torstai, 15. elokuu 2019

Lauluyhtye Thromos on nyt loppusuoralla

Kuten olen monta, monta kertaa kertonutkin, perustimme Thromoksen jo yli 20 vuotta sitten ~ vahingossa. Gospelia laulaneesta seurakunnallisesta soitto- ja lauluyhtyeestä väännyimme pian kevyen musiikin pariin ja sitähän me väänsimme kymmenisen vuotta, kunnes jonkun sattuman - ja kaiketi Club for Fiven ja Rajattoman innoittamana sekä minun pietini Vihdin Viihdekuoron johdossa - ansiosta meistä tuli a cappella yhtye.

Minulla ei ole niin tarkkaa kirjanpitoa, että voisin ihan tarkalleen sanoa keikkojemme määrää, mutta koska olemme olleet näin monta vuotta olemassa ja varsinkin a cappella-aikana esiintyneet siellä ja täällä varmastikin keskimäärin 3-4 kertaa vuodessa, tulee jonkinlaisia yleisötapahtumia kokonaisuudessaan kymmeniä.

Missään vaiheessa emme ole erikoisen paljon jutelleet lopettamisesta. Välillä on ollut treenitaukoja, mutta näihin aikoihin saakka olemme kasannneet rivit kuntoon ja ryhtyneet veisaamaan, vaikkakaan levyn tekemisen jälkeen emme enää ole opetelleet ja tehneet erikoisen paljon uutta musiikkia. Jokaiselle keikalle on kyllä tuotu hieman tuoretta mukaan eli emme ole jatkuvasti menneet vanhalla.

Pari-kolme vuotta sitten otin lopettamisen ensi kertaa puheeksi. Kun eka kerran vakaasti ajattelin työstä eläkkeelle jäämistä, liitin siihen myös ajatuksen Thromoksen lopettamisesta. Puhuin jonkun laulajan kanssa siitä, että olemme vuosien varrella tehneet kaiken, mitä saatoimme kuvitella ja pääasia oli, ettei meidän hommamme karkaisi käsistä stressin puolelle. Koska lauluyhtye ei suinkaan ole ollut laulajien ainoa harrastus ja tässä aikojen saatossa on myös syntynyt Thromos-vauvoja, jotka nyt ovat tulleet harrastusikään eli toisin sanoen äidit ja isät ovat kiinni lasten harrastuskuljetuksissa, ovat jäsentemme kiireet lisääntyneet. Tästä taas on seurannut, että ajoittain on ollut vaikeaa saada koko porukkaa kokoon treeneihin ja kun vielä lisää matkaan herkän instrumenttimme mahdolliset sairaudet, niin onhan siinä ollut monenlaista tapahtumaa. Sen verran taitavia olemme ja tottuneet laulamaan porukalla, että olemme aina saaneet paketin hyvää formuun ja keikat onnistumaan.

Pidimme viime syksynä 20-vuotisjuhlakonsertin, joka oli erittäin onnistunut ja sai hyvää palautetta. Keikan jälkeen keskustellessamme, päätimme jatkaa joulun jälkeen, mutta sitten tuli uusi ongelma. Joskus tässä tämän vuoden alkutienoilla huomasin kuulevani huonommin ja tinnituksenkin häiritsevän aiempaa enemmän. Kävin kuulotutkimuksessa, missä todettiin selkeää kuulon alenemista ihan ikään nähden, mutta merkitsevää oli se, että laulaminen oli eri pari korvien takia hankalaa. Jäin pois Kamarikuorosta ja laitoimme lopulta Thromoksenkin pakettiin, kun tuntui, että lauluhommat käyvät vaikeammaksi koko ajan. Yhtä lailla laitoin yhden miehen bändini Oldmanin taustalle ja laulaminen ja soittaminen jäivät todella vähäiseksi. Sijaistin Hiiden Laulun johtajaa, mutta se kävi koko kevään ajan kuulosuojaimet päässä eli hieman omituiseltahan se tuntui.

