Meillä Suomessa on sananvapaus. Saamme vapaasti olla ihan mitä mieltä haluamme, mutta toki siinäkin on rajansa. Jos ja kun moitimme vaikkapa eduskuntaa, hallitusta, opetushallitusta, kunnanvaltuustoa, kouluja, hyvinvointialuetta, siis ihan mitä tahansa tai sitten yksityistä henkilöä huonoista päätöksistä ja pystymme tekemään jonkinlaisen järkevän perusteen tuolle moitteelle, on se ihan selkeästi ainakin laillista toimintaa, vaikka aika usein hyvinkin kyseenalaista. Mitä korkeammalla päätösten tekemisen hierarkiassa ollaan, sitä enemmän päätökset vaikuttavat kaikkiin kansalaisiimme - joillekin hyvinä ja toisille huonoina päätöksinä. Ajatellaan vaikkapa verotusta. Aina joku hyötyy ja samalla joku toinen kärsii.

Mielipiteet politiikasta, uskonnosta, erilaisten ihmisten tasa-arvosta yhteiskunnassa ja niiden mukaisista eettisistä arvoista jakavat kansaamme vuosi vuodelta ja minulle on kehittynyt sellainen harmaa ja koko ajan kirkastuva aavistus, että jakaudumme täällä koko ajan kauemmas toisistamme. Suomalaiset tuntuvat sietävän edelleen toisiaan, mutta koska tänne syrjäiseen ja aina niin ankaran tiukasti muutosvastarintaiseen maahamme on alkanut tulla uusia tuulia suuresta maailmasta, on se joillekin ihmisille ja ryhmille ollut valtavan vaikeaa nieltävää. 

Maahanmuutto Suomeen on lisääntynyt runsaasti viimeksi kuluneen 50 vuoden aikana. Opiskelin Jyväskylän yliopistossa vajaa 50 vuotta sitten, eikä siellä juurikaan tai ei välttämättä ollenkaan ollut erivärisiä eikä eri uskontokuntiin näkyvästi kuuluneita opiskelijoita. En koko opiskeluaikanani muistaakseni puhunut kertaakaan englantia enkä edes ruotsia muuten kuin kesäaikaan jonkun satunnaisen turistin kanssa. Kun maahanmuutto lisääntyi, alkoi päiväkodeissa ja perusopetuksessa olla entistä enemmän alunperin jostain muualta maailmasta kotoisin olleita lapsia ja nuoria, jotka koulun ja kavereiden myötä ovat suomalaistuneet täysin ja moni heistä on hankkinut hyvinkin korkean koulutuksen ja myös maamme kansalaisuuden. Samalla myös rasismi on lisääntynyt, kuten olen jo usein aiemmin maininnut. Maassamme joutuu edelleen olemaan melkoinen superstara, jotta voi välttyä erilaisilta sortotoimilta, jotka liittyvät ihonväriin tai uskontoon.

Kun maahamme tursusi pakolaisia sodan, nälänhädän ja muidenkin vakavien tilanteiden takia tuossa 2010-luvun puolivälin tienoilla, oli kotimaamme vastarinta hirmuinen. On turha mennä väittämään, että vastaanotto kävi jouhevasti, koska se ei ole totta. Vaikka suurin osa ihmisistä oli oikeasti hädässä ja pakeni kotimaastaan ihan pakosta, on myös muistettava ja hyväksyttävä, että  maahamme tuli myös sellaisia ihmisiä, jotka rikkoivat maamme lakeja. Ongelmat olivat suuria ja kielitaidottomuus ja hyvin paljon siitä syystä johtunut kyvyttömyys sopeutua niihin tapoihin, jotka meillä olivat aivan tavallisia ja jokapäiväisiä, aiheuttivat paljon ikävyyksiä. Tilanne on toki rauhoittunut, mutta yhä edelleen tähän maahan on todella vaikea sopeutua, jos on yhtä aikaa erivärinen ja tunnustaa eri uskontoa kuin kantaväestö.

