torstai, 12. syyskuu 2019

Oppilaskuntavaalit

Olen aika kova kritisoimaan peruskoulua - esimerkiksi uutta opetussuunnitelmaa ja vanhan pienluokkajärjestelmän romuttamista, mikä tuo tullessaan inkluusion, mikä taas ei puolestaan ole hyvä asia, jos kaikki suunnitellut tukitoimet eivät toteudu. Ja siis on huomioitava, että minä olen töissä peruskoulussa ja vielä kaiken lisäksi opettajana. Lisään vielä, että pidän tästä työstä, vaikka se ajoittain on todella raskasta ja käytännössä aina vaativaa. En minä eläkkeeltä töihin tulisi, jos tässä ei olisi hyviä puolia.

Yksi hieno juttu on se, että oppilaat saavat jo alakoulusta saakka vaikuttaa niihin asioihin, joita he kohtaavat koulun arjessa. Vaikka ne eivät yleensä ole ihan hillittömän suuria asioita, niin on tärkeää, että oppilaiden edustus on mukana ja näin he oppivat sellaisia juttuja, joita he kohtaavat aikuisena. Kuten vaikkapa luottamustehtävät.

Tällainen luottamustehtävä on oppilaskunnan hallituksen jäsenyys. Joka vuosi koululle valitaan tällainen konklaavi, joka sitten jonkun opettajan johdolla tekee pienimuotoisia päätöksiä ja osallistuu yhteisiin tekemisiin. Siinä sivussa opitaan viestintää sekä hallituksen suuntaan että jäsenistölle (= koulun oppilaat). 

Meidän koulun oppilaskuntavaalit pidettiin viime viikolla. Vaalipäällikkönä ja organisaattorina toimi kouluohjaaja Sari, joka vankalla kokemuksella hoiti homman tyylikkäästi. Aikuisten maailmaan verrattuna äänestysvilkkaus oli aivan toista - 100%:nen. Luokat kävivät vuorotellen laittamassa numeron paperiin. Äänestää sai vain oman luokan oppilasta.

Meillä oli käytössä hienot äänestyslaput ja niihin lyötiin vielä leima ennen uurnaan laittamista.

vaali1.jpg

******

Oppilaat jonottivat kiltisti omaa vuoroaan ja totta kai pienimpiä taisi vähän jännittääkin.

vaali3.jpg

Jokainen kävi sitten vuorollaan äänestyskopissa kirjoittamassa numeron. Puhuimme vaalisalaisuudesta ja siitä, että lapussa sai olla vain numero - ei mitään muuta kuten sydämiä, kukkasia tai muita piirroksia. Väärin täytetty lappu hylättiin.

Äänestyskoppi oli erikoisen tyylikäs.

vaali2.jpg

******

Näin koulumme oppilaskunta sai sitten uuden hallituksen, jonka kokoonpano julkaistiin eilen juhlallisessa tilaisuudessa koulun jumppasalissa. Uusi hallitus otettiin eteen ja palkittiin upeilla aplodeilla. 

Hallitus on sitten järjestäytynyt tänään kokouksessa, missä valittiin puheenjohtaja ja sihteeri. Työ on valmis alkamaan.

tiistai, 10. syyskuu 2019

Nyt se taitaa se syksy tulla

Meillä on ollut hieno loppukesä. Alku oli jossain määrin vaivalloista. Touko- ja kesäkuu olivat epävakaiset ja heinäkuu siinä keskellä kuuta, kun olimme 4K:n retkellä Suomessa ( 4K= Kivijärvi-Kaustinen-Kuopio-Koli) olikin sitten ihan helkkarin kylmä. Sittenhän tulivat ne kovat helteet ja elokuuhan oli mukavan lämmin ja hieno, joskin osittain sateiden ja ukkoskuurojen kyllästämä. Viljankorjuuaikaan oli kuitenkin täällä meillä päin erinomaiset ilmat ja ymmärtääkseni viljelijät saivat mahtavan sadon.

Olin eilen illalla lenkillä ( = kävelyllä) ja kohtasin yhden huimimmista suomalaisen syyskesän näkymistä. Oli lämmintä ja kirkasta ja yhtäkkiä nousi vahva sumu. Se oli suorastaan mykistävää ja jos ei nyt pelottavaa, niin jotenkin kunnioitusta herättävää.

syys3.jpgsyys4.jpg

**********

Heräsin tänään kuuden maissa ja katosin sitten tietenkin ulos, millainen keli oli luvassa. Oli vielä hieman hämärää ja taivas ihan pilvessä. Maa oli märkä ja pudien lehdiltä putoili vettä, mutta käsittääkseni ei ollut satanut. Ilmeisesti illan sumu oli lisännyt rajusti kosteutta ja näin koko seutumme oli märkänä. Lämpötila oli kuitenkin lähes 20 astetta, joten päätin hurahuttaa duuniin mopolla.