Loppukeväästä ilmoitin sitten lopullisen päätökseni eli sen, että lopetan Thromoksen johtamisen. En ole eivätkä varmaan muutkaan laulajat ole etsineet uutta johtajaa ja niinpä näyttää, että koko toiminta päättyy tänä syksynä. Päätimme kuitenkin pitää vielä yhden konsertin, josta sitten kerron enemmän, kun asia kokonaisuudessaan varmistuu. Kokoonnuimme eilen ensimmäistä kertaa seitsemään kuukauteen ja lauloimme lähes kaksikymmentä laulua ja totesimme, että vanhassa muistissa koko paketti. Saamme jäähyväiskonsertin aikaiseksi suhteellisen helposti ja voimme tyytyväisin mielin jäädä eläkkeelle tästä hommasta. Se, mitä meille jää käteen koko touhusta, laitetaan pakettiin sitten joskus, mutta onhan tässä valtavat muistot ja yhteiset tapahtumat ja ikuinen yhteenkuuluvuuden ja ystävyyden kasvamisen paikka. Vaikka Thromos unohtuu ympärisltöltä, me emme unohda Thromosta.

Päivi, Veronica ja Tomi puuttuvat tästä eilisen harjoituksen keskellä napatusta kuvasta, mutta kun meillä oli kaikki äänet paikalla, saimme mukavasti kaikki soundit pakettiin ja homma pelasi ihan hienosti pitkästä tauosta huolimatta.

thromos.jpg

 

sunnuntai, 11. elokuu 2019

Silloin kun osaa...

Kun katsoo urheilijoita, ei voi kuin ihmetellä, miten helpon näköistä se touhu on. Seiväshyppääjät ottavat pitkän taipuisan kepin ja sen varassa riekkuvat viiden-kuuden metrin korkeuteen, keihäänheittäjät paiskovat välinettään korkealle ja kauas, moukarinheittäjät pyörivät akselinsa ympäri vinhaa vauhtia ja saavat kuulapallon lentämään kauas. Kaikki näyttää helpolta ja vaivattomalta. Uimahyppääjät, telinevoimistelijat, jääkiekkoilijat, jalkapalloilijat - ihan sama juttu. Helppoa kuin se kuuluisa heinänteko.

Miten sitten taidemaalarit? Ajatellaanpa vanhan ajan taiteilijoita, jotka tekivät valokuvan tarkkaa moniulotteista työtä - tuosta vaan. Nykypäivänäkin näkee piirtäjiä, jotka hetkessä suhistavat kynällä tai vaikka hiilellä tarkan muotokuvan ihmisestä. Helpolta näyttää. Entäpä puu-, metalli-, kangas-, lanka - ja muut taiturit, jotka muutamaa hassua työkalua käyttäen tekevät ihmeitä?

Minä otan esimerkiksi vielä musiikin, kun se on minulle kaikkein läheisintä. Katsopa soittajaa, kun hän pistelee parastaan. Instrumentin hallinta on täydellistä. Sormet juoksevat koskettimilla tai kielillä tai nappuloilla, urkurit ja rumpalit tarvitsevat kaikkia neljää raajaa ja hyvällä soittajalla kaikki on niin vaivatonta ja helpon näköistä, vaikka eihän se sitä oikeasti ole. Sen lisäksi, että soittaa teknisesti taidokkaasti, saa hyvä soittaja siitä instrumentistään hengen ja sielun liikeelle. Pianisti soittaa kyllä ihan alkuvaiheessa niitä kappaleitaan teknisesti ihan oikein, mutta ennen kuin se kuulostaa sielukkaalta ja kauniilta, tarvitaan rankasti treeniä.

Laulaminen on yhtä lailla instrumentin hallintaa. Tarvitaan ripaus musikaalisuutta, kykyä kuulla sävelet oikein ja muodostaa oikea sävel niin, että se kuulostaa hyvältä. Sitten vielä pitää osata puhaltaa siihen sävelteokseen henki ja sielu - se on huima juttu.

Suhtaudun iskelmä- ja tanssimusiikkin joltisellakin varauksella. Se ei ole minun genreäni. Minä pidän vanhasta taidemusiikista kuten barokista, wieniläisklassisesta ja romantiikasta. Toisaalta 60-70-lukujen suomalaisesta ja ulkomaisesta sekä 2000-luvun kotimaisesta poppirokista ja rajummastakin rokista. Olen arvostanut, siis en arvostellut, joitakin iskelmälaulajia lähinnä loistavan laulutaidon takia. Otan esimerkiksi Suvi Teräsniskan ja Anne Mattilan - kuinka kaunista ja tarkkaa. Itse musiikki ei kolahda.

