Jääkiekon SM-liigaa, tätä superkautta on nyt pelattu kuta kuinkin kymmenen kierrosta. Kun oma suosikkijoukkue, HIFK, se sama, jota olen kannattanut 60 vuotta pelaa kautta aikain surkeinta alkukauttaan, palaan jälleen kerran siihen kuuluisaan Mauno Koiviston sanontaan: "Tartteis tehä jotakin."

Kausi on monella tavoin lähtenyt liikkeelle omituisesti. Viime kauden vauhtimylly, loppuotteluun saakka päässyt KooKoo on hävinnyt kaikki kymmenen alkukauden peliään ja majailee tukevasti liigan hännillä. KooKoo teki ratkaisun ja antoi ihmemiehelle potkut. Kyse siis valmentaja Jouko Myrrästä. Mihin takavuosien huippepelaaja, Myrrän korvaajaksi valittu Kai Suikkanen kykenee on vielä arvoitus. Samaan aikaan liigan heittopussiksi etukäteen sijoitettu Mikkelin Jukurit on kakkosena.

Jokerit aloitti kauden myös umpisurkeasti ja sen kurjuuden myötä päävalmentaja Tomek Valtonen sai potkut. Tialle valittu Juuso Hahl on saanut viikossa Jokereiden pelin näyttämään jääkiekolta, mikä tuli selkeästi esille eilisessä HIFK-matsissa, missä ainoastaan IFK:n supermaalivahti Hugo Alnefelt ja hyvässä vireessä oleva Daniel Mäkiaho onnistuivat viemään peliin jatkoajalle, jonka Jokerit kyllä voitti. Tosin tällä hetkellä mikä tahansa Liigan joukkue näyttää IFK:ta vastaan pelatessaan pelaavan jääkiekkoa, stadilaisten höntsätessä miten sattuu.Tasaisiin numeroihin päättynyt peli oli kahdelta neljän miljoonan euron pelaajabudjetilla pelaavalta joukkueelta totaalinen rimanalitus. Niin hirveää höntsälätkää se oli. 

On todella mielenkiintoista, miksi Liigan suurimmalla pelaajabudjetilla, siis 4 000 000 euroa, pelaavalla HIFK:lla peli ei millään lähde kulkemaan. Olen nähnyt kaikki tämän syksyn IFK-pelit ja sen verran ymmärrän jääkiekosta, että tiedän sen suhaamisen olevan ihan siitä kuuluisasta peräpäästä. Pelaajat ovat todistetusti kovatasoisia - on henkilökohtaista taitoa ja menestystä muualla vaikka kuinka paljon.

Lähtökohta on juuri se kuuluisa avauspeli. Hockey Night-ohjelman asiantuntijat kertovat kerta toisensa jälkeen, kuinka HIFK:n puolustus ja hyökkäys eivät pelaa samaa peliä. Sen näkee jopa tällainen harrastelija. Vastustajat katkovat kerta toisensa jälkeen helposti puolustajien ylöspäin suuntautuvat syötöt ja hyökkääjät luistelevat keskikentällä älyttömästi päämäärätöntä ympyrää saamatta kiekkoa tai jos saavatkin, se menetetään saman tien.

Miksi ihmeessä valmennus ei sitten korjaa tätä epäkohtaa? Katse kääntyy päävalmentaja Olli Jokiseen, joka tuntuu jääräpäisesti pitävän kiinni siitä taktiikasta, millä hän vei  muutama vuosi sitten Jukurit pitkälle ja pari vuotta sitten Ruotsin SHL:ssä Timrån joukkueen ihan samalla tavalla. Se taktiikka ei vaan tunnu toimivan täällä. Jossakin muussa joukkueessa valmentaja olisi jo saanut potkut, kuten Jokereiden ja KooKoon kuvioissa on nähty.

Nyt syytellään jo huonoa henkeä joukkueen sisällä. Sitä ei kukaan kerro, joten jääköön omaan arvoonsa. Jori Lehterä, käsittämätön taktikko ja syöttökone, lähti neljän kierroksen jälkeen omille teilleen. Johtuiko se kyllästymisestä tai huonoista väleistä Jokista kohtaan vai alkoiko ikä tosissaan painaa? Se ei ehkä selviä vielä tässä kohtaa, ehkä muistelmissa.

