesti tai joku stemma yksinään. Tulkitsen niin, että Fauré meni enemmän teksti edellä kuin suurta sovituksellista ilotulitusta ajatellen. Hänen teoksensa viimeinen osa, In Paradisum, on hiljainen ja seesteinen ja tavattoman kaunis, jonka aikana kuulija voi syventyä omaan hiljaiseen rauhaan.

maanantai, 2. marraskuu 2026

Liigan välikatsaus

Liigan runkosarjaa on nyt pelattu noin 20 kierrosta ja olemme siis lähes kolmasosan kohdalla. Sarjassahan pelataan ennen pudotuspelejä 64 kierrosta ja siinä kohtaa sitten tiedetään loppukaudesta vallan paljon.

Lukko johtaa tällä hetkellä varsin kimuraista sarjaa 40 pisteellä ja perää pitää KooKoo 10 pisteellä. Ero on siis sangen suuri ja jos ajatellaan joukkueiden jatkavan samaa tahtia runkosarjan loppuun, olisi raumalaisilla 135 pistettä ja kouvolalaisilla 31.

Koska sarjasta putoaa ensi kaudella alkavaan B-liigaan kolme joukkuetta, on tässä seurannassa koko ajan kärkipään lisäksi  häntäpään tilanne. KooKoon mainitsinkin jo ja siinä sitten viisi pistettä edellä on Jokerit ja hesalaisista neljä pistettä edellä Vaasan Sport. Sport on puolestaan viisi pistettä jäljessä sijoista 13 ja 14 (Pelicans ja HPK), joista vielä pääsee ensi kaudeksi A-liigaan, mutta ei kevään pleijareihin. 

Alemmassa keskikastissa on tällä hetkellä sijoilla 8 - 12 viisi jengiä. TPS, K-Espoo, Tappara, HIFK ja Kalpa, jotka ovat kuuden pisteen sisällä eli vaihtuvuutta saattaa tapahtua kovastikin parilla kierroksella. Kärjessä Lukon takana ovat Ilves, Jukurit, JyP, Ässät, Saipa ja Kärpät, joiden piste-ero on seitsemän pistettä eli tasaista on.

Kauden suurimmat yllättäjät ovat toistaiseksi olleet KooKoo, Jokerit ja Jukurit. Kaksi ensiksi mainittua ovat hyvinkin yllätyksellisesti siellä perässä ja pienen paniikin kanssa taistelevia, kun taas Liigan pienimmällä (tai ainakin pienimpiin kuuluvalla) budjetilla operoivalla Jukureilla on ollut ihan hurja lento. Tapparakin on joutunut kärsimään yllättävästä valmentajavaihdoksesta, kun Kari Jalonen vain erota pätkähti hommastaan ja joukkueen syömähampaat ovat pelanneet vähän heikosti tai olleet kerrassaan pois riveistä. Tamperelaisilla ei nyt mitenkään näytä olevan hätää, mutta pientä piristystä toivotaan siellä suunnassa. KooKoo, Jokerit ja HIFK ovat antaneet valmentajilleen ihan kovaa monoa peräpeiliin ja juuri tällä hetkellä näyttää siltä, että HIFK:lla se oli onnistunut siirto - muilla ei niinkään. Tilanne varmasti selkiytyy kaikkien kohdalla jouluun mennessä, kun sekä valmennut että pelaajat ovat tottuneet toisiinsa ja uudet kuviot on saatu toimimaan.

HIFK:n alku oli ihan hirveää, mutta lähti hitaaseen nousuun jo lokakuun alussa ja kun Olli Jokinen lempattiin valmennuksen vastuusta, on stadin kingillä kulkenut lujaa. 27 pistettä, joista 12 on otettu viiden viimeisen kierroksen aikana. Neljä täyttä pottia ja vain yksi tiukan väännön jälkeinen tappio. Voitot on kaiken lisäksi kairattu kovilta jengeiltä eli K-Espoolta, Ilvekseltä ja hieman ehkä helpommilta KooKoolta ja HPK:lta. Tappio tuli Ässiä vastaan vain yhden maalin erolla ja Jokisen viimeiseksi vastuupeliksi ennen tuota voittoputkea jääneessä Lukko-matsissa mentiin jatkoajalle eli ihan tasisesti HIFK on viime aikoina pelannut.

