Meillä yhteiskunnassamme on ihmisiä, jotka ovat aina ehdottoman oikeassa, vaikka eivät olisikaan. Oli kyse sitten mistä tahansa asiasta, niin periksi ei anneta. Kyky tunnustaa olevansa väärässä jostain asiasta on joillekin ihmisille siis ihan  käsittämättömän vaikeaa ja usein jopa mahdotonta. Kompromissienkin tekeminen on äärimmäisen hankalaa. Ympäristö oppii elämään tällaisten ihmisten kanssa, joskin suurin osa alkaa mieluummin karttaa heitä. Tietenkin samanmieliset ihmiset pystyvät elämään ja toimimaan yhdessä, vaikka heitä olisi määrällisesti vähän.

Näitä erikoisen tiukkoja omista käsityksistään ja uskomuksistaan kiinni pitäviä henkilöitä on runsain mitoin sekä poliittisissa että uskonnollisissa organisaatioissa. Kun mietin asiaa, tulkitsen etenkin politiikan syövereissä tätä yhteenkuuluvuutta suorastaan säälittävänä. Uskonnolliset yhteisöt, etenkin herätysliikkeet, ovat hyvin samantyyppisiä, joskin niissä ei riidellä niin railakkaasti perusasioista ja niiden merkitys koko yhteiskunnalle on paljon vähäisempi kuin poliittisten organisaatioiden. Uskonnolliset ryhmät ovat toki hyvin sisäänpäin lämpeneviä ja jokainen porukka pysyy tiukasti omissaan, kuten kristilliset liikkeet - herännäiset, körtit, lestadiolaiset, helluntailaiset, adventistit ja mitä niitä sitten onkaan. Ei-kristilliset yhteisöt ovat vielä tiukemmin omaa porukkaansa ja heistä nyt tulee ensimmäiseksi mieleen Jehovan todistajat, jotka oman uskonnollisen valtakuntansa lisäksi elävät myös reippaasti yhteiskunnan ulkopuolella.

Politiikka on usein naurettavaa. Vasemmistolaisuuden pelko on ihan käsittämätöntä. Koska olen jo hyvin aikuinen (siis lähes 70-vuotias), olen nähnyt, kuullut ja lukenut ihan oikeaa vasemmistolaisuutta, sitä kommunismia, jota Suomeen yritettiin ujuttaa 1970-luvulla oikein urakalla. Suomen kommunistinen puolue oli voimissaan ja siinä organisaatiossa yritettiin ihan tosissaan  levittää ja juurruttaa kommunismia maahamme vaikka sitten väkivallan keinoin. Nuoret julistivat Marxin ajatuksia ja tukea haettiin Neuvostoliitosta erilaisten ystävyysseurojen, opintopiirien ja herra ties minkälaisten konklaavien avulla. Neuvostoliiton kommunistinen hallinto yritti vaikuttaa Suomen sisäisiin asioihin ja aika monessa asiassa onnistuikin siinä. Muistan tämän hyvin, koska olin silloin juuri sopivassa iässä ollakseni kiinnostunut ja valveutunut. Tätä taustaa vasten tuntuu naurettavalta, että presidenttiehdokas Jussi Halla-aho saarnaa yleisradion vasemmistolaisuudesta ja on suorastaan peloissaan siitä. Halla-aho on syntynyt 1971 eikä voi omakohtaisesti muistaa sitä vuosikymmentä ja vaikka hän on varmasti älykkäänä ihmisenä tutustunut Suomen lähihistoriaan, häneltä puuttuu se kosketuspinta. Kyllä YLE:llä varmasti on sellaisiakin toimittajia, jotka ajattelevat maailmaa nykypäivän vasemmistolaisena, mutta se ei ole ollenkaan samaa kuin 1960-1970-luvuilla. Nykypäivän vasemmistolaisuus ei ole lähelläkään 1970-luvun ajatusmaailmaa enkä edelleenkään jaksa uskoa, että suurimassa "punapuolueessa" eli SDP:ssä olisi yhtään sosialismin kannattajaa. Vaikka olisikin, he ovat hyvin vähemmistössä ja kyllä minä luen demarit enemmän humaaniksi porvaripuolueeksi kuin vasemmistolaiseksi sosialismia ihailevaksi vaikuttajaksi. Suomessa on perinteisen kommunismin kannattajia, mutta prosentuaalisesti todella vähän, eikä heillä ole sananvaltaa ainakaan yhteiskunnallisten muutosten tekemiseksi. Kommunismi todettiin 1980-luvulla täysin pieleen menneeksi järjestelmäksi ja se vajaan 100 vuoden kokeilu Itä-Euroopassa kaatui ryminällä eikä sitä todellakaan ihmeesti kaivata.

On naurettavaa, miten politiikkaihmiset pitävät niin hillittömän rajusti kiinni omista kannoistaan ja saarnaavat tulikiven katkuisesti siitä, kuinka he ovat oikeassa ja kaikki muut väärässä. Politiikan valtapuheissa ennen Marinin (ja Rinteen) hallitusta touhunnut Sipilän porukka oli täyttä umpipaskaa, sittemmin tuo demaripomojen hallinto oli umpipaskaa ja nyt Orpon (oikeasti Purran) hallitus on vielä enemmän umpipaskaa. Siis tämä ei ole minun mielipiteeni, vaan opposition tulkinta kustakin vallassa olleesta hallituksesta. Kaikki mainitsemani hallitukset ovat tehneet tolkuttoman määrän virheitä, mutta eivät he kykene mitenkään tunnustamaan omia virheitään - ihan mahdotonta. Ilmeisesti demokratiaan kuuluu oikeus mählätä oman kotimaansa hallinnossa, tuhlata tolkuttomasti rahaa tai kurjistaa kansaa kovalla verotuksella ja muilla maksuilla, nakertaa hyvä koululaitos ihan pilalle ja antaa maantieverkoston surkastua puhumattakaan sosiaalitoimintojen näivettämisestä. Ei tämä hyvältä näytä, mutta milloin se on näyttänyt.