Tämä on sillä tavalla absurdi tilanne, että  suuri osa kansastamme on ateisteja tai suhtautuu uskontoon välinpitämättömästi, mutta kritisoi sitten anakaralla kädellä muita kuin kristittyjen kirkkojen edustajia ja lisäksi tähän liittyy vielä ihonväri ja se, mistä on tullut Suomeen. Moni Lähi-idän konfliktipesäkkeistä Eurooppaan paennut ja sitten Suomeen muuttanut on joutunut ongelmiin sekä ihonvärinsä että islaminuskonsa takia. Neljä vuotta sitten alkaneen Venäjän Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan  johdosta maahamme on tullut runsaasti ukrainalaisia, mutta heidän sopeutumisensa on onnistunut ihan hyvin ja ennen kaikkea heidän hyväksymisensä suomalaiseen yhteiskuntaan on ihan toisella tasolla.

Suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on maassamme myös monin osin hyvin synkkä. Uskonnolliset syyt ovat toki ihan painavat ja eri uskontokunnat hakevat perusteitaan uskonnoliisista kirjoituksista, kuten Raamatusta tai Koraanista. Maamme valtauskonto on kristinusko. Nämä perusteet ovat täysin hyväksyttäviä ja niihin perustuvat kannanotot myös.  Tässä kohtaa liikutaan yleensä aika helposti niillä rajoilla, missä sananvapaudesta huolimatta voi joutua sanomisistaan vastuuseen, kuten laajalti julkisuutta saanut Päivi Räsäsen tuomio osoittaa. Pääosin voi sanoa, että meillä eivät kristityt keskimäärin kuitenkaan turvaudu väkivaltaan, kuten muslimimaissa, joissa homous on rikos. Toki meillä Pride-tapahtumat sujuivat hyvin, mutta olihan siellä yksittäisiä tapauksia, joissa moni tilaisuuksiin osallistunut joutui tosissaan pelkäämään. Suomen laki ja ihan yksinkertaiset hyvien tapojen mukaiset käyttäytymisohjeet sallivat kyllä arvostelun, mutta jokaisen yksilön on opeteltava hillitsemään ulostulojaan. Vastuu käyttäytymisestä on yksilöillä itsellään. Kannattaa lähteä kyselemään itseltään, mitä pahaa tuo toinen on minulle tehnyt.

Kahden jääkiekkoilijan viime viikolla tapahtuneet ilkeämieliset viestitykset ja jo aiemmin tänä vuonna esiin tullut paitaepisodi kertovat selkeästi, että maassamme on monilla tasoilla vielä opeteltava hyviä tapoja. Pelicans-maalivahdin käyttämä termi "fag minorities (hinttivähemmistöt)" on urheilija julkisen näkyvyyden takia varsin ikävää. On selvää, että jääkiekon korkeimmalla tasolla pelaavilla pelaajilla on näkyvyyttä enemmän kuin tavallisella virtasella ja heidän sanomisiaan seurataan laajasti. On myös ihan itsestään selvää, että kun miesten jääkiekkoliigassa on työkseen pelaavia isoja miehiä noin 500, on seassa varmasti queer-ihmisiä, joilla elämä ei varmasti ole tällaisessa macho-meiningissä siitä helpoimmasta päästä, mutta joille rakkaus jääkiekkoon ylittää altistumisen hyvin vaikealle kiusaamiselle.

Meillä Suomessa on sivistyksen taso niin korkea, että tällaisista kiistoista pitäisi osata keskustella asiallisesti ja samalla ymmärtää, että lakiin kirjoitettu ja yleisesti hyväksytty asia on kansakuntamme asia. Jos on eri mieltä, niin olkoon, mutta sitten vastuu tekemisistä ja sanomisista on itsellä.

HS:ssä oli tänään artikkeli ihonväriltään tumman Vincent Vainion pahoinpitelystä. Juhannuksena Nauvossa kaksi miestä oli käynyt  Vainioon kiinni ilman mitään henkilökohtaista syytä. Vainio oli puhunut omassa porukassaan englantia, mikä ilmeisesti oli triggeröinyt tilanteen ja aiheuttanut väkivaltaisen tapahtuman, jonka aikana Vainiota oli haukuttu neekeriksi, kuristettu ja lyöty. Hän oli saanut kyllä nopeasti apua ja tilanne oli ohi, mutta jäljet jäivät niin ulkoisesti kuin varmasti sieluunkin.

