Meillä on vielä kohtuullisen hyvin nämä joulun ajan ruokaperinteet tallella. Kun menemme yhden sukupolven verran nuorempaan suuntaan, ei näitä vanhoja tapoja enää ole. On tavallaan ihan turhaa tehdä tai ostaa valtavia määriä erilaisia jouluruokia, jos niitä ei kukaan syö. Kinkut ja muut lihavalmisteet, laatikot, rosollit, suolatut ja kylmäsavustetut kalat, sienisalaatit ja kaikki nämä ruokalajit, jotka olennaisesti kuuluivat minun lapsuuteni ja nuoruuteni jouluun, alkavat hitaasti vaipua historiaan. Monissa perheissä ostetaan vähän  näitä enemmänkin kirjoista ja elokuvista tuttuja jouluruokia, jotkut jopa tekevät, mutta näiden lisäksi vallankin lapsille ostetaan heidän toivomiaan ruokalajikkeita ja niinpä joulupöytiin on ilmiintynyt lihapullia, pizzaa, nakkeja, tacoja ja mitä näitä nykyajan perusruokia onkaan.

Meidän joulupöydässämme oli ihan perinteistä ruokaa, joskin aika vähän. Tänä vuonnahan meillä oli vain kolme aaton iltaviettäjää. Vanhimman lapsemme perhe oli aamusaunassa ja -puurolla, mutta sitten varsinaisessa joulupöydässä vain kolme. Rouvan ja itseni lisäksi meidän poikamme. Kinkkua oli, kolmenlaista laatikkoa, suolalihaa, savustettuja tuotteita ja jos nyt tästä hieman pimeästä kuvasta saa selvää, niin siinähän ne näkyvät. Herkullisia juttuja, kyllä, mutta suurin osa jää vain siihen aattoillan ruokailuhetkeen ja vain niitä suosikkeja tulee syödyksi. Rouva tuumasikin, että olisi mukava, jos voisi ostaa tiettyjä tuotteita vain lusikallisen verran, kun ei niitä sitten sen enempää tule syödyksi. Kaupoissa on vaan pääasiassa valmiiksi pakattuina melkoisen isoja tuotepakkauksia. Hieman meidän perheessä on nyt vilauteltu ajatusta siitä, että menisimme jonnekin hotelliin tai vastaavaan jouluksi ja sitten vaan valmiiseen pöytään ilman huolen häivää ylijäävistä ruokamääristä. Kukapa tietää, vaikka tekisimme niin.

**************

Minä olin lapsena hieman, pitäisi kai laittaa lainausmerkkeihin tuo sana, ronkeli noiden jouluruokien suhteen. Kamalinta perinteisen joulupöydän antimista oli lipeäkala, joka sai seurakseen sienisalaatin ja lanttulaatikon. Nipin napin kykenin syömään porkkanalaatikkoa eivätkä eri tavoin laaditut kalatkaan olleet mitenkään suuria herkkuja. Isäni oli varsin ankara tavoiltaan ja niinpä se juhlapöytä ei sitten minulle lapsena mikään huippunautinto ollut. Hitaasti vuosien varrella ovat minulla joulun ajan herkkumäärät vähentyneet, enkä ihan oikeasti kaipaa tähän aikaan kuin paria asiaa.   

Lapsuudessani ja sittemmin nuoruudessa ja siitäkin eteenpäin ihan näihin päiviin asti on jouluherkuikseni muodostunut neljä tuotetta. Koska kukaan ei enää voi määrätä minun syömistäni, korkeintaan paheksua tai ihmetellä, olen päätynyt joulun aikana tähän hyvin yksinkertaiseen menuun. Poikkeuksena on siis jouluaaton juhlahetki, jolloin syön sienijuttuja lukuun ottamatta kaikkea, mitä pöydässä on - enemmän ja vähemmän.

Ehdoton joulusuosikkini on maksalaatikko ja sen täytyy olla rusinoilla, mutta menee se ilmankin. Kyseinen ruokalajikehan on ympärivuotisessa käytössä - ei pelkästään jouluna, mutta se jakaa kansaa kuin Orpon hallitus. Siedetään tai ei siedetä. Se on kuulunut kauan koulujen ruokalistoihinkin, joskaan en tiedä, onko se enää esimerkiksi täällä meillä päin valikoimissa. Toinen joulun ajan ruoka, jota kaipaan on sitten oikein kunnon uunissa paistettu kinkku. Se vaan kuuluu ruokavaliooni tähän aikaan, mutta sitten kun olen saanut sitä tarpeeksi, tökkää se kerralla enkä sitten vuoteen sitä enää syökään sellaisena kuin se joulun aikaan on tarjolla. Siihen on toki saatava sinappia ja/tai "joulua", joka on yksinkertaisesti sinappi-kurkkusalaattia, mutta on meidän perheessämme nimetty jouluksi ja jos sillä nimellä sitä pyytää tuomaan kaupasta, ei meillä kukaan kysele, vaan tuo juurikin oikean tuotteen. Jouluaaton jälkeen vähintään tapaninpäivään saakka ja jopa ylikin pysyttäydyn täysin tässä lounas- ja päivällisvalikoimassa. Kun muutos tapahtuu muutaman päivän kuluessa kevenee annostus kuta kuinkin sadoilla prosenteilla tai oikeasti kymmenillä, mutta muutos on suuri. Aamiaiseksi kelpaa tavallinen leipä tykötarpeineen ja eilenkin söin tomaatteja leivän kanssa, mitä en muuten vielä kymmenen vuotta sitten tehnyt. Niin ne ajat muuttuvat.

Sitten se neljäs tuote. Siitä olenkin jo aiemmin kertonut tässä blogissani. Kyseinen herkkuhan on ruskea piparkakku. Olen kertonut lapsena ja nuorena syöneeni äitini koko jouluvaraston tyhjäksi ja kehittäneeni taktiikoita, joilla olen saanut kannetuksi kylästä mahdollisimman monta piparia kotiin iltalukemisen kyydittäjäksi. Ei tämä miksikään ole muuttunut, mutta sen verran asiaa hillitsee, että koska meillä niitä eivät ketkään muut syö eivätkä itse asiassa oikeastaan halua paistaakaan niiden voimakkaan tuoksun takia, niin leivottu määrä on aika pieni. Minulle ei kuitenkaan aiheuttaisi pienintäkään ongelmaa syödä kiloa pipareita kertaheitolla - ei siihen montakaan Aku Ankkaa tarvita. Tämä tulee siitä, kun veljeni muistaa minun nostaneen pöydälle ison nipun akkareita ja suuren kasan pipareita ja sitten uppouduinkin täysin molempien lumoukseen ja vasta kun toinen kasoista oli selvitetty, palauduin maan pinnalle.

Herkuistani huolimatta alan hiljalleen olla täynnä joulua, niin henkisesti kuin fyysisestikin ja saatuani jonkinlaisen vieroituksen tästä kuluvan vuoden ajasta, alan valmistautua ensi vuoden juhlaan.