Isäni teki kanttorin hommia työkseen ja siksi minun tuli pyörityksi kirkon lähellä jo ihan pienenä. En kylläkään muista, että olisin hautausmaalla kuljeskellut ihan pienenä. Hautajaisissa toki, mutta vaikka olin aika paljon isän mukana jumalanpalveluksissa ja toimituksissa, en muista varsinaisia maahanlaskuja. Ensimmäinen sellainen oli tammikuussa 1965, kun vimpeliläinen paappamme eli isän isä kuoli ja siellä hautajaisissa olimme sitten koko toimituksen. Siitä ei sitten kulunut kuin pari kuukautta, kun isäni haudattiin. En ollut haudalla loppuun saakka, koska hautajaispäivänä oli sairaan kylmä ja tilaisuus kesti ja kesti ~ ainakin seitsenvuotiaan poikasen mielestä.

Jossain vaiheessa elämääni aloin joskus kulkea hautausmaalla ihan vaan katselemassa kiviä ja miettimässä, josko mahdollisesti tuntisin tai tietäisin niitä ihmisiä, joita oli haudattu sinne. Lapsuuteni ja nuoruuteni aikainen kotikunta oli ja on edelleen pieni ja niissä ympyröissä oppi vähintäänkin tietämään jos ei aina tuntemaan ihmisiä. Vuosien varrella opin tietämään, mihin jonkun tuntemani kaverin vanhemmat tai isovanhemmat oli haudattu ja hiljalleen myös sellaisia hautoja alkoi löytyä, joissa oli sellaisia ihmisiä, jotka olin itse tuntenut. Tuossa seuraavassa kuvassa etuvasemmalla on vanhempieni hauta ja siitä suoraan eteenpäin on haudattu runsaasti minulle aikoinaan tuttuja ihmisiä luokkakavereista alkaen. Myös isäni veli ja hänen vaimonsa ovat tuossa rivissä. Kuva on kylläkin vanha, vuodelta 2012, eli riviin on tullut jonkun verran lisää hautoja.

Muutimme tänne nykyiseen kotikuntaamme 41 vuotta sitten. Vaikka täällä nykyään on jo noin 30000 asukasta, oma asuinpaikkamme on ympäristöineen vain noin 3000-4000 asukkaan taajama ja työmme varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen parissa sekä harrastukset ovat toki saaneet aikaan sen, että olemme tunteneet tai vähintäänkin tienneet tuhansia ihmisiä näiltä nurkilta.

Niinpä ei ole mikään ihme, että hautausmaalla kävellessä törmää koko ajan tuttuihin nimiin. Tuollaisen tutuksi tulleen ihmisen haudalla tulee aina vääjäämättä mieleen joku tapahtuma, josta hänet muistan. Löytyy automme korjaaja, entinen parturi, nuorena menehtynyt oppilaani, seurakunnan kuoroissa laulanut, kunnallispolitiikassa vaikuttanut, kaupan kassarouva - valtava määrä pieniä tarinoita. En mitenkään usko, että olen ainutlaatuinen tässä suhteessa. Varmasti monet ihmiset kulkevat hautausmailla juuri muistelemassa ystäviään ja tuttaviaan.

Meiltä noin viiden kilometrin päässä on suurehko hautausmaa ja olemme päättäneet tänä kesänä käydä iltakävelyillä katselemassa ja muistelemassa. Tähän mennessä olemme ehtineet tehdä kaksi reissua ja uskomattoman paljon muisteltavaa on riittänyt. Olemme jopa törmänneet sellaisiin hautoihin, että emme ole edes tienneet siellä lepäävän menehtyneen. Siitä tulee mieleen tavallaan hauska, mutta rouvan äidin tuntien ei tarkoituksella sanottu tokaisu, jonka  jo muutama vuosi sitten kuollut anoppini totesi kuultuaan erään tuttavansa kuolleen: "No sillä sitä ei olekaan näkynyt...."