Tämän kesän reissuille on käynyt tähän mennessä huonosti. Olemme erinäisistä syistä joutuneet perumaan matkojamme. Emme me minnekään kauas olleet menossa, mutta ihan mukavia juttuja jäi  tekemättä. Muistaakseni en ole kertaakaan yli 40 Etelä-Suomessa viettämieni asuinvuosien aikana jättänyt käymättä kesällä Keski-Suomessa syntymäkotikunnassani - en edes korona-aikana, mutta nyt on sellainen kohtalo kyllä lähellä. No, onhan tässä vielä kesää, mutta on tässä myös erinäisiä juttuja ihan kotinurkillakin.

Olimme tämän viikon maanantaista eiliseen eli lauantaihin saakka Ahvenanmaalla. Itse asiassa sekin reissu oli lähellä peruuntua, mutta sitten pienen riskinkin uhalla päätimme lähteä.

Maanantaiaamuna varhain lähdimme ajamaan kohti Turkua, mistä sitten Viking Linen kyydillä seilasimme Maarianhaminaan. Saavuimme iltapäivällä satamaan ja sitten melko pian pyyhälsimme länteen ja noin vajaan vartin ajomatkan jälkeen olimme majapaikassamme, jo aiemmalta reissulta tutussa Granlunda Gården-hotellissa.  Kyseessä on perhehotelli, jota ylläpitää nuorehko pariskunta, joilla on kaksi tytärtä - 10- ja 8-vuotiaat. Granlunda Gårdenin erikoisuus on se, että omistajarouvalla on viisi hevosta, joilla hän ratsastaa  ja treenaa ja ilmeisesti myös hieman kilpailee. Tytötkin ratsastavat. Heppaset asuvat hotellihuoneiden alapuolella samassa rakennuksessa, mutta niistä ei ole mitään ääni- eikä hajuhaittoja. Aivan mahtava paikka, jota voi suositella isolla S:llä.

Viikon aikana kävimme katselemassa monia tuttuja paikkoja, mutta esimerkiksi Kastelholman linnassa, Bomarsundissa ja Pommernissa emme käyneet, koska ne ovat jo niin moneen kertaan kolutut kohteet.

Ahvenanmaan mantereen pohjoisosassa Getan kylässä on Geta-vuori, jossa kyllä käydään useimmilla reissuilla. Ne näköalat ovat nimittäin aina sen ajomatkan arvoiset. Minä kiipesin myös näkötorniin, rouva ei viitsinyt tällä kertaa.

Tutustuimme Godbyn kylässä sijaitsevaan Stallhagenin panimoon ja söimme siellä erittäin hyvän ruuan. Aiempiin vuosiin verrattuna Ahvenanmaalla, kuten kaikkialla muuallakin Suomessa, hinnat ovat nousseet aika lailla. Toki olimme siihen varautuneet, mutta kyllä siinä esimerkiksi viisihenkisellä perheellä lompakko kevenee kummasti, kun/jos menee ravintolaan illalliselle.

Tutustuimme myös toiseen hyvin merkittävään juomanvalmistamiseen lähinnä kannattamalla valmistusfirmaa. Kyseinen firma on Grannasin omenamehun valmistusfirma, jolla on oikein mukava tienvarsibistro jossain siellä - ehkä Getan kylästä kymmenisen kilsaa etelään - en muista. Kyseinen mehufirma on ihan merkittävä ja heidän tuotettaan myydään täällä mantereellakin - ihan tässä meidän kirkonkylän marketeissa. Tällä reissulla opin, että Ahvenanmaalla poimitaan 10 000 000 omenaa vuosittain. Sitä en ihmettele, kuka ne kerää, mutta kuka ne on laskenut, se on toinen juttu.

Ahvenanmaalla on valokuvausmuseo, missä on pääasiassa hillittömästi vanhoja kameroita ja toistolaitteita - aika vähän kuvia. Sattui matkan varrelle ja kävimme sitä katsomassa, mutta ei ollut kovin meidän mieluinen. Sanotaan nyt, että kävihän siellä, mutta siinäpä se. Kävimme Maarianhaminassa parissakin museossa, joista toinen oli merenkulkumuseo ja sinnekin mentiin vain puoleksi tunniksi odottamaan veneretkelle lähtöä. Jomalassa on yhdessä kylässä pieni, mutta upea Önningebymuseet, joka on rakennettu vanhaan museoon. Se on tosi hieno ja siellä kyllä kannattaa käydä. Ajelimme Eckeröön ja jostain syystä nyt ensimmäisen kerran kautta aikain tutustuimme postimuseoon, joka oli tosin nopeasti tehty, koska siellä ei ihmeesti ollut nähtävää. Itse rakennushan on valtavan hieno ja suhteessa paikan kokoon  käsittämättömän suuri, mutta se liittyy Ruotsin ja Venäjän suurvaltakinasteluun ja suuruuden näyttämiseen.

Yhtenä iltana ajelimme Maarianhaminan eteläpuolelle Nåtön luontopolkua kurkistamaan. Kävelimme varmaan puoli tuntia ihastelemassa kerrassaan upeaa luontoa, joka olisi ehkä noin reilu kuukausi aiemmin ollut vielä huikeampi kukkivine kukkineen. Se on sellainen luontopolku, missä voi ihan oikeasti kohdata aivan oikean lehmän, koska melkoinen karja laiduntaa siellä. Emme nähneet lehmiä, mutta kakkaläjiä kyllä löytyi.

Teimme myös pienen meriretken paikkaan, jonka nimi on Kobbaklintar. Sinne pääsimme moottoriveneen kyydissä noin parissakymmenessä minuutissa. Klint on suomeksi luoto tai kallio ja sellainenhan tuo paikka on. Siellä on pyramidin muotoinen rakennus, jota kutsutaan myös Ahvenanmaan vapaudenpatsaaksi, sitten on museorakennus ja kahvio. Pienen pieni saari, missä oli mukava käydä.

Yksi reissun kohokohdista liittyy musiikkiin. Jo 1990-luvun puolivälissä aloimme kuunnella ruotsalaista Nordman-yhtyettä, joka parhaimmillaan oli käsittämättömän suosittu, vaikka lauloikin ruotsiksi. Silloin sanelimme, että olisipa mukava käydä livenä kuuntelemassa, mutta vaikka he ovat käyneetkin Suomessa usein, emme ole menneet keikalle. Nyt kävi niin, että Nordman esiintyi paikallisilla rock-festareilla perjantaina ja niinpä tämäkin aukko on nyt täydellisesti tukittu. Mahtava esitys ja siis kannatti todella.

Kyllä siellä vielä olisi viihtynyt, mutta toki ohjelmaa olisi pitänyt laajentaa esimerkiksi menemällä naapurisaarille. Lomalla on useimmiten eli lähes aina mukavaa, mutta kaikki lomat päättyvät ja sitten on taas mukava tulla kotiin ja omiin touhuihin.

Menemmekö ensikin vuonna Ahvenanmaalle. En tiedä, mutta en myöskään vastusta. Toisaalta olemme nyt lyhyehköön aikaan tehneet sinne neljä vajaan viikon reissua eli ehkä sitten jotain muuta voisi ensi kesälle miettiä.