Nyt minulle avautui tilaisuus tässä viime viikolla päästä kuulemaan yhtä suomalaisen tanssi-iskelmän supertähteä. Ei tarvinnut mennä kauas, kun ajoin polkupyörällä reippaa kilometrin. Kyseessä oli Jari Sillanpää. Ikävillä asioilla ryvettynyt Jari on toki ihan omasta syystään pudonnut hierarkiassa ja vain aika näyttää, tuleeko hän sieltä nousemaan. Uskoakseni yritystä on. Perjantai-illan keikka Vihdin teatterin kesäareenalla Kirkkoniemen koulun takana kyllä todisti sen, että vaikka Jarilla on mennyt huonosti, niin laulu- ja esiintymistaito ovat kyllä ihan superia.

En tiedä, kuka tilasi keikan, mutta iski ihan hyvään saumaan. Teatteri oli aivan täynnä ihmisiä ja yllätys, yllätys ~ pääosin keski-ikäisiä ja vähän vanhempia naisia, mutta toki miehiä myös. Lapset ja ihan nuoret kyllä loistivat poissaolollaan. Jari lauloi yhtä soittoa tunnin ja vartin, ääni kesti ja keikka oli silkkaa superia.

jartsa1.jpg

Kolmesta soittajasta koostunut bändi hallitsi hommansa tosi hyvin ja mikä tietysti vaikutti, oli loistava äänentoisto.

En nyt ala kertomaan biiseistä luettelomaisesti ~ tuttuja suurin osa jopa minulle, vaikka en Jarin hommia olekaan seurannut. Se, että sitä Malaga-renkutusta ei tullut, oli hyvä juttu. Satulinna toimi loistavana yhteislauluna ja kyllähän siellä ihmisten huulet liikkuivat biisissä kuin biisissä. 

Se, mikä laittaa minut arvostamaan Jaria suurella numerolla, on kyky kommunikoida yleisön kanssa - niin sanotusti se, miten artisti ottaa yleisönsä. Jari vaan juttelee ja heittelee hassuja ja yleisö lähtee mukaan. Aivan mahtavaa.

Kuten sanoin, en sen enempää pura biisilistaa, mutta on tuotava yksi biisi esiin. Kyse on laulusta, joka kuuluu olennaisena osana ruotsalaiseen elokuvaan Så som i himmelen.  Laulu tunnetaan nimellä Gabriellas sång, mutta kai myös jollain muullakin nimellä. Liitän tähän nuo biisin sanat, niin voitte lukea ne. Se, miten herkästi ja kauniisti Jari lauloi tämän laulun sai todellakin kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. 

Huolimatta alitajuisesta ennakkokuvitelmastani iskelmämusan keikasta, voin kyllä taata ja allekirjoittaa, että olipa huikea juttu.

 

Det är nu som livet är mitt
Jag har fått en stund här på jorden
Och min längtan har fört mig hit
Det jag saknat och det jag fått

Det är ändå vägen jag valt
Min förtröstan långt bortom orden
Som har visat en liten bit
Av den himmel jag aldrig nått

Jag vill känna att jag lever
All den tid jag har ska jag leva som jag vill
Jag vill känna att jag lever
Veta att jag räcker till
(Oh, oh, oh...)

Jag har aldrig glömt vem jag var
Jag har bara låtit det sova
Kanske hade jag inget val
Bara viljan att finnas kvar

Jag vill leva lycklig
För att jag är jag
Kunna vara stark och fri
Se hur natten går mot dag

jartsa2.jpg

 

torstai, 8. elokuu 2019

Blogin kirjoittelua

Tämä blogin kirjoittelu on melkoista touhua. Sitä vaan kirjoittelee ajattelematta sen enempää ja sitten ne jutut jotenkin muodostuvat ja syntyy joko ihan hyvä juttu tai sitten täydellistä skeidaa - miten milloinkin.

Aloitin tämän bloggaamisen vuonna 2006 - marraskuun lopulla. Tarkoituksena oli kirjoitella asioita muistiin ja samalla valistaa kaukana asuvia sukulaisia meidän perheen kuvioista. Blogi oli välillä salasanan takana, mutta sitten olen taas pitänyt sen julkisena, koska ei näissä niin ihmeesti mitään salaisuuksia paljastella.

