Täydellisen poikkeuksellinen sääviikko on herättänyt juttua ja parranpärinää kaikkialla Suomessa. Kun normaalisti tähän aikaan vuodesta paistatellaan päivää vähintäänkin noin kymmenen asteen lämpötiloissa ja silloin tällöin vähän korkeammissa tai matalimmissa asteissa, nyt sitten päästiin melkoisiin äärilukemiin, kun mentiin pakkaselle ja ihan lumisateen kanssa.

Koska nämä olosuhteet pääsevät unohtumaan, laitan tässä hieman mustaa valkoiselle tulevaisuuden keskusteluille pohjaksi. Koska asun Etelä-Suomessa, kommentoin vallinneita säätapahtumia omien kokemusteni perusteella.

Viime viikon puolivälissä eli noin huhtikuun 17. päivänä alkoi ilma viiletä ihan ennusteiden mukaisesti. Pysyttiin plussalla, joskin niukasti. Sateet tulivat vetenä tai hieman räntäisinä, mutta liikenteessä emme ainakaan itse kohdanneet vaikeuksia, joskin me emme yleensä aja varhain aamulla tai myöhään illalla saatikka yöllä eli ihan nollakeleissä ei tarvinnut ajella. Kesäpyörät ovat Nissanissa olleet jo useamman viikon. Torstai-iltanakin uskalsimme ajaa vielä ihan hyvin, koska viileästä kelistä huolimatta tiet eivät jäätyneet.

Perjantaina viileni ja sitten yöllä satoi jo lunta, joten lauantaiaamuna maa oli valkoisena. Aamulla emme uskaltaneet ajaa, mutta iltapäivällä rouva haki meille laina-auton Laurilta, jolla on vielä talvirenkaat alla. Silloin iltapäivällä ei ollut mitenkään liukasta. Ajoimme Laurin Tojottimella kuuntelemaan Maaritin keikkaa Karkkilaan ja kun lähdimme sieltä kohti kotia, oli Karkkilan pitkä pääkatu aivan jäässä. Tuskin olisi ollut herkkua ajaa kesärenkailla.  Valtatiestä en osaa sanoa, mutta pääsimme toki talvipyörillä hienosti kotiin.

la204.jpg

***********

Sunnuntain vastaisena yönä oli pakkasta ja kuorolaisillamme oli hieman vaikeuksia päästä kirkkoon, missä meillä oli kuorovuoro. Mitään kurjaa ei onneksi sattunut, vaikka esim. yksi tenoreista oli tullut liukastellen Lohjalta tänne. Iltapäivällä kävin hakemassa meidän automme pois ja palautin Laurille hänen kärrynsä. Tutkimme ennusteita ja aloimme huolestua. Rouvalla oli nimittäin erittäin pakollinen meno Helsinkiin maanantai-iltapäiväksi ja niille hetkille oli sitten luvassa jo huonoa keliä - alijäähtynyttä vettä tai lunta, joista ensiksi mainittu on todella paha juttu. Sunnuntaina iltapäivällä tiet olivat kuivat ja niinpä vein rouvan Hesaan, minne hän jäi yöksi. Hyvä näin, koska maanantaiaamuna keli alkoi olla vähintäänkin epäilyttävä. Kotiin hän sitten pääsi iltapäivällä ihan julkisella.

Tiistain vastaisena yönä, siis 23. päivänä, satoi sitten lunta ihan hullunaan. Maa oli vitivalkoinen ja yli kymmenen sentin kerros tuossa pihassa. Ei auttanut muu kuin mennä varastoon ja hakea lumikola vielä kerran käyttöön. Kesärenkailla autoilu olisi ollut ihan hullua. Lumisade jatkui pitkälle iltapäivään, mutta se muuttui vetiseksi ja sulaminen kyllä alkoi hiljalleen tapahtua. Illalla myöhään lämpötila painui taas pakkaselle. Siinä kohtaa alkoi kuitenkin pahin olla ohi meidän kannaltamme, mutta netistä löytyneet uutiset ja kuvat kertoivat kyllä melkoisesta kaaoksesta maantiellä. Lauri oli isolla yhdistelmävehkeellä ajossa jossain Itä-Suomessa ja jotain jumia hänelläkin oli ollut.

ti234_1.jpgti234_2.jpg

***************

Keskiviikkoaamu oli pilvinen, mutta melko kirkas ja jo aamutunnit antoivat luvan olettaa, että lumi alkaa sulaa. Lämpötila oli jo ennen yhdeksää plussalla ja ennen puolta päivää aurinko helotti jo kovaa ja lumet suorastaan haihtuivat silmissä ja räystäät tippuivat. Illalla kuuden jälkeen olivat tiistaina kolatut lumialueet jo täysin sulaneet ja katolta olivat lumet kovaa kyytia alkaneet sulaa ja putoilla. Kävimme Helsingissä ja tietkin olivat ihan sulat ja kuivat.

ke244.jpg

******************

Torstaina oli pilvistä, mutta lämpötila selvästi plussan puolella. Iltapäivällä alkoi hiljalleen sadella ja lumien sulaminen näkyi hyvin. Katoilla ei enää oikeastaan näkynyt mitään ja vähäisetkin loput putoilivat hiljalleen alas

Tätä kirjoittaessani on perjantaiaamu. Lumimyrskyn jäljet katoavat kovaa vauhtia eikä tässä enää ole mitään spekuloitavaa esim. teiden kunnosta. Liukkautta tuskin on ellei sitten joillain varjoisilla sivuteillä, mutta eiköhän tuo sompailu kesä- ja talvirenkaiden välillä vähitellen ala päättyä.

pe264.jpg

***********

Vieläkö toukokuussa sataa räntää tai jopa lunta? Monena vuonna on vielä toukokuun lopussakin ollut hirveän viileää ja vuonna 1982 kesäkuun alussa kovan hellejakson jälkeen satoi lunta niin paljon, että kuoromme retkellä bussikuski pysäytti hetkeksi jossain Jämsän tienoilla rajun lumimyrskyn takia. Eipä tässä varmasti kukaan voi vielä luvata tämän vuoden lopullisia kesälämpöjen saapumisia. Kuten alussa kirtjoitinkin, katselen maailmaa eteläsuomalaisin silmin ja saamani tiedon mukaan Keksi-Suomen korkeudella on vielä hyvinkin lumista puhumattakaan Lapista. No, Suomi on hyvin pitkä maa ja sijaitsee pohjoisessa.