Eilen eli maanantaina 7. elokuuta oli järkyttävän kuuma päivä. Ymmärtääkseni kaikkialla Suomessa mittarit näyttivät hellelukemia.

Heräsin vähän ennen kuutta ja hämmästyksekseni havaitsin jo silloin ulkolämpötilan olleen reippaasti yli kahdenkymmenen. Lähdin heti aamiaisen syötyäni pyöräilemään ja poljinkin leppoisassa aamutuulessa hyvän rundin, mutta kuumuuden lisäksi tajusin ilman olleen myös todella kostea. en ajanut mitenkään erikoisen hyvää vauhtia, mutta silti olin aivan hikilikomärkä tuolla reilun tunnin pätkällä.

Askartelin puutarhassa siimaleikkurin kanssa hyvinkin ennen yhdeksää heti pian tuon lenkin jälkeen, mutta kuumuus ja kosteus yhdessä veivät voimat, joten en jaksanut mitenkään yliuutterasti touhuta. Kävin sitten iltapäivällä jäteasemalla viemässä vanhaa elektroniikkaa ja risuja. Onneksi meillä oli viikonlopulta jäänyt ruokaa eikä sitten tarvinnut kummankaan alkaa ahkeroida keittiössä. Meillä on usein tapana hyvällä kelillä kantaa lautaset ulos Ulkohuoneeseen eli mennä ulos syömään, mutta jätimme väliin. Liian kuuma. Kuuden maissa ulkona oli varjossa 31,5 astetta ja sisällä 26,7. Meillä on kyllä ilmalämpöpumppu, mutta siinä on pieni vika ja odotamme korjaajaa, joka taitaa ehtiä tänne jouluun mennessä. Sisätiloihin ei siis herjennyt hellitystä.

Siinä alkuillasta totesin rouvalle, että saattaa olla kesän viimeinen uintimahdollisuus eli jospa mentäisiin käymään Penikkalammella. Ensin hän tuumasi, että ei jaksa, mutta sitten hänkin piristyi ja näytti peukkua idealle ja niinpä ajelimme reilun kymmenen kilometrin matkan mainitulle metsälammelle. Vesi oli jotakuinkin viileää, mutta kyllä siinä pulahti. Minähän olen, kuten usein olen sanonutkin, pääasiassa lämpimien vesien uimari. Lämmin tarkoittaa minulle reipasta kahtakymmentä. Ihan pelkästään uimisen takia en mene enää tässä iässä ja herkkähipiäisenä kylmään lääräämään - en edes saunasta. Penikkalammella olen kyllä käynyt ihan vaan luontoa töllistelemässä ja retkeilemässä uimatta siellä. Paikka on niin kaunis, kuin nyt metsä voi olla. Siinä ihan lähellä kallion päällä on alueen omistaja joko itse rakennuttanut tai antanut jonkun rakentaa kivan kokoisen retkikodan, jonka ympäristössä partiolaiset pitävät leirejään ja viettävät siellä aikaa, mutta jonne saavat myös tavan ihmiset (= siis kuka vaan) mennä ja seisahtua vaikka eväittensä kanssa, kunhan muistaa siistiä jälkensä. Onneksi alue on sen verran korvessa, että sellaiset jengit, jotka saattasivat sotkea tai ihan kerrassaan riehua siellä, eivät viitsi sinne asti mennä.

Toki uimassa voi käydä vielä kolme-neljä kuukautta, sillä eiväthän nykyaikana ilmastonmuutoksen myötä järvet jäädy juurikaan ennen joulua täällä Etelä-Suomessa eli siitä vaan veteen, mutta kuten mainitsinkin, ei ole minun juttu. Voihan tuonne avantoonkin mennä sitten kun kylmät saapuvat, mutta minä en.