Avasin ensimmäisen kerran eläissäni kreikan kielen oppikirjan vuonna 1989. Kirjan nimi oli "Nykykreikan alkeet" ja sen oli kirjoittanut Jussi Korhonen. Sangen pian opin aakkoset ja pystyin jopa lukemaan kreikkaa, josta en sitten tosin ymmärtänyt tuon taivaallista. Varsinaisesti lähdin oppimaan kieltä syksyllä 1990 Vihdin kanslaisopistoon kuvitellen, että kymmenessä vuodessa oppisin riittävästi pärjätäkseni matkoillamme. En osaa sitä vieläkään niin paljon, kuin uskaliaasti kuvittelin, mutta yli 30 vuoden jälkeen pystyn kuitenkin asiani hoitamaan Kreikassa ihan heidän omalla kielellään, etenkin kun vahvistan tuota touhua kertomalla, että en osaa englantia kovinkaan hyvin. Silloin heidän on pakko puhua minulle kreikkaa, kun vaihtoehtoina on sitten suomi tai ruotsi. Kyllä minä ihan kohtuudella englantiakin osaan, mutta maassa maan tavalla, jos mahdollista.

Tunnit jatkuivat Vihdissä 1990-luvun loppuun saakka, mutta sitten tuota opiston tarjontaa vähennettiin ja kreikka pudotettiin listalta pois, koska meitä oli niin vähän siinä ryhnmässä. Menin sitten Lohjalle Hiiden opistoon 2000-luvun alussa jatkamaan ja siellä kävin ihan tuonne 2010-luvun lopulle, kunnes jouduin lopettamaan minulle sopimattoman ajankohdan takia. Lohjan opettajallamme oli kuitenkin ryhmä Hyvinkäällä, missä kävin puolitoista vuotta, mutta nyt sitten joulun jälkeen aktivoiduin uudelle kurssille Espooseen. Kyse on keskustelukurssista eli puhumme kreikkaa. Emme lue, kirjoita emmekä opiskele kielioppia. En tosin mene sinne, koska nykytekniikka mahdollistaa jutustelut netissä ja näin säästän hirveästi aikaa ja polttoainetta ja lopputulos on ihan sama.

Olen tietysti Kreikassa puhunut sen mitä olen osannut ~ Skitahoksella eräs setä sanoi, että puhun sitä "sympaattisesti". Olimme työporukalla Tallinnassa ja kävimme kahvilla yhdessä hieman syrjäisessä kuppilassa. Meitä oli ehkä viisi tai kuusi äijää ja lähtiessämme piipahdin vessaan. Työkaverit olivat jo poistuneet kadulle ja edenneet ehkä parikymmentä metriä. Minä lähdin tietty perään, mutta pysähdyin kuppilan eteen, kun kuulin miesporukan miettivän ääneen kreikaksi, että olisiko ko. paikka kahvila. No, koska tiesin, että se on, vastasin tietenkin ja kehuin sekä kahvit että leivonnaiset että palvelun. Herrat olivat kovin yllättyneitä kuullessaan äidinkieltään vaalealta ukolta ja kerääntyivät ympärilleni. Työkaverit eivät kuulleet, mitä oli menossa, mutta näkivät, että olin jäänyt muutaman varsin tumman oloisen herran sekaan ja he luulivat ensin, että nyt on jotain sattunut ja kiirehtivät paikalle auttamaan vanhaa miestä. Kyllä he heti tajusivat, että nyt on jotain hauskaa menossa, koska kreikkalaiset nauroivat ja hymyilivät hersyvästi. Oli kuitenkin kiva yllättää kreikkalaisturistit ja näin on käynyt muutaman kerran mm. Helsingissäkin. 

Hiljalleen olen alkanut ymmärtää kreikkaa myös telkkarista. Netflixistä löysin pari leffaa ja YouTubessakin on. Netin kautta saan pari kreikkalaista tv-kanavaa auki ja aina sieltä jotain saa irti.

Oikeastihan minä en hyödy tästä harrastuksestani mitenkään, mutta onhan tämä kivaa huvittelua ja aivot saavat työtä.