HIFK:lla on nyt kymmenen kierroksen jälkeen kymmenen pistettä. Niin oli viime kaudellakin, mutta siinä oli selkeänä syynä se, että puolet joukkueesta oli sairaslomalla ja peli aukesi vasta ihan syksyn lopussa, kun porukkaa saatiin vähitellen jalkeille. Nyt ei voi tätä ongelmaa syyttää. Otan vielä kerran esille tuon joukkueen pelaajat. Heidän palkkabudjettinsa on Liigan suurin. Joukkueessa pelaa kovatasoisia ukkoja eikä heidän pelinsä pitäisi mitenkään voida olla noin surkeaa. Mutta kun se on. Siis katse valmennukseen.

Eilisen pohjanoteerauksen ainoat valopilkut olivat Hugo Alnefelt, joka taisi tehdä koko tämän kauden huikeimman maalivahtipelin ja jälleen kerran HIFK:lle edes yhden pisteen pelastanut Daniel Mäkiaho. Puolustajat Jesper Ahlroth ja Aron Kiviharju näyttivät ainakin televisiosta katsoen olleen kuta kuinkin tehtäviensä tasalla ja hyökkääjistä Iiro Pakarinen, jolta ei kuitenkaan totinen yrittäminen tunnu loppuvan millään. Muuten jengi oli todella surkea.

Kaikesta huolimatta. En gång IFK, alltid IFK. Palaan asiaan kymmenen seuraavan kierroksen jälkeen. 

Meillä on täyssähköauto.Ostimme sen kesäkuussa ja nyt on siis reilu kolmen kuukauden kokemus. Vertailen tässä hieman tätä uutta ja vajaan viisi vuotta meillä ollutta samanmerkkistä ja jokseenkin samanlaista bensa-autoa.

Ajettavuudessa ei ole käytännössä mitään eroa. Sähköauto on 500 kg painavampi, joten se tuntuu jämäkämmältä, mikä voi kyllä johtua siitä, että auto on ihan uusi ja sen tukirakenteet ovat varmasti paremmat kuin jo 100 000 km ajetulla edellisellä. Koska kyseessä on samanmerkkinen auto, ovat hallintalaitteet hyvin samantyyppiset ja käytössä ei ole oikeastaan ihmeempiä eroja. Sähköautossa on ns. ePedal, joka päällä ollessaan mahdollistaa sen, että ei välttämättä tarvitse painaa kumpaakaan poljinta, koska se on yhteydessä vakionopeussäätimeen ja jarruttaa automaattisesti, kun edessä on este ja sen poistuttua, palautuu vakionopeussäätimeen laitettuun arvoon. Nopeutta voi säätää ohjauspyörässä olevasta napista.Tämä toimii mainiosti matka-ajossa.

Sähköautossa ei ole takapenkillä istuvien riesana kardaanitunnelia. Edellisessä autossamme oli, vaikka ei siellä mitään kardaaniakselia ollutkaan, vaan tila taisi olla jätetty pakoputkelle. En tiedä. Taakse mahtuu kolme aikuista ihmistä ihan mainiosti. Sähköautossamme on hieman tilavampi tavarasäilö, mutta sillä ei ole meille mitään merkitystä. Emme juurikaan kuljeta emmekä tule kuljettamaan mitään ihmeempää siellä.

Teknisesti autojen suurin ero on käyttövoima. Koska edellinen oli bensiinikäyttöinen, oli siellä tietenkin moottori ja sen käyttämiseksi meidän piti aina välillä käydä bensatankilla. Kesällä 2020 bensa oli tavattoman kallista, jopa hintavampaa kuin nyt ja sehän tuntui silloin. Sitten hinnat putosivat ja ovat pysyneet tämän vuoden kesään saakka vähintäänkin kohtuullisina. 

Juuri tällä hetkellä on sähköautolla ajaminen halvempaa kuin fossiilisia poltellen. Kesällä meillä kotona se oli todella paljon halvempaa, koska lämpimällä säällä auto kulutti melkoisen vähän ja kun pystyimme lataamaan sitä sellaiseen aikaan, kun aurinko paistoi suoraan aurinkopaneeleihimme, ei sähkön seinästä ottaminen tullut maksamaan kovinkaan paljon.

