torstai, 17. elokuu 2017

Vanha ope on taas töissä

Onpa muuten toinenkin litra vettä virrannut Kirjavanjoessa siitä alkaen, kun aloitin opettajan työt Vihdissä. Valmistuin Jyväskylästä luokanopettajaksi 1981, joskin paperit kaivettiin esiin vasta 1982, kun olin vielä hieman ajatellut jatko-opiskeluja, jotka sitten kyllä jäivät erinäisistä syistä johtuen. Kävin hakemassa todistukseni vallan koruttomasti OKL:n kansliasta tammikuun alussa ja heti sen jälkeen aloin syynätä työpaikkahakemuksia Etelä-Suomesta. Hesaan emme halunneet missään nimessä, mutta suhteellisen lähelle kuitenkin, koska meidän molempien sisarukset asuivat pääkaupunkisudulla eli ihan lähisukulaisten tapaamisen kannalta ajateltiin tuota tulevaa työ- ja asuinpaikkaa. Oli siinä toki mielessä sekin, että Helsingin läheisyys tarjoaa kiinnostavia kulttuuri- ja urheilujuttuja, joiden käyttö jäi ensimmäisinä vuosina kuitenkin vähille.

Koulutyöni alkoi kolmannen luokan opena Niuhalan koulussa. Ikkunoista oli kaunis näkymä kohti tämän päivän työpaikkaani, jota ei silloin tietenkään ollut, koska Pappis on valmistunut vuonna 1994. Vihti oli pieni kunta siihen aikaan. Asukkaita oli koko paikkakunnalla noin 15000, mutta reipas kasvun vauhti oli kyllä nähtävissä etenkin Nummelassa. Meidän koulussamme oli juuri ja juuri 150 oppilasta ja kirkonkylällä ja sen läheisyydessä asuvien lasten lisäksi Jokikunnan viides- ja kuudesluokkalaiset kävivät kouluaan meillä. Nuoreen päähäni mahtui paljon asiaa ja niinpä tunsin kaikki oppilaat nimeltä, mikä ei tämän päivän koulussamme ainakaan minulta onnistu, mikä paljolti johtuu siitä, että koulumme on kolmessa eri rakennuksessa ja kun oppilaita on 450, niin ehkä jokainen Maija-Petteri ei päähän tartu.

En viihtynyt Niuhalan koulussa. Talon henki oli patavanhoillinen ja kaipaamani yhteistyö eri luokka-asteiden ja rinnakkaisluokkien välillä oli onnetonta. Kyse ei missään nimessä ollut siitä, etteivätkö työkaverit olisi olleet mukavia ja työnsä tekeviä ihmisiä, ei lainkaan, mutta yhtä opettajaa lukuun ottamatta kaikki olivat runsaasti minua vanhempia ja heillä oli koulutuksensa ja kokemuksensa mukaiset tavat ja nyt itse ikivanhana kääkkänä ymmärrän mainiosti, että haluttomuutta peruskouluvapauteen ei juurikaan ollut. Minkäänlaista kouluajan ulkopuolelle sijoittuvaa yhteistoimintaa ei ollut ja kun kuulin, kuinka riehakkaan mukavia "yhteistypalavereja" muut kunnan koulut harrastivat mm. yhdistyksemme mökillä, niin kävihän se suorastaan kateeksi.

Minun ikäpolveni oli saanut peruskoulun opettajan koulutuksen - ei kansakoulun ja siinä oli villi ero. Pitää myös muistaa, että osa työkavereistani oli elänyt sota-aikana ja sotien varjo heijastui rajusti heidän mielipiteisiinsä. Politiikasta ei juurikaan puhuttu, mutta kyllähän se väkisin tuli esiin ja siinä ympäristössä viher-vasemmistolainen nuori kokematon opettaja oli varmasti aika vieras elementti.

Suurena plussana koin sen, että asuimme koulun vieressä ja se vaikutti varmasti paljon siihen, että en hakeutunut pariin ensimmäiseen vuoteen muualle töihin. Irmeli aloitti vuoden 1982 lopulla työt ensin kiertävänä lastentarhanopena ja sitten Nummelassa ja niinpä Essin hoitokuskaaminen jäi pääasiallisesti minulle. Energiaa toki säästyi runsaasti, kun en joutunut tekemään minkäänlaista koulumatkaa.