Rasismille ei saisi olla sijaa, ei pienintäkään. Suurin osa suomalaisista vastustaa sitä, mutta ei joukossa tarvitse olla montakaan, kun tilanteet eskaloituvat. Vainio on Suomen kansalainen. Hänen äitinsä on ns. kantasuomalainen ja isä ulkomaalainen, mutta mies itse on asunut suurimman osan elämästään Suomessa. Väkivallantekijät olivat tekonsa aikana huutaneet suureen ääneen, että Suomi kuuluu valkoisille, mikä tuntuu hyvin usein olevan rasisteille selkeä syy aloittaa haukkuminen ja väkivaltaiset toimet. Ei siihen tarvita juuri muuta kuin hieman valtaväestöstä poikkeava ihonväri.

Kukaan ei synny rasistiksi, siihen opitaan. Mielipiteet muokkautuvat jo lapsuudesta alkaen ja jos niitä vahvistetaan, on niistä sittemmin vaikeaa päästä eroon. Me suomalaiset olemme aika paljon sisäänpäin kääntyneitä ja samalla kyvyttömiä kohtaamaan erilaisia tilanteita. Olemme hyvin alttiita siirtämään omia käsityksiämme nuoremmille sukupolville ja vaikka ne kuinka olisivat vääriä, alkavat vielä oman identiteettinsä kehittymisvaiheessa olevat lapset ja nuoret elää vanhempien mielipiteissä mukana.

Emme voi mitenkään hakea kansakuntamme joukosta sellaista tiettyä perustyyppiä, josta heti voisi sanoa hänen olevan rasistinen. Kyse ei välttämättä ole koulutustaustasta, vaikka monissa artikkeleissa pyritään antamaan tuo ikävä piirre heikosti kouluttautuneiden matalapalkka-alojen tai työtä vailla olevien ihmisten mielipide. Kyllä eri alojen korkeasti ja keskitasoisestikin kouluttautuneet ihmiset voivat olla rasisteja. 

Niin kauan kuin muistan puhutun rasismista, on evääksi tarjottu valistamista ja selkeää ohjausta. Kouluille on sälytetty paljon vastuuta kansalaiskasvatuksen opetussuunnitelmissa ja toki julkisissa tiedotusvälineissä. Valtiolliset ja kunnalliset päättäjät puhuvat juhlatilaisuuksissa eri syistä johtuvan syrjinnän vähentämisestä, mutta tulosta ei ole saatu aikaan. Tuntuu siltä, että aina vaan hullumpaan suuntaan ollaan menossa.

Ei täällä maailman onnellisimmassa maassa ole helppoa elää, jos vähänkin poikkeaa suuresta massasta. Jo se, että puhuu ruotsia, aiheuttaa monissa pahaa närkästystä ja tuottaa ikäviä katseita. Suomen kielen osaamattomuus on paha asia monelle. Ihonväri tai selvästi esimerkiksi pukeutumisella erottuva seksuaalinen suuntautuminen toimivat liipasimena. Muslimihuivin käyttäminen on erittäin monelle punainen vaate ihan kuten myös romanihame. 

Ei Suomi tässä suhteessa ole yksin kehitysmaa. Erilaisuutta pidetään kaikkialla sivistyneessäkin Euroopassa pahana. On kyllä vääjäämätön totuus, että etenkin nykyään sotaa käyvistä maista tulleiden pakolaisten joukossa on erilaisia rikollisia tai ainakin yhteiskuntamme totuttuja tapoja ymmärtämättömiä ihmisiä. Sieltä ne ristiriidat helposti pursuavat, mutta näin ei saisi tapahtua. Pitää muistaa, että kyllä meillä Suomessakin on ollut jo ennen maahanmuuttobuumin alkua tarpeeksi paljon rikollisia ihan oman kantaväestön keskuudessa. Virkavallalla pitäisi olla paremmat eväät näiden asioiden hoitamiseksi. 

