Onko oikeasti olemassa yhteiskuntaluokkia? Mediassa ja myös yhteiskuntatieteellisissä formaateissa puhutaan ja kirjoitetaan yläluokasta, keskiluokasta ja alaluokasta ja perusteina käytetään mm. koulutusta, työtä, asuinpaikkaa ja yleistä kiinnostusta ympäröivään yhteiskuntaan ja omaan elämään mm. harrastusten kautta.

Kylmiltään sanoisin, että yläluokkaisiksi kutsutaan korkeakulttuuria kuluttavia, varakkaita ja korkeasti kouluttautuneita ihmisiä, joilla on runsaasti ulkoista statusta esim. kalliit asunnot ja muuta omaisuutta. Alaluokkaisia ovat taas vähän kouluttautuneet, pienituloiset, lähiöissä tai muuten vaatimattomasti asuvat ihmiset, jotka eivät lue Seiska-lehteä vaativampia opuksia ja eivät millään muotoa kuluta ainakaan ns.  korkeakulttuuria. Keskiluokkaan luetaan sitten loput eli sanoisinko enemmistö. Kun ihmisiä yritetään jakaa tällaisiin luokkiin, keksitään melkoisen yleisluontoisia sterotypioita, jotka ovat huvittavan keinotekoisia, koska niillähän pyritään rajaamaan ihmisten mahdollisuus liikkua luokasta toiseen.

Karkea jako varmaan voisi ollakin tuollainen. Onneksi rajat ovat häilyviä ja selkeää luokittelua ei voi ainakaan tehdä kaikkia ihmisiä koskevaksi. Minä itse en pystyisi lukemaan itseäni selkeästi mihinkään näistä mainitsemistani luokista, koska löydän itseni kaikista.

Lähden liikkeelle siitä, että olen yläluokkaisesti kouluttautunut. Olen yliopistossa opiskellut ja sieltä jopa jonkinlaisen tutkinnon onnistunut vääntämään, vaikka oikeasti teinkin melko arkista työtä, joka olisi onnistunut teknisesti vähemmälläkin koulutuksella. Koska kyse oli kuitenkin työstä, missä oli syytä tuntea ihmisen erityyppisiä kehitysasteita, oli hyvinkin tarpeen opiskella aihetta tutkimuksen kautta. Tilastokeskuksen mukaan v. 1957 syntyneiden (kuten minä) joukossa hieman alle 20% oli korkeakoulutettu eli jonkinlaisen tutkinnon yliopistossa tehnyt. Oma työnihän ole opetustyötä peruskoulussa, joka kaiketi on hyvinkin keskiluokkaista touhua niin toimenkuvan kuin palkkauksenkin suhteen.

Olen alunperin keskiluokkaiseen perheeseen syntynyt, mutta isäni kuoleman jälkeen ollessani seitsenvuotias, perheemme putosi kyllä alemmaksi. Olimme nipin napin kohtuullisesti toimeentulevia, mutta melkoisen vähävaraisia ainakin jos mitataan omaisuuden määrän mukaan. 1960-1970-luvuilla ei mitenkään mässäilty Suomessa rikkaita ja varakkaita lukuun ottamatta muutenkaan, mutta meidän perheemme elämä oli hyvinkin vaatimatonta eikä minkäänlaisesta mässäilystä ollut puhettakaan. Harrastukset olivat ilmaisia tai sitten niitä ei ollut. Se oli kohtuullisen yksinkertainen formaatti. Meillä oli hyvinkin ns. Sulo Vilénin malli käytössä, eli ostetaan asioita niin halvalla kuin mahdollista. Vaatteisiin jätettiin paljon kasvunvaraa eli housunlahkeita käärittiin runsaasti.

Kulttuurinkulutusluokitukseni on takuulla monenkirjava. Harrastan musiikkia sekä ylä-, keski- että alaluokkaisesti ~ ehkä. Kamarikuorossa laulamme vanhojen ja nuorempienkin huippusäveltäjien kuten Bach, Mozart, Händel, Sibelius, Pärt, Rutter ja monien muiden teoksia. Käyn myös mielelläni kuuntelemassa taidemusiikkia - enimmäkseen kuoroja ja urkumusiikkia. Soitan tällä hetkellä bändissä, jonka ohjelmisto on vähintäänkin hyvin keskiluokkaista rämpätystä ja kuuntelen myös mielelläni sitä. Soitan edelleen pianoa päivittäin ja skaala on hyvin laaja - klassisesta kepeään, joskin ihan puhdas ränttätänttä-iskelmä ei ole minun juttu. Kun otan kitaran käteen, rämpytän kevyttä poprock-kamaa ja mihinkä luokkaan senkään voisi laittaa.  Mikä on alaluokkaista musiikkia? En tiedä, joten en osaa sanoa.