1980-luvun puolivälissä vaihdoin Nummelaan, Kuoppanummelle töihin. Vaikka nummelalaislapset olivat piirun verran haastavampia, oli työkulttuuri ja toiminta Kuoppiksella aivan toista kuin Niuhalassa. Viihdyin mainiosti, mutta sitten kolmantena Nummelan vuonna ikävän, täysin koulusta riippumattoman hyvin henkilökohtaisen syyn takia, katsoimme parhaaksi, että siirryn takaisin kirkolle. Eihän ne systeemit siellä olleet muuttuneet, mutta siinä tilanteessa oli siirrettävä itsekkäät, omat toiveet ja ajatukset muualle ja mentävä ihan muilla ehdoilla.

Toki tulin edelleen työkavereiden kanssa toimeen. Korostan tätä, ettei kukaan saa sellaista kuvitelmaa, että en olisi pitänyt heistä. Näin se ei ollut, vaan koin ongelmaksi sen, että kaikki toiminta lokeroitiin omien luokkahuoneiden sisään ja suuret yhteistyölinjaukset jäivät täysin työelämässä toteutumatta. Te, jotka olette opettajia ja luette tätä, niin voitte kuvitella, kuinka omituista olisi tehdä töitä totaalisesti omassa laatikossa.

Vihti kasvoi ja kirkolle saatiin uusi koulurakennus, Pappilanpellon koulu, syksyllä 1994. Siinä olen edelleen ja tällä hetkellä koko talon ainoa opettaja, joka on ollut siinä töissä koko sen olemassaolon ajan. Tosin yksi opettajistamme oli silläkin hetkellä virassa Pappiksella, mutta hän oli äitiyslomalla niihin aikoihin eikä siis aloittanut työtä samaan aikaan, vaikka siis oli koulumme työntekijä. Meillä oli uusi rehtori ja väki alkoi hiljalleen vaihtua ja entistä enemmän kuvaan tulivat opetussuunnitelmien vaatimat muutokset ja työtapojen modernisointi. Toki menimme hitaasti eteenpäin, mutta silti pienen pienin askelin, mikä tavallaan oli hyvä asia, koska liian radikaalit muutokset ovat nekin pahasta.

Hiljalleen tulivat tietokoneet, Comenius-projekti, koulumme legendaariseksikin mainittu teatteritoiminta, uudet työskentelytavat ynnä muuta. Koulutyössämme lakattiin puristamasta mailaa rystyset valkoisina ja sellainen sopiva rentous astui tilalle.

Vaihtui vuosisata ja vuosituhat. Kehityimme koko ajan, mutta yllättävää oli kuulla sekä ammattiyhdistyksessä että esimerkiksi yhteisissä koulutustilaisuuksissa, että kun siellä kirkolla on niin "huono yhteishenki ja vanhanaikaiset menetelmät". Onneksi me talossa työssä olleet tiesimme, mitä teemme, mutta eihän se tietenkään houkutellut väkeä taloon töihin. 

Iso harppaus on menty eteenpäin - käyttäisin mielelläni sanaa valtava, mutta ei ylisanoja. Uskallan sanoa ja vaikka allekirjoittaa väitteen, että olemme yhteishengeltämme ja toimivuudeltamme ehdottoman hyvätasoinen ja mukava koulu. Opettajien työilo ja kyky toimia yhteisten asioiden hyväksi näkyy oppilaissa. Meillä näkyy iloisia hymynaamoja ja oppimisesta innostuneita lapsukaisia, jotka lähtevät innolla mukaan erilaisiin toimintoihin niin vapaahetkinä kuin oppitunneillakin. Koulussamme keskitytään vahvuuksiin ja kehitetään oppimista ja onnistumisen kokemista niiden kautta. 

On selvää, että minä nyt jo yli kuusikymppisenä olen lähellä työurani päättymistä, mutta siitä olen iloinen, että olen saanut elää tässä kasvussa ja kehityksessä mukana.

