Kuorollamme on marraskuun 3. ja 5. päivänä konsertti, missä laulamme kauniin ranskalaisen sielunmessun, jonka on aikoinaan säveltänyt ranskalainen Gabriel Faure. Se alkaa olla hyvässä kunnossa ja saamme vielä hiotuksi särmiä ennen keikkaa. joten eiköhän siitä tule hyvä. Reilun viikon päästä minulla on säestyskeikka, missä eräs kuoromme laulaja esiintyy ja minä hoitelen taustat pianolla. Sitäkin on harjoiteltu ja homma toimii hyvin. Meillä on vielä yksi treeni ennen esiintymistä.

Kokonaan toinen juttu on noin kuukauden päästä, kun bilebändimme menee yksiin juhliin soittamaan. Minähän olen vakaasti pianisti. Melkoisen hankalaa saa homma olla, jos käy niin, että en pysty säestämään sitä, joskin muutamat tiukasti nuoteille kirjoitetut biisit vaativat treeniä enemmän tai vähemmän.

Bändissämme on sellainen tilanne, että en tällä hetkellä edes katso pianoon päin. Koska bilettäessä on hyvä olla myös kitara matkassa, soitan sitten sellaista. Aika paljon komppaan akustisella metallikielisellä, missä ei tarvitse mitään soolon pätkiä, ja niistä selviän kyllä. Mukana on jokunen biisi, joihin on yritettävä saada kunnollista räminää ja silloin on kiltisti otettava sähkökitarasta kiinni, kytkettävä se säröön ja rokattava niin maan perusteellisen kovaa. Sehän on ihan helppoa sille, joka sen osaa. Olen nähnyt rekkakuskin peruuttavan yhdistelmän sellaiseen tilaan, missä molemmille puolille jää muutama kymmenen senttiä ja sehän on ihan helppoa. Samoin olen nähnyt uimahyppääjän hyppäävän kymmenestä metristä, tekevän matkalla voltteja ja kierteitä ja tupsahtavan tikkusuorana veteen ja sekin on ihan helppoa. Olen myös nähnyt monen kitaristin soittavan hulppeita sooloja ja sekin on ihan helppoa. Siis sille, joka osaa.

Kitaransoittohistoriani on kylläkin aika pitkä, mutta siihen ei ole itse asiassa sisältynyt juurikaan sähkökitaran soittelua. Ostin itselleni joululahjaksi akustisen Landolan lukioikäisenä ja sitten sain ylppärilahjaksi 12-kielisen, mutta niillä ei soiteltu sooloja vaan säesteltiin ihan vaan perinteisiä "nuotiolauluja", vaikka minä en muistaakseni ikinä kumpaakaan nuotiolle vienytkään. Kaiken kaikkiaan olin aika laiska kitaran kanssa, enkä vaivautunut opettelemaan mitään erikoisia sointujakaan saati sitten mitään ihmeempiä sooloja. Toki soittelin nuoteista monienkin laulujen melodioita yksiäänisesti näppäillen, mutta perinteisiä soolojuttuja improvisoiden en edes kokeillut.

En edes muista, milloin soitin eka kertaa eläessäni sähkökitaraa, mutta lähempänä kolmeakymppiä olen ollut. Silloinkin jäi soolot soittamatta eli melko tarkkaan säestin vaatimattomasti ja toki sitäkin hommaa tarvitaan, mutta onhan se tylsää. Juicen "Syksyn sävel"-biisin kitarasoolo on helppo ja ainakin sitä soitin jossakin bändissä ja vieläpä äänensärkijän kautta. Äänensärkijä on siis  se, mikä muuttaa kitaran soundin hevimmäksi ja sopii nimenomaan rokkiin, joskin sitä käytetään aika paljon monessa muussakin. Jos et vieläkään muista, millaiselta se kuulostaa, niin hae Googlesta tai Spotifysta "Highway Star" tai Hurriganesin "Get on" ja kuuntele. Niissä on säröjä käytetty reippaasti.

Nyt siis noin kuukauden päästä on keikka, missä minun täytyy soittaa myös sähkäriä. Lavauskottavuutta saavutan kyllä reippaasti, koska minulla on kolme kitaraa matkassa, joten ne näyttävät lattiaständeissä hyviltä, mutta  tarkoitus on kuulostaa hyvältä. Kuusikielisellä ja 12-kielisellä selviän säestyksistä helposti, mutta sähkärin kanssa on suuresti tekemistä. Koko setissä on ainakin viisi sellaista biisiä, missä on vingutettava ainakin jotenkin ja siksi tässä täytyy ahkeroida.

Viimeksi kuluneen viikon aikana en ole treenannut tulevaa säestyskeikkaa pianolla enkä myöskään tulevaa kuorokeikkaa laulaen omia stemmojani, vaan kaiken soittotreeniaikani olen uhrannut sähkärille ja edelleenkin se kuulostaa ihan kamalalta tai ainakin vähän kauhealta, joskin hyviä hetkiäkin on ollut. En silti anna periksi, vaan soitan vaikka kaiket yöt marraskuun puoleenväliin saakka, jotta saan soundin paikalleen ja "bääsemme bilettämään".