Päästyäni ehkä viimeinkin jotenkin tasapainoon ohi vaikean sopeutumiskauden, joka on kestänyt viitisen vuotta,  olen hiljalleen alkanut noudattaa eläkeukolle sopivaa päivärytmiä. Selkeää agendaa minulla ei ole, mutta jokaisella päivällä on tietynlainen samankaltaisuus, mutta erinäisistä harrastuksista ja kulkemisista johtuen, en sentään elä päivästä toiseen ihan samalla tavalla.

Yhteistä jokaiselle päivälle ovat aamu- ja iltatoimet, jotka tosin ovat olleet hyvinkin samanlaisia siitä alkaen, kun lapset muuttivat pois kotoa, vaikka olimmekin silloin vielä kiivaasti työelämässä mukana.

Herään käytännössä joka aamu viiden ja seitsemän välillä, mutta poikkeuksiakin on molempiin suuntiin. Käytännössä aina aloitan päiväni lukemalla Hesarin tabletilta ja nauttimalla aamiaiseni, joka on lähes aina kahvia ja leipää ja joskus puuroa ja joskus hedelmiäkin mukana, joskus karjalanpiirakkaa ja jopa kananmunia - keitettynä tai paistettuna. Nukkumaan menen lähes aina puolen yön tienoilla - en aikaisemmin, koska minulla riittää unta neljästä kuuteen tuntiin ja jos menen liian aikaisin nukkumaan, herään ihan käsittämättömään aikaan. Kokemuksesta voin sanoa, että kolmen-neljän aikaan aamuyöstä tunnit ovat todella pitkiä.

Ruokailu ohjaa päivääni aika lailla. Lounaani syön lähes aina 11 ja 12 välissä - joskus sellaisia ruokia, mitä on jäänyt vaikkapa viikonlopulta tai muuten edelliseltä päivältä tai silloin tällöin käymme myös jossain ruokapaikassa. Jonkinlaisen välipalan nappaan kahden ja kolmen välissä ja sitten normaalisti syömme päivällistä iltapäivän viimeisinä tunteina. Joskus yhdeksän maissa juon vielä iltakahvin ja tekaisen pari leipästä. Teen ja teemme hyvin paljon ruokaa itse ja siksi aikaa tietenkin kuluu jossain määrin ruoan valmistamiseen - enemmän tai vähemmän. Emme yleensä leivo mitään herkkuja, mutta saattaa sekin juttu aktivoitua, kun tuo nuorin lastenlapsi, nyt 2½-vuotias, kasvaa vielä vähän. Vanhoja kotivideoita katsellessani ja muistilokeroita kaivellessani olen huomannut, että  vanhempien lastenlasten kanssa tuli leivotuksi esim. pullaa tai joululeivonnaisia. He ovat nyt 20, 18, 16 ja 12 eli pullan leivonta mummon ja vaarin kanssa ei enää ole ehkä niin in.

Harrastukseni ohjaavat päivien kulkua jollain tavalla. Kodin ulkopuolella on tällä hetkellä säännöllisesti vain kaksi menoa, jotka kuitenkin sattuvat peräkkäin torstaisin. Ensin on bändi kolmesta eteenpäin ja sitten perään kuoro kuudesta eteenpäin. Siinä välissä ehdin toki käydä syömässä kotona ja sitten ajaa kuorotreeneihin reilun kymmenen kilsan matkan.

Normaalisti aamuisin luettuani lehden, kaivan joko kreikan tai ruotsin kirjat esille ja "opiskelen" hieman. Toisaalta saatan myös mennä pihaan tekemään puutarhajuttuja, mutta niitä ei tarvitse väkisin yrittää tehdä joka päivä - sesonkihommia nuo pihan duunit.

Useimmiten siinä aamupäivän aikana käyn lenkillä tai treenaan bändisoittoa, kuoron laulustemmoja tai yksinlaulusäestyksiä. Minähän säestän suhteellisen säännöllisesti yhtä laulajaa, mutta nyt ihan piakkoin on keikka toisen laulajan kanssa.

Iltapäivällä lounaan jälkeen luen romaania tai editoin kuvia tai videoita. Silloin tällöin otan myös pienen korjaussarjan eli jos olen nukkunut yöllä huonosti tai vähän, nukun pienoiset päiväunet.

Jos iltaisin ei ole mitään ulkoistettua hommaa, katselen rouvan kanssa telkkarista elokuvaa tai jotakin sarjaa, joita löydämme pääasiassa YLEn Areenasta, mutta joskus myös Netflixistä, Katsomosta tai Ruudusta. Iltaisin en katso enää uutisia telkkarista ollenkaan, koska seuraan YLEn nettisivuja päivän mittaan ja samat uutiset sieltä netistä löytyvät ja itse asiassa paremmin selostettuna. Yötä vasten en enää jaksa tässä iässä seurata sotia, huumeongelmia, hallituksen rähinöintiä ja muita ikäviä juttuja. Uutiset ovat joka tapauksessa tosielämää ja pahimmillaan ahdistavat niin paljon, että jäävät pyörimään unen esteeksi.

Kaiken tämän touhuamisen väliin saan myös mahtumaan jonkinlaisen sosiaalisen elämän. Joitakin kavereita nähdään, omat lapset ja lastenlapset tietenkin ja satunnaiset erikoismenot, kuten elokuvat, teatteri, konsertit ja lätkämatsit.   

Niinpä. Kyllä tässä koko ajan joku aktiviteetti on olemassa eli aivan sohvaperunaksi emme ole löpsähtäneet, mutta kohti sitä toki näin vanhetessa hiljalleen mennään.