Punapaitojen sankareina ovat hääränneet Daniel Mäkiaho, Iiro Pakarinen ja loistava maalivahti Hugo Alnefelt. Toki muukin joukkue on päässyt pisteille ja peli kaiken kaikkiaan on Tommi Miettisen ohjaksissa parantunut ihan silminnähtävästi.

Nyt maaottelutauon aikana jokainen joukkue toki hioo asioita parempaan kuosiin ja samalla pystytään pikku vammoja parantelemaan, kunnes taas reilun viikon päästä sarja jatkuu. HIFK saa heti vieraakseen Jokerit ja on ihan syytä uskoa, että peli tulee olemaan varsin kova ja täynnä suuria tunteita.

torstai, 29. lokakuu 2026

Kotimaamme tuho(ko?)

Tilastotietojen mukaan vuonna 2022 16-24-vuotiaista miehistä vain kuusi prosenttia luki vähintään kymmenen kirjaa vuodessa.

Lisää tilastotietoa: Viime vuoden Pisa-testien mukaan yli kolmanneksella suomalaispojista on niin heikko lukutaito, että se ei riitä täsyipainoiseen osallistumiseen yhteiskunnassa.

Ihmiset huolehtivat itsestään. He kuntoilevat, käyvät viihteellä, syövät hyvin, menevät lääkäriin, jos ovat kipeitä, menevät suihkuun jos haisevat (suurin osa), . Ihmiset hoitavat omaisuuttaan (suurin osa), autot pestään ja huolletaan, roikkuvat syöksytorvet kiinnitetään paremmin, tukossa olevat viemärit avataan. Asioita laitetaan kuntoon, jos on kunnostettavaa.

Miksi ihmiset eivät laita oman osaamisensa kannalta tärkeintä asiaa kuntoon? Lukemalla opitaan asioita, sanavarasto laajenee, kyky osallistua keskuteluihin paranee, oman elämän kannalta tärkeät asiat ovat paremmin hallussa (verotus, kotitalousvähnnys, sijoittaminen, säästäminen, byrokratian ja etenkin digitekniikan hallinta) ja onhan näitä syitä.

BookBeatin arkistoinnin (kone hoitaa sen itse) mukaan luen noin 40-50 kirjaa vuodessa, mikä ei sinänsä pidä paikkaansa, koska luen enemmän - kirjastosta saa niitä sellaisia kovakantisia juttuja, joista löytyy sellaisia sivuja, joissa on kirjoitusta. Niitä voi myös ostaa tavarataloista tai ihan erityisliikkeistä. Niitä kutsutaan kirjoiksi. Luen näitä oikeitakin kirjoja, joskaan en niin paljon kuin iPadilta. Lukisin varmaan enemmänkin, jos en ottaisi silloin tällöin ruotsinkielisiä teoksia, jotka ovat minulle tosi hitaita luettavia. 

Kirjojen lisäksi luen hesarin päivittäin suhteellisen tarkkaan, joskaan en sisustukseen, rakentamiseen, tekniikkaan ja ruuanlaittoon liittyviä artikkeleja (juuri koskaan).

Viekö lukeminen elämästäni pois jotain tärkeää tai sellaista, mitä haluan välttämättä tehdä. Yksinkertaista. Ei vie, vaan antaa pikemminkin. Kirjoja lukemalla voi kokea jännitystä, saa uutta tietoa ja oppii samalla vanhoista asioista jotain, voi itkeä ja nauraa. Lukeminen on kuin maalaisi omaa elämäänsä kirkkailla väreillä.

keskiviikko, 28. lokakuu 2026

Pyhäinpäivän musiikkia

Tähän aikaan vuodesta kirkoissa soi pyhäinpäivän aikaan sopiva musiikki. Kotimaamme kulttuurissa loka-marraskuun vaihde on perinteisesti ollut läheisten menehtyneiden muistamiselle omistettu ajankohta. Entisaikaan tätä kutsuttiin pyhäinmiestenpäiväksi, mutta liekö tasa-arvo iskenyt ja nimi muutettiin.

Seurakuntien konserteissa kuullaan tähän aikaan erikoisen paljon katolisen kirkon hautajaisseremonioihin kuuluvia sielunmessuja, Requiemejä. Niistä kuuluisimmat lienevät Verdin ja Mozartin säveltämät teokset, mutta koska niitä on tiedossa yli 2000, eivät ne suinkaan jää ainoiksi.