ope.jpg

sunnuntai, 13. elokuu 2017

Minun historiani ch.36

Vuosi 1992 ja minä siirryin ikämiessarjaan. Siis en minä missään vaiheessa osallistunut mihinkään urheilujuttuihin, joissa olisi ollut joitain sarjoja, mutta kun täyttää 35, niin on oikeus olla ikämies. Talviolympiakisat järjestettiin Ranskassa, Albertvillessä ja siellä suomalaisurheilijat nappasivat seitsemän mitalia, joista kullalla silattuja oli kolme ~ Marjut Lukkarinen viiden kilsan hiihdossa, Toni Nieminen mäkihypyssä ja miesten mäkijoukkue. Jääkiekon MM-kisat järjestettiin Prahassa ja Bratislavassa ja kaikkien yllätykseksi Suomi nappasi hopeaa tosin häviten pahimmalle mahdolliselle vastukselle eli Ruotsille. Pentti Matikainen, joka jostain syystä on ärsyttänyt runsaasti suomalaista jääkiekkokansaa, oli peräsimessä ja saavutti valmentajana ensimmäisen MM-mitalin suomalaisjoukkueen kanssa. Euroviisuissa Malmössä Pave Maijanen "Yamma,Yamma" - biisillä joutui valitettavasti jumbosijalle juuri Ruotsin jälkeen. Irlannin biisi , Linda Martinin "Why me?" nappasi voiton.
Kesäolympiakisoissa Barcelonassa suomalaisten tulos oli viisi mitalia, joista yksi kultainen, meloja Mikko Kolehmaisen saavuttamana. 

Talvesta ei voi oikeastaan sanoa mitään sen kummallisempaa. Kävimme koulua ja päiväkotia. Essi ratsasti ja soitti viulua ja muuten touhusimme tavanomaisten perhejuttujen piirissä. Minä kävin varmaankin kuorossa ja lenkillä ja pelasin kaukalopalloa, mutta ei kuitenkaan mitään niin kummallisia juttuja. Varmaankin kävimme Kotkassa ja Helsingissä ja pääsiäisenä ajettiin ihan Kivijärvelle asti.

Kesä alkoi sitten Kreikan reissulla. Kävimme Kreetalla, Plataniaksessa, mikä silloin oli vallan pieni söpö kylä. Nykyään on sitten ihan toisenlainen paikka - niin täyteen rakennettu koko Platanias, että huh! Paavo-Pekka täytti tuolla reissulla seitsemän. Irmelin loman aikana reissasimme sitten Kivijärvelle mökkihommiin, sieltä piipahdimme Kaustiselle kuuntelemaan Värttinää ja näimme minun armeijakaverini Kimmo Järvelän. Irmelin vanhemmat olivat muuttaneet Vesivalliin omakotitalostaan, mutta talo oli edelleen meidän käytössämme, joten vietimme siellä aikaa. Kävimme myös Haapasaaressa, joka sijaitsee Suomenlahdella jonkin matkan päässä Kotkasta. Söpö, pieni saari, jossa minä viihtyisin pari tuntia - sen verran söpö.

Elokuussa hieman ennen koulun alkua Irmeli ajoi pahan pyöräkolarin tullen suoraan päälleen pyörän päältä. Hän sai kunnon aivotärähdyksen ja loppujen lopuksi ilmeni, että myös lievä aivoverenvuotokin siellä pään sisässä oli. Eka visiitillä hänet lähetettiin kotiin terveyskeskuksesta, mutta kun huomasin, missä kunnossa hän oli, soitin suoraan tuttavallemme, terveyskeskuksen ylilääkärille ja puhuin häneltä lähetteen sairaalaan, missä tämä aivoverenvuoto sitten diagnosoitiin ja hoito pääsi alkuun. Sairasloma oli pitkä - lieneekö ollut pari kuukautta, en enää muista.

Paavo-Pekka aloitti koulun ja pääsi hyvin liikkeelle. Kerttu meni päiväkotiin ja minä opetin viidettä luokkaa.

Syksy sujui ihan perinteiseen tapaan. Minä jatkoin kreikan opintoja ja kävin laulelemassa, pelaamassa ja lenkillä. Koska meillä oli edelleen pieniä lapsia, elämä pääosin pyöri heidän juttujensa ympärillä. Joulu vietettiin kotioloissa, kuten tavallista ja niin oli taas yksi hassu vuosi kulunut.  

perjantai, 11. elokuu 2017

Pariisissa

Joskus syntyy ajattelemattomasta lausahduksesta jännittäviä ajatuksia, jotka sitten hetken ihmeellisestä, sanoisinko mielenhäiriöstä, muuttuvat tosiksi. Tällainen hölmö ajatus syntyi ihan heinäkuun jo ollessa kääntymässä elokuuksi. Sanoin puolihuolimattomasti ja puoliajatuksissani Irmelille, että käväistäänkö Pariisissa. Hänestä se oli hyvä ajatus ja ihan pienen hetken päästä selasimme ebookersia ja kohta olimme varanneet reissun. Ei ehkä maailman järkevintä toimintaa, mutta sattui nyt vaan sopimaan tilanteeseen. Olipa vielä jopa kohtuullisen edullinen, joten ei kun hiljalleen tavaroita pakkaamaan. Reissusta oli tuleva neljän yön mittainen, mikä saattaisi olla eka kertaa Pariisiin menevälle liian lyhyt aika, mutta meidän kokemuksella ihan sopiva.