Tein heinä-elokuussa vertauksen vanhan automme ja tämän uuden kulutuksen välillä. Bensan kulutusta arvioin noin 6 l/100 km mukaan ja sähkön kulutuksen pystyin laskemaan kännykän appista, josta näkyy lataukset. Hintaero oli varsin suuri, vaikka laskin sähkönkulutukseen myös muutkin pakolliset maksut kuin pelkän kWh:n hinnan, jonka sähköyhtiö meiltä vie. Vuositasolla säästö liikkuu reippaasti yli tuhannessa eurossa toki riippuen siitä, kuinka paljon kovimmilla pakkasilla ajetaan.

Nyt kun puhutaan säästöistä, niin on toki huomioitava, että ostamalla sähköauton, ei kukaan varsinaisesti saa rahaa säästymään. Samankokoinen bensa-auto (tai diesel) on edullisempi ostettaessa, ja sähköauton etu tulee tosiaankin kulutuksessa ja ainakin normaalitapauksissa ihan huolloissa. Eihän siellä mitään moottoria ole.

Tulevaisuudessa autoja tankataan koko ajan enemmän ja enemmän sähköllä. Fossiilisilla polttoaineilla ajaminen tulee vähenemään, koska niiden käyttö tullaan kieltämään jossain vaiheessa ja jos öljyn hinta jatkaa nousuaan tällä tavoin, ei jossain kohtaa elämää enää kukaan halua polttaa kalliita polttonesteitä. Silloin ei enää mietitä periaatteita - ollaanko vihreitä tai muita.

Meidän kuorollamme on uusi johtaja. Itse asiassa jo toinen tämän vuoden puolella, joskaan ei ehkä ihan täydellisesti niin, koska alkuperäisen ja pääasiallisen johtajamme varajohtajana oli hänen puolisonsa, joka myös hyvin usein hoiti johtamistehtävää.

Joulun jälkeen loppiaisen tienoilla meillä oli koko kuoron perustamisesta alkaen johtajana toimineen Jorma Hannikaisen läksiäisjuhlat. Toimintamme alkoi vuoden 2014 lopulla ja siitä alkaen jatkunut yhtäjaksoisesti myös korona-ajan yli, vaikka silloin oli pakko pitää taukoa, mutta kun tauti alkoi hellittää, jatkoimme kuta kuinkin samoilla eväillä.

Sen lisäksi, että Jorma on kuoronjohtaja ja kapellimestari, hän on myös säveltäjä. Vuosien varrella meillä on ollut isoja teoksia, kuten J.S.Bachin Johannes-passio ja Jouluoratorio (kaikki osat) sekä mm. Mozartin Requiem. Emme siis ole tyytyneet ihan vähään. Olemme laulaneet monia Jorman sävellyksiä ja niistä huomattavin on ehkä seurakuntamme tilaustyönä hänen psalmitekstiin säveltämänsä "Rauhanmaja", joka toimii jumalanpalveluksen osana. Olemme myös levyttäneet sen ja se löytyy Spotifysta hakemalla nimellä "Vihdin kamarikuoro".

Jorma jäi siis viime talvena pois johtajan hommasta ja tilalle tuli Kaisa-Leena Hannikainen, joka seurakuntamme johtavana kanttorina huolehti meistä kevätkauden ajan. Pääsiäisen tienoilla pidimme parikin suurta konserttia yhdessä Lohjan Laurentius-kuoron kanssa ja sitten vielä keväällä hieman pienempiä esiintymisiä, mutta koko ajan meillä oli kuoro toiminnassa.

Kaisa-Leena ilmoitti jo talvella jäävänsä eläkkeelle syyskuun lopussa, joten hänen tilalleen seurakunnan johtavaksi kanttoriksi oli tietenkin saatava uusi, alansa hallitseva ammattilainen. Hakijoita oli runsaasti ja kirkkovaltuusto päätti kutsua haastatteluun ja koetoimintaan kolme toimesta kiinnostunutta. Heillä oli tietenkin haastattelu, koesoitto ja -esiintyminen, mutta sen lisäksi heidän piti osata johtaa peruskirkkolaulujen lisäksi myös kuoromme ohjelmistoon kuuluvia haasteellisia teoksia. Niinpä heille järjestettiin koejohtamistilanne, mikä taatusti oli hermostuttava tapahtuma. Kaisa-Leenan työtä jatkamaan valittiin sitten  Anna-Elina Norjanen, joka piti meille eilen ensimmäisen virkapäivänsä päätteeksi kuoroharjoituksen. Esitämme marraskuussa vanhan tutun, Gabriel Fauren Requiemin.

