Henkinen kestävyys niin urheilussa kuin vaikkapa kaikissa taiteen lajeissa tai  oman some-kanavan ylläpidossa on valtavan merkityksellistä. Se on suurempi asia kuin voi edes kuvitella. Hyvinkin mitättömän tuntuisilla asioilla voidaan lamaannuttaa taidokkaidenkin tekijöiden kyvyt - jos ei kokonaan niin ainakin osittain. Mitä vaativammasta suorituksesta on kyse, sitä suuremmat ovat jonkin asteisten epäonnistumisten riskit henkisten paineiden ristiaallokossa. Tunnen ammattimaisia muusikoita, joiden kanssa on olen joskus jutellut näistä paineista. Etenkin laulajat ovat kovissa paineissa onnistumisten suhteen. Meidän perjantai-illan keikalla olin aika kovilla sähkökitaroinnin kanssa, mutta selvisin lopulta hyvin uskomattoman jännityksenkin kanssa, vaikka en enää tässä iässä ja näillä kilometreillä jännittele musalavoilla oikeastaan ollenkaan.

En ole mitenkään ihmeesti opiskellut psykologiaa,mutta sen verran opettajankoulutuksessa ja sittemmin työelämässä, että jonkinlainen ymmärrys on syntynyt epäonnistumisten kasvattamien paineiden aallokossa tapahtuvista paineista. Itsekin puolimuusikkona olen kokenut niitä tunteita jopa liiankin kautta.

Seuraan innolla jääkiekkoliigaa ja siellä etenkin suosikkijoukkueeni HIFK:n pelaamista. Ei ole aina helppoa olla "stadin kingin" kannattaja, mutta koska se on ollut suosikkini jo lähes 60 vuotta, niin eihän sitä vaihdeta. Takinkääntäminen ei kerrassaan sovi. Urheilufanittajat tietävät sen. Fanitukseni ei nyt kuitenkaan ole niin hurjaa, että ryntäisin torille voittojen jälkeen tai heittäisin telkkarin ikkunasta ulos, kun punapaidat häviävät. Koen toki kohtuullisia ilon ja harmituksen tunteita onnistumisten ja epäonnistumisten myötä, mutta tässä iässä kykenen kyllä jo pysymään aisoissa. Kyse on kuitenkin vain urheilusta maailmassa, missä soditaan ja kärsitään nälästä ja vainoista ja missä kaikki lapset eivät saa elää lasten oikeuksien mukaista elämää, vaan joutuvat pienestä pitäen kohtaamaan aikuisten raadollisen maailman.

Urheilussa ovat voitot ja tappiot elämää suurempia. Kun tulee turpaan, etsitään syyllisiä. Joukkuepeleissä, missä ideana on toimittaa peliväline maaliverkkoon maalivahdin selän taakse, joutuvat maalejaan vartioivat räpyläsankarit ajoittain aivan älyttömiin paineisiin, jos pelit sujuvat syystä tai toisesta huonosti. HIFK:n ykkösmolari, Roope Taponen, on tällä hetkellä melkoisissa paineissa. Syystä tai toisesta alkukaudesta on jonkin verran lipsunut helppojakin maaleja tai ainakin ne ovat näyttäneet siltä. Fanit kirjoittavat somessa hyvin ikävästi, mikä ei takuulla helpota maalivahdin työtä. Todella toivon, että Tapsa ei lue niitä.  Kun sitten samaan aikaan kakkosmolari, Niko Hovinen, on onnistunut erinomaisen hyvin tukkimaan suurimman osan aukoista, on Taposelle vääjäämättä syntynyt epävarmuuden tunnetta, joka ei katoa sormia napsauttamalla. Hän on varmasti hyvässä kunnossa ja treenaa kovaa, mutta se rentous ja hyvänolon tunne, mikä Tapsalle syntyi viime keväänä, loistaa poissaolollaan.

Nyt olisi tärkeää, että hän saisi hyviä pelejä, mutta se ei ole niin helppoa kuin luulisi. HIFK:n ongelmana on puolustajien loukkaantumis- ja sairastelukierre. Kyllä heillä toki porukkaa riittää, mutta kuten Ilari Melart haastattelussa sanoi, puolustajaparien jatkuva muuttuminen sekoittaa pelaamista. Toki kaverit tuntevat toisensa ja pystyvät tarvitessa pelaamaan kenen tahansa kanssa, mutta äärimmäisissä tilanteissa ja etenkin kun vastassa on liigan kovimmat joukkueet, ei ole aikaa miettiä, missä se kaveri on. Pienet virheet kostautuvat, kuten nähtiin lauantai-illan Tappara-matsissa. Molemmat varsinaisella peliajalla tehdyt kirvesrintojen maalit tulivat puolustuspään virheestä, eikä niille Hovinen voinut yhtään mitään. HIFK:n ensimmäinen maali tuli vastustajan virheestä, mutta toisen tinttasi maaliin Luke Martin niin hirveällä voimalla, että ei edes liigan ehdoton ykkösmolari, Christian Heljanko, pystynyt siihen reagoimaan. No, tuohon Tappara-matsiin oli ihan hyvä laittaa korkealla torjuntaprosentilla pelannut Hovinen, jolla on hyvä itseluottamus juuri nyt. On kuitenkin virhe olla peluuttamatta Taposta nyt, koska negatiiviset ajatukset saattavat kumuloitua, jos hän joutuu istumaan penkillä varusteet päällä peli toisensa jälkeen. Toisaalta, jos pelit eivät suju, on pystyttävä toimimaan sen mukaan.

Periaatteessa voisi ajatella, että peluuttaisi Taposta muutamassa lähitulevaisuuden "helpossa" pelissä, mutta kun niitä ei liigassa juurikaan ole. Kun HIFK ei hyvästä sarjasijoituksestaan huolimatta ole vieläkään saanut kenttäpeliä sujumaan toivotusti syystä tai toisesta, ei voi luottaa siihen, että jos SaiPa tekee maalin, niin kenttäporukka käy heti tekemässä vastamaalin. Hikinen voitto perjantaina juurikin SaiPasta, jota muut liigan kärkijoukkueet ovat riepotelleet suurilla maalimäärillä, kertoo sen, että stadilaisten ei ole varaa temppuilla. Taponen toki hoiti sen pelin ihan kunnialla, mutta ei siellä kenttäporukka voinut millään suurilla ansioilla jäädä kehuskelemaan. Tapparaa vastaan lauantaina HIFK kyllä pelasi yhden kauden parhaista peleistään ja varsinaisen pelin päätyttyä tasamaaleihin, voi kyllä sanoa, että peli sujui hyvin.

Eipä ole helppoa valmennusporukalla. Päätökset on tehtävä ja maaliin on laitettava pelimies - ihan kuka nyt pystyy pelaamaan. Siinä riittää tekemistä niin Peltosella, Lundellilla kuin muillakin valmennusryhmän heppusilla.