Laukut vietiin kentälle jo tiistaina ja niinpä meidän ei tarvinnut lähteä liikkeelle niin hillittömän aikaisin. Siinä varhaislähdössä on tietysti se puolensa, että on koko päivä aikaa nauttia kohteesta, mutta siinä käy huonossa tapauksessa niin, että iltapäivä ja ilta valuvat käsiin, kun on niin järkkyväsynyt.

Keskiviikko 2.8.

Heräsimme varhain. Essi tuli hakemaan puoli kuuden maissa ja vei meidät sitten kentälle hulppean harmaan pilvimassan peittäessä taivasta ja ensi pisaroiden jo ennustaessa rankkasadetta.

Kone lähti ajoissa ja kun matkalla jo sai kääntää kelloa taakse päin, niin olimmepa sitten Pariisissa Charles de Gaullen kentällä ennen kymmentä. Tavarat saatiin nopsaan ja melko pian pääsimme RoissyBussiin ja hurautimme Operan aukiolle, mistä sitten hetken etsimisen jälkeen hyppäsimme metroon ostettuamme ensin viiden päivän Paris-lipun ja karautimme hotelliimme - Hotel Eugene dé Villeen . Lippu maksoi 38€ ja sentit päälle, mutta ei se siihen nähden ollut kallis, että saatoimme samalla lipulla reissata aamusta iltaan metrossa ja busseissa niin paljon kuin huvitti.

paris14.jpg

Ei ollut vielä edes puolen päivän aika ja koska huone oli saatavissa vasta kahdelta, päätimme mennä Montmartrelle syömään. Kävelymatka olisi ollut lyhyt, mutta kun bussi sattui juuri sopivasti kohdalle, menimme sillä. Pariisissa voi busseissa ja metrossa käyttää samaa lippua ja se on hyvä. Etäisyydet ovat niin pitkät, että millään ei jaksa kävellä joka paikkaan - eikä ehdikään.

Montmartrella etsimme vakioravintolamme eli Basilicin. Se on lähellä kuuluisaa Amelien kahvilaa ja löysimme sen jokunen vuosi sitten. Siellä on loistava ruoka ja hieno palvelu ja söpö interiööri.

paris11.jpg

Selvisimme sitten hotellille kävellen ja asettauduimme huoneeseen. Hetken levättyämme lähdimme kaupungin ydinkeskustaa kohti. On tavallaan paha sanoa, mikä on keskusta, mutta tavallaan se on Citen saari, koska ensimmäinen laajempi asutus Pariisissa keskittyi sille alueelle. Citen kuuluisin nähtävyys on ilman muuta Notre Damen kirkko, jossa emme tällä reissulla käyneet, mutta onhan se nähty. Pyörimme Citellä, missä kävimme seuraamassa Pariisin Mölkkyseuran peli-iltaa. Hauskaa, että perisuomalainen peli on levinnyt konservatiiviseen petankkimaahan.

paris4.jpg

Teimme vielä kävely- ja istahdusretken Luxembourgin puistoon ja sitten menimme syömään latinalaiskortteliin. Tällä reissulla totesimme kokonaisuudessaan, että sen alueen ruokapaikat ovat joko huonontuneet tosi paljon tai olemme tulleet vaativimmiksi, mutta siellä en enää halua syödä - olkoonkin, että koko satsin, alkuruoka, pääsapuska ja jälkkäri, sai kympillä tai enimmilläänkin 15 eurolla. 

paris2.jpg

Torstai 3.8.

Nukuimme hyvin ja sitten pian aamutoimien jälkeen pitikin lähteä etsimään aamupalameininkejä. Päätimme nimittäin, että emme ota aamiasta hotellista, vaan katselemme ensin ympäristöä ja sitten myöhemmin mahdollisesti turvaudumme hotellin palveluun. Loppujen lopuksi otimme aamiaisen hotellista vain lähtöaamuna. Muuten haimme eväät kaupasta ja take away-kahvin jostain kuppilasta

Aamiaisen jälkeen karautimme Parc de la Villetteen, missä sijaitsee mahtava tiedekeskus, puisto ja mm. Pariisin filharmonikkojen konserttitalo.

