Silloin tällöin etenkin joillakin reissuilla tapaa ihmisiä, joita ei koskaan ole aiemmin tavannut, eikä välttämättä enää sittemmin kohtaa. Siinä sitten vietetään mukavia hetkiä ja joskus jopa huomataan, että olemme juttukaverin kanssa olleet yhtä aikaa samassa paikassa.

Äkkiseltään muistan muutamia tapahtumia, joista juteltiin jossain hotellin patiolla. Eräs herra, jonka helposti tulkitsin lähelle itseni ikää, kertoi olleensa armeijassa Keuruulla samaan aikaan kuin minäkin. Keuruun varuskunnassa oli silloin vuonna 1977-1978  kaksi viestikomppaniaa ja muistaakseni neljä pioneerikomppaniaa. Emme kuitenkaan välttämättä koskaan kohdanneet, koska hän oli ensinnäkin viestin puolella ja saapui lokakuun erässä ja minä taas pioneeripuolella ja olin jo hänen tullessaan suorastaan vanha - olin tullut armeijaan kesäkuussa.

Musiikista on tullut höpistyksi toisenkin kerran ja tapasin sitten jollain reissulla pariskunnan, jotka olivat olleet Eaglesin keikalla toukokuun lopulla 2001. No, siellä olin minäkin. Samoin olen jutustellut jonkun kanssa ja todennut olleeni samana iltana Olympiastadionilla, kun Bruce Springsteen oli siellä. Eivät nämä sattumat varmaankaan loppujen lopuksi mitään harvinaisia ole.

Noilla reissuilla sitten jutustellaan vaikkapa töistä ja harrastuksista ja perheistä ja ihan tavallisista arjen kuvioista. Ihan helposti jutut menevät siihen, että höpistään asioista, joita tulee säännöllisesti tehdyksi. Joko joitakin kotihommia tai harrastuksia.

Me ihmiset olemme kovin erilaisia ja harrastamme tietenkin hyvinkin erityyppisiä juttuja. Kun näistä oman vapaa-ajan viettämisen tavoista syntyy keskustelua, syntyy usein ihan mielenkiintoisia juttuja, etenkin jos toinen ei osaa lainkaan niitä asioita, mitä se toinen.

Minusta on jopa hauskempaa jutella asioista, joita en osaa tehdä. Yksi niistä ja vieläpä sellainen, mitä suomalaiset tykkäävät suurissa määrin tehdä, on tanssiminen. Minä en osaa todellakaan yhtään. Tanssitaitoni on peräisin ilmeisesti perunapellosta, ja niinpä kaiken kaikkiaan on edesvastuutonta käydä pyytämässä ketään pyörähtelemään kanssani lavalle, koska siinä on aina vaarana, että pyörähtelemme hetken päästä lattialla. En nuorena ollut tippaakaan kiinnostunut koko hommasta ja vasta opiskellessani opettajaksi ja erikoistuessani liikunnanopetukseen, jouduin pakon sanelemana niihin parkettien partaveitsien hommiin. Loppukokeen jälkeen opettajana toiminut liikunnan didaktiikan lehtori sanoi päästäneensä minut armosta läpi ja sanoi tavanneensa ehkä elämänsä huonoimman tanssijan. Rohkaisevaa, eikö totta. Toisaalta onhan se niin, että aina on joku porukassa huonoin ja yhtä aikaa joku on paras. Niinhän se menee.

Toinen juttu on kuvataide eli kaikki sellainen, mikä liittyy koulussakin opetettavaan aineeseen eli kuvaamataitoon. Jos minä piirrän lehmän, on hyvin tärkeää kirjoittaa sen viereen, mistä on kysymys, kumpi pää paskoo ja kumpi ammuu ja mistä se maito oikein tulee. Olin suunnattoman iloinen, kun jossain vaiheessa työelämääni opettajan oppaisiin tuli valmiit kuvat monistettaviksi. Näin kävi esimerkiksi biologiassa eläimistä ja kasveista.  Jossain vaiheessa tekniikan kehittyessä pääsin sitten heijastamaan mallikuvia suoraan taululle esim. kuviksen tunnilla ja pyytää oppilaita piirtämään mallin mukaan ja niinpä ainakin pystyin tarjoamaan oppilaalle jonkinlaisen mahdollisuuden päästä näkemään opiskeltava kohde. Sattui minulle sellaisia pelottavia tapauksia, että oppilas kysyi, kuinka joku juttu pitäisi tehdä. Enhän minä sitä voinut tietää tai jos tiesinkin, en osannut näyttää.

Kädentaitoni  teknillisissä toiminnoissa, kuten sahaamisessa, naulaamisessa, ruuvaamisessa jne. on surkea. Onneksi minulla on paljon sähköisiä laitteita, joiden avulla pystyn edes jotain tekemään täällä kotona, mutta pääosin yritän pysytellä erossa vähänkin vaativimmista teknisistä töistä, kuten kahden puukappaleen yhteen liimaamisesta. Jossain vaiheessa olen yrittänyt oppia neulomaan ja virkkaamaan, mutta näistä molemmista hommista syntyi pelkästään tuhoa. Hirvittävää sotkua, joiden lopputulosta ei voinut käyttää mihinkään. En oppinut ikinä virkkaamaan muuta kuin pitkää ketjusilmukkaa, mutta siitä ei tullut mitenkään merkittävää arvosanaa. Neulepuikkoihini sotkeutunut villalanka kietoutui niin tiukalle, että puikot vääntyivät ja vasta hyvin terävillä saksilla saatiin edes puikot pelastetuiksi.

Onneksi olin töissä käytännöllisesti katsoen aina suuressa koulussa, missä oli helppoa ja toivottua vaihtaa tunteja niin, että minä pidin musaa ja joku muu minun luokalleni kässät ja kuviksen.

Leipominen ja ruuanlaitto oli minulle pitkään suuri arvoitus. Ruokaa olen oppinut edes jollain kohtuudella tekemään, mutta leipomisesta tulee pannukakkua tai itse asiassa ei edes sitä. Palaan tähän asiaan joskus toiste, mutta viimeisin kokemus on tältä viikolta, kun halusin leipoa pullaa. Otin netistä oikein marttojen ohjeen ja tein pilkulleen ohjeen mukaan - muuten meni hyvin, mutta taikina ei noussut, se oli ihan lössöä sotkua, joka maistui kyllä hyvältä, mutta ei sitä olisi voinut muotoilla. Nyt joku ajattelee heti, että maito oli liian kylmää, mutta eipäs ollut. Mittasin nimittäin lämpömittarilla tarkasti oikean lämpötilan.