Laitoin ensimmäisen blogin nimeksi Tinnitusta ja muutakin elämää. Korvathan vinkuvat, joo, mutta kyllä tässä muutakin tapahtuu ja siksipä kai tuo osoite oli ihan ookoo.

Syksyllä 2015 vuodatuksen kuvioissa tapahtui jotain ihan outoa ja tuo tinnitus-blogin vastaanotto ei enää toiminut. Otin silloin uuden pohjan eli aloin kirjoittaa tätä Nuottiavainta. Samat jorinat ja höpinät eli ei nimeä lukuun ottamatta ei mitään muutoksia.

Tinnitusta ja muutakin elämää-blogiin tuli vajaassa yhdeksässä vuodessa 1385 tarinaa, jotka nyt on kopoitu A4:lle ja niitä sivuja on kaikkiaan 1695. Käytin kirjasinkokoa 11. Kuvia on paljon - yhtään en tiedä paljonko, mutta niitä piisaa eli en suinkaan ole kirjoittanut noin hirveästi. Kopioin siis kaiken tekemäni tähän omalle koneelleni ja sitä mukaa olen hävittänyt ne netistä eli Tinnitusta ja muutakin elämää on eilen lopulta siirtynyt blogien hautausmaalle. Jotenkin uskon, että kukaan ei jää kaipaamaan - nämä ovat niin kertakäyttöpulinaa ja kuinka kauan Nuottiavain elää, sekin on arvoitus. Toistaiseksi tätä löpötystä piisaa...

tinni.jpg

sunnuntai, 4. elokuu 2019

Juhlissa

Ystäväni Kimmo täytti 40 vee jo keväällä, mutta juhlat pidettiin nyt pääasiassa kai sen takia, että kesällä on mukavampi pitää ulkojuhlia ja varmasti toinen syy oli se, että sekä Kimmo että hänen Annika-vaimonsa ovat opettajia ja keväällä on mainitusta syystä johtuen pientä tohinaa kaiken kaikkiaan muutenkin.

Juhlat pidettiin Kimmon ja Annikan kotona, mihin oli järjestetty kaikkea kivaa touhua heidän suureen pihaansa. Toki siis ruokailua, kahvittelua, seurustelua, mutta myös hupaisia pikku kilpailuja, kuten koripallon ja rumpukapuloiden heittelyä, pussikaljan juontia, golfpallon taputtelua, naulauskisaa... Vieraita oli varmaan lähemmäs seitsemänkymmentä tai en minä tiedä, mutta sellaista Kimmo taisi arvella joskus tuossa viikolla.

Luvassa oli musisointia Kimmon bändin - Kaveri Special - toimesta, mutta halukkaatkin saivat tilaa puuliiterin eteen rakennetulla stagella ja tottahan Oldman siihen ilmoittautui. Juhlien alkuvaiheessa säestin tosin Lepistön Pekkaa, kun hän lauleli kolme laulua tuttuun vahvaan tyyliinsä.

Illan teemana oli kuta kuinkin railakas meno ja niinpä Oldman valitsi ohjelmistonsa kohtuullisen rokkipainoisena. Kasasin ohjelmistostani kolme vanhaa biisiä - Take it easy, I saw her standing there ja Lodi - ja viime vuonna tekemäni Unohda-biisin.  Unohda ei ole kylläkään rajun tekstinsä takia mikään synttäribiisi, mutta koska Kimmo soittaa siinä äänityksessä, niin halusin tuoda sen julki. Biisihän on tosi synkkä tekstiltään, ei niinkään musiikkina synkkää. Pienten alkuteknisten vaikeuksien jälkeen pääsin hyvin alkuun ja 15 minuutin non stop-esitys onnistui hyvin ja porukkahan lauloi mukana ja hieman pääsi tanssijalkakin vipattamaan.

kimmo1.jpg

*******

Kimmon bändi teki sitten reippaan tunnin mittaisen esityksen. Bändin nimi on siis Kaveri Special ja se on tosi hyvä bändi ja tuottaa  hyvää mieltä railakkaalla otteellaan ja hauskanpidolla. Heitä voi kuunnella levyltä ja vielä helpommin Spotifysta ja YouTubestakin löytyy. Suosittelen, että menette kuuntelemaan (nyt heti eikä sitten joskus). Tässä linkki helpottamaan elämää - Pussikaljasää.