Tutustuimme päärakennuksessa matemaattiisiin ja fysikaalisiin ilmiöihin ja kävimme planetaariossa. Päärakennuksen vieressä oli valtava pallon muotoinen halli, missä oli upea moniulotteinen elokuvateatteri, missä kävimme katsomassa hienon avaruudesta kuvatun maapalloelokuvan.

paris12.jpg

Käyskentelimme puistossa ja kävimme myös ihmettelmässä upeaa konserttitaloa, johon emme tosin päässeet eteistä pitemmälle.

paris5.jpg

******

Ilta kuluikin sitten vaan kaupungilla kierrellessä ja ruokailuretkellä latinalaisessa. Siitä Citéltä tai niiltä hoodeilta kesti yleensä noin puoli tuntia päästä hotellille - nopeammin tosin, jos bussi sattui kohdalle, mutta ei tainnut käydä kuin kerran koko viikolla niin hyvä tuuri.

Perjantai 4.8.

Taas herätys rauhassa ja liikkeelle aamiaista etsimään. Nopsaan saimme syötävää ja siirryimme hetimmiten sitten ensin Madeleine-kirkkoon, missä ihan hetken aikaa istuimme ihailemassa. Seuraava kohteemme oli meille aivan uusi nähtävyys eli Les Passages, 1800-luvun alussa rakennetut kauppakujat, jotka olivat toki erittäin hyvin ja taidokkaasti restauroitu nykypäivän vaatimuksiin sopiviksi kauppahalleiksi ja oli siellä myös ihan ruokaravintoloitakin. Tosi hieno paikka - tai itse asiassa niitä oli kahdessa eri kohdassa aika lähellä meidän hotelliamme.

paris6.jpg

Selvittyämme Passagesin käytäviltä, kävimme eväsostoksilla ja suuntasimme Buittes-Chaumontin puistoon. Se on ehkä Pariisin kaunein puisto - asia, joka tietenkin on katsojansa silmissä, mutta oikeasti upea paikka. Keskellä on pieni lampi ja sen yläpuolelle on rakennettu komea kävelysilta. Sillan kupeessa korkean mäen päällä on vanhanaikainen huvimaja, josta näkee pitkälle kapungin pohjoisosiin ja mm. Sacre-Coeur on hienosti näkyvissä. Puistossa on myös hieno vesiputous. Tällä kertaa siellä oli vanhoja kuvia, reippaasti yli sata vuotta sitten otettuja, jotka oli sijoitettu niin, että kuvaa katsoessa saattoi nähdä nykypäivän livenä. Tällaiset vanha/uusi-rinnastukset ovat häkellyttävän hienoja.

Söimme Buttes-Chaumontilla eväät ja luimme hetken aikaa kirjojamme nauttien puiston vilkkaasta elämästä.

paris7.jpg

Seuraavaksi painelimme taas kaupungille ja hyppäsimme pois metrosta Champ's Elyseellä ja suuntasimme tutustumaan Petit Palaisiin, missä emme koskaan ennen olleet käyneet - ainakaan en muista. Petit Palais sijaitsee vastapäätä Grand Palaisia ja niiden välistä menevä katu johtaa upealle Aleksanetrin sillalle. Koko alue suorastaan huokuu historiaa.

Petit Palais on rakennettu 1900-luvun alussa maailmannäyttelyä varten ja siellä on esitteillä Ranskan valtion omistamaa taidetta. Tämä museo on kerrassaan näkemisen arvoinen - kuin Louvre hyvin pienenä annoksena. Keskellä PP:tä on kaunis puisto, jonne emme nyt kuitenkaan päässeet sulkemisajan läheisyyden vuoksi.

paris8.jpg

Kävelimme sitten kohti kaupunkia Concorden aukion kautta Tuileriesin puistoon ja kävimme korkeuksissa ihailemassa kaupunkia. Korkeuksilla tarkoitan maailmanpyörää, jossa tänä vuonna oli avokorit - aika huikeaa heikkopäiselle.

paris9.jpg

Illempana kävimme latinalaisessa syömässä, mutta se oli huono valinta ja jäi tämän reissun viimeiseksi latskuateriaksi. 