Olen usein ennenkin todennut, että kyllä lähtökohdan pitäisi olla "maassa maan tavalla". Tänne Suomeen syystä tai toisesta muuttavien ihmisten täytyisi ponnistella kielen ja yhteiskunnallisten tapojen oppimiseksi ja myös niihin sopeutumiseksi. Jos siihen ei kykene, on vakaasti harkittava pois muuttamista. Väkivalta ei kuitenkaan saa olla syynä. Suomen lait takaavat tasa-arvon ja tasapuolisen kohtelun kaikille, mutta viime kädessä jokaisen on hyväksyttävä ja elettävä maamme tapojen mukaisesti. Toisaalta suomalaiset eivät saa kohdistaa väkivaltaa eivätkä itse asiassa muutenkaan vaikuttaa esimerkiksi eri uskontoja harrastavien maahanmuuttajien uskomuksia ja tapoja kohtaan.

Syitä rasistisiin rikoksiin voidaan löytää monista eri suunnista. Kaikki syyt olla rasisti ovat huonoja syitä. Väkivalta toista kohtaan on rikos. Kukaan ei myöskään voi valita omaa ihonväriään eikä sitä, mihin syntyy. Tavallinen kansa, joka joutuu lähtemään kotimaastaan syystä tai toisesta on lähes täysin syytön siihen. Eri uskontojen eettisenä periaatteena on kärsivien auttaminen. Sen pitäisi olla pohjana myös suhtautumisessa tänne maahamme saapuvia ja täällä koko ikänsä asuneita, valtaväestöstä ihonvärin, uskonnon tai muun syyn  takia poikkeavia ihmisiä kohtaan.   

Olen jo vajaan kymmenen vuoden ajan harrastanut kesäliikuntaa pääasiassa pyöräillen. Jonkin verran olen kävellytkin, mutta en kovin paljon. Kuljen sauvojen kanssa ja ilman niitä pääasiassa syksyisin ja keväisin, kun tiet ovat liian liukkaat, lumiset tai hiekan peittämät. Lisäksi vältän pimeässä ajamista. Sauvakävely ja kuntosali ovat mukana myös talvisin, jos täällä ei ole riittävästi lunta tai olosuhteet ovat muuten ikävät hiihtämisen jaloon harrastamiseen. Nyt on kaksi viimeksi kulunutta talvea mennyt ilman hiihtoa, mikä tietenkin on ikävää.

Olen aloittanut pyöräilykauden yleensä huhtikuussa, mutta tänä keväänä pääsin ajamaan jo maaliskuun puolella. Lumet katosivat maaliskuun alussa ja melko pian katujen ja teiden kunnossapitäjät alkoivat siivota hiekotushiekkaa pois ja kun vielä ilmat olivat vielä silloin aika suotuisat, pääsin pyörän selkään huomattavasti aikaisemmin kuin kuvittelin.

Maalis-, huhti- ja toukokuun aikana ei kilometrejä kuitenkaan ihan hirveästi tullut, koska tuulet ja viileys haittasivat.  Lisäksi kevätaika on aina hyvin täynnä pihatöitä ja kun talven jäljiltä olin huonossa kunnossa, en jaksanut tehdä pihauurastusten jälkeen mitään erikoisen pitkiä lenkkejä. Toukokuussa olin viikon Kreikassa ja sitten sitä seurannut viikko oli niin hirveän tuulinen, että hyvä kun pysyin seisoen pystyssä. Sillä viikolla moni muukin valitti  tuulten kovuutta - en ollut ainoa.

Tässä kesäkuun aikana olen päässyt ihan hyvään vauhtiin ja pisin lenkkini on nyt noussut jo kolmenkymmenen kilometrin tienoille. Sain juuri tänä aamuna koko kauteni kilomterimäärän 500 kilometriin ja koska olen tähän saakka asettanut tavoitteekseni aina koko kaudeksi 1000 km, täyttyi tuo puolikas juuri äsken.

Tuhat kilometriä ei ole pyörällä paljon. Jos ajelee aina kympin, saa tonnin kasaan sadalla ajokerralla ja jos ei ole mitään isompia vaivoja ja viitsii ajella huonoillakin keleillä, pystyy hyvin ajelemaan kympin monta kertaa viikossa - vaikka joka päivä. Minulla on nyt maaliskuulta 37 ajokertaa kasassa eli siitä tulee keskiarvoksi 13,5 kilsaa/lenkki. Kuntoni on kyllä noussut ja ajan pidempiä lenkkejä kuin silloin keväällä. Kesäkuun keskiarvoksi tulee nyt 16 km/lenkki ~ lyhin on ollut 11 ja pisin vähän alle 30. Kunnon kehittyminen näkyy myös keskimääräisissä kilometrinopeuksissa, joihin kyllä tuulet ja lämpötila ja niiden mukana vaatetus vaikuttavat yllättävän paljon. Kevään viileinä tuulipäivinä jopa ohut tuulipuku hidastaa kummasti.