Anna-Elina otti kyllä varaslähdön jo viime viikonloppuna ja tuli johtamaan Kaisa-Leenan läksiäisjumalanpalvelukseen aiemmin mainitsemani Rauhanmajan. Tuo ensimmäinen kokemuksemme hänen kanssaan oli erinomaisen onnistunut ja ihan vakaasti voin sanoa yhteistoiminnallisesti itse koko kuoron puolesta, että olemme saaneet hyvän, uuden johtajan.

Kaisa-Leena ja Jorma ovat kulkeneet kanssamme tämän kuoron kuvioissa jo kaksitoista vuotta ja on itsestään selvää, että heidän siirtymisensä kuulijoiden puolelle on haikeaa, mutta näin tämä elämä menee. Se, että meillä on uusi ja ennen kaikkea hyvä johtaja, on nyt uusi juttu ja sen mukaan, mitä olemme kuorolaisten kanssa keskustelleet, kukaan laulajista ei ole jäämässä pois ja niinpä meillä on vanha, tuttu porukka jatkamassa hienoa musisointia.

Kukapa meistä ei olisi koskaan nähnyt sellaista tilannetta, missä joku juhlissa liian innokkaasti boolimaljalla tai omalla taskullaan käynyt henkilö alkaa käyttäytyä silmin nähden turhan vauhdikkaasti. Tällainen juhlija vie usein huomion kaikelta muulta tilaisuuteen kuuluvalta toiminnalta. Äänenvoimakkuus kasvaa, puhe sammaltaa ja kohta hän onkin pöydällä tanssimassa. Liiaksi humaltunut henkilö alkaa arvostella juhlan esiintyjiä, ruokaa ja juomaa ja lopulta hän jo haukkuu ihmisiä milloin mistäkin syystä.  Siitä sitten alkaa laskuosuus ja usein vielä kaikkea ikävää tapahtuu ~ enemmän tai vähemmän. Tällainen henkilö jää ikävällä tavalla mieleen ja eihän tällaisesta toiminnasta kukaan loppujen lopuksi tykkää. Henkilö itse saa vielä kärsiä kankkusesta ja morkkiksesta.

Aloin eilen miettiä kuitenkin ihan päinvastaista. Enää ei ole lainkaan harvinaista, että ihmiset eivät käytä alkoholia lainkaan. Pystyykö selvin päin juhliva pilaamaan tilaisuuden? Ensimmäinen ajatus on tietenkin, että eihän nyt sentään. On varsin todennäköistä, että hän ei kaatuile tai muuten kompuroi, ei kaada juomia toisten päälle, ei huutele eikä laula kovaäänisesti ainakaan sellaisina hetkinä, kun joku esiintyy tai on kuunneltava puheita ja osallistuttava asialliseen keskusteluun. Useimmiten selvänä juhliin tullut ja sieltä lähtevä ei haasta riitaa ja yksinkertaisesti toimii korrektisti.

Kuitenkin raittiusihmiset voivat hyvinkin olla juhlien pilaajia. On paljon senkaltaisia ihmisiä, jotka kiillottavat omaa kruunuaan julistamalla omaa juomattomuttaan. Pari vuotta sitten olin eräässä tilaisuudessa, missä syötiin ensin ja sitten erinomainen duo esiintyi. Ennen ruokailua jokainen sai käydä ostamassa erikseen ruokajuomansa siihen varatusta paikasta eli juomien pöytiin tarjoilua ei ollut. Olin juuri hakemassa rouvalleni ja itselleni kahta viinilasillista - toinen alkoholia, toinen ei, kun hieman taempana ollut miehenkilö alkoi huutaa, että eikö tällaisessa ravintolassa ole mitään juotavaksi kelpaavaa. Hän jatkoi saman tien, että ei tajua lainkaan, miten joku voi juoda sellaista myrkkyä, missä on alkoholia. Mesoaminen oli varsin vastenmielistä ja kyllähän se siinä kohtaa tuntui ikävältä. 