Latskusta suuntasimme Montmartrelle ja kapusimme ihan mäelle eli Sacre-Coeurille saakka. Rappusille oli, kuten tavallista, asettunut satamäärin illanviettäjiä ja mieleen tuli hetki, kun Jeesus hajotti Jerusalemin temppelissä kauppiaiden pöydät. Vähän sellainen fiilis tuli siinä, kun porukka piti niin järkyttävää mekkalaa kirkon rappusilla, että pitäisikö alkaa riehua. Toisaalta ei se minua haitannut ja minähän en ole Jeesus.

Kävimme kirkossa sisällä. Siellä oli hyvin hiljaista ja ihmiset kunnioittivat kirkon rauhaa erittäin hyvin eli oli kuin olisi siirtynyt ihan toisenlaiseen maailmaan kertaheitolla.

Sacre-Coeurilta lampsimme vähän alaspäin ja menimme kahville pikku caféeseen juuri sopivasti ennen kuin sadekuuro ryöpsähti niskaan. Kävelimme Montmartrelta hotellillemme - ei siitä ollut kuin reipas kilometri.

paris13.jpg

*******

Lauantai 5.8.

Taas sama aamuohjelma eli menimme siihen lähistölle aamupalalle. Tällä kertaa löysimme kuppilan, missä oli ihan asiallinen, mutta ranskalaiseen tapaan pieni aamiainen. Useimmiten ranskalaiset itse eivät aamuisin syö mitään, vaan juovat kupillisen kahvia ja mahdollisesti jonkun makean, kuten croissantin. Mitään puuroja he eivät taida naamariinsa mättää.

Aamupäivän pyörimme kaupungilla ja kävimme varaamassa ruokapaikan illaksi. Löysimme pienen ja hyvin viehättävän pihapuiston ja istuimme siellä lukemassa ja lepuuttamassa jalkojamme varmaan tunnin verran.

Illaksi menimme sitten syömään tuohon varaamaamme ravintolaan, jonka nimi on La Petite Perigourdine. Siellä on sapuska kyllä ihan sairaan hyvää ja koko paikan ilmapiiri hehkuu ranskalaista charmia. Tarjoilijat ovat ylen ystävällisiä ja tuntuvat nauttivan työstään. Ihan täysi se ei ollut, mutta hyvä fiilis siellä oli ja kuten mainitsin - toistan itseäni - ihan sikamaisen hyvä sapuska.

Vielä seikkailimme sitten erinäisiä metroyhteyksiä käyttäen  Champs Elyseelle iltakahville, mikä tavallaan oli virhe, koska siellä oli valtavasti ihmisiä - ylitungosta suorastaan. Löysimme kuitenkin kivan kahvilan ihan läheltä Riemukaarta ja mahduimme jopa istumaan sinne. Kahvi oli hyvää.

paris10.jpg

Riemikseltä ajelimme taas metrolla Montmartrelle, itse asiassa ihan Moulin Rougen eteen ja kävelimme sieltä sitten hotellille.

paris1.jpg

********

Kyllä jalat huusivat hoosiannaa ja armahdusta. Kun minulla on koivet kipeät muutenkin, ilman kaupunkitallustelua, niin kyllähän ne tuskallisen kipeät olivat lauantaina. Jos reissumme olisi vielä jatkunut parikin päivää, niin olisi vielä hulppeampi ääni kellossa. Kohtuullisella kunnialla tästä kuitenkin selvittiin.

 

Sunnuntai 6.8.

Aamulla herätys. Pakkaus ja aamiainen. Tällä kertaa söimme hotellilla - ihan hyvä buffetaamiainen, josta tosin Irmelille valitin, että ei ollut karjalanpiirakoita.

Olimme tilanneet taksin hotellille yhdeksäksi ja se tulikin ajallaan. Siinä kiittelimme hotellin ystävällistä henkilökuntaa ja sitten pääsimmekin matkaan hiljaiseen sunnuntaiaamuiseen Pariisiin. Pääsimme Charles de Gaullelle noin puolessa tunnissa.

Nyt annan hyvän neuvon kaikille Pariisista CDG:n kautta pois tuleville ihmisille. Jos tulette taksilla, lähtekää hyvissä ajoin, ainakin kolme-neljä tuntia ennen koneen nousua liikkeelle ja jos tulette julkisilla, niin varatkaa vielä enemmän aikaa. Lähtöselvitysjonot ovat pitkiä ja tuskastuttavan hitaita, kun virkailijat tarkistavat kaiken hyvin huolella. Turvatarkastus on niin ikään hyvin verkkainen ja tarkka toimi ja joskus siellä kuulemma menee hurjasti aikaa.

