Eihän ne siihen loppuneet ne pettymysten laajat kokemukset, joista tuossa 3.elokuuta kirjoittelin. Tähän ikään on nimittäin monenlaista muutakin kurjuutta päässyt maistelemaan.

Yksi iso juttu oli rippikoulu. Mistä lie olin lukenut ja kuullut, että kyseinen juttu oli jokseenkin hieno ja ikuisesti mieleen jäävä kokemus. Jälkimmäinen piti paikkansa, ensimmäinen juttu ei. Kuvittelin sitäkin juttua valitessani, että siellä jotenkin hioudutaan mukavaksi porukaksi ja saadaan nauttia mukavista kesäilloista ja kaikkea sellaista, mitä kirjoissa mainostetaan. Sellaisista rippikouluista puhutaan nykyään ja viimeksi oli taas mehevä juttu Hesarissa viime viikolla. Heti ensimmäisenä päivänä mielikuvat rutistettiin täydellisesti. Meille lyötiin selkeä kuva siitä, että paikalla on kaksi nykypäivän käsitysten mukaan segregoituntta porukkaa - papin porukka ja sitten se toinen. Sen enempää en siitä sanokaan. Lähdin ensimmäisenä iltana livohkaan kaverini kanssa ja sitten siinä saatiin neuvotelluksi niin, että tulin yöksi kotiin joskus iltahartauden jälkeen ja sitten aamulla takaisin kidutukseen.
Muitakin negatiivisia asioita siellä oli kuin ahdas pakkosyöttö. Siellä ei saanut kahvia, vaan seurakunta yritti tyrkyttää pahaa teen litkua. Leiripaikka oli surkea ja siellä oli sikanaan hyttysiä (minähän olin jo silloin tosi allerginen niille) - alkukesä, hitosti lehtipuita ja vielä järven rannalla.
Rippikoulu onnistui sisältönsä ja opetustensa ansiosta tosi mahtavasti tehden minusta pitkäksi aikaa ateistin.  Sellaista en kyllä suosittele kenellekään.

Lappi oli tavallaan huono kokemus. Ei toki lähellekään yhtä surkea kuin se Saimaanrannan lomakylä tai  Espanja tai rippikoulu, mutta enpä ole sinne yhtään kaivannut sen ainoan kerran jälkeen. Olimme siellä kahden nuorimmaisen kanssa, kun he olivat noin 11- ja 8-vuotiaita. Otimme myös koirat mukaan, mutta en tiedä arvostivatko ne sitä reissua, joka tehtiin kuitenkin oli niiden lähtökohtaisille seuruille - lapinkoiria nimittäin. Miellä oli kyllä keskenämme mukavaa, mutta petyin tolkuttomasti siihen Lapin kaupallisuuteen ja siihen, että  kaikki oli hinnoiteltu ihan järjettömyyksiin. Olimme Kittilässä ja hotellimmekin oli nimenomaan Kittilässä - ei Sirkassa, mikä on siis tunturin juurella. Kyllähän ihmiset tulivat sinne nauttimaan lomastaan, mutta juurikin Sirkassa näki sen, kuinka ihmiset ovat satsanneet kalliisiin välineisiin ja vaatteisiin ja eivät pääosin arvostaneet yhtään Lapin luontoa ja sitä, mitä pohjoinen alueemme tarjoaa. Se ei ole yhtään minun juttu. Ehkä nyt näin vanhana osaisi katsoa matkaa sinne ihan eri silmin ja varmasti ainakin pysyä noista markkinakeskuksista ja sikahulinasta pois, mutta edelleenkin kohteet ovat ensinnäkin niin kaukana ja rankasti hinnoiteltuja, että minulla ei ole mitään mahdollisuutta lähteä sinne. Toki junalla tai lentäen pääsee Lappiin, mutta siellä olisi kiva mennä eri kohteisiin ja siihen tarvittaisiin auto.

Ystävyys tai pikemminkin ystävän toteaminen kelmiksi on ollut suuri pettymys. Ei näitä onneksi ole paljon ollut, mutta kun ns. ystävä on onnistunut imemään oletetun hyödyn ulos, ei häntä enää kiinnosta, hän muuttuu ikäväksi ja alkaa suhtautua ikävän arroganttisesti. Tähän olen törmännyt ja sen kanssa eläminen on yksi pettymyksistä suurin. Tällaisia ihmisiähän on varmasti jokaisen tiellä ja pahimmillaan nämä ihmiset ovat narsisteja, mutta sitäkin on uskoakseni eriasteista. Meissä jokaisessa on varmasti hieman sitä itsekeskeisyyttä, mutta sen verran pitää ollakin, että pärjää elämässä, mutta toisen mollaaminen on jo ihan toinen juttu.