Kauan sitten minulla oli työtoveri, joka ei myöskään juonut alkoholia. Hänellä oli loistava taipumus asettaa sanansa sarkastisesti niin, että niissä korostui hänen erinomaisuutensa absolutistina ja halveksuntansa jopa miedoimpia juomia kohtaan. Usein olimme työporukkana jossain yksityisessä paikassa - jollain mökillä tai yksityiskodissa tai vaikkapa jollain koulutusmatkalla ja vaikka kaikki tiesivät hänen juomattomuutensa, piti hän aina kovaäänisesti jonkinlaisen alkoholin vastustuspuheen. Tuli aina mieleen oliko kyseessä vanha totuus ~ siitä puhe, mistä puute. Vuosien varrella olen kohdannut usein alkoholittomia ihmisiä, mutta vasta joissain tilaisuuksissa on tullut esiin, että he eivät juo lainkaan. Monella ihmisellä ei ole minkäänlaista tarvetta jatkuvasti korostaa omaa valintaansa.

Itse olen ollut jo tosi kauan täysin raitis. Alkuvaiheessa sitä piti ystäville hieman selittää, mutta tosi pian siihen ei kukaan kiinnittänyt huomiota. Uudet tuttavuudet ovat joskus ihmetelleet hetken, mutta kun kerron lyhyesti omat syyni juomattomuuteen, ei siitä enää kukaan ole ollut kiinnostunut. En pidä asiasta mitään esitelmää, joskin voin sen tehdä, jos joku pyytää. No, ei ole pyydetty, joten esitelmät ovat saaneet jäädä pitämättä ja hyvä näin. Osaan pitää hauskaa erittäin helposti ilman alkoholia ja itse asiassa minulla on paljon mukavampaa, kun en juo. Ei tarvitse kärsiä krapulasta ja juhlista pääsee näppärästi kotiin hyppäämällä autoon ja ajamalla kotiin. Ei tarvitse pahemmin harmitella mokailujaan, joskin kykenen kyllä noloihin juttuihin ihan selvin päin. Näin lopuksi kerron, että en pahemmin vastusta alkoholia. Liiallista juomista kylläkin - ihan samalla tavalla kuin voin paheksua sisällä tupakointia tai jonossa etuilua tai ali- tai ylinopeutta ajavia.  

Monen vielä työssä käyvän ihmisen voi olla todella vaikeaa käsittää, kuinka tämä vanhan ihmisen ikuinen loma voi olla myös varsin tylsistyttävää. Päivät ovat hyvin toistensa kaltaisia, mikä toki on jokaisesta itsestään kiinni, mutta kun keväällä on saanut kaikki pihahommat (siis, jos on piha) tehdyksi, joutuu oikeasti miettimään, mitä tekisi, ettei ihan lamaantuisi. Työssä käyville sellainen tekemättömyys on ihan positiivinen juttu, koska loma on tarkoitettu irtautumiselle tavallisesta arjesta, mutta eläkeläisellä ei oikeasti ole sellaista lomaa. Joskus on pakko katsoa kännykästä tai päivän lehdestä, mikä viikonpäivä sattuu olemaan ja tässä tapauksessa ei tarvitse puhua muistihäiriöstä. Minä en ole todellakaan ainoa, joka on törmännyt tällaiseen hassuun juttuun ja minulla ei ole muistihäiriötä. Liigaa on pelattu vasta vajaa kolme viikkoa ja muistan HIFK:n pelaajien nimet ja numerot, vaikka joukkue onkin uusiutunut. 

Viimeksi kuluneiden parin viikon aikana ovat kaikki harrastuksemme viimein päässeet vauhtiin. Rouvalla on ranskan opinnot, ja jumppajuttuja sekä hyvin vähäisessä määrin järjestötoimintaa. Minulla on kuoro, säestystoiminta, kieliharrastukset ja jääkiekkoliigan seuranta. 