Yläluokkalaisista sanotaan, että siinä porukassa luetaan paljon viisasta ja sivistävää. Minä luen mainitun alueen juttuja, mutta luen myös alaluokkaisiksi sanottuja jännäreitä, dekkareita ja vastaavia mielikuvituksen tuotteita. Olen kiinnostunut politiikasta ja yhteiskunnasta ja vaikka en kuulukaan mihinkään poliittiseen suuntaukseen, luen ja seuraan ajankohtaisia asioita vähintäänkin paljon. Kuten minut tuntevat tietävät, harrastan vieraita kieliä ihan mielenkiinnosta ja myös pitääkseni aivoni jonkinlaisessa duunissa koko ajan. Tämä kai sitten on jotenkin yläluokkaista. Käyn harvakseltaan konserteissa, kuten mainitsin ja myös teatterissa, joka ei ole hirveästi minun juttu, mutta pääosin olen tykännyt näkemistäni näytelmistä. Teatteritouhussa olen kyllä vankasti ammattiteattereiden kannalla. Harrastajateatterinäytökset ovat äärimmäisen kunnioitettavia, koska tiedän niiden olevan todella kovatöisiä ja vaativan hillittömästi työtä ja paneutumista harrastajiltaan, mutta niistä en useinkaan ole jaksanut nauttia - syystä tai toisesta.

Ooppera ja baletti ovat aina olleet minulle hyvin kaukaisia asioita enkä ole missään vaiheessa niihin innostunut. Melkein voisin kutsua niitä elitistisiksi, mutta oikeastaan en. Hyvinkin yläluokkaista juttua ne ovat, mutta ainakin alun perin ooppera on ollut ihan köyhän rahvaan huvi ja vasta myöhemmin aikojen kuluessa sinne ovat ns. seurapiirit vaeltaneet. 

Joidenkin mukaan television katsominen on alakultturellia touhua. Niin - voihan se olla niinkin. Ihan se riippuu siitä, mitä sieltä katsoo. On ihan eri juttu katsoa Kaurismäen elokuvia kuin vaikkapa Salatut elämät-sarjaa tai Big Brotheria. Minä en katsele mitään näistä, mutta jos olisi pakko valita, niin kyllä kääntyisi Karkkilan suuntaan tämäkin juttu. Kaurismäki on omalla alallaan ihan huippu.

Urheilua katson mielelläni, mutta esim. alakuttuuriksi haukuttua moottoriurheilua en seuraa enää lainkaan. Lajit, joissa suomalaiset eivät pärjää ovat niin ikään vähällä tai olemattomalla seurannalla.  Minä pidän oikeastaan kolmesta urheilumuodosta eli jääkiekosta, yleisurheilusta ja jossain määrin hiihto- ja ylipäätään talviurheilusta. Mitä kulttuuritasoa nämä nyt sitten ovat? Jalkapallo ei minua viehätä.

Onko varakkuudella jotain tekemistä yhteiskuntaluokkaisesti? Ovatko varakkaat ihmiset väkisin yläluokkaisia ja päinvastoin. En menisi yleistämään. Minä olen varmaan kutakuinkin keskiluokkainen, jos varakkuutta katsotaan. Minulla ei ole paljon omaisuutta, mutta on sen verran, että kaikkea tarvitsemaani on, muta minulla on myös asioita, joita en välttämättä tarvitsisi. Kesämökkiä, venettä, lomaosaketta, golfmailoja, kahta autoa, sijoitusasuntoa ei ole - pääasiassa siksi, että en tarvitse. Inhoan mökkielämää, vene on siitäkin syystä aika tarpeeton, lomaosake ei ole herättänyt intohimoja, golfin peluu on tuntunut turhalta, toinen auto on tarpeeton, sijoitusasunto olisi lopultakin liian kallis juttu meille. Säästöjä ja osakesijoituksia on - ei mitenkään huikeasti, mutta vanhuutta varten jonkinlaista turvaa.

Onko siis mitenkään järkeä jakaa kansakuntaamme erilaisiin stereotyyppisiin luokkiin? Koska meissä kaikissa on varmaan vähintäänkin hieman jokaisesta luokasta, niin minusta sellainen luokittelu on ihan jonninjoutavaa. Ajatelkoon nyt itse kukin, mitä haluaa.