Uusi presidenttimme astui virkaansa kuta kuinkin viikko sitten. Kansan syvät rivit tekivät päätöksensä  ja loppujen lopuksi pienehköllä äänimäärällä kokoomuksen riveistä pompannut Aleksander Stubb sai kunnian vastaanottaa valtakuntamme 13. presidentin tehtävän.

Stubbin haastajana siis loppuvaiheessa oli vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto. Hän hävisi loppujen lopuksi vain noin sadallatuhannella äänellä, mikä kuitenkin viisimiljoonaisen kansan tapauksessa on todella pieni ero. äänioikeutettuja toki kaikki eivät pääasiassa ikänsä takia olleet, mutta oli heitä kuitenkin 4,3 miljoonaa. Kaikki eivät äänestäneet, mutta joka tapauksessa ratkaisevassa toisen kierroksen vaalissa hieman yli 3 miljoonaa henkilöä kävi pudottamassa lappusen uurnaan. Ekalla kierroksella oli hieman yli 200 000 äänestäjää enemmän kuin toka kerralla.

Stubb taisi kohota suosikiksi jo alkusyksystä, mutta Haavisto otti kuitenkin kiinni tuota etumatkaa koko ajan ja pääsi siis melko lähelle. Vaaleja edeltäneet ajat olivat varsin leppoisat ja kun vertaamme tätä touhua amerikkalaisten hurjaan taistoon, puhutaan ihan eri asiasta. Samalla tavalla se vaalitohina on aivan eri juttu tuossa itänaapurissa, koska äänestäjien mielipiteistä huolimatta voittaja on ihan selvä tapaus.

Meillä puhuttiin jo varhain syksyllä omissa pienissä piireissä niistä asioista, jotka sitten hieman valtasivat palstatilaa ja radion, netin ja telkkarin lähetyksiä. Asioita ei nostettu ihmeemmin esille, vaikka kaikki tiesivät niiden ehkä vaikuttavan lopputulokseen.

Tuskin kukaan voi tosissaan väheksyä Pekka Haaviston ulkopoliittisia meriittejä ja kykyjä eli siis presidentin tehtävään liittyviä tietotaitoja. Toiminta niin eduskunnassa kuin hallituksessakin on vakaasti kouluttanut  Haavistoa kohtaamaan ulkopoliittisia tapauksia, joten siltä osin kaikki oli ja on edelleenkin varmasti kohdillaan. Vihreys on kuitenkin punainen vaate monelle. Aika paljon on meillä täällä Suomessa ihmisiä, jotka leimaavat kaikki vihreät vasemmistolaisiksi ja tästä on sitten tullut vähintäänkin pienenä ivana esitettävä nimitys vihervassari.  Oli Haavisto vasemmistolainen tai ei, niin hän on tavattoman hienovarainen ja huomioi kaikki ihmiset niin vasemmalta, keskeltä kuin oikealtakin.

Mutta sitten se tabu. Haavisto on homoseksuaali ja se on pahasti punainen vaate hyvin suurelle kansanosalle. Vaikka maassamme on näennäinen tasa-arvo, ei se sitä oikeasti ole täydellisesti niin. Hyvin suuri osa suomalaisista ei näe seksuaalisen suuntautumisen merkitsevän yhtään mitään. On kuitenkin erinäisistä syistä olemassa riittävän suuri joukko ihmisiä, joille homous ja muut valtavirrasta eroavat suuntaukset ovat todella vaikeita asioita sulattaa. Jokainen tietää erään kansanedustajan, joka on joutunut oikeuteen homoseksuaalisen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon vastustamisesta ja hänellä on kuulijansa. Ihminen toimii asenteidensa ja arvojensa mukaan ja meillä on täällä Suomessa siihen vapaa oikeus. Jos ei sulata homoseksualismia, on siihen oikeus, mutta jokaisella ihmisellä on myös vastuu kirjoitteluistaan ja sanomisistaan ja syrjintä on joka tapauksessa kielletty. Meillä on myös oikeus äänestää, ketä haluamme ja sekin perustuu tietenkin yksilön asenteisiin ja arvoihin.

Minä uskon siihen, että Haavisto menetti presidenttiyden juuri näihin kahteen mainitsemaani asiaan. Toissa viikolla Hesarissa siteerattiin MTV3:n uutisten tekemää gallupia, missä sama asia todettiin. Niin kauan kuin äänestäjä tekee päätöksensä kaikessa hiljaisuudessa kailottamatta sitä somessa tai ylipäätään missään, on hänellä siihen oikeutensa eikä hän syyllisty syrjintään eikä eriarvoistamiseen. Pitääkö tällaisten asioiden takia sitten äänestää tai olla äänestämättä ehdokasta, joka on tehtävään täysin pätevä ja olisi ilmeisen taitava? Minun mielestä yksityisyyteen liittyvien ominaisuuksien ei tulisi olla perusteena äänestämiselle.

No, niin tai näin, saimme valtakuntaamme uuden presidentin, enkä epäile hänen kykyjään mitenkään. Sujuvasanainen, miellyttävä, kielitaitoinen ja älykäs Alexander Stubb tulee varmasti pärjäämään presidentin saappaissa.