Meillä on rouvan kanssa säännöllisesti toimiva yhteinen harrastus. Käymme ruotsin kielen keskustelukerhossa. Se toimii täysin vapaasti ilman oppikirjoja, tehtäviä ja muistiinpanoja - aina joku keksii jonkun jutun, josta alamme puhua. Asiaa riittää helposti tunnin mittaiseen keskusteluun ja jutut rönsyävät yllättävän nopeasti varsin kauaksi alkuperäisestä aiheesta. Me kaikki "ruotsin kerholaiset" olemme eläkelaisia, mutta sehän ei ole mikään synti.

Kuorosta olen toki kirjoitellut paljon ja juuri näinä aikoina meillä on suuret tuulet puhaltamassa. Pitkäaikainen johtajamme, seurakunnan ykköskanttori jää eläkkeelle ensi viikolla ja tulevana viikonloppuna on sitten suuri juhla. Meillä on omasta takaa paljon ohjelmaa ja vieraileviakin tähtiä tulee kirkkoon - ensin jumikseen ja sitten vielä monipuoliseen maratonkonserttiin, joka kestää vähintäänkin sen, mitä Alisalla kestää juosta 42 kilometriä.

Säestyshommat ovat myös pitkäaikainen harrastukseni ja olemme tässä juuri tekemässä uutta ohjelmistoa. Pianonsoittoni on jossain määrin hankaloitunut hieman kipeiden ranteiden takia, mutta ihan tässä vielä pystyn jossain määrin soittamaan ja olen oppinut kohtuullisen hyvin jättämään niitä säveliä pois, jotka ovat vaikeita soittaa. En siis soita jokaista nuottia. Se ei suuremmin haittaa säestettevää laulajaa, koska hänhän siinä on pääosassa - minä vain myötäilen ja vien tapahtumaa eteenpäin.

Kieliharrastuksestani olen moneen otteeseen kirjoitellutkin. Ruotsin lisäksi minulla on tällä hetkellä säännöllisesti kreikka ja uutena tekijänä englanti. Nämä kaksi viimeksi mainittua ovat opistotoimintaa - kreikka Espoossa ja englanti Nummelassa. 

Kreikan jutut toimivat edelleen vanhaan malliin. Opiskelemme kieltä kreikkalaisen, suomea hyvin puhuvan kotimaassaan opettajakoulutuksen käyneen herrasmiehen ohjaamana. Meillä on ihan oikea oppikirja, missä on paljon tehtäviä ja kertomuksia ja kielioppi siinä samassa. Etenemme kirjan mukaan, mutta sen lisäksi juttelemme ja ennen kaikkea nauramme paljon.

Englannin keskustelukerhoon menin pääasiassa vahvistamaan puhumisen taitoa. Aikoinani keskikoulussa ja lukiossa pärjäsin kielissä hyvin ja englantiahan on tuillut aina käytetyksi paljon - sitä kuulee kaikkialla ja vähänkin reissatessa pääsee hyvinkin aktiivisesti käyttämään sitä. Meillähän on se ystäväpariskunta Skotlannissa, missä sitten saakin venyä parhaimpaansa, kun yrittää pysyä puheenaiheessa ja samalla ymmärtää skottimurretta, joskaan kumpikaan ystävistämme ei mitenkään vahvasti sitä murretta käytä. Kerhomme toimii aivan samalla tavalla kuin ruotsin juttu eli meillä ei ole oppikirjaa emmekä tee tehtäviä, vaan juttelemme leppoisasti niitä ja näitä. Ohjaajamme on ihan alkuperäinen amerikkalainen, ei puhu suomea, mutta selkeästi ymmärtää aika paljon. Hän on asunut täällä jo melko kauan ja hänellä on perhettä, joten suomalaisuus on tullut hänelle hyvin tutuksi.

Jääkiekkoliiga on täydessä vauhdissa ja kokonaisuudessaan homma on alkanut melko yllättävissä ja kohua herättäneissä tapahtumissa. On hyvin mielenkiintoinen alku.

Lukeminen on toki harrastukseni samoin kuin nuo liikunnalliset touhut ja näitä voikin tehdä ympäri vuoden. Kirjat ovat aina saatavilla ja liikkuminen sitten kelien mukaan. Vielä pääosin pyöräilen, mutta hiljalleen ilmojen kylmetessä täytyy varmaan kaivaa kävelysauvat esiin.