Meidän lentomme pääsi liikkeelle ajoissa ja kello oli sateisessa Suomessa vasta vähän yli neljä, kun Finnairin Airbussin renkulat tömähtivät maahan. Essi oli vastassa ja kotona oli kaikki kunnossa, joten pääsimme mukavasti vielä normalisoimaan ja rauhoittamaan elämäämme  normaalirytmisellä koti-illalla.

 

 

keskiviikko, 9. elokuu 2017

Kesäloma paketissa

Opettajan kesäloma menee siinä missä kenen vaan. Alussa se tuntuu pitkältä ja niinhän se onkin. Kohta on juhannus ja sitten ollaan heinäkuussa ja ennen kuin huomaakaan, niin elokuu on puolivälissä ja kouluhommat taas edessä. 

Tämä kesänä ehdin ehdä kyllä monenlaista  ja mennä sinne ja tänne.

Heti koulujen päätyttyä ravasin useaan otteeseen Helsingissä allergiasairaalassa, mikä lopulta osoittautui ihan turhaksi reissuksi. Ei mitään uutta, jos kohta tietyt hajusteet ovat entistä rajummin pannassa, mutta en minä niitä ole käyttänyt muutenkaan.

Käväistiin sitten Paraisilla viemässä yksi poika mummin ja papan hoitoon ja tuotiin sieltä sitten toinen poika muihin hommiin. 

Minulle sattui pieni hassu hetki, kun menin autokauppaan. Niilo sai väistyä ja tilalle tuli Venla.

Kesäkuun toisella viikolla otin Ulkohuoneen katon irti ja pesin sen mahdollisimman huolella ja sitten tietenkin väsäsin sen takaisin kiinni. Hidasta ja hieman teknisesti rankkaa hommaa, kun muovikatteella pitää olla tarkkana mihin seisahtaa, mutta hyvänä puolena oli se, että näinpä työni tuloksen. Koulutyössä sitä ei aina tarkalleen näe niin konkreettisesti.

Kesäkuun kolmantena viikonloppuna ajoin ensin Kivijärvelle ja sitten sieltä Jyväskylään, missä toteutimme pitkäaikaisen haaveeni eli äidin puolen serkkujen tapaamisen. Meitä on neljä noin kuusikymppistä ukkoa, joista kolme vielä raataa työn parissa ja neljäskin olisi työiässä, mutta se neljäskin olisi vielä työkelpoinen ja -kykyinen, mutta hän on järjestänyt elämänsä niin, että ei enää ole työputkessa.

Juhannus vietettiin kotona. Ennen sitä kannettiin Kertun tavarat autotalliin ja meille sisälle, koska hän oli heinäkuun ajan asunnoton. Kokko käytiin katsomassa Vihdin rannassa.

Juhannuspäivänä lähdettiin Kreikkaan viikoksi koko porukalla eli Irmeli, meidän lapset, lastenlapset, vävy ja vävykokelas. Santorini oli hieno ja meillä oli todella mukavaa.

Heti Santorinilta tultuamme hyppäsimme paattiin ja menimme Tallinnaan tapaamaan skottikavereitamme. Sieltä palattuamme otimme hetken hitaasti, mutta sitten heinäkuun toisena viikonloppuna karautimme Turkuun Ruisrockiin kuuntelemaan Ultra Brata ja samalla Anssi Kelaa. Seuraava viikko vietettiin osin Lipetissä ja sitten käytiin Kotkassa perunkirjoituksessa. Käväisimme sitten tuossa lähellä tapaamassa Irmelin tätiä, joka on jotain reipas 90 ja asustelee yksin kesämökillään.

Seuraavaksi toteutimme suuren haaveemme ja matkustimme Pohjanmaalle. Lähdimme ajamaan varhain sunnuntaiaamuna ja menimme ensin Poriin, missä käytiin ihastelemassa Yyterin hiekkoja. Sieltä mennä hujautimme syömään ruotsiksi Kristiinankaupunkiin. Sieltä vielä Vaasaan ja tutustuimme Raippaluotoon. Vaasasta ajoimme maanantaiaamuna ainoan elossa olevan isäni sisaruksen, Maija-tädin luo ja sitten kaatosateessa Kokkolaan. Kaupungin sivistysjohtaja on meidän vanha kaverimme ja hänen ruokkimanaan ja opastuksellaan tutstuimme tuohon ihan sievään pikkukaupunkiin. Kokkolasta ajelimme vielä Kivijärvelle ja vietimme siellä yhden yön.