Eipä siinä mitään. Mopo kulki hienosti eikä tullut kylmä, mutta niin kosteaa oli, että silmälasit kastuivat aivan melkein läpinäkymättömäksi. Hurjaa. Olin avokäsin eikä yhtään paleltanut eli tosi lämmintä oli.

Iltapäivällä sitten yhden maissa, kun ajelin kotiin, olivat pilvet kokonaan kadonneet ja aurinko lämmitti todella mahtavasti. Ajelin rauhassa ihastellen ympäröivää luontoa ja pitihän siinä sitten pysähtyä. Ihan kuin kesällä, joskin siellä täällä puiden lehdet jo vähän yrittävät kohottaa ruskaa esiin. Yöt ovat kuitenkin sen verran pimeitä, että kasvit alkavat varustautua talveen ja vetävät lehtivihreän jo pois lehdistä. 

syys2.jpg

******

Säätieteilijät lupailevat ilmojen nyt muuttuvan ihan syksyisiksi, mikä ei tietenkään ole ihme, koska aurinkoisinakin päivinä tuo armas valopallo on yli 20 astetta alempana kuin juhannuksen tienoilla ja niinpä sen lämmitysteho alkaa vääjäämättä heiketä. Vajaan kahden viikon kuluttua on syyspäivän tasaus ja siitä eteenpäin onkin kolme kuukautta valollista alamäkeä. Vaan tuota surkeutta ei tässä nyt muistella, vaan tänään vielä nautitaan kesästä ja katseet kohti syksyä suunnataan vasta, kun se alkaa siltä näyttää.

syys1.jpg

sunnuntai, 8. syyskuu 2019

Sielunmessua kohti

Kamarikuoromme valmistautuu Wolfgang Amadeus Mozartin upean  Requiemin, esitykseen. Tämä Vihdin esitys on ensimmäinen vihtiläisvoimin tehty Mozartin sielunmessu kautta aikain - ainakin sen mukaan, mitä minä tiedän. Kuoroa ja orkesteria johtaa Jorma Hannikainen ja tämä konsertti on yhteisesitys pienemmän lohjalaisen kuoron kanssa (jonka nimeä en tietenkään tässä hässäkässä muista). Lohjalaisten kuoro on niin pieni, että heidän ei ole mahdollista laulaa tätä teosta yksinään, mutta yhdessä meidän kanssa he saavat mahdollisuuden päästä mukaan suureen teokseen. Kuoromme on myös saanut vahvistuksia joistakin vihtiläisistä kuoroista tai muuten innokkaista laulajista, jotka nyt samalla ovat koeajalla mahdollista Kamarikuoro-jatkoa ajatellen.  Lisäksi matkassa on ihan keikkalaulajiakin, kuten lapsuusystäväni Timo, joka olisi kelpo lisä bassoriviin muutenkin, mutta kun asuu sen verran kaukana, että jatkuva ajaminen treeneihin ja esityksiin tulisi aika raskaaksi.

kuoro2.jpg

*******

Sielunmessu on katolisen kirkon jumalanpalvelus, jossa rukoillaan kuolleiden puolesta. Lukuisat säveltäjät ovat tehneet tähän mesuun sävelet, sanathan ovat käytännössä aina samat, kuten myös messun eri osat. Muistan olleeni mukana ainakin Gabriel Faurén, Luigi Cherubinin ja Giuseppe Verdin Requeimissa. On tietenkin makuasia, kenen säveltäjän tekele on se paras, mutta kun tästä sielunmessusta puhutaan, tulevat mieleen ensimmäiseksi Verdi ja Mozart. Pariisissa olen joka kerta nähnyt mainoksia Faurén messun esityksistä - ei kai ihme, Fauré oli ranskalainen. Tämä pieni messu on muuten ihan oikeasti todella kaunis.

Mozartin teos on todella hieno, vaikka hän ei sitä tehnytkään kokonaan itse. Hän nimittäin kuoli kesken duunin ja niinpä sen sävelsi loppuun joku toinen, mitä todennäköisimmin Franz Xaver Sussmayer. Hänen osuudestaan on jossain määrin kiistelty ~ tekikä hän kaiken itse, vai oliko hänellä apujoukkoja, kopioiko hän Mozartin vanhoja juttuja jne. Ihan sama - teos on loppuun saakka upea.