Juhlavieraat kerääntyivät kuuntelemaan ja nauttimaan esityksestä, vaikka elokuun ilta tarjosi melkoisen koleaa henkäystä. Hyvin siellä oli kuitenkin varustauduttu villapeitoin ja lämpimin vaattein.

Kimmo-ystäväni on muuten tuo takana väijyvä rumpali.

kimmo2.jpgkimmo3.jpg

*******

Meno oli korkealuokkaista ja mukavaa ja niinpä yllätys, yllätys, minunkin tanssijalka kävi vipatusta viipottamaan...tätä ei usein nähdä. Kaulassani roikkuu muuten VIP-passi, mikä hauskana yksityiskohtana kerrottakoon. Kun kerran olin luvannut esiintyä, niin pitihän minulla olla backstage-audienssi (Kimmon liiteriin).

kimmo4.jpg

Se, mitä tuosta illasta voi vielä loppusanoiksi oikeasti sanoa, on se, että olipas huikean hauskat juhlat...toivottavasti Kimmo täyttää ensikin vuonna 40.

perjantai, 2. elokuu 2019

Kotivideoiden kertomaa

Minä olen ollut varsin innokas kotivideoiden tekijä. Niitä on meillä riittämiin - tällä hetkellä markkeroituja ja hyvässä järjestyksessä olevia dvd-levyjä on 154 ja niiden lisäksi pienehkö määrä muita videoimiani juttuja - parikymmentä ehkä, en ole varma.

Tallensin alkuvaiheessa, vuonna 1984 ja siitä eteenpäin ihan 2000-luvun alkuun saakka, VHS-kasetille ja sitten vuosituhannen vaihtuessa ja tietotekniikan kehittyessä aloin poltella otoksia dvd-levylle. Tämä olohuoneen nurkassa oleva kaappi on ihan täysi ja niitä löytyy vielä tuolta toisestakin kaapista. Kaikki eivät siis mahdu tuonne seinälle.

dvd1.jpg

Alusta alkaen olen ollut hyvin tietoinen siitä, että dvd-levy saattaa tulla lukukelvottomaksi ja siksipä olen koko ajan etsinyt sopivaa varmuusversiota. Levyt ovat kyllä kestäviä - nehän eivät välttämättä mene miksikään pudotessaan ja niitä voi vaikka pestä, mutta esimerkiksi naarmut pinnassa aiheuttavat helposti ongelmia. 

Koska videoita on noin paljon, niin ne on täytynyt markkeroida ja niistä on täytynyt tehdä kunnollinen sisällysluettelo. Minun on vaikea pitää asioita hyvässä järjestyksessä, koska minulle epäjärjestyskin on hyvä järjestys, mutta minun työpöydältäni ei kukaan vieras kylläkään löydä yhtään mitään, eikä rouvakaan, mutta se onkin minun pöytäni. Minä tiedän kyllä, mitä siinä on. Mutta nämä kotivideot ovat hyvässä oordninkissa ja sisällysluetelot löytyvät vihkoista, joita on nyt tällä hetkellä kolme.

arkiv.jpg

***

No niin, se varmuuskopiointi. Aloin pari-kolme vuotta sitten hiljalleen siirtää noita levyjä mp-muotoon, mikä tapahtuu yksinkertaisesti kopioimalla se editointiohjelmaan ja sen jälkeen siirtämällä tiedosto jonnekin. Siirtelin niitä aluksi ulkoiselle kiintolevylle, mutta jossain vaiheessa lisäsin toimintaan muistitikun ja kun lopulta löysin erittäin ison tikun ( = 256Gt), niin pystyin siirtämään kaikki videot samalle tikulle. Itse asiassa kaikki eivät vielä ole sillä suurella, vaan ensimmäiset kaksikymmentä ovat sillä ensimmäisellä ja loput noin 130 tuolla suurella. Nyt on sitten merkityksellinen vaihe pitää se muistitikku tallessa!

mp4.jpg

*******

Seuraava vaihe on siirtää kaikki nuo videot pilveen, jolloin minulla uskoakseni on täydellinen varmuus siihen, että ne ovat turvassa jossain. Toki sitä ei voi tietää ihan varmaksi, mutta näillä mennään nyt ja ainakin tällä hetkellä ne ovat kahdessa kohtuullisen hyvässä muodossa.