Olimme viime sunnuntaina Mäntsälässä kuuntelemassa Mozartin sielunmessua. Kuten meidänkin kuorolla, myös mäntsäläläisillä on uusi, nuori johtaja. Hän on saanut reilussa parissa kuukaudessa kuoron hyvään sointiin, vaikka tosin kuoro on laulanut sitä aiemminkin eli se oli tuttu, mutta ihan sama homma kuin jääkiekkojoukkueessa. Ovathan pelaajat toki pelanneet lätkää aiemminkin, mutta jos valmentaja vaihtuu, on muutos mahdollista joko huonoon tai hyvään suuntaan tai sitten pydytään kuta kuinkin samoissa. Yksi ystäväni laulaa tuossa Mäntsälän kuorossa ja hänen mukaansa homma on toiminut oikein hyvin. Siltä se kuulostikin.

Meidän kuorollamme on ollut uusi johtaja vain kuukauden, mutta niin vain kaivettiin sielunmessu esiin. Me esitämme nyt tulevana lauantai-iltana Gabriel Faurén sävellysteoksen, joka on kuorollemme ihan tuttu parin vuoden takaa ja näin uusi johtaja eivätkä laulajat joutuneet heti paikalla tekemään mitään uutta ja suurta ponnistusta. Johtajamme on erinomaisen taitava ja tuntee selvästi teoksen vivahteet ja näin pääsimme nopeasti kiinni siihen. 

Fauré on ensimmäinen suurempi teos, jota aloin harjoitella muutettuamme tänne Vihtiin kesällä 1982. Silloinen kanttorimme Martti Kilpeläinen johti kantaattikuoroa, joka oli aiemmin keväällä alkanut treenata tätä teosta ja pääsin siihen sisään nopeasti. Gabriel Fauré sai tämän teoksen valmiiksi 1800-luvun lopulla ja sen nykyisin tunnettu muoto esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1900. Teos on sävellyksenä ja laulajille huomattavasti helpompi kuin esimerkiksi Verdin tai Mozartin messut, mutta sen esittäminen vaatii erityistä herkkyyttä eli ei sitä voi siinä mielessä sanoa helpoksi.

Fauré ei kirjoittanut lainkaan "Dies irae" (Vihan päivä) - osaa, joka on esimerkiksi Verdin sielunmessussa se tajunnan räjäyttävä rymistys eikä se osa myöskään Mozartilla ole tosiaankaan mikään kehtolaulu. Faurén jäljiltä kuulijalle jää mieleen mieluumminkin seesteinen rauha kuin hektisen musiikkimassan tuoma tunne. Toki Verdikin lopettaa hiljaiseen solistin, kuoron ja orkesterin yhteissointiin, mutta hetkeä ennen loppua siinäkin käy melkoinen ilotulitus. Aika haipakkaa saavutaan maaliin myös Mozartin sävelin.

Fauré on kirjoittanut "In Paradisum" päätösosaan loppua kohden aina vaan hiljaisemman sävelmaailman. Koko lyhyessä osassa on vain pari äänellisesti voimakasta hetkeä ja unenomainen rauha valtaa niin laulajat, soittajat kuin kuulijatkin.

Suurin osa ihmisistä karsastaa tällaista musiikkia, eikä tietenkään pidä pakottaa, mutta mielestäni jokaisen kannattaisi poiketa mukavuusalueeltaan ja mennä edes kerran elämänsä aikana kuuntelemaan joku sielunmessu tai oratorio. Fauré ja Mozart ovat yleisöystävällisiä - lyhyitä ja kauniita. Verdi on puolentoista tunnin mahtieepos eikä sillä varmaankaan kannattaisi aloittaa tutustumista näihin teoksiin. En pidä oopperasta, mutta olen sentään käynyt muutaman kerran katsomassa ja kuuntelemassa eli jotain katetta minulla on siihen, että se ei minuun iske. Maailmassamme on niin paljon kuultavaa ja nähtävää, että kaikkea ei voi millään käydä seuraamassa, vaikka haluaisi. Juuri nyt varmaan monella paikkakunnalla kotimaassamme voisi olla mahdollista mennä kuuntelemaan kaunista musiikkia ja samalla muistella kuolleita lähiomaisia ja ystäviä.