Messu alkaa hitaalla Introituksella. "Requiem aeternam, dona eis Domine..."Iäinen lepo anna heille Herra..." Suosittelen, että lukijani googlaa Requiemin ja käy lukemassa sanat. Huolimatta hienosta musiikista, on muistettava, että kyseessä on jumalanpalvelus, jossa sanoilla on suuri merkitys.

**************

Meillä oli eilen kuoroleiripäivä, missä käytiin lähes koko teos läpi. Hiottiin jo treenattuja osia ja opeteltiin uutta. Tämä messu ei ole niin vaikea laulettava kuin Bachin Jouluoratorio, mutta ei se sitä tarkoita, että se myöskään mikään hupihelppo olisi. Kotona on tehtävä hommia ja sitten varsinainen hionta tehdään kuorotreeneissä, missä periaatteessa oma stemma on jo osattava. Tässä alhaalla näkyvä nuotinpätkä aloittaa messun neljännen osan. On hieno kuin mikä, mutta ehkä myös melkoisten hyppyjen ja nopean tempon takia kaikkein vaikein teoksen osista. Hyvin me sen saimme eilen pakettiin ja niinhän siinä käy, että teos on ilman muuta valmis marraskuun alussa ja toki aiemminkin. Suosittelen saapumista paikalle.

kuoro1.jpg

lauantai, 7. syyskuu 2019

Rengasrikko

Näinkin voi käydä. Kesällä tuosta meidän varsinaisesta autosta, Penasta, meni rengas, kun olin ajanut jonkun ruuvin päälle ja se tietenkin aiheutti sen, että kaikki ilma pakkautui renkaan yläosaan (heh heh). Silloin oltiin Kivijärvellä ja ne kuuluisat Hytösen veljekset pelastivat tilanteen saman tien. Kuuluisat siksi, että heistä oli iso juttu Suomen Kuvalehdessä viime keväänä.

Eilen aamulla lähdin Pampulalla kouluun. Matka päättyi kuitenkin jo kolmen kilometrin ajomatkan jälkeen, koska oikea takarengas meni rikki eli puhkesi. Se, että oliko se tyhjä joi lähtiessäni kotoa, jää ikuisesti epäselväksi, mutta sen verran se tyhjeni ja ehdin sillä ajaa, että varsinainen rengas kyllä hajosi ihan käyttökelvottomaksi. Minulla ei ollut aikaa jäädä ihmettelemään renkaan vaihtoa, mikä ei olisi ollut lopulta mahdollistakaan, koska autossa ei ollut rengasrautaa eikä tunkkia ja niinpä jäin tien reunaan ruikuttamaan. Onneksi Irmeli ei ollut ehtinyt lähteä kotoa ja niinpä sain hänet kiinni ja hetken kuluttua hän sitten haki minut onnettomuuspaikalta ja vei kouluun.

auto1.jpg

******

Essi pääsi onneksi hakemaan minut iltapäivällä ja sitten kun Irmelikin kotoutui, kävimme hakemassa Pampulan kotiin. Renkaavaihto kävi vanhaan hyvään malliin noin viidessä minuutissa ilman ihmeempiä vaikeuksia. Vein hajonneen renkaan Ketoselle ja he hankkivat siihen sitten uuden ensi viikolla. 

Harmillistahan tällainen on ja se siinä oli pienenä ongelmana, että olen perjantaisin ainoa ope meidän koululla kahdeksan aikaan ja siellä on vain yksi luokka, jota minun siis pitää opettaa. Sain kyllä kouluohjaajamme kiinni ja hän olisi pelastanut lapset kouluun sisälle ja aloittanut oppitunnin, jos en olisi päässyt, mutta nyt kaikki sujahti hienosti.

auto3.jpg

lauantai, 7. syyskuu 2019

Luokkakuvaus

Muistatko, kun koulussa oli luokkakuvauspäivä. Sitä odotettiin kuin joulupukkia ja etenkin 1960- ja miksei vielä 1970-luvullakin valokuvauksen ollessa harvinaisempaa,sillä oli henkilökohtaisen historian kannalta merkittävä  asema. 

Silloin koulu-urani alussa ei otettu lainkaan yksityiskuvia eikä kuvaajien ammattitaitokaan ollut suurin mahdollinen ja niinpä kuvien laatu oli mitä oli, mutta ikuistetuksi päästiin.

