Elämme kuulemma hyvinvointivaltiossa. Jos viimeaikaisessa uutisoinnissa on vähänkään totuuden siementä matkassa, olemme hyvää vauhtia menossa kohti pahoinvointivaltiota, jonka toteuttamisessa nykyinen hallituksemme tuntuu ottavan vauhdikkaita askelia.

Hallitusohjelma jo syntyessään antoi viitteitä siitä, että ei tämä ihan helposti tästä lähde kulkemaan. Sitten tuli Junnilan kriisi epäluottamusäänestyksineen ja lopulta hänen eroamiseensa hallituksesta ja sitten vähintäänkin arveluttavia juttuja Rantasesta, Järvenpäästä, toimittajan maalittamisesta ja seuraava paukku olikin sitten Kokoomuksesta savustetun Wille Rydmanin valinta elinkeinoministeriksi. On ihan käsittämätöntä, kuinka yhteistä hyvää demokraattisessa Suomessa tavoittelevan hallituksen sisällä taistellaan jo ennen varsinaisen toiminnan alkamista jopa siinä määrin, että yksi hallituspuolue (RKP) äänesti epäluottamusta omalle hallitukselle tai itse asiassa Junnilaa vastaan. Rydmanin valinta tuohon tehtävään vaikuttaa keskisormen heilutukselta Orpoa kohtaan. Orpo on jo tässä lyhyessä ajassa osoittautunut olevan melkoisen voimaton  Purran heiluttaessa tahtipuikkoa ja kyykyttäen pääministeriä ihan avoimesti ja varsin läpinäkyvästi. Sunnuntain (tai lauantain) Hesarissa oli hyvin osuva Jarlan piirtämä satiirinen pilakuva, jossa Purra oli iskenyt Orpon kanveesiin ja taustalla Tanssii tähtien kanssa-tuomaristo hohhailee, että miten tässä nyt näin kävi.  Perussuomalaisten kansanedustajaryhmä on määrällisesti suuri ja sieltä olisi varmasti löytynyt taidokas tekijä hoitamaan elinkeinoministerin tehtävää ja vailla sellaista taustaa, mikä Rydmanilla on. Toki PS:n ryhmä on täysin kokematon hallitustyössä, mutta eipä Rydmankaan ole niitä hommia päässyt tekemään. Eilen joku oikeusoppinut uutisoi, että Rydmanin luottamus olisi pitänyt äänestyttää eduskunnassa ennen valintaa. Ihan ei siitä lyhyestä jutusta selvinnyt, miksi niin, mutta joku lakipykälä sitä ilmeisesti edellytti.

Meillä Suomessa on eletty jo melkoisen kauan jatkuvan polarisaation aikaa. Siis sillä tarkoitetaan sitä, että yhteiskunnan poliittinen ja ihan käytännön elämän kahtiajakautuminen etenee. Uusi hallitusohjelmamme tukee tätä polarisaatiota, jota pitäisi kaikin voimin pystyä vastustamaan. Pienituloiset ja tähän asti edes jotenkin toimeentulotukien avulla pärjänneet ihmiset joutuvat entistä kovemmalle ja samaan aikaan hyvätuloiset pärjäävät vähintäänkin tyydyttävästi. Kovatuloiset pärjäävät aina, eivätkä joudu tekemään kaupassa laskelmia, kuinka monta litraa maitoa on varaa ostaa perheelle.

Eihän valtakuntamme voi millään ottaa jatkuvasti lisää velkaa, kuten edellisen hallituksen aikana tapahtui, mutta silloin oli pakkotilanne. Jos koronapandemian aikana ei yhteiskunnan toimintaa olisi tuettu julkisin varoin, olisi meille iskenyt raju joukkotyöttömyys ja sen hinta ja jälkivaikutukset olisivat varmasti olleet ankarat. Olisiko Marinin hallitus voinut toimia pandemian ja sittemmin Ukrainan sodan alussa, energiakriisissä ja näiden kautta hyvään vauhtiin päässeen inflaation kanssa jotenkin paremmin? Kun vielä muistamme, että NATO-jäsenyyden punnitseminen ja sen vahvistaminen todelliseen ratkaisuun oli tosi rankka juttu koko valtakunnalle presidentti, hallitus ja eduskunta mukaan lukien ja erityisesti.  Ehkä Marinin hallitus olisi voinut toimia paremmin, mutta sellainen jälkiviisaus on turhaa. Niissä tavattoman nopeasti muuttuneissa ja eteen tulleissa tilanteissa ei ollut todellakaan aikaa jäädä päätä raapimaan, vaan oli toimittava. Silloinen oppositio eli tämän hetken hallituskoalitio räksytti tietenkin koko ajan niitä hallitustoimia vastaan, mutta en usko, että asioita olisi sen ihmeemmin pystynyt hoitamaan.

Osmo Soininvaara ennusti eilen kirjoituksessaan varsin jyrkin sanankääntein hallituksen kykyä kestää ja spekuloi jopa ajatuksella, haluaako hallitus ja etenkin PS edes pysyä kasassa. Soininvaara oli aktiivipoliittisen uransa aikana hyvin kärkäs arvostelija, vaikka toki perustelikin omat argumenttinsa vähintäänkin jotenkin, mutta ihan kaikessa en  menisi edelleenkään hänen sanomisiaan ottamaan ihan täydestä, koska hänen tiukka vakaumuksensa omalle asialle on varmasti edelleen tiukka.