Tänään, varhain aamulla tai oikeastaan ihan yöllä melko pian sunnuntain vaihduttua maanantaiksi, minusta tuli kuudennen kerran vaari. Meidän nuorimmalle tyttärelle ja hänen miehelleen syntyi tytär ja samalla tällä viikolla kolme vuotta täyttävälle tyttärelle tuli pikkusisko.

Meillä on nyt siis kuusi lastenlasta, joista vanhimman tyttäremme neljä jälkeläistä ovat jo 21, 18, 16 ja 13 eli siis ihan isoja. Laurihan on käynyt jo armeijan ja ajaa työkseen isoja autoja. Artturi ja Aleksanteri ovat lukiolaisia ja Emma siirtyy syksyllä yläkouluun.  Sitten nämä nuorimman tyttäremme kaksi pientä tyttöä eli jakaumakin on tasaisesti 3-3.

Me olemme nykypäivän Suomessa suorastaan suurperhe, vaikka emme  asukaan samassa huushollissa. Rouvalla ja minulla on kolme jo itse asiassa keski-ikäistä lasta, jos keski-iäksi lasketaan 40 ikävuoden tienoo tai jo lähestyvä 40. Meillä on melkoista hulinata, kun kaikki kahdeksan virallisesti perheeseen kuuluvaa täysi-ikäistä ja neljä alaikäiseksi laskettavaa täällä pyörivät. Mahdumme tänne kyllä ihan hyvin.

Tänään oli Hesarissa jälleen juttua syntyvien lasten alati vähenevästä määrästä. Eihän tuo syntyvyyden lasku sinänsä ole ihme, kun eläminen käy jatkuvasti hankalammaksi kallistuvien asuntojen ja  hyödykkeiden, harrastusten ja viihdykkeiden hintojen nousun johdosta. Erilaisten yhteiskunnallisten tukien pieneneminen ja poistaminen uhkaavat ihmisten toimeentuloa ja esim. sairastaminen alkaa olla hyvin kallista. Peruskoulusysteemi on henkitoreissaan ja lapsille ei enää olekaan taattavissa kunnollista koulutusta. Ihmisten palkat laahaavat pohjamudissa ja inflaatio syö rahan arvoa. Lapsi ei enää tuo leipää pöytään, kuten kauan sitten tavattiin sanoa. Toisaalta ihmiset ovat aika mukavuudenhaluisia ja sellainen halu tehdä työtä lasten eteen on ehkä jossain määrin heikentynyt. Lasten kasvatus ja heidän kanssaan päivittäin touhuaminen ei ole mitään kevyttä puuhaa. Lapsettomuuteen on tosi paljon erilaisia syitä, joita en jaksa enkä varmaan edes osaa tässä tuoda esiin. Olihan tuossa aika monta syytä.

Joka tapauksessa meillä on nyt paljon muistettavaa jouluna ja synttäreinä. Lastenlapset ovat isovanhemmille pääasiallisesti iso ilo ja nuo neljä vanhintahan asuvat ihan tässä lähellä ja on ollut tosi mukava juttu, että olemme saaneet osallistua monin tavoin heidän elämäänsä. Pojat ovat jo niin isoja, että heistä on ollut suuresti iloa myös raskaiden kotihommien tekemisessä. Onneksi nämä kaksi pientä tyttöä asuvat kohtuullisen pienen ajomatkan päässä ja kyllä hekin tulevat olemaan paljolti meidän elämässämme mukana. Ainakin toivon ja uskon vahvasti niin.