Kun tuo korona hiljalleen on hellittänyt, vaikkakin edelleen pyörii jaloissa ja tarttuu herkästi, ovat myös kulttuurin eri osa-alueet edes hieman saaneet mahdollisuuksia avata oviaan suurelle yleisölle. Tämä musiikin, teatterin, näyttelyiden ja mitä näitä onkaan salliminen on suuren suuri tekijä sille, että ihmiset alkavat selvitä tästä pandemiasta ja saavat henkistä voimaa tulevalle syksylle ja talvelle.

Olimme viime viikon Ahvenanmaalla, kuten olen jo kertoillutkin ja siellä pääsimme jo helposti muutamaan museoon, joskin edelleen piti lotrata käsiaineiden kanssa ja naamioitua sinisellä maskilla. Onneksi näihin juttuihin on jo tottunut. Minua ei suuremmin haittaa, mutta pitkän päälle se naamari ahdistaa ja ylen iloisesti kyllä heitän käytetyn rätin roskiin aina, kun kykenen. Aion sitä silti käyttää niin kauan kuin suositus niin esittää.

Siitä on pitkä aika, kun viimeksi olen käynyt oikeassa konsertissa. Tämä aukko sivistykellisen tietouteni alueella sai täytettä toissa iltana, kun olimme kuuntelemassa Pauli Hanhiniemi M.A.D - koostumusta, joka koostuu kahdesta soittajasta ja laulajasta. Toinen on tietenkin Hanhiniemi itse kitaroineen ja soololaulajan tehtävässä ja toinen artisti on kontrabasisti Ville Rauhala. Tuo koostumuksen hassu nimi ei suinkaan tarkoita, että kumpikaan taiteilijoista olisi normikansalaista yhtään hullumpi (mad = hullu englanniksi), vaan kyseinen M.A.D on lyhenne sanoista melkein akustinen duo. Herrat nimittäin laulavat mikrofoneihin ja on noita soittimiakin jossain määrin vahvistettu.

Tämä juhlava konserttielämys tapahtui Laukon kartanon puutarhassa. Paikka sijaitsee  Tampereen lounaispuolella joltisenkin matkan päässä. Meiltä piti ajaa reipas puolitoista tuntia. Ulkoilmatilaisuus on aina oma jännityksensä, kun sitä aletaan järjestää, mutta tällä kertaa sääherra oli jopa tavattoman suopea. Hellejaksosta huolimatta lämpötila oli inhimillinen ja muutamat pilvet antoivat välillä sen verran varjoa, ettei aurinko ihan satasella päässyt porottamaan. Laukon kartanosta en tässä sen enempää virka, mutta googlettamalla siitä löytyy kyllä asiaa kummastikin.

laukko.jpg

*******

Joku lukijani saattaa kysyä, kuka on Pauli Hanhiniemi. Koska olen maininnut jo konsertin, niin jokainen varmasti on jo ymmärtänyt, että jonkinlaisesta musiikin tekijästä on kyse. Uskoisin, että hyvin suuri määrä kotomaamme asukeista tietää kyseisen herran. Hän on siis laulaja, lauluntekijä, sooloartisti ja myös yhden maamme merkittävimmän bändin henki ja sielu eli kyse on siis Kolmas nainen-yhtyeestä. Hanhiniemellä on mahtavan upea ääni, joka soi tosi melodisena ollen enemmänkin matalasävytteinen. Laulaja ei ole mihinkään muottiin ajautunut, vaan hänet on erinomaisen helppo tunnistaa persoonallisen lauluäänensä ansiosta. Minulle on tärkeää, että hänen vireensä on tarkka, koska syystä tai kolmannesta en pidä lievästikään epävireisestä laulannasta.

Duo pelasi loistavasti yhteen. Rauhalan taito ja hyvät stemmalaulannat yhdessä Hanhiniemen suhteellisen rouhean kitaroinnin kanssa loivat toimivan ja ajoittain humoristisen hauskan kombinaation. He esittivät sekä Hanhiniemen tuttuja soolobiisejä, kuten "Muutkin mokaa" ja "Suru teki lähtöään" ja toki myös tunnettuja biisejä Kolmas nainen - bändin ohjelmistosta, kuten "Tästä asti aikaa" ja "Valehtelisin jos väittäisin".

Konsertti kesti väliaikoineen parisen tuntia ja paikalla ollut yleisö toki palkitsi herrat upeilla aplodeilla. Yleisö oli keskimäärin sitä sakkia, joka oli vetreässä aikuisrockin iässä silloin, kun Kolmas nainen nousi huipulle 1980-luvun aikana. Niinpä meikäläinen ei tuntenut itseään yhtään vanhaksi, vaan pikemminkin hyvin sinne joukkoon sopivaksi.

Hieno kesäilta.

pauli.jpg