Minä en ajele joka päivä. Tarvitsen lepopäiviä ja siksi etenkin pitkien ajopäivien jälkeen pidän hyvinkin pari päivää taukoa ja teen niinä päivinä pihahommia tai suoranaisesti laiskottelen kunnolla.

Kuten jo tuossa aiemmin kirjoitin, ei tuhat kilometriä pyörällä ole paljon. Se on kuitenkin riittävä määrä lähes 70-vuotiaalle. Minun iässäni täytyy muistaa palautuminen ja rentoutuminen. Jos normaalit pyöräilyehtoni täyttyvät, saan aika helposti tuon tonnin jälleen kasaan. Ne kolme ehtoa ovat: 1) pyörä pysyy ehjänä 2) vähintäänkin asialliset kelit 3) äijä pysyy terveenä. Pyörän saa kuntoon aika pian, jos tulee jotain, mutta ilmojen haltijaa en pysty säätelemään. Terveys on tietenkin oma juttunsa. Kesällä eivät flunssat yleensä vaivaa, mutta ainahan voi joku yllätys sattua, kuten pari-kolme vuotta sitten, kun Ahvenanmaan tuliaisena toin borrelioosin.

Useimmiten olen jaksanut ja viitsinyt ajaa reilustikin yli tuon 1000 kilomteriä. Koronakesänä (2020) ajoin lopulta yli 1000 mailia (1609 kilomteriä), mutta ei sekään  mitenkään mikään hurja suoritus ole. Lapsuuteni kotikunnassa yksi fanaattinen pyöräilijä, hieman minua vanhempi, ajoi vajaa kymmenen vuotta sitten yli 10 000 kilometriä koko vuodan aikana. 

Saimme viettää tänä vuonna aurinkoisen juhannuksen. Oli myös lämmintä eikä tuullutkaan hirveästi. Oli siis varsin kesäinen fiilis.

Kävin aattona pyöräilemässä aamun varhaisina tunteina ja ihan ensimmäisen puolen tunnin ajan oli jopa kylmä, etenkin varjoisissa paikoissa, mutta lenkin loppupäässä aurinko oli jo aika korkealla ja tuli sellainen normaali hiki. 

Aattona meillä oli täällä kotona vieraita ja sitten suuntasimme tuohon rantaan katsomaan kokkoa. Tänä vuonna ilmeisesti kaikkialla Suomessa sai polttaa kokkoja, joskaan en ole siitä varma. Täällä meidän kirkonkylän rantajuhlan yhtenä hienona ohjelmanumerona oli tietenkin tuo nuotion polttaminen. Se oli aika pieni ja hillitty ja paloi kyllä varsin vikkelästi. Tuuli ei mitenkään häirinnyt ja ehkä paloviranomaiset olisivat suhtautuneet lupaan kriittisemmin, jos olisi ollut pelkoa tulen leviämisestä. Kokko sytytettiin puoli yhdeksältä ja näin myös aika monet pienet lapset pääsivät näkemään sen. Joskus aiemmin muistan, että se sytytettiin paljon myöhemmin ja ainakin pienempien lasten nukkumaanmenoajan jälkeen. Niin, ja vanhusten...

Rannassa oli ihan hirveästi porukkaa. En ihan tähän hätään muista, että aiempin vuosina olisi kansaa ihan niin paljon ollut liikkeellä, mutta mukavaa näin. Rannassa oli leppoisa fiilinki  ja ihan rauhallista.

************

Rannalta kapusimme sitten kirkkoon, missä joka juhannusaatto on perinteisesti ollut jonkinlainen juhannusyön konsertti. Olen ollut laulamassa ja soittamassa sielläkin monet kerrat, mutta nyt osallistuin sitten vain tavallisena yleisönä. Tänä vuonna taidokas, nuori kesäkanttorimme soitti, lauloi ja laulatti. Konsertti kesti sopivasti noin tunnin.

