Kuten monet ystävistäni ja kavereistani tietävät, harrastan kreikan ja ruotsin kieltä ja tavallaan myös englantia, jota tosin käytän jossain määrin arkisesti, koska tuttavapiireihini kuuluu enkkua äidinkielenään puhuvia henkilöitä. Nyt, jos siis tämän alkutekstin perusteella ajattelette, että osaan 12 kieltä, on minun heti korjattava virhe. Noiden kolmen lisäksi puhun auttavasti saksaa ja uskoakseni melkoisen hyvin suomea, mutta siihen se sitten jääkin.

No, mistä sitten on kyse? Moni varmaan tietääkin tai vähintäänkin arvaa, että kitarasta tietty. 

Aloitin kitaran rämpyttelyn vanhana - siis soittimen opettelua ajatellen. Muistaakseni olin 18, kun ostin Landolan kuusikielisen. En opetellut soittamaan melodioita, vaan aloitin heti sointujen kanssa pystyäkseni säestämään itseäni ja muita lauluhommissa. Kitaran soittaminen ja etenkin sointujen ottaminen näyttävät helpolta, mutta eipä aluksi ollut sitä. Sormet eivät millään meinanneet löytää paikkaansa ja pahimmillaan jouduin auttamaan toisella kädellä nakkien osumista. Ensimmäiset soinnut taisivat olla e-molli, a-molli, C-duuri ja G-duuri. En tietenkään ole varma, mutta ne ovat helppoja ja aika pian ne oppii. Sen lisäksi, että aluksi sormet eivät meinanneet millään osua oikeaan kohtaan, pehmeät sormenpäät tulivat ensin älyttömän kipeiksi ja sitten niihin kasvoi jonkinlainen känsä. Joka tapauksessa siinä oli kitaraurani alku.

En koskaan ole oikeastaan opetellut mitenkään solistiseksi kitaransoittajaksi, vaan olen tyytynyt rämpyttämään säestyksiä. Alkuhankaluuksien jälkeen opettelin lisää sointuja ja opin myös ne hankalan tuntuiset barre-otteet. Niitä tarvitaan, koska esim. F-duuri, Es-duuri, b-molli ja -duuri ovat oikeastaan mahdottomia ottaa muuten. Niitä opetellessa sain ranteen ja sormet kramppaamaan, mikä on melkoisen epämiellyttävää. 

Sain sitten toisen kitarani ylioppilaslahjaksi veljeltäni. Se oli 12-kielinen Landola. Jotkut kutsuvat 12-kielistä sormien tappajaksi ja miksei se niin osittain olekin. Otelauta on selkeästi leveämpi kuin normaalissa 6-kielisessä. Matalimmat kielet ovat hyvin paksut ja niinpä otteiden hakeminen vaatii suorastaan voimia. Tuo Landolani soi kauniisti, mutta se oli erittäin raskas soitettava. Myöhemmin minulla on ollut kaksi Ibanezin tuplakielistä ja ne olivat selkeästi helpompia soitettavia, mutta edelleen vaativat rankkoja sormivoimia.

Pari vuotta sitten kokeilin Helsingissä Kitarapajalla Sigman 12-kielistä ja ihastuin sekä ääneen että kevyeen otteeseen. Siinä kohtaa se tuntui hieman kalliilta ja jätin ostoksen väliin, mutta "little arrow" oli iskenyt ja halu saada soittokelpoinen 12-kielinen oli valmis. 

Niinpä tuossa jokunen viikko sitten ajelin Helsinkiin, suoraan Kitarapajalle, ja muutaman kokeilullisen rämpyttelyn jälkeen valitsin  tuossa selkäni takana tällä hetkellä sohvalla omassa kantokassissaan makailevan instrumentin. Se on tietenkin akustinen, mutta siinä on hyvä mikrofoni, jonka voi kytkeä vahvariin. Soundi on paras, mitä minulla on noissa aiemmissa tuplakitaroissa ollut, mutta sehän johtuu paljolti siitä, että Sigma on Martinin alamerkki ja tuo mainittu merkkihän on ihan oma juttunsa.