Tässä olen ekaluokkalaisena. Vaatteista päätellen kuva on otettu talvella tai joltisenkin kylmään aikaan. Minulla ei ole siitä mitään sen kummempaa muistikuvaa. Hillittömän vakavan näköinen olen joka tapauksessa. Onko kuva otettu ennen vai jälkeen isän kuoleman - kuoli ekaluokkani aikana helmikuun 12. päivänä? Yhtään en muista.

ekaluokkasakke.jpg

**********

Muutimme Kivijärvelle vuonna 1966 ja siellä otettiin sitten kolmannen luokan luokkakuva joskus alkusyksystä. Liikasalin penkit ulos ja ope toi meidät siihen ja sitten vaan kuvaan. Mitään yksityiskuvia ei kyllä otettu. Huomaa muuten, miten iso luokka. Vaan eipä ollut järjestyshäiriöitä eikä puhuttu ryhmäkoosta. Oppimisvaikeuksia ei ollut, ei luki-häiriöitä eikä kirjainyhdistelmiä. Oli ahkeria, kilttejä, laiskoja ja tyhmiä lapsia. Keskirivin oikeanpuoleisin hymyilevä herrasmies, Pentti, kuoli nyt heinäkuussa. Hän oli hyvä ystäväni lukion eka luokan loppuun asti, mutta sitten hän muutti Jyväskylään ja yhteydenpito päättyi täysin. Pentin vieressä on Markku, joka kuoli muutama vuosi sitten vakavaan sairauteen. Hänen kanssaan olin tekemisissä lukion loppuun saakka ja sitten yhteisen ystävämme Arin kautta tapasimme muutama vuosi sitten ja yhteydenpito alkoi taas, mutta katksesi sitten Markun kohtaloon. Markun vieressä on toinen silmälasipäinen herrasmies, Timo, jonka kanssa touhusin lukion loppuun, mutta sitten tiet erkanivat, kunnes jälleen aloimme pidellä yhteyttä joskus kymmenen vuotta sitten. Kesällä meillä oli Woodstock ja nyt Timo käy keikkahommissa meidän kuorossamme tulevaa Mozartin Requiemia varten. Näin ne tiet osuvat yhteen. Minä olen takarivissä kolmas oikealta se vinossa seisova hymypoika.

luokkakuva1.jpg

********

Tässä on lukion viimeinen vuosi. Serkkuni Markku seisoo takarivissä toisena oikealta, minä seison keskellä toiseksi ylintä riviä John Fogerty-paita päälläni. Varsinaisesti en pidä yhteyttä oikeastaan kehenkään serkkua lukuun ottamatta. Minun rivissäni äärimmäisenä oikealla seisova silmälaispäinen Leena on tuttu ja tapasinkin hänet viime vuonna. Alarivissä toinen vasemmalta on ystäväni Tapsan veli, Petri, ja hänet taas tapasin pari viikkoa sitten yksissä juhlissa, mutta emme me mitenkään yhteyksissä ole. Sikäli kun tiedän, myös tässä kuvassa on sellaisia ihmisiä, joiden maallinen taivallus on päättynyt eikä näistä kukaan ole, tai olisi, ihmeemmin yli kuusikymppinen. Elämä on vähän sellainen arvoitus, että ei niistä jutuista koskaan tiedä. 

lukio_vika.jpg

*******

Meidän koululla oli tuo jännä päivä tällä viikolla. Otimme ryhmäkuvat ulkona ja toinen niistä on sellainen hupikuva, johon otimme Pampula-auton mukaan - siis sen minun ikivanhan Nissanin. Hupaisat ilmeet ja sellaiset höpöt kuuluivat myös tilanteeseen. Yksityis- ja kaverikuviakin tuli otetuksi enemmän kuin tarpeeseen, mutta minullahan on koko ajan sellainen tilanne, että luokkakuva voi olla viimeinen. Siksi satsattiin pieneen hauskuuteenkin.

Tekniikka on niistä kansakouluajoistani muuttunut runsaasti. On erilaisia taustapahveja, lisävalaistukset ja hienot digikamerat. Kuva näkyy heti kuvaajan läppärillä ja hän voi sulkea pahimmat irvistykset ja suljetut silmät pois ja vaikka hävittää huonot otokset saman tien. Kuvien laatu on tietenkin kameroiden piirtokyvyn ansiosta aivan huippua, joten luvassa on ihan kunnollista laatua. 

Tässä vielä vähän kuvaa tapahtumapaikasta.

kuvaus2.jpgkuvasu1.jpg