Liiga pärähti sitten käyntiin tiistaina. Lukko ja HPK pelailivat hyvin tyypillisen alkukauden pelin, missä yritetään kamalasti, sählätään paljon ja kyetään myös jonkinlaisiin maaleihin. Katsoin sitä vähän aikaa ja totesin, että kuvioiden hiomista kannattaa jatkaa. Molemmat joukkueet ovat varmasti harjoitelleet paljon ja kunto on varmasti pelaajilla kohdillaan, mutta nopea joukkuepeli tarvitsee aika runsaasti sekä pelejä että treenejä, ennen kuin se alkaa taas sujua ilman jatkuvia harhasyöttäjä ja hutilyöntejä.

Runkosarjaa pelataan 60 kierrosta ja homma on valmiina sitten maaliskuussa, Sitten on play off-kierrkokset eli pleijarit ja loppujen lopuksi mestaruuskannua nostellaan taas huhtikuussa.

Eilen oli monta peliä ja niistä ehkä kiekkokansaa kiinnosti eniten viime kauden finaalivastustajien, Tapparan ja Pelicansien, kohtaaminen. Peli oli vallan vauhdikasta ainakin sen ajan mitä katselin sitä - ekä erän ja jonkin aikaa toistakin. Alussa molemmilla oli tilaisuutensa, mutta Tapparan huippumolari, Christian Heljanko, oli vallan vireessä ja piti loppujen lopuksi maalinsa puhtaana, vaikka sinä aikana, mitä katsoin Pelicanseillakin oli paikkansa. 

Oma mielenkiintoni kohdistuu tietenkin pääkaupunkiseudun punanuttuihin. Jo kuutisenkymmentä vuotta HIFK:n kannatusta ja eihän sitä vaihdeta - meni syteen tai saveen. HIFK:iä pidetään suursuosikkina ja siitä on nyt media pitänyt hillitöntä mekkalaa, mikä luonnollisesti on kasannut tolkuttomat paineet joukkueelle. Totta on, että stadilaiset ovat hankkineet joukkueeseen tosi kovia pelimiehiä vanhojen hyvien lisäksi, mutta kuten Jukka Jalosen maajoukkueetkin ovat osoittaneet, ei joukkuepeliä rakenneta tähtien varaan, vaan homma on joukkuepeliä, yhteistyötä, luottamusta jäällä vipeltäviin kavereihin. Vaikka yksi hurjimmista vahvistuksista, Leo Komarov, loukkaantuikin viime viikon harkkapelissä ja joutuu olemaan ainakin jouluun saakka ulkona boksista, ei sillä yhden miehen puuttumisella voi selittää, jos homma ei ala luistaa muutaman ensimmäisen kierroksen aikana. Toisaalta viime kausikin osoitti, että huono alkukausi ei merkitse kyydistä putoamista, sillä vaikka HIFK oli ennen joulua hetken aikaa liigan viimeisenä, nousi se loppujen lopuksi tammi-helmikuussa liigan parhaaksi ja selvisi suoraan jatkopeleihin kariutuen sitten pleijareissa Tapparan kirveeseen. Niissäkin peleissä oli kolme varsin hyvää peliä, mutta pienen liu'un manselaisten perässä HIFK kuitenkin oli.

Joka tapauksessa nyt hesalaisilla on hyvä joukkue ja jos tämä ei toimi, on valmentajien, Ville Peltonen etunenässä, syytä katsoa tuimasti peiliin ja etsiä vikaa siellä näkyvästä tyypistä ja tyypeistä.