Taas on se aika vuodesta, jolloin on katsottava sen verran taaksensa, että voi hieman arvioida tekemisiään ja pohtia, kuinka se meni.

Sen enempää miettimättä aloin hiljalleen uskoa, että olen tehnyt työni, eikä minun enää tarvitse juosta kouluissa sijaistamassa. Ihan huvikseni kävin tekemässä  muutaman päivän, mutta kaiken kaikkiaan se homma on nyt jäänyt koko lailla nollille. Eiköhän tuo neljäkymmentä vuotta sitä touhua ala olla riittävä panostus.

Merkittäväksi katsoisin sellaisen seikan, että löysin vahingossa joskus tammikuun alussa kreikan kielen keskustelupiirin, joka tehtiin netissä, Zoomissa. Näin ollen minun ei tarvinnut mennä minnekään, vaan istuskelin tyynesti työhuoneessa ja juttelin ihmisten kanssa. Huhtikuisella Ateenan retkellämme huomasin, että todellakin olin nimenomaan sitä puhumista oppinut.

Perustimme syksyllä 2022 kertakäyttöbändin, jonka kanssa odotusten vastaisesti jatkoimme soitto- ja laulutreenejä. Merkittävänä tapahtumana mainitsen, että olen kuluneen vuoden aikana joutunut opettelemaan kitaransoittoa ihan eri meiningillä kuin koskaan ennen. Hauska nähdä, että vanhakin oppii, kun vain on sitkeä. Tartuin nimittäin lopulta kesällä sähkökitaraan ja koko syksyn ajan olen kehitellyt sen kanssa erilaisia soittojuttuja ja loppujen lopuksi olen sooloillut enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Kuten olen varmaan sen sata kertaa kirjoittanut, olen pianisti, mutta kun bändissämme on muutenkin kolme pianonsoittajaa ja yksi hyvä kitaristi lopetti soittohommat, niin minun oli sitten vaan tartuttava keppiin. Kitara on ollut minulle pääasiassa vain sellainen rämpyttelyväline, mutta nyt sitten olen ihan oikeasti saanut treenailla sen soittamista.

Kamarikuorossa olen jatkanut vanhaan malliin, joskin loppukeväästä jonkinlaisten kuulo-ongelmien takia jouduin jäämään pois vuoden tärkeimmästä keikasta, mikä oli Savonlinnassa Oopperajuhlien yhteydessä. Siellä kuoro esitti Olavinlinnassa johtajamme säveltämän Rauhanmaja-messun, mikä olisi tietysti kuulunut suoranaisesti kuorourani kohokohtiin, mutta se nyt sitten jäi ja sillä selvä. Kuoroon liittyy sellainen uusi ja hieno asia, että sain joulukonsertissa kunnian laulaa soolon Mikko Sidoroffin "Pyhä yö"-teoksessa. Se sujui kyllä lopulta hyvin, vaikka pienen pientä ongelmaa meinasi matkalla ollakin. Asia, jota suuri yleisö ei varmaankaan huomannut.

Liikunnalliset tavoitteeni toteutuivat, vaikka taudit ja olosuhteet yrittivätkin sotkea niitä. Talvella asetin koko kauden tavoitteekseni hiihtää 300 kilometriä ja vaikka lumet sulivatkin pari kertaa, pääsin tuohon lukemaan juuri ja juuri. Se vaati viimeiselle kerralle hieman ylitöitä (siis ylipitkän lenkin), mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Pyöräilytavoitteeni oli vanha kunnon 1000 kilometriä kauden aikana. Pääsin huhti-toukokuussa hyvin alkuun, mutta sitten sitkeä yskä ja kurkkutauti keskeyttivät kesäkuun alussa hommat. Toinen breikki tuli elokuussa, kun sairastin yhtä aikaa borrelioosin ja koronan. Loppujen lopuksi sain kasaan 1100 kilometriä, mikä oikeasti on pyörällä suhteellisen helppo paketti, kun aikaa on neljä-viisi kuukautta, mutta vaatiihan se lähtemistä monta kertaa, kun en kuitenkaan koskaan halua ajaa liian pitkiä lenkkejä. Toki voisin, mutta haluan kesällä tehdä muutakin kuin polkea pyörällä samoja reittejä. Keskimäärin ajoin parikymmentä  kilsaa/lenkki pisimmän ollessa kuta kuinkin 30 ja lyhimpien jotain hieman alle kympin.

Lomakuviot menivät hieman pieleen kesäisten sairastelujen takia. Hyvän perheystävämme hautajaisiin en lähtenyt, koska siellä oli pääasiallisesti hyvin vanhoja ihmisiä ja olin hieman sairas ja koska kuorossamme oli ollut koronaa, en todellakaan halunnut lähteä viemään tautia kenellekään. (Silloin minulla ei muuten ollut koronaa). Enoni täytti 90 heinäkuussa ja olimme toki lähdössä, mutta sitten taas tuli erikoinen terveyseste, joka osoittautui suhteellisen helposti ja nopeasti ohimeneväksi, mutta kun ei tiedetty, mistä oli kysymys, jouduimme peruuttamaan synttäriretken. Perinteinen Woodstock-musiikkijuhlamme peruuntui, kun emme löytäneet sopivaa aikaa. Harmi sekin. Ahvenanmaan reissu onnistui toki mainiosti, joten ei ihan täysin pieleen kuitenkaan menneet nuo lomajutut.

Olen lukenut paljon, kuten aina, mutta nyt tietenkin, kun en enää käy töissä, minulla on aikaa enemmän sille touhulle. Mieleen jäivät etenkin Iida Rauman Finlandia-voittaja, Hävitys, josta en pitänyt itse lainkaan, Kjell Westön Molly & Henry, joka puolestaan oli aivan mahtava teos, Eagles-bändin tarina sekä Christer Rönnbackan ja Jarkko Sipilän dekkarisarjat. Luin kyllä paljon muutakin, mutta nämä jäivät mieleen.

Siinähän tämä vuosi kului ja nyt jo uutta suunnitellaan. Eiköhän tässä taas päästä johonkin suuntaan.