Kouluissa tapahtuva kiusaaminen ja nuorten, alle 18-vuotiaiden, harjoittama väkivalta puhuttavat ankarasti. Hyvä, kun asiasta puhutaan. Raju väkivalta jopa aseineen on tullut nuorten käyttöön, mutta taitaa edelleen kuitenkin olla enemmän aikuisten temppuilua kulkea terä- ja ampuma-aseet matkassa. Tuo on joka tapauksessa sellainen asia, että se pitäisi ehdottomasti saada kuriin - tavalla tai toisella.

Fyysisesti satuttavista toimista uutisoidaan jatkuvasti, mutta myös ihan väkivallalla uhkaamisesta. Uhataan pahoilla selkäsaunoilla, jos uhriksi joutuva ei tottele uhkaajiaan. Kalliit puhelimet, pelilaitteet ja merkkivaatteet- ja jalkineet ovat käteisen ja miksei myös kortin takana olevan rahan lisäksi kiristystoiminnan kohteina.

En tunne lakeja ja siksipä hämmästyinkin tänään, kun minulle selvisi Hesaria lukiessani, että vanhemmat eivät ole vastuussa alaikäisten lastensa kiristystoimista. Alaikäiset eivät ole rikoslain alaisia, joten korvausvelvollisuutta ei ole kellään. Jos neiti tai herra A iältään vaikkapa 14 ottaa väkisin eli siis varastaa oman,  samanikäisen kaveripiirinsä kanssa  luokkatoverilta kalliit merkkikengät tai -takin, niin he eivät ole korvausvelvollisia eivätkä myöskään vanhemmat. Niinpä tällaiset suharit saavat mellastaa kuta kuinkin rauhassa joutumatta edesvastuuseen. Tämähän on törkeää.

Kasvatusvastuu on vanhemmilla tai yleisesti ottaen huoltajilla. Heidän velvollisuutensa on huolehtia siitä, että oma juniori ei syyllisty tämän kaltaisiin rikoksiin. Vääryyteen syyllistyvien on ihan eettis-moraalisesti ajatellen korvattava tekemänsä vääryys iästä riippumatta. Alaikäisellä lapsella ei varmastikaan ole varaa moiseen, koska jos hänellä olisi, niin eiköhän hän olisi ostanut ne tuotteet, jotka hän on vääryydellä hankkinut. On valitettavaa, että tällaisiin rikoksiin ajautuvat hyvin usein ne lapset, joiden kotona on taloudellisia vaikeuksia. Tosin myös varakkaiden perheiden lapset syyllistyvät noihin rikoksiin, mihin syynä voi olla esim. perheen aikuisten periaatteet tai joku muu perheeseen vaikuttava sisäinen syy. Oli se nyt sitten syy mikä hyvänsä, ryysyissä kulkeva ja romuilla leikkivä nuori katsoo monissa tapauksissa takuulla kateellisena niitä tyyppejä, jotka kulkevat monen sadan euron vetimissä etenkin, jos niissä on jonkun arvotuotteen logo. Lapset vertailevat puhelimiaan, polkupyöriään ja kotiensa laitteita ja vanhempien autoja.  Lapsella on ehkä jonkinlainen alemmuuden tunne, jota hän haluaa hienolla merkkitavaralla kohottaa ja pönkittää ja jos perheellä ei ole varaa hankkia sellaisia, on ikävä kyllä mahdollista, että nuori ottaa oikeuden omiin käsiinsä.

Lapsen tai nuoren ei ole helppo korvata tekemäänsä rikettä, mutta vähitellen maksaminenkin pitäisi olla mahdollista. Korvaukset voitaisiin ottaa esim. lapsilisistä tai yksinkertaisesti laatia laki, jossa vääryyden tehnyt lapsi joutuu ottamaan lainan esim. pankista ja viimeistään täysi-ikäisenä viimein päästyään töihin, maksaa sen pois. Suomessa on onnistuttu suunnittelemaan niin paljon mitä erilaisimpia temppuja, että ei luulisi olevan mahdotonta keksiä sellaista keinoa, millä myös ala-ikäisten tekemiin rötöksiin voitaisiin puuttua.

Huoltajat ovat siis kuitenkin viime kädessä vastuussa lapsen toiminnasta, mutta toisaalta ei pidä kasvattaa nuoria siihen, että "pappa eller mamma betalar", vaan heidät on saatava uskomaan, että viime kädessä jokainen päättää omasta tekemisestään. Tutkimusten mukaan liian ankarat rangaistukset eivät tehoa, mutta ei vääryksiä voi jättää huomioimattakaan. Melkoista tasapainottelua.