Tällä pallollamme astelee monta miljardia ihmistä. Meitä on joka lähtöön ~ naisia, miehiä ja nykykäsitysten mukaan jotain siltä väliltäkin, on erivärisiä, erikokoisia, eri ikäisiä, nopeita, hitaita, laihoja, pulleita, hyviä, pahoja, hauskoja, tylsiä, nopeasti oppivia, hitaasti oppivia ja kaiken kaikkiaan mielettömän paljon erilaisia ihmisiä.

Tällä pallollamme on valtava määrä erilaisia uskomuksia. Ihmiset uskovat Jumalaan, Allahiin, Buddhaan ja moniin muihin jumaliin tai henkiolentoihin, on agnostikkoja ja sitten on toki sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät usko yhtään mihinkään. Uskontojen välinen yhteys on usein suopeaa toisen ymmärtämistä, mutta ankaraa ristiriitaakin saamme todistaa. Kristinusko ja islam tai itse asiassa niiden fanaattisimmat kannattajat lyövät ankarasti nyrkkiä oman asiansa puolesta ja monet maailman pahuuksista laitetaan noiden uskontojen syyksi, vaikka syy on viime kädessä ihmisten - ei uskontojen.

Enpä tässä ala mitään uskonnollista tarinaa kasaamaan, vaan lähdin kirjoittamaan, kun pysähdyin pohtimaan miksi minä olen minä. Vastaustahan minä en siihen saa. Minä synnyin kohta 64 vuotta sitten keskisuomalaisen pikkupitäjän seurakunnan kanttorin ja kotirouvan toiseksi lapseksi. Tietoinen minuuteni astui tuon parkuvan (käsittääkseni jotain ääntä päästelin) vauvelin sieluun ja minä aloin olla minä. Hitaastihan tuo kehitys eteni, mutta sitten päähän meni jotain oppia ja lopulta se vankka ymmärrys itsestä syntyi. Jos en aivan täysin pieleen muista, ensimmäiset olemassa olevat muistikuvat ovat vuodelta 1960 eli olin kolmevuotias. 

Mutta miksi pääsi käymään näin? Merkittävä asia on se, että sain vanhemmiltani geenit. Niiden merkitys fyysiselle kehitykselle on tietty merkittävä, mutta myös henkiselle ja kognitiiviselle kehittymiselle. Se, mitä perimässä sain lienee aika hyvin mitattavissa, mutta ympäristön vaikutus on kaiketikin vaikeampi. Minä olen musikaalinen ja sen olen kyllä saanut lapsuudessa ympäristöstä ja varmaan toki geeneistä. Isä oli kanttori ja äidin muistan hyvänä laulajana. Meillä soitettiin ja laulettiin paljon ja minä olin usein isän mukana kirkossa ja imin varmasti musiikillisia vaikutteita.

Olen koko ikäni ajan ollut kiinnostunut ja innostunut lukemisesta ja vieraista kielistä. Mistähän nuo sitten ovat tulleet? Meillä ei kukaan ollut kiinnostunut näistä asioista. Isä kuoli, kun oli pieni. Äiti ei osannut mitään kieliä ja luki vähän tai ei ollenkaan ainakaan silloin, kun minä olin pieni. Veljeni ei niin ikään ollut lapsena kiinnostunut lukuhommista ja kielistä, vaikka pärjäsi koulussa erinomaisesti. Oikeastaan samaa voi sanoa kavereistakin - olimme vaan erilaisia ja sillä sipuli.

Onhan näitä juttuja vaikka kuinka, mutta mikä sitten lopulta on saanut minut innostumaan omista kiinnostukseni kohteista ja miksi osaan jotain ja miksi en millään ole oppinut joitakin juttuja. Niitä toki sopii pohtia, mutta enpä usko, että saan siihen ikinä vastausta.  

Juu, onhan näitä kehityksen ja olemuksen muotoiluja selitelty milloin mitenkin, mutta yksi juttu on sellainen, johon en kykene edes huvikseni uskomaan. Siis sellainen asia, että tähdet määrittäisivät ihmisen persoonallisuutta ja kohtaloa. Ei ikinä. Siis, että tähti, joka on muuttunut jo kauan sitten mustaksi aukoksi tai muuten posahtanut, olisi pystynyt jotenkin muotoilemaan minun elämääni. No way, milky way. Ainoa tähti, joka on minuun vaikuttanut on avaruudellisesti tuossa aika lähellä eli siis meidän aurinkomme. Se on lämmittänyt ja valaissut, ruskettanut ja jopa polttanut, mutta eipä sillä ole ollut mitään tekemistä persoonallisuuteni kanssa, ei. Kuukin on vaikuttanut - liikuttaaahan se valtameriäkin, mutta en muutu ihmissudeksi (tietääkseni) täydenkuun aikaan.

Mutta jokainen saa puolestani uskoa mihin haluaa ja minä annan sille arvon. On sitten islam, buddhismi, kongfutselaisuus, kristinusko, kuu ja tähdet tai sitten jos ei usko yhtään mihinkään. Se on jokaisen oma asia, eikä minulla ole oikeutta puuttua siihen eikä kiertää ovelta ovelle tyrkyttämässä asiaani saati mitenkään muutenkaan. 

Ugh!

sakelus.jpg