Edu Kettunen on varmasti  tuttu nimi hyvin monille suomalaisille aktiivisena sooloartistina ja etenkin ikäluokalle 50 ja yli. Hieman yli 60-vuotias muusikko aloitti musiikillisen uransa 70-80-luvun vaihteessa ja tuli sittemmin tutuksi suositussa ja taitavassa Broadcast-yhtyeessä. Siinä Kettunen soitti kitaraa ja lauloi. 1990-luvun lopulla hän teki parikin cd.tä yhdessä Esa Kaartamon ja Mikko Kuustosen kanssa ja keikkailikin sitten jonkin verran tällä kokoonpanolla.

Vuosien varrella Kettunen on pääasiassa siis toiminut sooloartistina ja hän on julkaissut hieman yli 20 pitkäsoittoa omalla nimellään. Hän on myös tehnyt musiikkia muille artisteille ja ylsi tunnetuimpia niistä on Kim Lönnholmin aikoinaan hyvinkin suosituksi kohonnut Minä olen muistanut. Edulla oli 90-luvun alusta pitkälle 2000-luvulle keikkatauko satunnaisia esiintymisiä lukuun ottamatta kuten Kaartamo-Kettunen-Kuustonen projektissa, mutta nykyään hän kiertelee taas esiintymässä.

Edu rakensi asumiskelpoisen veneen ja seilasi sitten Ranskaan perheensä kanssa joskus 1990-luvulla. Perhe eli vaatimattomasti ja sama trendi on jatkunut. Laulajan elämänarvot eivät ole mitenkään tyypillisen tavalliset - hän ei kerää suurta mammonaa ympärilleen, vaan näyttää selkeästi olevan tyytyväinen elämäänsä vaimonsa kanssa, lauluja tehden ja puuhastellen miellyttäviä asioita. Hän on ainakin ulkoisesti varsin ujon ja hiljaisen tuntuinen, mutta toisaalta hyvin sananvalmis ja älykäs.   

Edun vahvuus musiikintekijänä on erinomainen sanoittamisen taito. Hän on persoonallinen laulaja, taitava ja erikoinen ja helposti tunnistettava. Biisit ovat musiikkitieteellisesti ajatellen hyvin yksinkertaisia, mutta vähilläkin aineksilla Kettunen on osannut  luoda sanojen ja sävelten yhteisen harmonian, joskin monet iloiset tekstitkin hän on laatinut melkoisen mollivoittoisiksi. Kettunen soittaa levyillään pääasiassa kaikki instrumentit itse, mikä myös mahdollistaa musiikin tekemisen omassa kotistudiossa. Jousisoittimia ja vaskipuhaltimia hän ei taida itse osata, mutta en ihmettelisi vaikka hän kykenisi niihinkin.

Yksi hänen tunnetuimmista lauluistaan on Lentäjän poika. Se päätyi peräti alakoulun musiikin oppikirjaan, mikä 1980-luvulla oli hyvin harvinaista. Kevyen musiikin käyttäminen kouluopetuksessa oli 40 vuotta sitten aika lapsenkengissä eikä oikein kaikkien mielestä hyväksyttävissäkään. Edua ei silti pidä eikä saa laskea yhden biisin sankariksi - kyllä niitä hienoja lauluja noin tuotteliaalla tekijällä on paljon.

Sieltä 1980-luvun alkuvuosilta on peräisin haave, että olisipa mukava käydä kuuntelemassa tätä laulumiestä livenä. Eihän siihen sitten kulunutkaan kuin nelisenkymmentä vuotta, mutta kannatti odottaa. Olimme eilen illalla Halikossa, Rikalanmäen kesäteatterissa. Teatterisali on tehty vanhan navetan tai tallin ylisille ja sinne mahtuu varmaan noin sata ihmistä. Hyvinkin sen verran oli kuulijoita, jotka saivat nauttia kahdesta noin 45 minuuttia kestäneestä setistä hyvillä mielin. Keikka oli lähes akustinen - vain kevyellä äänentoistolla julkituotu ja niinpä tällainen kuulovammainenkin pärjäsi mainiosti ilman kuulosuojaimia. "Bändi" oli duo - Edun kanssa siinä hyöri taitava kitaristi Mika Kuokkanen, jonka erikoisetkin taidonnäytteet sopivat mainiosti täydentämään biisejä. Edu spiikkaa hyvinkin humoristisesti ja itseironisesti kertoen hauskoja juttuja niin keikoista kuin ihan jokapäiväisestä elämästään.

Siispä kannatti ajaa noin tunnin matka meiltä kohti Turkua tähän keikalle. Mennen tullen kuuntelimme Spotifysta herran lauluja ja näin tuli mukavasti hyvä annos tätä taitoniekkaa yhdelle illalle.