Pääsin laduille tässä alkuviikosta. Itse asiassa olisin voinut mennä hiihtelemään jo viime viikonloppuna, mutta reilu kymmenen astetta pakkasta oli liikaa ajatellen hengitystä. Tässä on vielä pari isoa laulujuttua ennen joulua ja  tosi kylmän ilman hengittely ei todellakaan tee kurkulle hyvää. Tulossa on muutama laulun pätkä, joissa on päästävä kovaa ja korkealle ja kun tiedän saavani kurkkuni araksi hönkiessäni kovalla pakkasella, on parempi välttää noita kovien pakkasten hiihtelyitä. Tammikuussa ei tämän hetken tiedon mukaan ole laulukeikkoja, joten kovemmallakin pakkasella voi käydä siltä osin hiihtämässä. Nykyiset monot ja sormikkaat estävät varpaiden ja sormien palelemisen ja sitten vain täytyy olla tarkkana kasvojen ja silmien kanssa.

Minulla on kolmet käyttökelpoiset sukset. Tavalliset voitelusukset ja karvapohjat pakkaskelejä varten ja sitten ns. pitopohjat, jotka toimivat hyvin suojakelillä. Lopputalvesta yleensä on paljon roskia laduilla ja siksi tavalliset voitelusukset ovat hieman hankalat, koska kaikki latusotkut tarttuvat pitovoiteeseen, mutta sitten karvapohjat toimivat likaisella ladulla hieman paremmin. Ne voi sitten jopa imuroida puhtaaksi. Pitopohjissa ei ole aineita luistovoidetta lukuun ottamatta ja ne eivät sillä lailla kerää laduilta roinaa mukaan pihkaisia oksia lukuun ottamatta.

Olen monena talvena asettanut tavoitteekseni hiihdellä vähintään 300 kilometriä. Se käy yhtä helposti kuin kesäinen tonni polkupyörällä, mutta se siis vaatii asialliset kelit, terveyttä ja suksien pysymistä kunnossa. Erityyppiset hengityselimiä kiusaavat taudit ja ärtymykset ovat varsin usein talvisena riesana ja silloin en lähde ladulle, vaikka muuten olisin kunnossa. Ilmojen suhteen ei oikeastaan ole ongelmaa, jos ei ihan älytöntä litslöts-kautta tai pakkasen paukkumista tule, mutta tuulet ovat äärimmäisen ärsyttäviä. Pidän useimmiten hiihtäessäni tuuliasua ja se on kuin menisi laskuvarjo yllään. Vastatuuleen ei meinaa päästää vaikka mitä tekisi ja Nummelan lentokentän tienoilla olevalla ladulla on paljon avointa maastoa, mihin tuulet kyllä pääsevät. Harvoin nyt kuitenkaan puhaltaa niin rajusti, etteikö jotenkin pääse eteenpäin. Ja myötätuuleen tietenkin pääsee tosi makeasti.

Hiihdän vain pertsaa. Se on vanhalle helppoa eikä rasita selkää, joka kyllä näin alkukaudesta on välillä kevyessä krampissa. Se kyllä helpottaa, kun tuolla ladulla hieman venyttelee ja kumartelee eikä näin sisätiloissa nukutun yön jälkeen tunnu lainkaan. Totuttautumista vaan tarvitaan.

Katsotaan sitten keväällä, miten tässä on käynyt.