Viikonloppuna kävimme sitten Raaseporissa, missä minulla oli säestyskeikka ja samalla olimme kavereidemme mökillä.

Tässä kohtaa luulimme, että kesäreissut ja -loma on kokonaan taputeltu, mutta kuinkas kävikään. Irmelillä oli käyttämättömiä vapaapäiviä ja minulla vielä lomaa ja yhtäkkiä vaan päätimme lähteä meille niin mieluisaan paikkaan eli Pariisiin. Neljä yötä eli viisi päivää siihen suhahti. Hieno homma kaikkiaan.

Olihan tässä aktiivikesää kerrassaan. Ei mitenkään stressaavaa, vaikka näin paljon touhotettiin. Nyt on siis kiva mennä takaisin töihin ja alkaa taas uudet kuviot.

maanantai, 31. heinäkuu 2017

Vielä tätä kesäistä menoa

Viime viikko oli sellaista oleskelua ensin Lipetissä ja sitten kotona. Uimassakin jopa käytiin siellä missä ei ole sinilevää, mutta vedet nyt eivät ole kovin lämpimiä, joten hyvälläkin säällä uiminen on vain sellainen hyvin ripeä pulahdus. Kerttu haki tavaransa perjantaina ja muutti uuteen kotiin, joten autotalli tyhjeni kerralla samoin kuin meille sisälle tuodut vähäiset tavarat. Autotallia pitäisi kyllä vielä sen verran järjestellä, että saisi auton sinne, mutta ei tuo kovin monimutkainen operaatio tule olemaan.

muuttoauto.jpg

********

Lauantaina ajelimme sitten Helsinkiin kohteenamme Suomenlinna. Löysimme hyvän parkkipaikan Haartmanninkadulta ja pyyhälsimme sporalla eli raitiovaunulla Aleksille, mistä sitten lampsimme Kauppatorille syömään pikaisen torilounaan. Irmeli söi kuhaa ja minä liha-aterian. Menimme sitten lautalla Suomenlinnaan, missä tovin kuluttua tapasimme Irmelin siskon. Kävimme nappaamassa juomat ennen varsinaista päätarkoitustamme.

sl.jpg

Matkamme tarkoitus oli nimittäin mennä katsomaan Suomenlinnan kesäteatteriin näytelmää Seitsemästä veljeksestä. Tarina ei liene outo kenellekään ja vaikka Kari Heiskasen ohjaama esitys olikin jossain määrin modernisoitu, noudatti se hyvin tarkkaan vanhan Aleksis-herran alkuperäistä tarinaa ja oli toteutukseltaan erinomainen. 

Lienen täällä blogissakin joskus kertoillut, että en oikein pidä teatterista. Ajoittain on ihan hyviä juttuja, mutta olen kokenut aika mitäänsanomattomia ja tylsiäkin hetkiä ja suurinpiirtein laskenut minuutteja, että pääsisin pois sieltä. Olen ollut pienimuotoisisssa harrastajateatterijutuissa mukana vähäisellä panoksella (paitsi silloin, kun esitin Vaahteramäen Eemelin isää) ja vaikka olen jonkin verran ollut näyttämöllä, on se esityksen musiikin hoitaminen ja jonkinlainen tekninen homma ollut sitten minun hyppysissä. Tekeminen on kyllä paljon hauskempaa kuin se seuraaminen. Tämä seitsemän veljestä oli kuitenkin hyvä juttu.

********

Eilen käytiin sitten ihan eväsretkellä Salmissa. Ajoimme Paratiisiin kahdella autolla, kun meitä oli yhteensä seitsemän ihmistä ja kaksi koiraa. Kävelimme Vähä-Parikkaan rantaan mukavalle leiripaikalle ja rohkeliaimmat (eli Irmeli ja lapset) kävivät uimassa. Ilma oli kyllä mitä mainioin ja sopivin tuollaiselle kesäiselle retkelle.

retkell%C3%A4.jpg

******

Tämä kesä alkaa vaan hiljalleen olla paketissa tätä lomailua ajatellen. Irmeli menee tänään töihin ja minullahan se juttu on sitten edessä ensi viikolla eli jälleen kerran on todettava, että ei niin pitkää lomaa, etteikö se loppuisi.

Vaan eihän sitä tiedä, mitä tässä vielä eteen tulee...