Kirkonmäeltä nappasin tämän kuvan. Voisiko oikeastaan olla kesäisempää näkyä.

Juhannusaatto vaihtui juhannuspäivään kotipihassamme, missä grillasimme "kesävihannesta" ja kuuntelimme yöllistä radiolähetystä. 

Tänään on kesäkuun 21. päivä. Ikävänä asian on todettava, että on kesäpäivänseisaus ja nyt se valoisuus sitten alkaa hiljalleen vähentyä. Puolen vuoden päästä on talvipäivänseisaus, joten sitä odotellessa.

Meillä on neljä ja puoli vuotta vanha, erittäin miellyttävä Nissan Qashqai, joka on edelleen erittäin hyvässä kunnossa ja toimii moitteettomasti. Olemme ajaneet sillä noin 95000 kilometriä, mikä ei edelleenkään taida olla nykyautoille mikään suuri kilometrimäärä. Olemme käyttäneet sitä säännöllisesti huollossa Nissanin merkkiliikkeessä eikä siinä ole ollut mitään vikaa. Ainoa asia, mikä siinä on harmittanut, on se, että se käyttää polttoaineena bensaa. Isoksi autoksi yllättävän vähän, mutta joka tapauksessa sitä kuluu. Vaikka tuo Iranin sotatilanne näyttääkin olevan vähintäänkin tauolla, ehkä jopa loppuu jonkinlaiseen ratkaisuun, ei bensan hinta tästä tule älyttömästi laskemaan. Olen aika vakuuttunut, että siinä kahden ja kahden ja puolen euron välissä tuo 95E:n hinta alkaa seilata. Jos olen väärässä, niin sittenpä olen.  

Eilen teimme sitten jo pitkään harkitun päätöksemme ja osaksi kai juuri sen takia, että tuo bensapolitiikka on kallistunut. Toisaalta tuo vanha Qashqaimme on vielä sen verran hyvässä iskussa, että siitä saa vielä jotain ja niinpä ajoimme Nissanin liikkeeseen ja teimme kaupat.

Tämä kaunotar on Nissanin mallistosta ja sen tyyppinimi on Ariya. Sen akku on 63Kwh eli täydellä latauksella sillä ajaa noin 450 kilsaa kesäkelillä ja talvella tietenkin vähemmän. En ole vielä tutustunut tekniikkaan tarkemmin, joten en tiedä, mitä ajoteknisiä herkkuja siinä on, mutta eivätköhän nuo tutuiksi tule. 

Meillä ei tässä talossa ole latausasemaa, joten se täytyy nyt sitten hankkia, mutta siitä minä jo ehdin sopia meille tutun asentajan kanssa. Hän tulee jonain hetkenä katsomaan ja tekee suunnitelman. Samoihin aikoihin kuin saamme tuon auton, hän sitten tulee laittamaan myös tuon aseman. Jos ei ihan siihen alkuun ehdi, niin voimme toki ladata autoa tuossa kylällä kerran tai pari. Ei se niin kalliiksi käy, mutta toki kotilatauksella homma on edullisempaa.

Emme päässeet koeajamaan autoa, mutta se on tavallaan ihan turhaa, koska se on hyvin samankaltainen kuin Qashqai. Hallintalaitteet ovat samoilla paikoilla ja kun kävin istumassa siinä kuskin penkillä, oli olo hyvin tutun oloinen. Otimme nyt kitkarenkaat, joten enää ei sitten tarvitse talvikelillä jyristellä nastoilla. On tiettyjä kelejä, jolloin kitkat eivät ole niin hyvät kuin nastat, mutta meidän on aika harvoin ihan todella pakko lähteä jonnekin, joten näissä Etelä-Suomen olosuhteissa luotan siihen, että kitkat ovat kokonaisuudessaan paremmat.  Jo pelkästään auton oma paino on pari tuhatta kiloa ja se painaa renkaita todella vahvasti maata päin. 

Siispä nyt sitten kesäkilometrejä sähköllä ajelemaan.