Nyt on hiihtomenestyksen ( = menestyksettömyys) lisäksi veivattu ihan hullun lailla UMK-kisan lopputulosta. Euroviisut kuuluvat ihan perinteisesti kevään huipputapahtumiin eikä sitä ole syytä millään muotoa halveksia. Suomalaiset ovat saaneet uuden kansallissankarin, Käärijän, jonka odotetaan nyt tuovan jälleen suurta kunniaa ja mainetta Suomeen. En katsonut enkä seurannut etukäteen UMK.ta lainkaan ja loppujen lopuksi kuuntelin Cha Cha Chan vasta alkuviikosta. Etukäteen taisin koko tarjonnasta kuulla vain Robinin biisin, joka meni suoraan sahajauhoradan läpi - ei tietenkään huono - Robinhan on huippu, mutta jotenkin vain lipsahti ohi korvien.

En aio katsoa toukokuista Euroviisu-kisaakaan, koska se ei yhtään kiinnosta. Se suuri hypetys ja odotus, joka kohdistui Suomenkin osalta tuohon kilpailuun, katosi omalta osaltani joskus 1980-luvun aikana. Musiikin ystävänä, tekijänä ja suurkuluttajana sen ehkä pitäisi kiinnostaa, mutta ei väkisin. Luonnollisesti toivon Cha Cha Cha-biisille menestystä, mainetta ja kunniaa, koska Euroviisut luovat positiivista kuvaa maailmalle ihan samalla tavalla kuin esim. huippu-urheilu. 

Käärijä laulaa hyvin. Hän on taitava. Biisi ei kuitenkaan kolahtanut millään lailla. Ihan samoin kävi pari vuotta sitten Blind Channel-yhtyeen "Dark side"-kipaleelle. Taidokas bändi ja homma pelasi, mutta eipä muuten jäänyt mitenkään mieleen.

Euroviisuilujen suhteen olen kyllä auttamatta jymähtänyt jonnekin 1960-70-luvuille. Suurin osa sen ajan viisuista oli toki musiikillisesti aika simppeliä, vaikka ne sovitettiin mahtipontisiksi suurten orkesterien avulla ja saatiin näin kuulostamaan suorastaan sinfonisilta. Jossain vaiheessa tuo genre siirtyi popimpaan, kokeilevampaan, rokimpaan tai diskoiseen suuntaan ja silloin minulta loppui into. Myös se, että suomalaiset eivät ikinä pärjänneet, latisti homman. En jaksa innostua sellaisista asioista, joissa Suomi kuuluu sarjaan "ynnä muut". Jo tuossa aiemmin viikolla kerroin hiihdon MM-kisoista, jotka ovat pääosin jääneet suomalaishiihtäjille varsin vaatimattomaksi karkeloksi, ja näin oma mielenkiintoni on hieman lepsahtanut. Niinpä en huomannut katsella miesten viestiä, ennen kuin jossain loppuvaiheessa ja sitten toki ilahduin, kun tajusin nuoren suomalaispojan ( kai hän on poika minun silmissä, koska olin 46-vuotias, kun tämä kansallissankari syntyi) viisaasti vievän viestiporukkaa mitalille.  

Euroviisut ovat, niin kauan kuin muistan, valaisseet viihdemaailman kevättä ihan samalla tavalla kuin kevätaurinko on herättänyt luontoa. Tuo laulukisa on suorastaan varma kevään merkki ja vaikka se on aivan ylivertaisen kaupallinen ja markkinavoimien superohjauksessa, kuuluu se tähän vuodenaikaan olennaisesti, vaikka minun lisäkseni on paljon ihmisiä, joita se ei kiinnosta ollenkaan.